keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Huumorin rakentavuudesta

"Ali ja Husu" käsittelivät hieman huumorin suhdetta rakentavuuteen. Erityiseen keskiöön heillä nousi uskontojen käsittely huumorissa. Jumalanpilkan ja esimerkiksi islamin suhde on melko vaikea. On Muhammad -pilakuvakohuja ja vastaavia. "Meidät, Ali ja Husu, koetaan taustastamme johtuen herkästi muslimeiksi ja kysymykset, joihin usein saamme ottaa kantaa ovat: Eikö teillä ole huumorintajua? Miksi te suututte, jos joku puhuu pahaa profeetastanne? Harva kuitenkin kysyy: Mistä ette suutu? Missä menee se raja?" Tässä kysymyksessä itse asiassa korostuu se, että huumorintajuksi katsotaan kyky nauraa -tai ainakin kyky olla suuttumatta. Nähdään että huumorintaju liittyy kykyyn nauraa itselleen. Itsekritiikkikyky muuttaa tilanteen jossa muut nauravat sinulle joksikin jossa naurat muiden kanssa.

Kuitenkin blogauksessa ollaan erimielisiä. Siinä huumorille nähdään rakenne ja tarkoitus. Tämä vitsin intentio on ratkaisevampi kuin se, miten se tulkitaan. (Tässä mielessä "Ali ja Husu" eivät ole postmoderneja. Mikä ei suoraan sanoen ole yleensä huono asia.) Sen sijaan he jakavat huumorin "pilkkaavaksi huumoriksi" ja "palvelevaksi huumoriksi". Ne he määrittelevät seuraavalla tavalla "Pilkkaava huumori ytimekkäästi määriteltynä on sellaista, jossa tiettyä ihmistä tai ihmisryhmää pilkataan heidän omalla kustannuksellaan. Maailmassa tällaisella huumorilla on pitkät perinteet. Esimerkiksi 70-luvulla Englannin pienissä pubeissa kerrottiin vitsejä siirtolaisista. Suomessa niin sanotut ”mustalaisvitsit” naurattavat edelleen. Pilkkaavan huumorin luonteeseen kuuluu mm. se, että kertoja asettaa itsensä vitsin kohteen yläpuolelle. Tunnusomaista pilkkaavalle huumorille on se, että itse kohde ei naura vitsille." ... "Palveleva huumori nimensä mukaisesti palvelee jotakin tarkoitusta. Siinä ei loukata ketään tai tiettyä ihmisryhmää, vaan yleisö nauraa vitsin kertojan ja kohteen kanssa, eikä kohteelle. Palvelevaa huumoria on huomattavasti vaikeampaa tehdä, sillä siinä ratkaisun avaimena on ennen kaikkea näkökulma. Miten puhua vaikeasta asiasta ilman, että asettaa itsensä vitsin kohteen yläpuolelle?"

Erottelu on tietysti hyvin vaikea. Esimerkiksi budokaskukirja "Jokohama humahuta" on teknisesti ottaen jotain siltä väliltä. Se ei oikeasti pilkkaa ketään - se on vitsikirja itsepuolustusharrastajilta itsepuolustusharrastajille. Kuitenkin samalla se kuitenkin tukee ja levittää itsepuolustushenkisyyttä, joka on itsessään arvovalinta. Jos joku on asenteelliseti tai periaatteellisesti itsepuolustusta vastaan, niin he voivat kokea tämänlaisen vaarallisen asennevamman myynninedistämisenä. Vastaava ongelma on itse asiassa kaikissa tämäntyyppisissä kirjoissa joissa keskeisenä ideana on "yritys olla rakentava". Se päätyy hyvin usein olemaan jotain jossa aiheena on jokin ideologia tahi liike tahi ilmiö ja sitä kaupitellaan sen omalle sidosryhmälle. Yläpuolelle ei asetuta mutta sen kutsuminen rakentavaksi olisi silti liioittelevaa. Näin ollen sinänsä leppoisat "Sakastissa nauretaan" -tyyppiset pastorivitsikokoelmatkin voidaan nähdä jontain muuna kuin rakentavana. Tosin ne eivät ole tätä by definition ; Ne kun eivät teknisesti ottaen ota monia eri näkökulmia huomioon. Niissä on yksi näkökulma, niiltä vain puuttuu "vihollinen" ja tätä kautta hierarkia.

Nähdäkseni tämänlaiselle huumorille on kuitenkin tilausta ja jos joku dissaa "Jokohama humahutaa" ja vastaavia siksi että ne edistävät pahuutta, niin sen pahempi tälle kriitikolle.

Valtaosa suomalaisista koomikoista onkin oivaltanut tämän. Itse asiassa valtaosa suomessa menestyvästä huumorista ei ole kovin repivää. Esimerkkinä voidaan ottaa Putouksen "menneiden lumien hahmo" "Munamies". Se oli varsin leppoisa hahmo ja ihmiset halusivat nähdä sitä. Suomalainen huumorintaju on yleisesti ottaen leppeä. Näin ollen huumoria tehdään tavallisten ihmisten asioista tavallisille ihmisille - ja tätä pidetään sekä kriittisenä että itsekriittisenä. (Samalla katsojat/kuuntelijat/maistelijat pääsevät koettelemaan huumorintajuaan sekä postmodernissa että eipostmodernissa hengessä.)

Arhi Kuittinen on tästä enemmän kuin hieman nyreissään. Hän keskittää huomionsa erityisesti stand-up -komiikkaan joka Suomessa eroaa voimakkaasti muiden maiden stand-upista. Kuittinen korostaa että muualla tyypillinen poliittinen epäkorrektius ja yhteiskuntakriittisyys puuttuu. "Suomalaisissa stand up -esityksissä, ainakin Helsingissä, nousee esille käsitys, että tavallisten suomalaisten käyttäytymistapojen ja luonteenpiirteiden pilkkaaminen on yhteiskunnallista kritiikkiä. Ja että stand up koomikon tehtävä on tuottaa katsojille pehmeä ja mukava ilta, joka ei loukkaa yleisön poliittisia ja uskonnollisia tunteita. Ei ole." ... "Valitettavasti stand upin ensimmäinen ehto on: Kantaaottavuus. Mutta ei Suomessa. Suomessa kelpaa nousuhumalatyylinen puheripuli ja itsensä ruoskiminen "stand upiksi". "Onko yleisöllä hyvä fiilis?"" Näin yhteiskunta puuttuu ja huumori onkin ilman kapinaa ja värinää ja suuria tunteita. Ahdistus ja loukkaantuminen ovat riskejä - tämä on mielenkiintoista, koska tämä puuttuu esimerkiksi USA:n stand-up -komiikasta. Ja USA "tunnetaan maineeltaan" (aka. ihmismielten illuusioissa) siinä että ihmiset lähinnä haastavat toisiaan oikeuteen ties mistä. Kenties tämä kuvaakin sitä että Suomi on lähempänä tätä.

Näin ollen uskaltaisin itse asiassa jopa kyseenalaistaa ajatuksen siitä että kristityt olisivat jotenkin huumorintajuisempia kuin islamilaiset. Varsinkaan Suomalaiset eivät ole lempeitä. Stand -up koomikon työ on leipätyö. Sen ideana on tuottaa rahaa koomikolle. Suomalaiset loukkantuvat erittäin herkästi esimerkiksi uskontovitseistä. Tätä valitusta ei ole itse asiassa vaikeaa löytää netissä. Itse asiassa valtaosa kristittyjen keskustelusta jossa kristillisyys ja uskonto nousee sanana ja käsitteenä esiin ovat sitä että joku on verisesti loukkaantunut. Suomalaiset ovat vähintään yhtä herkkänahkaisia kuin pilakuvajupakasta suuttuneet muslimit. Se ero, mikä on, ei ole vihassa vaan siinä miten se toteutetaan. Suomalaiset eivät uhkaile ja harjoita väkivaltaa samalla tavalla kuin mitä em. Muhammadpilakuvakohun kohdalla on saatu kuulla. Sen sijaan he raivostuvat ja nurisevat mielipidepalstoilla, blogeissa ja facebookissa.

Jos huumorintaju tarkoittaa sitä että "ei suutu" itseen ja itselle tärkeisiin asioihin kohdistuneesta vitsistä, niin me suomalaiset failaamme sen testin aivan totaalisesti. Tämä onkin vaikea taito, koska otamme asiat vakavasti ja asioilla on syvä merkitys. Merkitykseen liittyy helposti myös tunne-elämys. Joka taas purkautuu monesti huumorin kohdalla vihana. (Koska me otamme myös huumorin vakavasti. Hyvin vakavasti. Suomi noudattaa oman hikipediaprofiilini lausumaa "Täällä tehdään vakavasti otettavaa huumoria - eikä tässä ole mitään sisäisesti ristiriitaista.")

Itse ehdottaisin että huumorin keskiöön voitaisiinkin laittaa hierarkisuuden ja rapsuttelun sijasta sadismi. Siinä ei ole hierarkiaa, koska hyville ei käy hyvin ja pahoille pahoin. Vaan kaikille käy pahoin. Tästä syntyy toki melko julmaa jälkeä. Ajatus lähti itse asiassa mielessäni liikkeelle "Father Tucker" -pätkistä. Siinä keskiössä on kaikkien rakastama ihana pedofiilipastori. Se voidaan nähdä vakavana valtasuhteita ravistelevana huumorina, koska se puuttuu pyhänä pidettyyn uskontoon tarttumalla siihen uskontoon liittyvällä varsin karsealla stereotypialla (karseus on tässä monessa mielessä. Se kuvaa sekä stereotypian laatua että sen aiheen vakavuutta). Kuitenkin itselleni se on - itsellenikin yllättävää kyllä - jotain muuta kuin jumalanpilkkaa ja ikonoklasmia. (Luultavasti syynä on se, että stereotypia on niin huonosti osuva että se tavallaan menee jonnekin vitsiparodiamaailmaan eivakavastiotettavana jo tämän vuoksi.) Father Tucker edustaa itselleni täsmälleen samaa maailmaa mitä "Happy Tree Friedsit" edustavat. Niissäkin on erilaisia hahmoja joilla on kaikilla omat tavat olla maailmassa. Ja sitten niille käy huonosti. Sarjassa tapahtuu aina aivan kuvottavia ja kammottavia asioita herttaisesti kuvatuille naïveille piirroshahmoille. Juuri tämä kontrasti on sen huumorin päälähde. (Myös pedofiilipastorissa on hahmona voimakasta kontrastia.) Se on moniarvoista, mutta sitä ei voi kuvata kovinkaan rakentavaksi. (Päin vastoin, herttaiset hahmot ovat aina lopussa enemmän palasina kuin aluksi.) Hierarkista se ei ole koska kaikille kuitenkin käy pahasti.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon pettyny. niin pettynyt. Mä oon pettyny sun blogiin. Mä oon pettyny suhun. Äijä vaan ajatusmasturboi.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Olen pettynyt sinun näppäimistötoimittajaasi. Olen pettynyt äidinkielenopettajaasi. En masturboi, äijät ei osaa sivistyssanoja.

Anonyymi kirjoitti...

Vitun homo. Sulla vaan kasvaa kyrpä ottassa koko ajan.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Kiitos asiallisesta palautteestanne. Näiden rakentavien että erittäin kohdisttujen ohjeittenne avulla kykenen taatusti parantamaan asioita tulevaisuudessa.

Muutenkin on aina mukavaa että kriitikko näyttää mallia ja kykenee toimimaan ja elämään ohjeidensa mukaisesti.

Kätevää, moni joutuu valitsemaan vitun heteron ja perseen homon väliltä. Moni pitäisi oksymoronina ja mahdottomuutena. Mutta onhan agnostismikin monista mahdottomuus ja jonkinlainen petos.

PS. Mulla kasvaa vaan perse. Kyrpä valitettavasti yrittää kovasti kompensoida.

Anonyymi kirjoitti...

Sä et tajuu, onkohan lukutaitookaan!

PS. Mun isä lyö sun isää turpaan!

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Monta puutetta minulla on, mutta ensimmäistä kertaa kuulen syyksi lukutaidottomuuden. Tai hetkinen. En kuule vaan luen. Tämä diagnoosi mullisti elämäni. Kiitos.

PS. Kukapa ei? Ittekkin ehkä löisin mutta se pirulainen pistää vastaan liian lujaa. Hän ajoi juuri sormensa irti sirkkelillä. Normaalisti tämä tarkoittaisi sitä että jos häntä löisi niin olisi raukkis. Hänen kohdallaan sitä kutsutaan pieneksi tasoitukseksi. Paitsi että ei sanota kun ei vetänyt kaikkia raajojaan sirkkelissä. Mun isi on se, jota Chuck Norris katsoo öisin sängyn alta. Mun isä on kovempi kuin Liam Neeson.

Anonyymi kirjoitti...

Haa - ei näin, ei se iskä nyt aivan niin kova jätkä oo. Mutta kun katsot Chuck Norris filkkoja niin niissä kohtauksissa, missä Chuck näyttää normaaliakin karummalta ja vähän N:n kellonsoittajalta kyttyröineen, niin siinä olen minä stunttaamassa - kun Chuckilta meni pupu pöksyyn.