Ensin voi tuntua omituiselta vaatia uskomiselta ehtoja ; Että sananvapaus ja uskonnonvapaus sallisivat kaikenlaista. Mutta rajoitteet ja ehdot ovat järkeviä, koska jos jokin asia on julma ja vaarallinen on syitä kieltää se. Jos jonkun uskonto pitää sisällään luvan esimerkiksi massamurhata ihmisiä, ei tämä ole soveliasta uskonnonvapauden nimessä. On siis episteemisiä jarruja. Ja lisäksi jotkut uskomuskokonaisuudet on perinteisesti tulkittu psykoositiloiksi joten asiassa on mahdollisesti jopa uskomusten järkevyyttä koskevia velvoitteita. Tämän jälkeen onkin sitten arvioitava että onko käsiteltävä asia sellainen että sillä on näitä ehtoja.
Tämän tehdäkseen Leiter jakaa suvaitsevaisuuden erilaisiin asteisiin "addressing the question whether religion as such deserves, not just toleration, but a special respect which might bear on its legal standing. Leiter distinguishes minimal or recognition respect for other persons as having moral rights from affirmative respect, which requires a positive appraisal of some quality or performance of the person respected or esteemed. He argues that religious belief as such deserves minimal respect but not affirmative respect. In its most obvious sense, that is an uncontroversial conclusion." Hän siis korostaa että uskonto on jokin jota tulee kunnioittaa mutta josta ei pidä erityisesti kiittää ja johon ihmisiä pitäisi erityisesti kannustaa. Tätä ei pidetä kovin tiukkalinjaisena tai kyseenalaisena lopputuloksena.
Kun luin arviota, minulle kävi jotain sellaista jota hyvin harvoin tapahtuu filosofiaan tutustuessa. Aika usein olo on vähän kuten vessan seinästä repäisty mietelause sanoo "filosofia on miesten keksimä taiteenlaji, jolla pyritään mahdollisimman tehokkaasti kiertämään se vanha totuus, että sanat ilman tekoja ovat arvottomia." ; Leiterin malli nimittäin näyttää vastaavan aika kovasti joltain joka muistuttaa hyvin vähän suvaitsevaisuuden ihanteita. Mutta se näyttää osuvan hyvin yksiin sen kanssa, miten ihmiset käytännössä toimivat kun he puhuvat suvaitsevaisuudesta. : Mielipiteenvapaus, sananvapaus, uskonnonvapaus ja suvaitseminen perustellaan usein samanarvoisuuden ja monikulttuurisuuden termein, mutta taustalla on kuitenkin käytännössä jonkinlaista hierarkiaa.
Tämä "poliittisesti epäkorrekti suvaitsevaisuus" ei tietysti ole sellaisenaan "pahuutta". Se eroaa kuitenkin aika paljon siitä mitä ihmiset väittävät tarkoittaessaan suvaitsevaisuudesta. Mutta kun he toimivat suvaitsevaisuuden puolesta, tämä piirre oikein pomppaa esiin. Suvaitsevaisuus on hieman kuten uskonnot, joilla tunnetusti on teologisesti korrekti taso että teologisesti epäkorrekti taso ; On dogmat ja se mitä tehdään käytännössä. Ja näissä on usein yllättäviäkin eroja.
Suvaitsevaisuudesta rasismiin.
Tässä kohden samanmielinen löytyy "Helsingin Sanomien" "Onko jokainen rahtusen rasisti?" -kolumnista jossa lähtökohtana on se, että "Rasismikeskustelun ongelma on itse rasismi, sana, johon kaikki paha liitetään. Se estää meitä näkemästä todellista ongelmaa ja tunnustamasta omia ennakkoluulojamme." ... "Yksi ongelma on itse r-sana. Rasismi on kuin raju tulipalo, jonka sammutus ei etene, kun vapaapalokunta keskittyy kiistelemään tulen kaasukoostumuksesta ja katsojat etsivät palon sytyttäjää." Rasismista syyttäminen on hierarkiaa. Tässä kohden ei kuitenkaan selvästi enää suvaita rasisteja. Rasismisyytös on voimakas, sitä vastaan pitää puolustautua että ei ole täysin moraalisesti pankrotissa. "Abu-Hannan mukaan Suomessa akateemisesti koulutettu, liberaali, kansainvälinen porukka puhuu monikulttuurisuuden tärkeydestä, mutta juuri tämä sama porukka pitää muut kuin suomalaiset ja suomenruotsalaiset vallan ulkopuolella. Olen sellainen, liberaaliksi itsensä mieltävä, koulutettu, keskiluokkainen kalpeanaama. Aina kun rasismikeskustelu alkaa - ja viime aikoina näitä kertoja on riittänyt - kaltaiseni kiirehtivät ilmoittamaan: hyi teitä, ainakaan minulla ei ole etnisiä ennakkoluuloja." Käytännössä ennakkoluulot näkyvät muuna kuin rasistisina aktioina. Kolumnisti kertoo että hänen elämänpiirissään on paljon maahanmuuttajataustaisia, mutta heihin suhtaudutaan kohteliaan toiseuden muurilla "Elämme rinnakkaistodellisuuksissa. Lapsemme leikkivät hetken yhdessä, mutta hekin erkaantuvat toisistaan, kun toiset lapset alkavat käydä lätkätreeneissä ja musiikkiopistossa, ja toiset katoavat koteihinsa. Eivätkä uussuomalaiset naapurini vaikuta sen halukkaammilta hieromaan lähempää tuttavuutta. Ujo katse, hymy. Parhaimmillaan pienet smalltalkit säästä. Ennakkoluulot säilyvät ennallaan, molemmilla. Avarakatseisuutemme on pinnallista. Se on kuin brittiläinen ystävällisyys. Tapa vain. Tietysti hymy on parempi kuin solvaus. Mutta se ei vähennä vierauden tunnetta."
Kolumnisti tukee tässä vahvasti näkemystä jossa suvaitsevaisuuden takana on usein hyvin monipuolinen hierarkia. Liberaali suvaitsevainen edustaa ihmisyyden ylintä, joka vastustaa kovasti rasismia ja suhtautuu kohteliaalla toiseutuksella vieraskulttuurisiin. Aito ystävyys uupuu.
Suvaitsevaisuuden teoriaan ; Kaikki kunnolla hyvä on niin vaikeaa.
Filosofisesti asiaa voitaisiin lähestyä vaikkapa sitä kautta että ilmiöitä voidaan katsoa vastuun, vastustettavuuden ja psykologisen vaikeuden termein. Kun katsotaan mitkä asiat ovat kehuttavia, mitkä moitittavia ja mitä vain suvaitaan, saadaan monenlaisten eri ilmiöiden verkko. Itse olen psykologisesti painottunut ja korostankin sitä että vaikeuspuolta ei jostain syystä kovin paljoa korosteta. Usein hyveet esitetään teoreettisina ja niitä katsotaan niiden saavutusten kautta. Eli katsotaan aikaansaako jokin hyviä vai huonoja vaikutuksia. Tämä on tietysti oleellinen kulma. Mutta halausin painottaa näissä kohden että eettisyyttä olisi korostettava siten että asia joka on ihmispsyykelle vaikea ansaitsee enemmän kiitosta.
Näin ollen kehuttavia ja sankarillisia ovat teot joissa ihmiset taipuvat eettisyyteen siitä huolimatta että se vaatii heitä tekemään jotain vaikeaa. Silloin jos joku tekee hyvää vaikka se sotii kaikkia ennakkoluuloja vastaan, vaikka se on oman uskonnon ja ideologian kanssa ristiriidassa. Silloin kun joku tekee oikein vaikka hyvän tekemisestä saisi kaksinaismoralistin maineen. Kun joku tekee oikein vaikka teko vaatii vahvaa kiusauksen kanssa painimista.
Olenkin tältä osin esittämässä että tietty ennakkoluuloisuus ja egosentrisyys on ihmisten yleispiirre. Tämä näkyy esimerkiksi siinä miten Lake Wobegon effect on voimakas ; Ihmiset kokevat hyvin usein olevansa keskivertoa parempia. Kun 80% uskoo olevansa keskivertoa parempia asiassa X, on selvää että taustalla on se, että ihmiset yliarvostavat itseään. Ja omaa viitekehystään ja maailmankuvaansa. Rasismi on luonnollista. En kuitenkaan tästä lähtisi siihen että kaikkien pitäisi jotenkin suvaita rasismia, ihan sen takia että itsekin on pikkaisen rasisti. Oikea etiikka kun ei synny siitä että tehdään mikä on helppoa vaan siitä että tehdään sitä mikä on vaikeaa.
Sihvola vs Nietzsche ; luonnollinen etiikka vs. luonnoton etiikka.
Tässä kohden näkemykseni sitten eroaakin Helsingin Sanomien kolumnin pohjasta. Sillä siinä perustaksi otetaan Sihvolan näkemys maailmankansalaisuudesta. "Juha Sihvolan mukaan sekä yksilön vapauksiin keskittynyt eettinen liberalismi että kulttuurista monimuotoisuutta korostava monikulturismi on hylättävä monikulttuurisuuspolitiikan lähtökohtana. Parempi lähtökohta olisi Sihvolan mielestä aristoteelinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihmisyyden olennainen osa on mahdollisuus kuulua omaksi koettuun yhteisöön. Poliittisen järjestelmän pitää myös tukea tätä mahdollisuutta eikä vain suvaita sitä." Sihvolan näkökanta nimittäin ylikorostaa omaa alakulttuuria ja viitekehystä. Kun tuetaan kuulumista, tuetaan yhteisöllisyyttä. Sihvolan näkemyksen perusongelmana on kuitenkin se, että itse asiassa nykyinen liberalismi on nimenomaan tätä nykytilaa joka ei toimi. Liberalismia myydään suvaitsevaisuuden ideaalilla, mutta käytännössä se mitä tehdään on nimenomaan Suhvolan aristoteelista ihmiskäsitystä. Tämä johtunee siitä että Aristoteleen näkemys ihmisen luontevasta olemisesta on itse asiassa tarkkanäköinen. Aristoteles otti oppinsa ytimeksi teloksen, ja sitoi tämän luonnollisen tilan samaksi kuin hyvyys. Ihminen tavoittelee tätä luonnollisesti. Ihminen joka seuraa luontoaan olisi samalla hyveellinen. Tämä johtaa siihen että ihminen ajautuu helposti noudattamaan sen ohjeita.
Itse asiassa nykyisen monikulttuurisuuskeskustelun ohipuhumismentaliteetti johtuu juuri tästä. Oma kantani Sihvolan "Maailmankansalaisen etiikkaan" onkin tylyhkö.Otan sen vertailukohdaksi Nietzschen ajatuksen kosmopoliitista. Syy valintaani on se, että hän edustaa melko vahvasti antiteesiä Sihvolalle. Sihvolan aristoteelinen näkemys kun nojaa ajatukselle siitä että moraali on jollain tavalla yleisinhimillistä ja luonnollista. Nietzschelle taas yli-ihmisyys on vaikeaa. Koska olen tuossa aikaisemmin alustanut "vaikean/epäluonnollisen etiikan" perustaa on tästä hyvä tietysti myös jatkaa. (Syventämisen ja koherenssin vuoksi.)
Nietzsche hylkäsi ajatuksen kansallisvaltiosta ja otti sen tilalle idean "hyvästä eurooppalaisesta". Hänen etiikassaan yksilön hyveellisyys ei ollut yhteisöön sidottua, mutta se tapahtui maailmassa. Se oli globaalia samalla kun se oli individualistista. Nietzsche ei sido ihmistä yhteisöön vaan maailmaan, perimmiltään toisiin yksilöihin.
Tämänlainen individualisti ei tiimiydy ja julista sotaa valtioita, ideologioita tai yhteisöjä vastaan. Hän taistelee itsensä ja toisten yksilöiden edustamien ajatusten kanssa. Sodan sijasta kysymys on kaksintaisteluista. Nähdäkseni kaikki sodat ovatkin syntyneet juuri siitä, kun yksi yksilö suostuttelee monta yksilöä yhteisäksi, saa tämän yhteisön haltuunsa ja alkaa tästä pohjasta lietsoa "leimattua vihaa", jossa ei vastusteta yksilöä vaan ideologiaa tai muuta suurempaa joukkoa. Tämä voi olla esimerkiksi rasistinen aate. ; Jos joku poliittnen manipulaattori tai vastustajiaan leimaava demagogi väittäisi itseään yli-ihmiseksi tai "hyväksi eurooppalaiseksi" olisi hän ymmärtänyt Nietzschen väärin.
Nietzschekriitikot, kuten arvostamani McIntyre - joka Sihvolan tapaan myös kannattaa aristoteelista ihmsikuvaa - on todennut että individualismi on vaarallista koska yksilöitten joukosta joku lietsoo aina yhteisön puolelleen ja aloittaa rähisemisen. Tämän vuoksi McIntyre kannustaa siihen että ihmiset pitäisi sosiaalistaa. Mikä tarkoittaa sitä että instituutiot ylläpitäisivät ihmisten moraalia. Tässä mielessä huomio on osuva. Ja se johtuu juuri siitä että aristoteelinen ihmiskuva on helppo, kun taas aidosti eettinen ihmiskuva on vaikea.
1: On kenties hieman hupaisaa individualismin ongelmaksi nähdään individualismin loppuminen. Nimittäin ; Yksilö joka saa ryhmän taakseen ei ole individualisti, vaan sen hajottaja. Individualismi pitää siis sisällään oman tuhonsa siemenen.
Kuitenkin käytännössä etiikan institutionalisoiminen on itsessään ongelmallista, koska siinä ikään kuin taistellaan tulta vastaan heittelemällä liekkeihin lisää bensiiniä. Uskonasiat esimerkiksi herättävät helposti kiukkua ; Esimerkiksi edellä mainitsemani Nietzschen etiikan esilletuominen yksinään voi närkästyttää monia uskovaisia blogini lukijoita ja he voivat tästä peräti suuttua. (Näin siitä huolimatta että en ole tietoisesti aivan suoraan ottanut kantaa siihen että onko hyveellinen vai käytännöllinen elämä parempi.) Sihvolan ajatukset mukailevat McIntyren ajatuksia. (Mikä ei yllätä koska molemmat ponnistavat samasta perustasta.) Sihvola ei vain painota kirkkoa ja kirkon dogmaa vaan painottaa universaalia etiikkaa, eräänlaista kristinuskon moraalikäsitystä jossa uskontoa on riisuttu äärimmäisen paljon. Sihvola korostaa kristillisiä arvoja ilman kristusta.
Tietyllä tavalla tämä aristoteelinen ihmiskuva on houkutteleva, lähinnä siksi että se on helppo. Itsekin saan yhteisöllisyyden tunteita miekkailun harjoittelijoiden parissa. Se on mukavaa ja siellä on helppoa suvaita mitä erikoisimmista pohjista tulijoita. (Liikunta on uskontoneutraalia ja poliittisesti neutraalia joten monenlaista ihmistä on näiltä osin mukana.) Kuitenkin tämä helppous tuntuu juurikin ansalta. Itse asiassa näyttää siltä että ihmiset ajautuvat aristoteeliseen varomattomuuteen ja tästä syntyy lähinnä ongelmia.
Esimerkiksi liberaalien "hymyllä toiseuttaminen" voidaan nähdä juuri siten että tasa-arvoisuuden ideaa ei noudateta vaan ollaan aristoteelisen etiikan harjoittajia. Ja tästä seuraa sitten niitä ongelmia joita mukana tulee. On selvää että jos ongelman syy on aristoteelisen ihmiskuvan seuraaminen, ei ongelmia ainakaan ratkaista sillä että tämä ongelman aiheuttaja esitetään ratkaisuksi. ~ Sillä se lähtee millä se on tullutkin toimii vain krapulaan. Ja siihenkin vain lyhytaikaisena ratkaisuna. Krapularyyppy nimittäin voi johtaa alkoholismiin jonka vieroitusoireet ovat äärimmäinen krapula.
Sihvolan kohdalla ongelma ei kenties ole niin suuri koska ilman kirkkoa, dogmaa, Jumalaa, menetetään iso kasa auktoriteettia. Tätä kautta se ei enää ole niin itsevaltainen. Moni kristitty pitäisi tätä moraalin rappeutumisena - ja selittipä jopa Kant siitä että ilman tukea menetetään autonomisuus, koska moralai alistuu kuitenkin pohjimmiltaan vallankäytön alle. Eli ihminen suostuttelisi moraaliin muutoksia. Jolloin tietysti ollaan jälleen siinä riskitilassa että yksilö manipuloi ryhmän tekemään mitä haluaa.
1: Itsevaltainen yhteisö johtaa helposti siihen että yhteisö tai yhteisön johtajat ottavat arvot poliittiseksi latistusleluiksi. Mutta ulkoa hallittu yhteisö taas on riskissä ajautua tilaan jossa sen arvot päätetään yhteisön tai manipulointikykyisten yksilöiden ohjailuun. Instituutio on aina ongelma, joka muuttaa kaksintaistelut sodiksi. Riidat rähinöiksi.
Sihvolan ongelmaksi voidaankin sanoa se, että hän korostaa että etiikka ei ole yhteisön sanelemaa, mutta kuitenkin ihmisluonto on se josta moraali pohjimmiltaan kumpuaa. Moraalia tarvitaan suojelemaan ihmisiä itseltään. Mutta moraali tulee ihmisistä itsestään, aristoteelisesta teloksesta, ihmisen perimmäisestä luonnosta. Itse taas näen että jos ideologia otetaan politiikkaan, se on jollain tavalla "vaikeaa etiikkaa" ; perustaltaan mikä tahansa normi joka tarvitsee erityistä instituution tunkua ihmisten päihin on aina jollain tavalla antiaristoteelinen. Koska jos se on ihmisluonteen mukainen, sen noudattamiseen ei tarvita sääntöjä ja rajoitteita vaan ihmiset seuraavat sitä kuin itsestään.
Täsmennykseksi korostan että näen että tarvitaan aristoteelisia lakeja. Mutta etiikassa onkin kysymys siitä että yritetään muuttaa maailmaa.
1: Tarvitsemme aristoteelisiä lakeja koska jotain pahoja asioita tapahtuu. Esimerkiksi ihmisten tappaminen on monille vaikeaa. Se vaatii harjaantumista. Samoin kuin valtaosa ihmisistä ei tee murhia muuta kuin sotatilan kaltaisessa poikkeustilassa johon heitä pitää vaikkapa valtiollisin puhein ja yhtenäisyyteen vedoten erikseen kannustaa. Se on sellaisenaan antiaristoteelista. Kuitenkin sitä tehdään pikaistuksissa, jolloin oikein mikään normi ei vaikuta koska mieli on sumentunut. Murhaamisiin tarvitaan laki, jossa on esimerkiksi rangaistuksia. Mutta tosiasiassa oikein mikään ei estä pientä määrää murhia. Esimerkiksi kuolemantuomioiden käyttöönoton ei ole havaittu vähentävän rikoksien määrää. Rangaistukset perustellaankin yksilöiden hengen suojaamisella ja vastaavilla. Rikoksentekijä ei vankilassa (tai kuolleena) tee rikoksia. Laeilla ja rangaistuksilla ei siis muuteta maailmaa vaan reagoidaan siihen miten se toimii.
2: Sen sijaan muutoksia saadaan asioissa jotka ovat ihmisille vaikeita. Esimerkiksi autolla ajamisen kohdalla moni on historiassa pitänyt täysillä ajamista vapautena. Kuolema on nähty kohtalona, ja että kaahailija ei tee murhia koska hänen intentionsa on vain ajaa lujaa. Nopeusrajoitukset ja turvavyöpakot ovat pienentäneet onnettomuuskuolemia aivan hemmetin paljon. Tämä johtuu juuri siitä että kaahailu on "helppoa ja luontevaa" ja sen rajoittaminen on tässä mielessä "antiaristoteelista".
Tässä mielessä näenkin että on syytä palata blogauksen alkuun. Leiter kontekstoi uskonnon mielestäni järkevästi. Sille tulee antaa tilaa, mutta uskonnolle ei pidä antaa erityisasemaa. Uskonto ei ole jotain johon pitäisi ihmisiä erikseen suostutella. (Ei vaikka uskoon liittyminen olisi esimerkiksi itselleni aivan hemmetin vaikeaa ja luonteenvastaista.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti