"Kanadalainen lapsi"

Jotain pientä ja tyhmää tarkasteltavaksi.

Minulla oli tänään mielenkiintoinen päivä. Tarkalleen sanoen kävin melkein töissä, ja tämän vuoksi en jäänyt kotiin vaan kävin Helsingin Luonnontieteellisessä Museossa ja Järvenpäässä. Luonnontieteellisessä museossa opin että paikka kiinnostaa lähinnä lapsiperheitä ja ilmeisestierityisen sieviä (rodullisten piirteiden kautta arvioidusti) juutalaisia nuoria naisia. (Oletan maailmankuvallisesti että ensimmäinen on pääsääntö ja toinen jokin tilastoanomalia joka johtuu jostain yksittäisestä ryhmäretkestä tai vastaavasta.) Opin että lapset pitävät liikaa meteliä ja tunkevat lähelle, juutalaistytöt eivät. (Näistä molempien oletan olevan merkkejä pääsäännöstä.)

Järvenpäässä sain tietää itsestäni. Tarkalleen ottaen lapsuudestani. (Toki Järvenpäässä oli muutakin, mutta ei sellaista mitä viitsisi blogiin vuotaa, se kun ei ole omia juttuja vaan muiden. Niitä ei kehtaa vuotaa. Omia hoopouksia voi, koska pahin mitä voi mennä, on maine, ja sitä ei ole alun perinkään.) Jokainen meistä on tietysti oman elämänsä asiantuntija, mutta silti on yllättävän valaisevaa kuulla "toinen mielipide". (Ja tämä voi näyttää että olet väärässä oleva asiantuntija. Onneksi asiantuntijatkin saavat erehtyä.)

Suoraan sanoen ; Olin ollut hieman kun stereotyyppinen kanadalainen. Eli näitä tyyppejä jotka ovat onnellisia vaikka ilman syytä. Oli yleistä tietoa että olin kiusattu, ja että perusluonteeni oli se, että en oikeastaan uskaltanut tehdä mitään, käydä missään tai edes pyytää lupaa lähteä kavereille kylään. Lisäksi olin aina myöhässä. Ja itse asiassa olin "hieman yksinkertainen", joskin lukenut. Eli suomeksi tyhmä lapsi joka tykkäsi lukea kirjoja ja joka siksi tiesi turhaa nippelitietoa. (Mitä ilmeisemmin erityisen paljon.) Olin myös avoin, rehellinen ja nöyrä. Ja lisäksi olin kuulemma "aina myöhässä".

Jossain vaiheessa, mitä ilmeisemmin murrosiässä, sitten ilmeisesti päädyin antiteesikseni. Vaihdoin onnellisuuden oveluuteen, olen uhkarohkea, impulsiivinen, pelontunne on enemmänkin yllyke kuin jarru. Ja olen sitä mieltä että Kekkonen ei myöhästynyt koskaan. Enkä muuten minäkään. (Olenkin hieman ihmetellyt nuorena saamiani kommentteja siitä että "ajatteluni oli kehittynyt", jota jotkut opettajat käyttivät.) Enkä ole enää ikääni nähden superlukenut (vain ja ainoastaan keskivertoa enemmän lukenut).

Itse en ole kokenut että olisin muuttunut ihmisenä. Olen ajatellut että olen aina sama. Ilmeisesti vain vieraantumisen tunne on ollut pysyvää. Arkuus on muuntunut joksikin muuksi. Aurinkoista minusta ei saa tekemälläkään. En ole enää stereotyyppinen kanadalainen, vaan stereotyyppinen juutalainen. (Joskaan tätä ne juutalaistytöt eivät joko huomanneet tai arvostaneet.)

Onneksi sentään edes laihuus ja omituisuus ovat Ikuisia.

---

Jos olette tunteneet kirjoittajan lapsena, voitte arvioida 1-10 arviolla miten tyhmä hän on ollut. Vertailuksi voitte laittaa arvionne nykytilasta, jossa on myös 1-10 miten tyhmä hän on. 10 on paljon. Suosikaa molemmissa suuria lukuja, niin olette samanaikaisesti sekä rehellisiä että saatte vihani päällenne. Ja jos uskotte Jumalaan, niin säälimätön Jumalan raivo, kosto ja vitsaus lankeaa yllenne. Siinä sitten kärvistelette peräpukamien, syövä, ruton, veriripulin, koleran, ebolan, AIDSin ja valtionkirkon kourissa!