Presidentti Niinistö otti uudenvuodenpuheessaan esille käsitteen "oleskeluyhteiskunta". Hänestä meidän pitäisi estää tätä. Asia on luonnollisesti ymmärrettävissä "kokoomuslaisen työnkuvan" kautta. Aiemmissa keskusteluissa on noussut esille se, että Niinistölle syrjäytymisen estäminen on liitoksissa työllisyyteen ja yhteisöllisyyteen mutta ei yhteiskunnan tukeen. Työ, yrittäjyys, tuottavuus ja talouskasvu ovat näin toisiinsa liittyviä kun taas syrjäytyminen, työttömyys ja sosiaaliset ongelmat ja verorahojen loisinta ovat niitä joita tulee kun näistä laistetaan.
Niinistön puolelle voidaan asettaa vaikkapa Lauri Järvilehto, joka selittää että työ ei ole riistolaitos. Työ on hänelle sen sijaan kutsumusta ja tekemistä. "Bob Dylan sanoi kerran, että menestyksekäs ihminen on sellainen, joka herää aamulla ja menee illalla nukkumaan - ja tekee siinä välissä niitä asioita, joita haluaa. Kun arkesi täyttyy askareista, jotka palkitsevat itsessään, on elämä täyttä ja tyydyttävää." Näkemyksellä on pitkä historia suomessa. Esimerkiksi "luterilainen työetiikka" viittaa Max Weberin "protestanttiseen etiikkaan". Siinä työ on sitä että kuuluu yhteisöön ja toimii "Jumalan naamiona" omassa kutsumuksessaan (berufung).
Niinistön vastapooliin voidaan laittaa vaikkapa Jukka Hankamäki. Hän korostaa sitä että tosiasiassa tuottavuus ja laiskuus liittyvät yhteen "Melkein kaikki filosofit ovat ajatelleet oleskelusta ja joutilaisuudesta myönteisesti. Platonin ajattelussa sana skholee (suom. ”koulu”) tarkoitti ’vapaata aikaa’, työstä ja toimeliaisuudesta vapaata ja joutilasta aikaa, jonka voi käyttää oppimiseen ja sivistymiseen. Toisaalta joutilaisuudessa ei ole kyse vain omaksi hyväksi oleilusta tai egoismista. Esimerkiksi ranskalaisfilosofi André Gorz katsoi, että ihmisen luova laiskuus, hänen jatkuva halunsa päästä paremmille päiville ja ihanaan joutilaisuuden tilaan, tuottaa paljon keksintöjä. Ihmisen innovatiivisuus on siis laiskuuden perua, jolloin kyse on yhteiskuntaa rakentavasta laiskuudesta", ja että ahkeruuteen panostaminen on itse asiassa sitä että yhteisö pumppaa yksilöiden elämästä arvokkuutta. Näin ollen syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat liittyvät nimenomaan liika-ahkeruuteen eivätkä liikalaiskuuteen. "miksi oikeastaan on niin tärkeää (tai turhaa) touhuta ja tuottaa, kun liika toimeliaisuus ei näytä edistävän ihmisten onnellisuutta, vaan päinvastoin ne lisäävät ahdistusta, tuottavat epäarvoja ja vauhdittavat ekokatastrofia."
Vaikka Hankamäki näyttää olevan hyvin eri linjoilla Järvilehdon kanssa on huomattavaa, että he molemmat kannattavat Aristoteleen perinnettä. Siinä ideana on se, että onnellisuus syntyy kun ihmisen sisäinen lahjakkuus ja sisäinen intohimo kohtaa yhteiskunnan tarpeet. Näin suutarin tulee suutaroida ja filosofin tulee filosofioida.
Laiska tai tyhmä tai saamaton.
Itse olen tunnetusti edustanut ahkeruutta mutta joutilaisuutta korostavaa käsitystä työsä. Näkemykseni tuntuu ideana ristiriitaiselta, mutta kyseessä ei oikeastaan ole sellainen. Tilanne muuttuu ymmärrettäväksi jos korostan että työn rooli elämässä ja yhteiskunnassa on epikurolainen. Sen suurin ydin taas on se, että kunnon hedonisti ei mässäile, vaan nautiskelee kohtuudella. "Takkirauta" kuvastaa tätä asennetta yhdistämällä luovan laiskuuden pragmatismiin. "Laiskuus merkitsee yksinkertaisesti halua suoriutua annetuista työtehtävistä mahdollisimman vähällä ponnistuksella. Eli sitä, että pyritään löytämään tapa, jolla työtehtävän suorittaminen kysyy kaikkein vähimmän määrän a) aikaa b) vaivaa ja c) resursseja. Ja projekti merkitsee asiantilaa, jossa työtehtävä pyritään suoriutumaan annetussa ajassa, määritellyllä työmäärällä ja käytössäolevin resurssein." Laiskuus voi siis olla typerää laiskuutta että fiksua laiskuutta. Huvittavaa onkin huomata, että tässä ajattelutavassa maksimaalinen katastrofi syntyykin erikoisessa tilanteessa "jos upseeri on tyhmä ja ahkera, hän saa paljon aikaan ja ensisijaisesti paljon vahinkoa. Sellaiset ihmiset ovat kaikkein vaarallisimpia"
Laiskuus on pilkottava tarkemmin.
Tämä peruskäsitys johtaa siihen että en itse asiassa kelpuuta "laiskuutta" yleisterminä, vaan pidän sitä liian luokittelevana. On jaettava erikseen "tyhmä laiskuus" ja "fiksu laiskuus". Tähän vastatakseni voi selvitä esimerkiksi syy siihen miksi Chales Darwin kehitti kävelyrutiinin "sandwalkilla" ; Hän muokkasi ajatuksia evoluutioteoriasta kävelyllä. Mutta ei sohvannurkassa loikoen tai passiivisesti passuuttaen. Syynä on se, että vain "fiksu laiskuus" liittyy luovuuteen. (Tuottavuuteen se ei tosin liity yhtä vahvasti kuten työn analyysiin keskittyvä alaluku myöhemmin palaa kuvaamaan.)
Kohtasin tämän itse kantapään kautta ; Kun tein opinnäytetyötä, olin tilanteessa jossa ei mennä erikoiseen paikkaan tekemään erikoisia asioita. Minulle on normaalia lokeroida maailmaa siten että työpaikalla tehdään töitä. Tämä vaikeuttaa ajatusta siitä että töitä tehtäisiin "etätyönä" kotoa. Siksi opinnäytetyöprojektini lähti alkuun, mutta tämän jälkeen opin hyvin laiskaksi. Televisio veti ääreensä. Ja tämä ei itse asiassa kohottanut luovuuttani. Se kohotti vain passiivisuutta. Ja teki minusta vähemmän luovan. Siinä vaiheessa kun oikeasti tajuat katsovasi dr. Philiä pitäisi syntyä syvä tiedostamisen hetki. Itsekin tajusin että oh shit. I'm screwd. Laiskuudesta syntyy kehä josta on entistä vaikeampaa nousta. Siksi keksinkin mennä joka päivä kirjastoon. Kun opiskelin opinnäytetyökirjoja ja kävin sen jälkeen kävelyllä, sain prosessoitua ajatuksia ja tämä oli luovaa laiskuutta. En kärsinyt opinnäytetyöni työlyydestä (Eeniten minulla oli ongelmia siihen oheisliittyvän byrokratian kanssa. En motivoitunut rasti ruutuun -ilmoitusjärjestelmistä ja ne tuppasivat jäämään viime tinkaan ja sen ylikin.)
Esimerkiksi tämä blogi syntyy yhä juurikin "fiksulla laiskuudella". Ja se onnistuu vain siksi että tätä vaaditaan luovuuteen. Koska käyn töissä kaukana, joka päivässäni on luppoaikaa jonka vietän junassa. Jos ajaisin autolla, tätä aikaa ei olisi. Ja olisi todennäköistä että tätä blogia ei kirjoitettaisi. Sillä luovuus ja ideat puuttuisivat.
Työ on pilkottava tarkemmin.
Kun käsittelemme työtä, en pidä siitä sekä Hankamäen että Järvilehdon teksteistä paistavasta näkemyksestä jossa kaikki työt sovitetaan samaan normiin. Luultavasti syynä on se, että Aristoteleskin oli aikanaan "vapaa mies" joka ei ollut tehnyt ns. orjatyötä. Hankamäki ja Järvilehto eivät ole ns. rankan tylsän työn tekijöitä. Heidän filosofiassaan paistaa syvä tutustuminen yhdentyyppiseen työhön. ; Itse olen kokeillut varsin "monisärmäistä" hommastoa. (Olen ollut bingoemäntänä että teurastamossa, vartijana että toimistodatailijana.) Nykyinen työni on sellaista, että Hankamäen ja Järvilehdon kuvaus sopii siihen hyvin. Mutta jos työssä on enemmän mekaanista suorittamista, laiskuus on itse asiassa vain pahasta.
Nähdäkseni aiemmin moitittu "tyhmä ja ahkera" sopii juurikin tämänlaiseen työhön erinomaisesti. Käytän tässä Nassim Talebin tapaa jakaa työt. Hän jakaa työt ammatteihin joissa;
1: Suoritus on sidottu suoraan puurtamiseen. Niissä ei voi tienata paljoa, mutta laiskottelu voi pilata palkan. Tässä malliesimerkiksi voisi tehdä vaikkapa rengashaarniskaa käsityönä kyhäävän ihmisen ; Yhteen rengashaarniskaan tarvitaan aivan älytön määrä renkaita jotka on sovitettava paikalleen tietyllä tavalla. Tässä tuottavuus on sidottu suoraan siihen miten ahkerasti laitat renkaat kunnolla kiinni. Laiskottelu johtaa siihen että työ ei etene. Mutta ahkerakaan laittaja ei voi tehdä kymmentä rengaspaitaa päivässä, joten hän ei voi moninkertaistaa tuloja ahkeruudella. Tämänlainen työ on sitä jos tekemisestä on jokin suorite, joka ei jää talteen maksamaan itselleen lisää palkkaa tulevaisuudessa.
2: Toisen tyypin työssä palkka on sidottu aivan muuhun kuin työhön. Tässä tärkeässä osasa on hyvä idea ; Eli esimerkiksi jos sinulla on kone joka vääntää tasakokoisia renkaita, voit myydä sen vaikkapa profitteja vastaan rengashaarniskoja kyhääville. Saat rahaa heiltä vaikka et tekisi enää töitä. (Höyrykoneen keksiminen toi isot rahat sen takia että sitä ei myyty koneena, vaan tuotantotehokkuuden parantajana ja vaadittiin osingoille pääsyä. Palkkaa maksettiin siis pitkän ajan.) Tässä tuottavuus on sidottu hyvään ideaan ja luovuutta tarvitaan. Tässä palkka ei riipu omasta työstä, joten hyvä idea voi laittaa tulot aivan omaan suuruusluokkaan.
En itse asiassa näe että innostuskaan kuuluu suureen osaan töitä. Näen että työ voi tuntua tärkeältä jos ja vain jos se on tuota "2 -tyypin työtä". (Joiden ero voi olla vaikea. Kadunvarsimuusikko tekee 1 -tyypin työtä mutta jos hän levyttää ja levykaupat painavat ja myyvät hänen laulujaan se muuttuu heti 2 -tyypin työksi) tai jos siihen liittyy jokin vahva eettinen sävytys ; Näin ollen poliisi, sairaanhoitaja, opettaja ... voivat tehdä työtä nauttien. Sama koskee tietysti monia palveluammattejakin : kosmetologi tai bingoemäntä voi nauttia työstä sen sosiaalisten puolten vuoksi. Mutta silti on olemassa mekaanisia toistuvia töitä joista nauttiminen on käytännössä mahdotonta.
1: Ja monet ovat pakotettuja tekemään niitä. "2 tyypin töissä" tarvitaan luovutta, mutta usein myös taitoa tai näkemystä ; Esimerkiksi hyvä filosofi tai kirjailija ei synny pelkällä vapaa-ajalla. Tarvitaan määrätietoista harjoittelua. Taidon kehittyminen tarkoittaa sitä että harjaantuneiden intuitio ja luovuusmylly toimii hyvin, harjaantumattomien ei. Tällöin tarvitaan ahkeruutta jotta taito saadaan hankittua. Tosin joskus ero syntyy tuurilla, mutta silloin ei voida puhua ansaitsemisesta tai siitä että jokainen saavuttaisi saman pelkällä vapaa-ajalla koska tuuri tarkoittaa sitä että moni jää epäonniseksi vaikka toimii juuri samoin.
Tämän lisäksi käytän jaottelua "rakentaviin töihin" ja "sielua raastaviin töihin". Jotkin työt ovat yksinkertaisesti rakenteeltaan sellaisia että ne repivät ihmispsyyken palasiksi. Enkä puhu tässä raoiksi koetuista töistä kuten teurastamisesta, johon turtuu yllättävän helposti. Enkä puhu edes vartijan hommasta jonka lopetin "työn oheisvaikutusten" vuoksi mutta jota isäni kykeni tekemään vuosikymmeniä. Sen sijaan hajottavinta työtä on esimerkiksi sisäänpistohomma, jossa ideana on se, että vieressä on iso kasa mainoksia jotka pitää laittaa lehden väliin. Työ on helppoa, siinä on paljon toistoa. Ja tämä yhdistelmä johtaa siihen että sitä tehdessä mielenterveys romahtaa. Et totu tekemään tälläistä työtä, vaan se on aluksi helpompaa ja sitten se vaikeutuu. Työ vie pienen palan sieluasi joka päivä. Ja se johtuu työn luonteesta ei siitä että asenne olisi väärä.
Ei kysymys ei ole siitä että nämä tuhoavat työt olisivat stressaavia. Kaikissa töissä on stressiä, mutta itse työn vaikutukset ovat erilaisia. ; Esimerkiksi ihminen joka on ammattiseppä joka tekee tilaustyönä miekkoja voi olla hyvin tyytyväinen työhönsä ja olla pahoillaan kun vapaa alkaa ; Mutta sen sijaan jos on tehtaassa joka tekee miekkoja, ja vääntää samaa kampea, joutuu selittämään työnulkopuolisella elämällä mihin hän tarvitsee työtä. Luovan takojan työn stressi voi olla jopa tehdasorjaa suurempi, mutta se on pitkällä jänteellä nautittavampaa mallia.
Ja vaikka osa töistä sopiikin toisille ja ei toisille - esimerkiksi bingoemännän työ vaatii sosiaalisuutta ja voi sopia huonosti antisosiaaliselle ihmiselle vaikka se sosiaaliselle ihmiselle voi olla unelmatyö. Osa töistä vain eivät käytännössä sovi oikein kenellekään. Ihmispsyykellä on yksinkertaisesti tiettyjä rajoitteita, jotka tulevat näissä töissä esiin. Ongelmana onkin se, että kun puhutaan työn tekemisestä, sille on yleensä tarve. Sille tarvitaan tekijöitä. Se on kuitenkin näissä tapauksissa tekijälleen haitallista.
Valitettavasti Järvilehdon-Niinistön linja tuppaa helposti kiistämään tämän ja puhumaan pelkästä asennoitumisesta ja asennevammasta. ; Monesti nimenomaan "kiinnostavaa työtä" itse tekevät ihmiset, jotka ovat aina tehneet sellaisia, ovat sanomassa ohjeita ihmisille jotka tekevät "sielunraastotyötä". Työn vaikkutukset motivaatioon määrittyy tässä vain laiskuudeksi ja asennevammaksi. Kuitenkin tässä työosiossa on kysymys syrjäytymisvaarassa olevista työntekijöistä ; Näitä töitä nimittäin tehdään vain siksi että on pakko. Vuokra, opintolaina tai vastaavat pitää saada poismaksettua. Itse en voisi kuvitellakaan että rupeaisin leikkimään laiskuus-asennevammaleikkiä tälläisessä tilanteessa ponnistelevalle. Sen sijaan heidän motivointinsa muutoin korostuu. Työn aikaansaama sielutyhjiö on paikattava eikä selitettävä että oikealla asenteella se muuttuisi joksikin kiinnostavaksi onnelaksi jossa toteutetaan jotain "Jumalan työtä maan päällä". Tämä on huomioitava.
Tuottavuus on pilkottava tarkemmin.
Usein ajatellaan että tuottavuudessa tärkeintä on tuottavuus. Itse kuitenkin korostan sitä että se on lyhytjänteistä. Koska olen epikurolainen, nähdäkseni koko yhteiskunnan olisi noudatettava laiskuuden periaatetta. Syynä ovat luonnonvarat. Jared Diamond on verrannut tässä uusiutuvia luonnonvaroja pankkitiliin jotka kasvavat korkoa. Jotta ihmiskunta voi elää vielä tuhannenkin vuoden kuluttua, on varmistettava että ei syödä pankin saldoa vaan eletään koroilla. Sillä jos pankin saldoon puututaan, myös saatava korko pienenee ja tätä kautta tili helposti syödään tyhjäksi. ~ Näin ollen tuottavuutta on pakko panostaa kohtuudella. Tilanne on täsmälleen sama millä epikurolaiset suhtautuivat mässäilyyn. Juopottelusta tulee krapula ja ahmiminen tuo mahanpuruja, lihomista ja nuorena kuolemista. Askeesi ei kuitenkaan myöskään heitä innostanut. Siksi heillä olikin kohtuullinen elämäntapa jossa tyydytettiin tarpeet ja joskus päälle vähän jotain treattia. Että joskus on hyvä vähän herkutellakin.
Tämä näkemys on erittäin relevantti. Sillä vaikka valtaosa nykyajan työstä on irtautunut ravinnontuotannosta, yksikään ihminen ei ole irtautunut ravinnon kuluttamiseta. Koko yhteiskunta voidaan nähdä siten että perustana on ravinnontuotanto. Ja vasta jos työ riittää muuhun, sitä käytetään muuhun. Näin ollen esimerkiksi polisii saadaan sillä että joku tuottaa poliisin ruuan, jolloin poliisin ei tarvitse tuottaa ruokaa vaan hän voi pamputtaa hippejä sen sijaan. Kaiken yllä on sitten taide, kulttuuri, uskonto ja jossain määrin filosofiakin ; Ne eivät ole "tuottavaa työtä" vaan ne tuotetaan ravintoylijäämän päälle. Niillä on arvo, mutta tämä arvo voidaan synnyttää vain jos perusasiat taustalla ovat kunnossa niin että esimerkiksi papeille jää vapaa-aikaa miettiä uskontoasioita. Tämä lähtökohta on tavallaan kaiken yhteiskunnassa elämisen ytimessä. Sillä se takaa työnjaon mahdollisuuden, sen että kaikkien ei tarvitse metsästää-kerätä omaa ruokaansa vaan joku voi erikoistua leiriin jäämiseen, siihen että hän tekeekin oman ruuan hankinnan sijasta kivikirveitä kun joku metsästää-keräilee hänelle niillä hänen paremmin rakentamilla vempeleillä.
Tässä klassinen kohtaamani vasta-argumentti on korostaa että teknologia tehostaa toimintaa eikä välttämättä riistä. Tämä on hyvä pointti, mutta valitettavasti sen esilletuominen osoittaa että kriitikolla on hieman puutteellinen kokonaiskuva asioista. Teknologiassa voidaan nimittäin nähdä seuraavat puolet:
1: Hyötysuhde kasvaa. Eli samasta määrästä luonnon hyvinvointia saadaan enemmän irti. Tämä on luonnolle hyvä. Tuottavuutta voidaan kasvattaa ilman että mennään tilille. Esimerkiksi laadukkaammat tehtaat saavat polttoaineestaan isommat määrät energiaa käyttöön.
2: Luonnonvarojen määrä saadaan tehokkaammin palautettua ja uusiutumaan. Esimerkiksi viljelytekniikka (auran keksimisestä lähtien), jalostus ja äärimmillään GM tehostavat ravintokasvien ravintomäärää, jolloin "saatava korko kasvaa".
3: Saadaan entistä tehokkaammin pumpattua "pankkitilin saldoa", eli saadaan tuhottua asiat entistä nopeammin. Tämä tarkoittaa tehokkaampia koneita jotka voivat nopeammin raivata metsää ja tehdä muita vastaavia asioita. On selvää että tämä on teknologiaa jota on paljon. Ja tätä kautta teknologia itsessään ei ole ratkaisu vaan siinä on potentiaalinen ongelma jota on mietittävä.
Näin ollen yhteiskunnan kokonaisuutena tulisi toimia "korolla eläjä -askeettisuuden" ehdoilla. Tämä ei estä yrittämistä ja taloutta itsessään, mutta tosin puuttuu Niinistön ja muun oikeistopolitiikan ytimeen, talouskasvuun talouskasvun vuoksi. Eli konseptiin jossa talouden pysyminen ennallaan on häviämistä. Tämä johtaa luonnonvarojen tuhlaamiseen. He käyvät pankkitilillä jotta olisivat lyhytjänteisesti maksimaalisen rikkaita. He ikään kuin syövät lastin tyhjäksi. Mutta tämä on ymmärrettävää koska kun ongelmat kasautuvat he ovat jo kuolleet. Tyhjät tilit jäävät jälkipolvien murheiksi. ; Työttömyysrahoilla köyhäily, loismainen oleskelu on näin ollen kenties huono mutta sekin on parempi vaihtoehto kuin kuin se tilalle tarjottava kerskakulutus, pyrkyriyrittäminen pyrkyriyrittämisen vuoksi.
Tässä mielessä yhteiskunta toimii hieman kuten itsekin toimin. Eli tavoitteena on se, että kuollessa on tyhjä tili. Oma syyni tähän ideaan on se, että minulla ei ole lapsia enkä ajatellut niitä hankkia. Jos jälkikasvua olisi, olisi varmasti luontevaa muuttaa suhtautumista ajatukseen ; Sitä haluaisi jättää seuraaville polville jotain jota olisi jäljellä jaettavaksi.
Tämä aihe on sellainen että en ole oikein erimielinen kenenkään kanssa. Mutta kun ristiriita on, se johtuu siitä että kaikkialla on "kyllä, mutta" ja "ei, paitsi". Tilanteet ovat hienosäikeisempiä ja tilannekohtaisempia kuin oikein kenenkään "ongelmat ratkaiseva taikaluoti" antaa ymmärtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti