Objektiivinen keskustelukulttuuri kannustaa siihen että puhuttaisiin asiasta eikä ihmisestä. Tämä onkin hyvin tärkeää, sillä ihminen on luonnostaan sosiaalinen. Tästä seuraa se, että auktoriteetti ja sanojan habitus ja status muuttuvat turhankin helposti mielipidettä eniten ohjaavaksi voimaksi. Siksi muistutetaankin aivan asiallisesti, että ad hominem -argumentaatio on juuri sitä että puhutaan ihmisistä asian sijaan.
Tässäkin on kuitenkin konteksti. Tästä löytyy varsin näpsäkkä kuvaus Magnus Millsin "Aidantekijät" -teoksesta. Siinä pitkään aitoja tehneitä ns. gonahtaneita skotteja johtamaan laitetaan heitä kokemattomampi britti. ; Tämä herättää tietysti skismaa ; Huvittava kohtaus syntyy kun skotti purkaa turhautumistaan britteihin. Työnjohtaja ei voi oikeastaan muuta kuin ajatella, että viha ei edes kohdistunut häneen, koska vaikka hän oli ainut britti paikalla, raivoaminen kohdistui britteihin monikossa.
Hyvin usein arvokeskustelussa käykin juuri niin että puhutaan asiasta eikä ihmisestä. Ja tätä tehdään juuri tällä tavalla. On hyvä muistaa, että ihmisen sosiaalisuus on luonteeltaan juuri sellaista, että se luo ryhmittymiä. Skotin on helppo rakentaa vihaa "britteihin", jotka ovat tämän jälkeen "toinen". Siksi käy helposti juuri niin että vihaa ei kohdistetakaan yksilöön vaan kansanryhmään.
Varmin merkki tästä on juuri se, että puhutaan monikossa kun kohde on selvästi yksilö. Tällöin yksilöstä tehdään vain ja ainoastaan edustaja tälle suuremmalle ideaalille eikä hänelle nähdä roolia tämän osan ulkopuolella. Tai sitten tehdään kuten "Aidantekijät" tekevät pomolleen kirjan edetessä. Eli brittiviha ei lienny, mutta jotenkin brittiä ei enää nähdä aidosti brittinä. Ehkä työnjohtaja onkin se paljon puhuttu "aito skotti" ja sopii siksi mukaan porukkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti