Arkijärjelle taipuu että tämä on muistutus karismasta. Kirkonmiehen täytyy jotenkin olla uskottava. Se, mitä uskottavuus sitten tarkoittaa riippuu tietysti ympäröivästä kulttuurista. Nykyään Isä Camillo saisi todennäköisesti potkut ainakin luterilaisesta
Laajemmin se korostaa kuitenkin Marshall McLuhanin ajtusta siitä että viestin välityskeino, on usein itsessään viesti. Hänen mukaansa tiedonvälityskanava muuttaa kulttuuria eikä vain välitä ja esitä sitä. Vastaavaa on esittänyt esimerkiksi Neil Postman, joka tosin esittää McLuhania pessimistisempiä näkemyksiä. Hänestä esimerkiksi televisio turmelee. McLuhan taas näkee median enemmän erilaisten asioiden mahdollistajana.
En itse lähde kovin lennokkaille linjoille, sillä perussääntönä sosiologiassa on se, että jos yksi asia (ideologia, teknologia jne.) laitetaan deterministiseen syy-seuraussuhteeseen, kokonaisuus tuntuu aina typistyvän. Malleja on vähintään vaikeaa testata. Silti voidaan nähdä että asiassa on omituisia seurauksia.
Voidaan nimittäin nähdä että yhteiskunnassa on aina ollut eräs ratkaistava kysymys. Tarkalleen ottaen se on se, kuka maksaa taiteilijoiden palkan. Tämä on merkittävää koska taiteilijat toimivat aina yhteiskunnan "ravintoylijäämällä". Jos haluamme taidetta, täytyy joku vapauttaa peltotöistä, metsästyksestä tai vastaavasta tekemään jotain muuta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että joku maksaa. Ei kenties rahaa, mutta maksaa jotain. Nälkään kuollut taiteilija ei tuota mitään. (Nälkäkuoleva taiteilija tosin voi hallusinoida kaikkea mielenkiintoista, eikä tämä liene aivan merkityksetön yksityiskohta.)
Otan tästä esimerkkinä tarinankerronnan. Se kun kuvastaa mielestäni hyvin monisäikeisesti (mutta lyhyesti kuvattavasti) asiaa.
Ennen kirjallista kulttuuria tarinankerronta oli suullista kulttuuria. Tällöin tarina oli palvelu. Palvelussa on tyypillistä se, että asia ei koske omistusoikeutta vaan työtä. Tarinankertojalta "ostetaan aikaa". Tämä näkyy hitusen nykymaailmassakin ; Parturilta ostat hiusten muotoilusta etkä siitä että saat pitää hiuksesi. Keikkamuusikolle maksat keikalla käymisestä. Kirjoitustaito muutti tätä. Se muutti tarinan esineeksi. Tällöin saattoi olla tarpeen tehdä erityisjärjestelmä, jossa tarinankertoja sai tarinasta jotain, ja kirjoittaja sai vaivanpalkkaa. Kirjoja oli työlästä tehdä ja niitä kopioitiin käsin. Tekijänoikeus ei tälläisessä systeemissä ole kovin merkittävä. Teknisesti kirja oli kirjoittajan/jäljentäjän omaisuusesine. Kirjaa voitiin myydä ihmiseltä toiselle, jolloin tarinankertoja ei saanut mitään. Esineitä myytäessä myydään siis ennen kaikkea omistusoikeus eikä enää puhuta tiivistyneestä työstä. Kirjapainotaito muutti tilannetta vielä lisää ; Kirjoista tulikin halpoja. Oikeastaan vassa tässä vaiheessa tekijänoikeus muuttui oleelliseksi ja merkittäväksi seikaksi. Kirjalla oli melko halpa kappalehinta, ja tekijälle haluttiin myös saada korvausta. Se saatiin ottamalla siitä siivu kirjan hinnasta. Kuuluisuudesta, levinneen informaation tekemisestä, tuli ensi kertaa rikastuttava voima. Tämä taatusti tukee kulttuuria.
Netti on lisännyt kierroksia, ja tarkalleen ottaen netissä oleva julkinen informaatio ei enää tavallaan ole esine eikä palvelu. Sitä ei enää voida sitoa tehtyyn työmäärään eikä kirjan kaltaiseen kappaleeseen. Ei ole helppoa nyhtää "kappalehintaista" rahaa jostain joka on niin helposti kopioitavissa ja siirrettävissä ja joka ei tavallaan enää ole "kappale". Tämä on itse asiasa johtanut aika isoihin ongelmiin. Kun ihminen meni kirjakauppaan, hän maksoi tavaranvälittäjälle, ja tämä vei siivun kirjoittajalle. (Ei siksi että haluaisi, vaan sen takia että jos taiteilijoille ei makseta, he eivät tee.)
Tässä kohden en malta olla lainaamatta Enbusken ironista tekstiä (Joka on tuottanut tulkintaongelmia, koska nykymaailmassa ihmsiet ymmärtävät huumorin halvan sarkasmin kautta, jossa oma mielipide liioitellaan. Tämä on ihmisille tajuttavaa. Ironia, jossa ollaankin päinvastaista mieltä on vaikeammin hallittu taito ja Enbusken tekstiä on syytetty oikeistolaiseksi.) Enbuske "ehdottaa" pakkotyötä lahjakkaille. "Jotkut ovat aina toisia ahkerampia, nopeampia ja älykkäämpiä. Jos ihmisellä kerran on lahja, se pitää pistää täyteen käyttöön yhteisön hyväksi. Sanon sen suoraan, vaikka ikävältä kuulostaa. Lahjakkaat ja ahkerat pitää panna pakkotyöhön valtiolle. Pakkotyö kuulostaa vähän ikävältä, mutta nykyinen tuloverotuskin on pakkotyötä. Viisi tonnia kuussa tienaava tekee jo nyt työtä valtiolle vappuun saakka. Todella hyvätuloiset tekevät pakkotyötä juhannukseen. Vasta sen jälkeen tienatut rahat jäävät itselle. Ajatellaan myönteisesti ja puhutaan mieluummin vaikka solidaarisuustyöstä. Joskus on rikottava vapaan kanan munia, jotta saadaan luomumunakas. Jonkinsorttisena parivuotisena kansalaispalveluksena lahjakkaat voisivat kehittää uusia innovaatioita valtiolle." Enbuske on tietysti itse juuri niitä joiden kohdalla kysymys "kuka maksaa taiteilijoille" on oleellinen. Kysymys on hänen omasta elämästään. Siksi näenkin että tuossa kritisoidaan ajatusta siitä että "yhteisvastuullisesti" pitäisi ottaa vastuuta valtiolta ja julkiseta sektorista hyväntahtoisille ihmisille. Ja ennen kaikkea sitä että ilmaista työtä pitäisi olla valmis tekemään.
Jos opettaja tekee tietotyöstä (yhteiskunnan tukeman) palveluammatin, ja osa tekee taiteesta veistosten luonnin kautta käsityöläisammatin jossa myydään esineitä, on vaikeaa keksiä mitä tekee esimerkiksi muusikko joka tekee CD -levyn joka pistetään piraattina ympäri nettiä. Paitsi "ilmaista työtä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti