keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kuinka paljon olet valmis maksamaan sisällöistä?

Internetlehdet eivät oikeastaan ole lakanneet ihmetyttämästä minua. Niillä on nimittäin voimakkaana tapana olla ilmaisia. Paperilehdestä kaikki ovat valmiita maksamaan. Nettilehdessä on se hyvä puoli, että se ei kasaudu nurkkiin. Nettilehteä ei tarvitse kärrätä kierrätyspisteeseen. Tämä on ekologista että etenkin kotitöitä säästävää. ~ Kuitenkin toisaalta lehti on paperia ja tässä mielessä sillä on muitakin funktioita. Niistä voi tehdä paperihattuja. Osa on "Helsingin Sanomien" uudistuksen kohdalla pahastunut siitä että nyt lehteen ei voi enää kätevästi kääriä isompia kaloja. Virtuaalilehteen ei sitten tietysti voi kääriä edes pienempiä.

Virtuaalisuus vie jotain ominaisuuksia ja tuo toisia tilalle. Näin ollen voi olla hyvinkin vaikeaa määritellä onko nettilehti arvokkaampi vai vähäarvoisempi kuin paperilehti. Jotain kuitenkin voidaan sanoa. Se on se, että jos virtuaalinen lehti on ilmainen, sisällöntuotantoa pidetään jotenkin arvottomana. Tai jotain josta ei ole oikein maksaa mitään.

Kysymys on tietysti tätä vaikeampi. Mika Sipura kuvasi tähän liittyviä kysymyksiä valokuvien kohdalla. Hänen kuviaan oli kopioitu luvatta käyttöön, mutta hänestä tämä oli ihan OK. Hän jopa ihmetteli sitä miten osa voi kokea amatöörivalokuvauksen uhkana ammattivalokuvaajien leivälle. Mika Sipuralle luominen on itsessään palkinto. Ja kuten muissakin "vakaumusammateissa", olisi jotenkin väärin ottaa palkkaa asiasta josta pitää. - Näin siitä huolimatta että aristoteelisessa maailmankuvassa työn pitäisi olla juuri sitä että tehdään asiaa josta muuta hyötyvät ja joka vastaa omaa osaamista ja telosta - johon liittyy onnellisuus. Aristoteles siis kannustaa saamaan rahaa siitä mistä pitää ja jos saa palkkaa jostain josta ei pidä, niin pitäisi kenties harkita alanvaihtoa.

On hyvä huomata, että Sipura ja muut puhuvat tässä kohden tekijänoikeuksista. Tässä huomio keskittyy yleensä taiteilijaan ja sisällöntuottajaan. Tämä on tietysti hyvä keskustelun kulma käytäväksi. Mutta tosiasiassa sisältö näyttää melko usein liittyvän johonkin hieman muuhun. "Crackedissa" tähän viitattiin tekstissä "4 reasons the internet has made everyone an entitled dick". Kirjoittaja ottaa esimerkiksi musiikkilevyn ostamisen. Tässä kaupankäynti muuttaa kuitenkin näkökulmaa ; "From my point of view, I gave my money to the music store, and they gave me a record. I wasn't rewarding the content creation. I was rewarding the content delivery." CD -levyn ostamisessa saadaan jotain konkreettista ja maksat sille joka välittää tämän materiaalin ulottuvillesi. ~ Tässä kulmassa alkuun laittamani paperilehdestä mukisematta maksettu hinta ei johdukaan itse paperin kätevyydestä, siitä että halutaan erityisen usein kääriä kaloja siihen. Eikä edes siitä että nettilehti on abstrakti ja vaikeasti ymmärrettävän esoteerinen konsepti jossain virtuaalissa jossa se miltei tavallaan ei ole olemassakaan. Se johtuu siitä että haluamme enemmänkin maksaa postipojalle kuljetuksesta kuin journalisteille heidän tekemästään työstä. ; Tämä kulma selittää sen, miksi internetlehtien hinnat ovat usein ongelmallisia. Ihmiset eivät yskinkertaisesti halua maksaa siitä, koska siinä jakelu on torpattu.

Vastaava toimii kaikessa, jossain määrin ; CD -levyt ovat konkreettisia. Niitä keräytyy nurkkiin. Ihmiset maksavat niistä jonkin verran rahaa. CD:istä maksetaan rahaa eikä kukaan selitä että he haluaisivat CD -levyjä ilmaisiksi. Sen sijaan musiikkidataa ladataan ilmaiseksi riemulla, ja pienikin maksu tuntuu liian suurelta - siitä huolimatta, että sen jälkeen kun dataa on kuunneltu ja kappaleet on omistuksessa, ei ole mitään intoa maksaa cd -levyistä enää mitään. Piratisoitu kappale vähentää CD:n arvoa. CD:n välitysmaksu on tietysti kaupalle sama kuin ennen piratismia, joten tavallaan sisällölläkin on jokin arvo. Kenties se on arvo jota sillä ei ole ennen latausta (koska se koetaan abstraktiksi), mutta joka tulee sille latauksen jälkeen (koska kappaletta voidaan kuitenkin kuunnella aina kun halutaan).

Piratismikeskustelussa välittäjäpalvelun idea sopii kuvioon hyvin kun "piraatit" selittävät että he eivät pidä teoston tukemisesta. Että he eivät halua tukea ahneita kauppiaita. Tekijänoikeuksilla on siis tavallaan yllättävän vähän tekemistä asian kanssa. ; Kapitalismissa on tietyllä tavalla järkeä miljonääriartistien kanssa, mutta yllättävän suuri osa ammattimuusikoista ei nimenomaan ole heitä. Vain ne yleisimmin tunnetut starat ovat merkittävän rikkaita. Heidän rikastumisensa ei johdu siitä että he ovat erityisen ahkeria, vaan siitä että teknologia kopioi heidän työtään. (Musiikissa tuotantokustannus on jokin jota uhrataan aina. Ja raha tulee siitä että tätä kopioidaan ja myydään, toisia enemmän, toisia vähemmän. Tuntipalkka tehdystä työstä ei siis riipu tehdyn työn määrästä vaan muusta.)

Piratismissa ongelmana onkin se, että leikataan "välittäjäpalkkioita" mutta tästä ei siirretä rahansiirtoa tekijöille. Ja esimerkiksi musiikinteon kohdalla on muistettava että se ei ole helppoa. Itse en osaa tehdä kappaleita, en vaikka itkisin. Kysymys onkin että miksi pitäisi harjoitella ahkerasti 10 vuotta jotta osaisi soittaa ja tehdä biisejä, kun voisi saman tien laiskasti loisia musiikkia ja runkata piraatisti ladattujen pornopelien äärellä. (Tämä kysymys on relevantti myös muodossa "miksi kirjoitat jotain tyhmää blogia kun sinulla olisi ihan oikeasti tarjolla jotain mielekästä tekemistä.")

Lopputuloksena on se, että ihmiset eivät halua maksaa välittäjille mutta he arvostavat taiteilijaa. Piratismi korvaa välityspalvelun, mutta piratismi ei ole kappaleiden säveltämistä. Piratismi tarkoittaa sitä että ei tarvita CD:n myyjää. Näin ollen se iskee "vaihdon näkyvään osaan", eikä musiikista enää haluta maksaa koska se mistä musiikissa maksetaan (eli ei säveltäminen vaan musiikin välittäminen kuluttajan kouraan) jää pois. Tästä seuraa kuitenkin se ongelma että tuotantoon voi olla vähemmän intoa. Se kun pitäisi tehdä pro bono. Ja on selvää että jos joudut käymään töissä tienataksesi elannon ja tekemään musiikin vapaa-ajalla, panostus on rajoitetumpaa kuin se "taiteilijaelämä" jossa kappaleiden tekeminen on juuri se mistä leipä tulee pöytään.

Tässä kohden ainakin minun on paha selittää olevani jotenkin muita parempi. Olen nimittäin itsekin huvittunut omasta suhtautumisestani kirjoihin joita voidaan ladata kannettaviin lukulaitteisiin. Kun ensin kuulin niistä olin aivan järkyttynyt. Sillä tämä on suunnilleen sama kuin länsimaisen sivistyksen tuhoaminen. Olen niitä ihmisiä jotka pitävät kirjoista. Siis paperista jota pidetään käsissä, ja jonka väliin laitetaan paperilappuja merkeiksi ja selattaviksi.
1: Minulla on sellainen systeemi että luen kirjat läpi ja laputan ne samalla. Ja aina kun kirjoitan jostain kohden, niin otan kirjan välistä lapun pois. Välistä katson että onko kirjoissa joitain lappuja jäljellä ja katson näenkö niissä jotain arvoa miksi olen ne aikanani laputtanut. Tällä pyrin välttämään toistoa. Toisto nimittäin on ihmiselle helppoa ja ainakin itse olen "rutinoutunut kaavamaisuuteen asti" pyörimään tietyissä aihepiireissä ja asioissa, joten selkeästi tarvitsen tässä kohden jarruja ja jotain joka hajauttaa asioita.

Kuitenkin kun olen ajatellut tarkemmin, niin sähköisiä kirjoja saa kannettua aivan älyttömän paljon siinä laitteessa. Se ei saastuta eikä vie kotona tilaa. Kirjat lisäävät kotitöitä, tomuttamista ja vastaavia asioita. Olen jopa hieman kiinnostunut tämänlaisen lukulaitteen hankkimisesta. Ne ovat kuulemma käteviä sängyssä luettavia, kun ne eivät ole niin kirkkaita että vieressä ei voisi nukkua. Ja toisaalta niitä voi lukea ilman että laittaa valot päälle. Tämä on erityisen kätevää kaltaiselleni ihmiselle joka tykkää lukea sängyssä ja joka menee myöhään nukkumaan toisin kuin puoliso taas ei. (Tähän asti olen lukenut aina aamulla, ennen töitä. Työmatkoilla se sekoittuu johonkin ja lopputuloksena on blogitekstejä.)

Joku voisi kysyä onko blogini kirjoittaminen pois ammattifilosofeilta. En usko. Se lisää kilpailua ihmisten vapaa-ajasta, mutta ammattilaisten ja amatöörien välillä on aina jonkinlainen osaamiskuilu. Filosofia taas on niin omituinen laji, että jos se kiinnostaa, niin kyllä sitä haluaa myös laatua. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin itselleni näyttänyt varsin konkreettisesti sitä, että sisällöntuottaminen on yllättävän työlästä, aikaavievää ja vaativaa. Tulokset eivät ehkä ole kummoisia, mutta niiden eteen on siltikin huhkittu (paremmat vaativat taustalleen vielä enemmän panostusta, harjaantumista jne.) Itse olenkin nähnyt että "ilmainen blogityö" ja muu ilmainen sisällöntuotanto vaatii yllättäviä määriä työtä. Samalla ei voi olla miettimättä sitä että jos ihmisellä on oikeasti taito, joka ilahduttaa muita, eikö hänen kannattaisi tehdä siitä aristoteelisessa perinteessä itselleen ammatti tai sivuammatti. Ja kenties tienata siinä sivussa vähän.

En tässä mieti niinkään amatöörejä, itselleni olisi irvokasta ottaa rahaa töistäni, ihan sen takia että vaikka minulla on ego, on minulla sen verran itsekritiikiä että tiedän mikä on rahanarvoista ja blogeamiseni ei. Tosin kun katson historiaa ja siinä tehtyjä pamfletteja ja muita vastaavia ideologisia pieniä lehtiä, niin niitä on tehty vähän samalla tavalla kuin tätä blogia pidetään. Mutta niistä on otettu maksu. Tosin ne ovat yleensä tehneet persnettoa niin että lehden tulot ovat hädintuskin peittäneet menot (jos sitäkään). Tämä tilanne taas vihjaa että kenties nämä lehdet olivat todellakin kanssaihmisille arvokkaampia paperina, ennen kuin niitä sutattiin painomusteeseen.

Ei kommentteja: