"Mythopoeia" teki mielestäni kiinnostavaa analyysiä Odysseuksen hahmosta. Odysseuksen hahmossa on kysymys varsin epäsankarillisesta tyypistä. Ja Odysseuksen seikkailut ovatkin tarkalleen ottaen veijaritarinoista. Ne taas ovat olleet mielisuosiossani jo aivan pienestä lapsesta asti. Odysseuksella on itselleni merkitystä enemmän kuin oikein millään muulla "klassisen sivistyneisyyden piiriin" kuuluvalla hahmolla. (Populaarikulttuurista niitä löytyykin sitten runsaasti, on Gregory Housea, Charlie Crewsiä, Batmania...) Blogin pitäjä täsmentää tätä jaottelua tosin vasta kommenttipuolella sanoessaan että
"Sankaritaru ollen siis kertomus esikuvallisesta tyypistä, joka on yhteisön arvostamien hyveiden ruumiillistuma. Näiden hyveiden seuraamisen ansiosta sankarille käy myös hyvin.
Veijaritarinassa puolestaan päähenkilö ei ole itsessään esikuvallinen, mutta menestyy silti sankarin tavoin. Hän ikään kuin huijaa tiensä menestykseen. Veijari ei silti ole antisankari siinä merkityksessä, että hän varsinaisesti rikkoisi yhteisön arvostamia normeja."
Varsinainen tulkinta pitää sisällään näkemyksen jonka mukaan "Odysseus siis näyttäytyy urhoollisena sankarina vain omissa ja toisten kertomuksissa, itsessään miehessä ei juuri ylevyyttä ole." ... "jaksoista toisessa ja neljännessä Odysseus selviää koettelemuksistaan yksinomaan Athene-jumalattaren suojelun ansiosta ja juoni eteneekin pitkälti vain Odysseuksen seuratessa jumalattaren valmiiksi laatimia suunnitelmia." Odysseus onkin veijarihahmona jotain joka on aina hyvin lähellä veijarihahmoa. Hän on hyvin lähellä parodiahahmoa. Oveluuden parodiallista luonnetta kuvaa se että se on vain pintaa; kommenteissa blogisti argumentoi seuraavasti ; "Minusta tyyppi, joka laatii ovelan suunnitelman, on viekas, ei niinkään se, joka toteuttaa kyseisen suunnitelman." Mielestäni tämänlaisesta selityksestä voidaan tehdä muusia.
Kreikkalainen kulttuuri nimenomaan näki ihmisen ulkoisten voimien näyttämönä. Esimerkiksi luovuudelle oli erityiset Muusat, joiden vaikutuksen kautta oltiin Taiteilijoita. Taiteellinen ihminen oli siis sellainen joka seurasi muusien ideaalia. Näin ollen ovela oli juuri se joka heijasteli Athenen, Itse Oveluuden Personifikaation, ohjeita. Omapäinen oveluus ei ollut tavallaan mahdotonta, se oli vain Kohkaamista, koska siitä puuttui Athenen mukanaolo ja vaikutus.
Vastaavaa asennetta ei ole toki vaikeaa löytää muualtakaan. Esimerkiksi kristillisessä kulttuurissa kristinuskoa puolustetaan monissa "tiukemman linjan oikeaoppisuutta puolustavissa uskonnoissa" sillä että muut uskomukset ovat haitallisia. Näissä puheissa korostuu että Jumalan ansiosta tapahtuu kaikki hyvä maailmassa. Samoin korostuu että pahan teko on etäisyyttä Jumalasta. Tästä seuraa sellainen omituinen kokonaisuus jossa ihminen tekee hyvää koska seuraa Jumalaa, kun taas hän tekee pahaa koska ei seuraa Jumalaa. Ja tätä kautta WWJD:tä miettivä ihminen tekee mitä Jeesus haluaisi hänen tekevän eikä tee sitä itse. Joten hän ei olisi Hyvä koska hän vain seuraa Hyvän käskyjä. Tästä seuraakin se yleinen tausta-asenne jossa hyvänteko ei ole edes kristityn hyvän teon tekijän ansioita. Mutta pahat teot ovat aina ihmisten syytä.
Itse näkisin että tästä ei seuraa se, että hyvä kristitty olisi sisäisesti ristiriitainen käsite, oksymoroni. (Vastaus otsikon kysymykseen on siis EI. Laitoin sen siihen provokatiivisista syistä ja leikkiäkseni ennakko-oletuksillanne.) Tämän vuoksi väittäisin että Odysseuskin oli nimen omaan ovela. Sillä ovelaa on kun ovelaa kuuntelee. Kristittykin voi sanoa että ihmisen vapaa tahto ja eettisyys ovat yhteenliittyneitä kuunteluun ; Hyvyys ja pahuus onkin juuri sitä kenen ohjeita kuuntelee, Jumalan vai Saatanan sanaa. Voit jättää tottelematta tai totella, joten vastuu on sinun. (Väärin valinneet voi siis kenties jopa polttaa Helvetissä Kaikkivaltaisen Rakkauden Nimeen.)
Veijarista örmyyn.
Ulkopuolisen vaikutus ahdistaa monia. Kuitenkin se on mukana objektiivisuusajattelussakin. Siinähän on aina kyse siitä että todellisuus muuttaa ihmistä eikä toisin päin. Järkevien sanat eivät luo todellisuutta vaan todellisuus on testi jolla järkevyys punnitaan.
Tästä kulmasta mukaan voidaan ottaa myös eiintentionaaliseen delegointiin turvautuva Schopenhauer. Hän nimittäin näki että nero ei ollut itse asiassa muuta kuin tarkkanäköinen. Keksiminen ei hänellä ollut keksimistä vaan löytämistä. Schopenhauer määritteli nerouden hyvin mielenkiintoisesti. Asiaa voi auttaa maalitauluvertauksella ; Älykäs osuu hyvin tarkasti pieneen maaliin kun tyhmä taas ei. Nero taas osuu sellaiseen maaliin jota tavallinen ihminen ei edes näe.
Schopenhauerilla tässä taustalla on objektiivisuus. Ehdoton ja muuttumaton. Schopenhauerin mukaan maali oli yhteyttä Platon ideamaailman ideoihin. Nero vain havaitsi ne ja sovelsi huomioitaan havainnollisesti. Näin ollen nero itse asiassa näkee saman maailman kuin muut, mutta näkee sen niin syvästi että tyhmemmälle neron näkemä maailma vaikuttaa aivan "toiselta maailmalta". Nero siis tunkeutuu tarkemmin ja syvemmälle ja havaitsee jotain joka ei ilmene tavalliselle ihmiselle. Nero on siis puhdas, objektiivisempi ja selkeämpi. Schopenhauerin maailmassa elämäntahdon voittaminen oli neroudelle väistämätöntä. Koska nero näki asiat tarkemmin kuin olisi kenties pragmaattista ja kätevää ; Nerous on siis sitä että äly hallitsee tahtoa, sen sijaan että olisi se mikä ihmisissä yleensä on.
Tavallaan tämä ei ole kovin kaukana siitä ajatuksesta että jossain on jokin Muusa josta taide ja tiede vuotavat ihmisen mieleen. Ideamaailmasta vuotaminen on itse asiassa karkeasti sanoen vain "Muusa ilman persoonaa ja henkiruumista ja intentioita". Tai toisella tapaa muotoillen tietoinen muusa on tämänlaisen ideamaailman idean vertauskuva. Jos siis ajattelemme että ihminen ei ole luova jos hän kuuntelee Muusaa, olemme tilanteessa jota on vaikeaa hyväksyä hyvin monesta erilaisestakin kulmasta. (Sillä tämä ei olisi tämä blogi jos en olisi vastarannankiiski, jopa alleviivatun selvästi.)
Kirjoittaja ei "tavallaan ymmärrä" miksi natsejen murhatöihin osallistuneista monet selittivät totelleensa vain käskyjä. Ja miten moni pitää tätä lieventävänä asianhaarana. ; Luulisi että heillä olisi kasvatettu vastuu, kuten kaikessa tottelemisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti