Teorianne on pangaeakku ~ Eli kohdeltiinko Wegeneriä väärin?

Tuoreessa "Tieteen Kuvalehti Historia" (2/2013) -lehdessä oli essee Wegenerin mannerliikuntoteoriasta. Laattatektoniikkateorian mukaan aluksi on ollut yhteinen manner, joka on lähtenyt jakautumaan osasiin. Kyseinen teoria on nykyään vallitsevana paradigmana. ; Kirjoitus käsittelee sitä miten Wegenerin teoriaa ei otettu vakavasti. Esimerkiksi Rollin Chamberlin oli moittinut sitä sen vuoksi että "Jos uskomme Wegenerin teoriaan, joudumme unohtamaan kaiken 70 vuoden aikana opitun." Lisäksi ongelmana oli se, että Wegener oli ilmatieteilijä eikä geologi. Näin ollen katsottiin että hän ei toiminut oman asiantuntemuksensa piirissä. "Wegener julkisti teoriansa aikana, jolloin tutkijat olivat hyvin tarkkoja reviiristään. Oli ennenkuulumatonta että ilmatieteilijä sotkeutui geologiaan." Lisäksi Wegener oli selkeästi yhden asian mies ja esimerkiksi Philip Lake moitti että Wegener "ei etsi totuutta; hän ajaa vain yhtä asiaa, ja on sokea kaikille sitä vastaan puhuville tosiseikoille." Lisäksi Wegener ei tutkinut itse vaan viittasi muiden tutkimuksiin - ja peräti lainasi uutta materiaalia. "Wegener rikkoi myös tiedeyhteisön kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan tutkijoiden on kerättävä aineistonsa itse. Yleensä tutkijat uskalsivat ehdottaa hypoteesejä vasta vuosikymmeniä kestäneen havainnoinnin jälkeen. Wegener taas oli käyttänyt hyväkseen muiden havaintoja ja tutkimuksia."

Vakuuttava Todiste!

Meidän on helppoa loukkaantua Wegenerin puolesta, että häntä olisi kohdeltu väärin. Mutta pääsyy tähän kokemukseen ei ole se, että Wegener olisi ollut aikanaan laadullisesti muita ilmiselvästi oikeammassa vaan se, että hän oli loppujen lopuksi oikeassa. Wegener tuntuu vetoavalta koska hänen tunnetuin todisteensa - jota voisi sanoa palapelianalogiaksi - on sekä tunnettu, ymmärrettävä, helppotajuinen, intuitiivinen että nykyään hyväksytty tosiasia. Loppujen lopuksi mannerten muotoyhteyden takaa löytyi oikea syy, mannerlaattojen liikkuminen joka ajoi reunoja kauemmas toisistaan. Mutta jos unohdamme jälkiviisauden ja siirrymme ajassa menneisyyteen aikaan jolloin ei tiedetä mitä nyt tiedetään, tilanne ei enää näytä samalta ; Ei enää näytäkään siltä että Wegener olisi jotenkin ilmiselvästi nerokas visionääri jota vastusti lauma dogmaattisia ääliöitä.

Wegenerin ongelma on se, että;
1: Nykymaailmassakaan pelkkä vertaisarvioitu tutkimuskaan ei ole "lopullinen totuus". Tutkimusten tulokset ovat yleisemmin tieteentekijöiden arvioitavana. Näin ollen uuteen ja kiistanalaiseen tutkimukseen tarttuminen on ongelmallista. Uusien tutkimusten merkitys tieteenalalle vie jonkin aikaa.
2: Yllämainittu on perusteltua jos on alan asiantuntija. ; Sen sijaan se on erityisen ongelmallista nimenomaan silloin jos teoreetikolla ei ole asiantuntemusta käsittelemäänsä tieteenalaan. Logiikka ja empiirinen ajattelu yhdistää tähtitieteilijää ja geologia, mutta geologian asiantuntijuus ei anna osaamista vaikkapa tähtitieteeseen ; Asiantuntemus ei tietenkään ole pelkkä tittelikysymys. Ongelmia tulee jos ei ole itse tehnyt aieneistonkeruuta ja laittanut tutkimusmetodia esiin niin että ammattilaiset voivat arvioida sen laatua eikä ole tutustunut tieteenalaan jotta olisi varmaa että tutkimus osataan laittaa oikeaan kontekstiin. ; Väitän jopa että tämä asia on itse asiassa kasvanut Wegenerin ajoista vaikka nurkkakuntainen tiedekunta -ajattelu onkin vähentynyt ja akateeminen vapaus kasvanut. Syynä on se, että tieteenalat ovat kehittyneet ajan kanssa niin että niiden tunteminen on työläämpää.
3: Vallitseva tieteenala on hyvä ottaa huomioon. Wegenerin teoria oli todella mullistava joten sillä oli ikään kuin raskautettu todistustaakka. Tämä on merkittävää muistaa koska tiede nojaa yleensä ottaen yhteistyöhön ja siihen että monen tutkijan työt kootaan yhteen. Wegenerin aikana vallitseva kokonaisuus oli loppujen lopuksi melko koherentti. Sen ongelmana oli kasa anomalioita joiden selitykset ovat sen luonteisia että siihen aikaan niiden ratkaisun kannalta oleellisia ilmiöitä ei vielä tunnettu. Vasta näiden ilmiöiden löytämisen jälkeen paradigma mullistuikin.
4: Wegenerin lähtökohta oli enemmänkin intuitiivinen kuin tieteellinen. Jokainen on kuullut siitä miten Etelä-Amerikan mantereen reuna näyttää sopivan hyvin yhteen Afrikan mantereen reunan kanssa. Tämä palapelilogiikka vetoaa arkijärkeen - ja siksi esimerkiksi Al Gore käyttää sitä "Epämiellyttävä totuus" -elokuvassaan - Wegenerin tieteelliset todisteet esimerkiksi fossiilien jakautumisesta eri mantereille selitettiin hänen aikanaa romahtaneilla maasilloilla. Syyksi romahtamiselle laitettiin maan jäähtyminen joka johtaa kutistumiseen joka murtaa tämälaisia asioita. (Eli Wegener käytti todisteita jotka hänen vastapuolellaan eivät oikeastaan olleet anomalioita vielä siinä vaiheessa.) Maan jäähtymisteoria taas perustui siihen että radioaktiivisen aineen hajoamisen tuottamaa lämpöä ei tunnettu. Kun tämä huomattiin Wegenerin teoria tietysti sai tukea "jälkikäteen". Myös vahvimmat perusteet Wegenerin teorialle, Atlantin keskiselänteen löytäminen ja havainto siitä että mannerten kiviaines erosi merialueen kiviaineksesta, olivat tiedossa vasta Wegenerin kuoleman jälkeen. Itse asiassa näiden todisteiden saamisen jälkeen tutkijayhteisö hyväksyi Wegenerin teorian melko pian, muutamassa vuodessa.
5: Wegenerin oman alan ulkopuolella tapahtunut toiminta oli kaiken kaikkiaan sellaista jolta joka ikinen salaliittohörhö, fringe -teoreetikko, crank ja crackpotter näyttää nykypäivänäkin. Hänellä oli pääteoria jota hän tukee etsimällä mitä tahansa aineistoa joka tukee sitä. Jääräpäinen yhden asian mies jonka mielestä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yksi, ja joka ei tee tutkimusta vaan selailee muiden tekemiä aineistoja. Wegener ei teknisesti ottaen ollut teoriansa kanssa geologi. Hän oli enemmänkin filosofi, sillä hän tulkitsi aineistoa.

Tämä listaus oli tietysti tarkoituksenmukaisen ilkeä Wegenerille. Se muistuttaa siitä että asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin mitä ensivilkaisulla tulee mieleen. Tieteen historiaa tutkiessa väärässäoleva tulkitaan helposti dogmaattiseksi ilkeämieliseksi tomppeliksi ja oikeassaolija avomieliseksi toisinajattelijaneroksi. Tämä mielikuva ei vain oikein vastaa todellisuutta. Tämänlainen ihmisten luokittelu on vain helppoa koska sitä kautta tapahtumille saadaan mukava draaman kaari, ja tutkimustyöstä tehdään eräänlainen sankarikertomus. Kuitenkin kaikki tutkijat ovat ihmisiä, eikä kyseessä ole mikään "hyvät vs. pahat" -taistelu jossa oikeassaoleminen takaa moraalisen ylemmyyden ja paremman tutkimusasenteen. Empirian idea on juuri siinä että aineisto, eikä tutkijan karisma ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet, määrittävät sen mikä teoria on oikeassa ja mikä taas ei.

Samalla tämä muistuttaa siitä että:
1: Filosofisella aineiston tulkinnalla on arvo. Wegener ei nimittäin ainakaan minun silmiini näytä geologilta. Hänen ilmastotieteen työnsä on ollut ahkeraa mittaamista, tutkimustyönpaiskimista. Se, että hän tuli kuuluisaksi laattatektoniikasta onkin mielenkiintoista, koska tässä hän ei nimenomaan paiskinut ahkerasti uutta aineistoa vaan tulkitsi olemassaolevaa muiden työtä. Se muistuttaa että löytöjä voi tehdä monella tavalla. Ja että crankeille pitää sen vuoksi antaa tilaa. Kunhan muistaa että se, että on paradigmaa vastaan oleminen ei ole sama kuin oikeassaoleminen. Wegener oli tavallaan poikkeus, mutta merkittävä poikkeus. Hänen asenteellaan ja toimintatavallaan on kaava jonka voisi muotoilla seuraavasti : "Jokaista väärin ymmärrettyä neroa kohden on tuhat aivan oikein ymmärrettyä idioottia."
___1.1: Ja tämä lausunto ei ole mitään Wegenerin pilkkaamista. Päin vastoin, olen usein korostanut nimenomaan sitä että yllättävän suuri osa crankeistä on asiaansa paneutuneita ja älykkäitä. Tosiasiat vain ovat heitä vastaan. Monet crankit itse asiassa tekevät niin hyvin perustellun casen kuin heidän puolustamastaan kulmasta on mahdollista ylipäätään tehdä. Tämä unohtuu helposti ja monesti selitys sille miksi joku uskoo jotain hoopoa asiaa nähdään siten että itse ihminen on hoopo. Tämä on nähdäkseni suuri virhe. Skeptikoiden suurin haaste onkin juuri siinä että tieto ei edisty ja ole laadukasta jos annetaan hörhötyksille periksi ja aletaan pitämään niitä viisautena. Mutta tieto ei myöskään edisty tai ole laadukasta jos kaikki hoopot ideat torpataan vain siksi että ne ovat nähttävät hoopoilta. Joskus hoopo onkin vain "hoopo". Siksi skeptikon tärkein taito onkin tasapainoilla siten että vastustaa pseudotiedettä olematta kuitenkaan pseudoskeptikko. Tämä on itse asiassa hyvin vaikeaa.
2: Se muistuttaa myös siitä että filosofia yksinään ei todista mitään. Se tarjoaa enemmänkin väyliä ja mahdollisuuksia. Wegenerin teoriassa oli aikanansa vahvoja puutteita jotka tekivät siitä mahdollisen mutta yllättävän huonosti todistetun. Vasta myöhemmät löydöt, eli juuri uusi tutkimusaineisto, teki siitä hedelmällisen ja hyvän teorian. Jonkin joka tilanteen muututtua selitti esimerkiksi maanjäristykset vetoamatta maan kutistumiseen. (Johon uskottiin vielä kun radioaktiivisuutta ja sen lämmitysvaikutusta ei tunnettu ja maata pidettiin sen vuoksi esimerkiksi paljon nykyistä nuorempana.)