Nähdäkseni tämä kertoo kuitenkin enemmän vajavaisesta reflektiosta. Lausuja on jämähtänyt uskovaisten määrittelemään kulmaan. Siinä pinnallisuus-syvällisyys -keskustelu on normitettu siten että hengellisyys on sidoksissa uskonnollisuuteen ja että tämä on syvällisyyttä. Siitä eroaminen on pinnallisuutta joksi on määritelty markkinatalous ja kuluttaminen. ~ Olenkin hieman pettynyt siihen että kirjoittaja aivan aluksi kuvastaa omia positiivisia intressejään "Olen mielestäni aina suhtautunut ymmärtäväisesti ja suopeasti kirkosta eronneisiin." Tätä tavoitetta on nimittäin aika vaikeaa nähdä tuollaisten dikotomisten lausuntojen takaa.
1: Tosin hänen kunniakseen on pakko sanoa että hän ei sentään tyhmäillyt, toisin kuin eräs kommentoijansa joka selitti aivan vakavalla naamalla seuraavaa ; "miksi erota homoillan vuoksi? Siellähän kansalaiset kertoivat omia mielipiteitään joistain asioista. Kirkon viralliset edustajatkin olivat paikalla. Jotkut loukkaantuivat yhden kansanedustajan henkilökohtaisiin mieleipiteisiin ja kostivat sen kirkolle eroamalla sen jäsenyydestä." Tämä on se kliseinen "Ei edusta kirkon virallista kantaa" -argumentti jonka logiikka perustuu oletukseen että ihmiset erosivat kirkosta koska luulivat että Päivi Räsänen muka johtaisi kirkkoa tai jotain vastaavaa. Heistä on loukkaavaa että kirkkoa leimataan sen hörhöimpien jäsenten kautta. Että koska Räsänen ei ole kuin yksi uskova, ei ole perusteltua erota. Tosiasiassa Räsänen edusti nimenomaan kirkon virallista kantaa. Joka on se, että homot eivät mene naimisiin. Hänen perustelunsa eivät kenties olleet teologisesti korrektia höpinää. Mutta ihmiset erosivat siksi että Räsäselle annetaan äänivaltaa. Ja Kirkko ei ole muuttanut käytännettä. Homopari ei edelleenkään saa kirkkohäitä. Niin kauan kuin tämä ehto pätee, on aivan asiallista lähteä kirkosta sinä hetkenä kun asiantilan vallitseminen tulee tietoisuuteen ja sille haluaa jotain tehdä. Se, että "ei edusta kirkon virallista kantaa" on niinkin yleinen argumentti näissä asioissa, niin en kehtaa sanoa muuta kuin sen verran että se kertoo siitä miten huonosti kirkosta eronneita ja heidän lausuntojaan on ymmärretty. Ymmärrystä on ollut niin vähän, että on selvää että osa tästä on tarkoitushakuista. Tai sitten usko todella tekee todella tomppeli-idiootiksi, johon en haluaisi uskoa.
Väitänkin aivan suoraan että kirkollisverokeskustelussa kirkko edustaa ahneutta. Äärimmäistä ahneutta. Sillä kun joku kysyy kirkolta hyötyjä, hän ei suinkaan yleensä oleta että vastaus olisi markkinatalouden määrittämä hyöty. Paalanne tekee vain kuten valtaosa uskovaisista ja tulkitsee että "hyöty" on vain ja ainoastaan markkinataloudellista rahanahneutta. Tästä saadaan toki rakennettua lausunto jossa väitetään että "kirkolta hyötyä vaativat" pelaavat peliä jossa sääntönä on se, että kun kirkkoon laittaa euron niin pitäisi saada katetta rahalle. Näin kirkollisveron maksamaton voidaan määrittää ahneeksi.
Kuitenkin tosiasiassa tässä kohden kysymys on enemmänkin kirkon ahneudesta. Kun kirkon katsotaan olevan sellainen että se ei tuota hyötyä, sen katsotaan enemmänkin haaskaavan rahat jotenkin. Tällöin voidaan huomata että kysymys on jakamisesta. Kirkko kyllä mielellään ottaa passiivisilta jäseniltään kirkollisveroa valittamatta ollenkaan heidän "hengellisistä lihaksistaan", mutta jos joku sanoo että kirkon pitäisi jakaa jotain muillekin, eikä vain ahnehtia tileilleen, niin tässä vaiheessa vaatija on ahne. Toisin sanoen kirkko on ahne. Se ei suinkaan jousta kirkollisveroista. Sen sääntö on että jos olet kirkon jäsen ja haluat vaikka kasteen niin se tarkoittaa sitä että sinun on pakko maksaa niitä veroja kirkolle. Jos et maksa, niin et tasan tarkkaan saa kastetilaisuutta, häitä tai vastaavia. Mutta jos sanot kirkolle että koet olevasi vain maksumies ja että et saa mitään takaisin, niin sinua syytetään ahneudesta. Että pitäisi vain auliisti jakaa iloiten se raha.
Onkin mielenkiintoista että Paalanne vertaa kirkkoa kuntosaleihin joilla on usein vuosimaksuja, joilla saa liikkua niin paljon kuin haluaa. Sillä pidän tätä äärimmäisen laskelmoivana voitonmaksimointina. Kuntosalin pitäjä kun tietää, että kuntosalille liitytään tajuamatta sitä miten raskasta treeni pitkän päälle on verrattuna sohvalla lököttelyyn. Kun jäsen maksaa koko vuodesta, ei haittaa vaikka sali olisi tyhjän panttina. Sillä kuntosali ei enää saa tässä vaiheessa rahaa siitä kuntoilusta. Asiakas maksaa käytännössä olemassaolostaan. Kuntoilu ei muuta vuosimaksuja. Siksi sanonkin aivan suoraan että jos kertahinta joka jää plakkariin tuntuu kovalta, niin ei pidä todellakaan maksaa vuosikorttia. Tälläisessä on koijaamisen makua. Sillä vaikka aktiivisuus on ihmisestä itsestään kiinni, on laiskuus sen verran lajityypillistä käytöstä että maksuehtojen laatijan on täytynyt tietää että vuosikortin ostaja tuskin käy montaa kertaa salilla.
1: On aivan turhanpäiväistä väittää että vuosikortti kannustaisi salillakäymiseen ja kuntoiluun pelkän hintansa vuoksi. Sillä ihmisen mieli ei toimi näin. Esimerkiksi miekkailukoulullemme maksukaudet ovat tämän vuoksi aika lyhyitä. Siellä kun on haluttu panostaa siihen että ihmisiä kannustetaan ottamaan osaa ja harjoittelemaan. Eikä siihen että he maksavat vuosimaksuja. "This is not about buying stuff" kuten Guy Windsor itse kommentoi minulle ensimmäisissä treeneissä kun aiheeksi nousi oman miekan ostaminen. Kannustus ja kalleus eivät ole sama asia. Paitsi niille jotka eivät hallitse ihmispsykologiaa vaan miettivät asiaa kuin pinnallista pinnallisin lyhytjänteiseen ajatteluun ja perspektiivittömyyteen jumittanut hedonistikuluttaja.
2: Tosin kuntosalivertauskin ontuu siinä määrin että kuntosalilla kävijä tietää saavansa hyötyä, paremman kunnon, isommat lihakset ja vastaavat. Kun laiska kävijä kysyy mitä hyötyä kuntosali tuo, on asiallista kertoa näistä. Tosiasiallinen ongelma onkin itse asiassa siinä että kirkko ei treenauta mitään hengellisiä lihaksia kenelläkään missään. Kirkossa käyminen ei tee parempaa ihmistä.
Loppulauselmakin kertoo että ei kulttuurissamme kirkkoon kuuluminen oikeastaan mitenkään edes poissulje sitä taloudellista tuhlailua. "Terveisiä vaan Mac Bookin ääreltä! Tässäkin kahden hengen taloudessa tarvitaan välttämättä kahta tietokonetta ja kolmea kännykkää. Olisipa vain vielä iPad, niin kaikki olisi melkoisen jees. Ylistys sijoittajille! He sentään ansaitsevat ne rahat ja ovat hyödyksi... Niin kenelle ja miten?" Tässä kikkana on se, että jos aikaisemmin hyödyksi luettiin automaattisesti vain taloudellinen profit, niin tässä hyöty määritetään joksikin muuksi. Sillä jos katsomme näitä kaikkia, niin niissä asiakas saa jotain. Esimerkiksi tietokoneella nettiin nakutettu palvelu on mahdollisuus. Kun ostat laitteen pystyt suoltamaan nettiin pinnallista roskaa tavaravuoresi ääreltä. Kysymys on siis kaupallisesta hyödystä, joka on molemminpuolista ja konkreettista kuten aina kuluttaja-myyjä -ketjussa on.
1: Eli kun kirkosta eroaja puhuu kirkon hyödystä, se ei voi olla mitään muuta kuin kaupallista hyötyä. Mutta nyt sitten kun hän puhuu kaupallisuudesta hän tarkoittaa että hyöty onkin juuri tässä jotain määritelmällisesti aivan muuta eikä voi olla nimenomaan tätä kaupallista hyötyä. Kun määritelmän sisältöä vaihdetaan samassa tekstissä tällä tavalla lennosta on selvää että kyse on ekvivokaation käytöstä. Argumenttivirheilyllä ei voi saada laatua, mutta uskottavuutta monien silmissä se näyttää tuovan.
Itse en ole tavaratuhlaukseen lähtenyt. En, vaikka olisi periaatteessa varaakin. Olen eronnut kirkosta, mutta tämä ei ole tarkoittanut sitä että eläisin muotitakkisymbolien ja vastaavien alle. Se, että en ole uskonnollinen tai hengellinen ei todellakaan tarkoita että eläisin kulutushysteriassa. Pikemminkin juuri päin vastoin. Sillä kun katselen uskovaisten selityksiä uskonnottomien maailmasta, näyttää siltä että heidän käsityksensä elämästä on varsin pinnallista. Että tosiaanko luulet että uskonnottomuus tarkoittaa sitä että hedonistisesti biletät, et sitoudu parisuhteeseen vaan pysyt sinkkuna joko siksi että et kelpaa kenellekään tai siksi että hengettömänä et halua lapsia, tuhlaat muotiin ja keräät vain uraa ja statusta. Jos näkemykset kirkon ulkopuolisesta elämästä ovat nämä, niin se kertoo lähinnä siitä miten vähän tätä muuta elämää on reflektoitu.
Ja oikeasti millään uskonnottomiin kohdistuneilla intentioilla ja muilla höpöhumanistien tavoitteilla ei ole väliä ilman tätä reflektiotasoa. Koska kritisoida voi vain jos jollain tasolla ymmärtää kritiikkinsä kohteen. Se, että ei kykene ymmärtämään toista elämäntapaa johtaa helposti siihen että asiat aletaan näkemään väärien dikotomioiden ja muun leimakirveilyn kautta.
Esimerkiksi itse olen laittanut kirkollisverosta vapautuneet rahani eri hyväntekeväisyystahoihin. Ja tämän takia teen enemmän hyvää ja jakavaa kuin mitä tekisin jos olisin kirkon jäsen. Perutelen tätä kolmella asialla
1: Reflektio on omani. Toisin sanoen olen joutunut miettimään priorisointejani. Passiivinen kirkollisveron maksaja ei välttämättä koskaan joudu tekemään näin. Koska raha tipahtaa joka kuukausi niin että se näkyy tiliotteissa asti, se on korostetummin valinta. Kirkollisveron ideana taas on juuri olla niin huomaamaton kuin mahdollitsas. Kirkko haluaa että raha virtaa, ei että rahan antaja reflektoisi arvojaan ja hengellisyyttään, irtautuisi materialismiarjestaan ja arvottaisi maailmaa ympärillään. Miettisi mikä on vialla ja mitä sille voisi tehdä ja aktiivisesti tekisi jotain sen eteen.
2: Hyötysuhde on parempi. Syy on se, että valtaosa hyväntekeväisyysjärjestöistä panostaa tehokkuuteen. Niille on tärkeää näyttää että raha menee kohteeseen eikä byrokratiamyllyyn ja toiminnan pyörittämiseen siinä välissä. Kirkossa pappien palkat ja muu henkilökunta/byrokratiameno on suurta.
3: Saan kohdistaa asiat kuten haluan, ja laittaa niille suuruusluokatkin oman mieleni mukaan. Eli minun ei tarvitse tukea homovastaisten tyyppien agendoja tai sananlevitystä siinä sivussa kun autan jotain muuta. Saan tasan tarkkaan korvamerkitä kaiken. Lopputulos siis heijastaa omaa hyvyystajuani eikä jonkun kirkollisherran määräämää hyvyystajua.
Mutta tietysti tämänlaisten puolten ohittaminen on odotettavissa. Sillä tosiasiassa kaikkea uskonnosta eroamista kohdellaan samalla kaavalla. Teeskennellään että on hyvät tavoitteet mutta sitten vedetään kuitenkin kohteliain sanankääntein turpaan joka välissä. ; Esimerkiksi hyötypuheen osa uskonnottoman elämässä on Paalanteelta jäänyt täysin käsittämättä. Hän ei tajua että uskonnoton kohtaa moniportaisen vastustusmyllyn, joka yrittää kaikin keinoin vaikeuttaa hänen uskonnonvapauden pohjalta tehtyä kirkostaeroamisvalintaansa: Seuraavana on karkea kolmiportainen kritiikkimylly, jossa kaikki eivät tietysti painota kaikkia portaita. Ja joista harvemmin siirrytään pienempään portaaseen vaan yleensä siirrytään pienen numeron kohdalla häviämisen jälkeen suurempaan numeroon. (Sulkuihin laitettu rinnastus aikaisemmassa vaiheessa epäonnistumisen jälkeinen koko esiin nostetun keskustelun merkityksen irrelevantisoiminen. Se korostaa sitä että jos uskovainen voittaa, se on relevanttia mutta jos hän häviää, niin häviö ei merkitse mitään. Eli normaali standardi josta ei oikein poiketa ikinä.)
1: Jumalatodistushässäkkä jolla perustellaan uskon rationaalisuus ja uskonnottomuuden olevan idioottien hommaa.
2: (Okei, Jumalan olemassaoloa ei ole todistettu, määritelmät antavat korkeintaan tilaa mahdollisuudelle. On mahdolista kuvitella tilanne jossa Jumalaa ei ole, eikä uskonnoton ole siksi idiootti. )Kirkko on hyödyllinen. Kirkkoon pitää kuulua koska se auttaa, pelastaa, on hyväntekeväisyyttä ja tekee nuorisotyötä ja kaikkea muuta joka hyödyttää vaikka millä mitalla.
3: (Okei, kirkko on yllättävän vähän vakuuttava hyväntekeväisyystoimija. Ei se hyödytäkään.) Ei saa vaatia hyötyä koska se on ahneutta. Hengelliselle pitää antaa tilaa tai on muuten vajaa ihminen joka ei toteuta koko ihmisyyttään vaan jää pinnalliseksi kuluttajaksi jonka elämä on onttoa.
Nähdäkseni kirkolla on lähinnä yksi valtti. Ja se on sama valtti kuin yksityisillä lääkärilaitoksilla on julkisiin nähden. Takana on markkinatalous. Mutta ei siinä muodossa että raha itsessään tekisi hyväksi tai että huonoimmat ajautuisivat julkiselle sektorille ja hyvät yritätisivät itse. Pääero on jo ihan siinä, että julkisessa terveydenhoidossa on enemmän tunkua, siellä on kiire. Yksityisellä puolella tunku ei ole samanlaista liukuhihnaa. Näin ollen jos meillä on "sossun" auttaja, hänellä on tietyt normit joiden mukaan hänen on autettava samoilla ehdoilla kaikkia, ja aika isoja määriä. Kirkossa avuntarvitsijoita on vähemmän ja auttajat voivat omalla näkemyksellään painottaa niin että panostavat yhteen ja jos vaikka samoilla ehdoilla tulisi joku toinen niin hänet voisi jättää sivummalle "kokonaisnäkemykseen" vedoten. Tosin ruuhkaa on vähemmän, joten todennäköisemmin kaikki tulevat autetuksi. Tämä on nähdäkseni tärkein kirkon hyödyistä.
Koska Paalanteilla on monta tietokonetta, ja omastani on aika jättämässä niin että joudun itselleni ostamaan kohta koneen koska kun tämä menee, ei minulla ole yhtäkään, haastankin hänet lähettämään "paitansa sille jolla ei ole yhtään". Ja jos hän ei tee tätä, niin syytän häntä ahneudesta. Minun ahneudestahan kysymys ei voi olla, koska minähän en lupaa Paalanteelle mitään hyötyä tai vastinetta, ihan pelkkää konetta vaan. Paalanne pääsee tässä ihan pyyteettömästi jakamaan eikä tätä arvioida missään rahassa. Ei auta jos Paalanne antaa kolme tietokonetta Afrikkaan vuodessa koska se ei ole minun pöydälläni. Eli se on pinnallisuutta koska olen määritellyt pinnallisuuden sellaiseksi. Ei vakuuta? Ei pitäisikään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti