torstai 17. tammikuuta 2013

besserwisserjumalat

Tämän päivän "Metrossa" oli tekstiviesti, joka on mielestäni mielenkiintoinen. Sekä siinä mielessä että siinä on jonkinlainen pointti, että sen vuoksi että se edustaa hyvin yleisesti nähtyä katsantokantaa. Että se on mielenkiintoisella tavalla epäkonsistentti. Näin ollen se on tavallaan malliosoitus siitä miten maailma on isommilla linjoilla epäreilu.

"Miksi ateistit pyrkivät murskaamaan palasiksi jokaisen perustelun Jumalan olemassaolosta. Millä oikeudella he sahaavat uskonnon muodostaman turvaoksan sille kiivenneiden alta. On parempi, että ihmisten annetaan omaehtoisesti omassa mielessään/omassa rauhassaan tehdä omat johtopäätöksensä kokemustensa perustelella. Olkoot se ns. totuus mikä tahansa. Ateisteilla ei ole oikeutta besserwisser-jumaliksi. Jehovantodistajat ja ateistit ovat innokkaimmat käännyttäjät ja kiihkeimmät niistä ovat ateistit."

Tekisi mieleni jättää asia tälleen. Viesti kun on ensivilkaisulta sellaista "Fundies say the darnest thing" -muotoa, että tekisi mieli vain kysellä siitä että miten ateistit eivät käy ovelta ovelle. Tai miten "Mahdollisuus muutokseen" -kampanjat ja "Aito joulu" -kampanjat ovat isomman näkyvyyden juttuja kuin jotkut ateistien bussit ja se että ne ythenä päivänä monta vuotta sitten jakoivat jotain pornonvaihtoa. Lisäksi lappujulistajiin törmää toistuvasti, itse asiassa itse törmään heihin harva se viikko. Vapaa-ajattelijoita ei samalla tavalla näy. Joten selkeästi julistusväite on herja. Tässä mielessä teksti on asenteellista pelleilyä ja uskontokliseitä niin että ne ovat lähellä seuraavaa lausuntoa joka edustaa niin parodiahorisonttiin vajonnutta ideologiaa, että on mahdotonta sanoa onko se vakavasti esitetty argumentti vai tätä kulmaa kannattavien pilkkaamista varten tehty trollausprovokaatio.
Kuitenkin lausunnossa on monia piirteitä joiden vuoksi sitä ei mielestäni saa jättää pelkäksi naureskelun kohteeksi. Siinä on idea, ja se on kenties huono idea. Mutta se on kuitenkin käsittelemisen arvoinen ongelma.

Ensimmäinen teema on se, mikä on argumentin suhde julistamiseen.

 Ideaalisessa mielessä jumalatodistus ei ole käännytystyötä ja julistamista koska se on perustelu. Logiikka taas on neutraali näkökulma lähestyä asiaa. Logiikka ja perustelu julistaa aina totuutta, joka on mielipiteistä riippumaton. Se, että jostain tehdään jumalan olemassaoloa perusteleva todistus, sen funktio on siis ratkaista neutraalista kulmasta asia. Se julistaa aina tiettyä totuutta tai se ei ole perustelu ollenkaan. Argumentti on tältä kohden neutraali näkökulma. Ja jos näin on, niin seurauksena on se että myös tämän argumentin kritiikki ja aukipurkaminen on neutraalia sekin. Kun perustelu murretaan ja logiikan aukot tuodaan esille, se näyttää että argumentti on epäonnistunut. Tämäkin on neutraali koska se käsittelee logiikkaa samalla tavalla kuin jumalatodistuskin.

Kuitenkin yleensä ottaen maailma ei ole ideaalinen. Näin ollen argumenteissa on usein agenda. Tässä mielessä jumalatodistuksen ruotiminen ja argumenttien purkaminen on julistavaa. Tämä johtaa siihen että ateismien jumalatodistusta voidaan nähdä nimenomaan nähdä ideologisena aktiona jonka tehtävänä on kannustaa ihmisiä muuttamaan mieltään kohti tiettyä totuutta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että uskovainenkin julistaa aina tehdessään jumalatodistusargumentin. Tästä päästäänkin siihen että ateisti ei edes teoriassa voi julistaa uskovaista enemmän tässä tilanteessa, koska julistaja julistaa esittämällä argumenttinsa ja ateisti vain murskaa tämän. Aloite on sillä joka esittää jumalatodistuksen. Jos ateistin eteen ei hierota jumalatodistusta, ei hänellä ole mitään argumenttia murskattavaksikaan.

Asiaan haetaan sosiaalista kulmaa, joka korostaa sitä että tässä ei ajeta totuutta eikä ideologiaa. Tällöin puhutaan kulttuurirelativismista, jossa uskonto on mielipideasia, josta ei edes voi olla järkevästi mitään mieltä. Jumalatodistusket eivät siis ole perustelua tai mitään muutakaan. Tällöin jokainen muodostaa itse mielipiteensä miten muodostaakin. Tässä argumentoija yritti viitata tähän, mutta hän ei selvästi kuitenkaan mennyt valitsemaansa tietä loppuun asti. Sillä jos jumalatodistuksen esittää ajatusten kimmokkeena, eli argumentin esittäminen on vain oman näkemyksen esilletuomista jota voi miettiä omassa rauhassaan, niin tottakai se toisella puolella tehty arugmentaatio on aivan samanlaista. Että vasta-argumentit ja asian toinen puoli on esitetty myöskin ja näin ihmiset pääsevät itse miettimään. ~ Jos jokainen saa päättää itse mihin kuuluu ja vakaumus on henkilökohtainen asia, ei pidä huolestua siitä että jonkun usko murtuu ja lähteä selittelemään siitä miten ahdistavaa on että jonkun usko voi lakata ja hänestä tulla ateisti. Juuri näitä mielipiteenmuutoksia tapahtuu väistämättä jos harkinta on omaa. Ei voi huutaa "sapere aude" ja pahastua siitä kun ihmiset tekevät omia johtopäätöksiä jotka eivät mukaile omia mielipiteitä.

Toinen asia on sitten tämän suhde uskonnonvapauteen ja sananvapauteen.

Uskontokeskustelussa on perusrakenteena se, että kaikki vakaumukset ovat tasa-arvoisia mutta kristinusko on tasa-arvoisempi kuin muut. Tämä asenne oikein paistaa tästä em. tekstiviestistä. Kun uskovainen antaa jumalatodistuksen, se on ajatusten herättäjä joka kertoo siitä että uskonto on rationaalinen ja että on perusteltua moittia ateisteja väärässäolijoiksi. Ja tämän esittäminen on uskonnonvapauden ja mielipiteenvapauden esittämistä. Ateistin puolustus näitä vastaan taas on röyhkeää uskonnonvapaiden vastustamista.

Itse asiassa Metron tekstiviestipalstalla on ollut vuosia sellainen trendi että ateismin pinnallisuutta on moitittu, ja selitetty erilaisin jumalatodistuksin sitä miten ateistit ovat rationaalisesti ja tieteellisesti katsoen väärässä ja viitattu siihen  miten ateistit ovat surullisia ja ankeita ihmisiä. Argumentteihin oikein ilkutaan vastauksia sellaisessa hengessä että jos ateistit eivät osaa niihin vastata niin heillä on järjessä vikaa ja ideologia on paska. Kun näistä puolustaudutaan niin ollaan pahastuttu. Ateisti joutuu valitsemaan sen väliltä haukkuvatko uskovaiset häntä ahdistuneeksi typerykseksi (jos eivät vastaa ja reagoi argumentteihin) vai besserwisser-jumaliksi (jos kumoavat ja kritisoivat annettuja argumentteja). Tämä on itse asiassa perustila kaikessa uskonnottomuuskeskustelussa aina ja kaikkialla. Eikä ole sellaista uskovaista joka tässä välissä tulisi uskonnottomia puolustamaan. Sillä uskovainen on heille uskonveli ja yhdistävä uskonveljeys/uskonsisaruus ylittää ilmeisesti kaikki etiikan ja hyvyyden muut normit.
1: Huvittavaa on, että muutama vuosi sitten keskustelussa näitä väitteitä purettiin ja lähteistettiin virheellisiksi. Eli esimerkiksi ateistejen sanomisia oli vääristetty matkan varrella ja lainauksia irrotettu kontekstistaan. Uskovaiset ilmoittivat keskustelun käydyksi, ja että puolustautuja pitkitti keskustelua ja lypsi uskovaisten rahoja ja että syy oli se, että he ilmoittivat keskustelun näillä argumentein loppuunkäydyksi. Tauon jälkeen ei ollut ateismia eikä uskoa. Ja pienen tauon jälkeen samat uskonjulistajat palasivat jumalatodistuksineen. Nyt he ovat taas pahastuneet kun ateistit ovat nostaneet erimielisyyttä esiin.

Uskovaiset toki perustelevat asiaa sillä että he yrittävät pelastaa ihmisiä. Tuonpuoleisen helvettirangaistus on ikävä asia jota ei kenellekään suo. Ateisteilla ei tietysti ole tämänlaista. Mutta he toisaalta arvostavat tämänpuoleista elämää hyvin paljon. Ja hekin kokevat pelastavansa ihmisiä "huijaukselta". Kun humpuukituotteita kaupittelevia kritisoidaan "kuningaskuluttajan hengessä" se yleensä koetaan pelastamisena ja sankarillisena. Jotain jota jopa ihmemies MacGyver saa tehdä. Näissä suuttuva taho on yleensä koijari jonka huijauspuuhia rajoitetaan. Ja vaihtoehtohoitopuolella se joka myy käärmeöljyjä. Ja tietysti uskovaiset. Molemmilla puolilla pelastus on intentioissa. (Mutta itse edustan kantaa jossa intentiot eivät merkitse juuri mitään. Mielipiteilyllä ei ole väliä vaan sillä onko asia perusteltu vai ei. "Relativistinen argumentti" on minulle samaa kuin yritys haaskata aikaani irrelevanttiin turhaan sepeämiseen.)
1: Yhteys ei välttämättä riipu totuusarvosta, vaan siitä miten ihmiset reagoivat kritiikkiin ylipäätään. Älkää vetäkö tästä liian pitkälle vietyjä analogioita. Yritän vain korostaa että  ateistitkin yrittävät nimenomaan pelastaa ihmisiä ties miltä manipuloinnilta ja kultti-itsemurhilta. Ei tämä nyt sen naurettavampi tai vähemmän konkreettinen pelastuksen kohde ole kuin jokin tulinen järvi jossain tuonpuoleisessa joka on päätetty-keksitty siellä olevaksi.

Uskonnonvapauden kannalta ateismi on mielenkiintoinen koska siihen liittyy usein vahvasi sekularismi. Kun joulujula -asiaan ehdotettiin sekularistista vastausta, eli sitä että uskonto siivotaan joulujuhlista, tätä ei ajatella ollenkaan sinä että tässä ihmiset saavat omassa päässään olla mitä mieltä ovat ja harkita omassa rauhassa. Selitettiin että tämä on sitä että tehdään juhlasta uskonnoton. Että ei saa sensuroida koska se on ateismia. Kun sitten esitettiin avointa lavaa jossa olisi monikulttuurisuutta, eli enkelilauluja ja vaikkapa Dawkinshenkinen hyvän joulun toivotus, tämä koettiin sillisalaattina jota ei voi hyväksyä.

Ateismiin siis liitetään vahvasti keskustelun lopettaminen. Että uskontoasiat lakaistaan maton alle. Kuitenkin samalla selitetään että ateismi olisi julistususkonto myös silloin kun se osallistuu argumentaatioon sillä tavalla että se reagoi jo esitettyyn argumenttiin argumentatiivisin keinoin. Eli silloinkin kun ateistit edustavat kantaa jossa ei sensuroida ja olla hiljaa, he ovat aina ja automaattisesti lyttääjiä. (Ateistit nähdään puolueellisiksi koska he edustavat vain yhden puolen argumentteja. Mutta samalla logiikalla uskovaistenkin pitäisi olla puolueellisia.) Tämä korostaa sitä että ei ole oikeaa tapaa olla uskonnoton.

Et saa olla kaappiateisti joka välttää uskonnollisia tilanteita ja yrittää minimoida konflikteja sekularismin kautta koska se on kamalaa sensurismia, että uskonnon pitää näkyä ja kuulua. Ja että jumalakysymys on niin olennainen osa ihmisyyttä että jokainen on velvollinen kysyttäessä ja usein kysymättäkin valottamaan kantaansa. Ja antamaan perusteita koska sekin kuuluu osaan länsimaista keskustelukulttuuria. Mutta sitten kun osallistut, niin se on vielä pahempi.
1: Jos minulta kysytään miksi osallistun keskusteluun, saatan ihan vittuuksissani sanoa että kun halusin sekularismia ja uskonnon poistoa juhlista, niin valitettiin ja selitettiin että vakaumuksen pitää näkyä. Sitten päätin osallistua keskusteluun. Ja jos asiat päätetään demokratialla, niin minun kannattaa kerätä tiimi jotta saadaan toteutettua rajoituksia. Että jokainen "lisää uskontoa kouluun" ja "lisää rukouksia ja virsiä todistustenjakoon ja koulun juhliin" on vain kannuste lisätä hönkää, koska ne osoittavat tarpeen poliittiselle toiminnalle. Että ottakaa noi pois, niin mulla ei ole mitään motivaatiota koko uskontoon. En tule teidän kirkkoihinne, enkä vahingossakaan pengo koko aihetta yhtään. Vaikenen netissäkin. (Mikä on helppo luvata koska olen reaktiivinen. En tunge näkemyksiäni uskovaisten blogeihin, mutta reagoin jos uskovainen tunkee näkemyksiään julkiseen tilaan. Jos uskovaiset muuttuisivat asialliseksi, olisin hiljaa. Mutta lehmät lentävät ennen kuin tämänlaista tapahtuisi, joten voin olla äänekäs koko loppuikäni.)

Oikeasti uskovaisten pitäisikin tunnustaa realiteetit. Eli se, että he ovat lyttääjänatseja jotka eivät halua keskustella, argumentoida tai puhua uskonnosta. Että kristinusko on maan tapa josta poikkeamista ei sallita. Tämä vastaa sitä käytöstä mitä asian suhteen noudatetaan joten kaiken uskonnonvapaus-omatmietteet-relativismiroskan heittely on heitettävä ojaan ja poljettava maahan naurettavana petosyrityksenä. Uskonto on de facto junttaamista. Joten sen pitäisi keskustella niistä perusteista minkä vuoksi tämä junttaaminen on sallittua. Tämän tien päässä on kerettiläisroviot tai vähintään mielipidevankeus. Toinen vaihtoehto on repiä tämänlaiset "Metro" -palstan viestit riekaleiksi. Uskovaisten pitäisi korottaa ääntään näitä julistajaidiootteja vastaan edes joskus. (Mitä ei tapahdu.)
Kirjoittaja kiittää tekstiviestipalstalle reagoijaa nerokkaasta kirjoitusratkaisusta jossa ei käytetä kysymysmerkkejä vaan pisteitä. Joku voisi pitää tätä huonona äidinkielentaitona, ja tehdä tästä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä tekstaajan yleisestä sivistystasosta. Itse kuitenkin näen että tämä on nerokas ratkaisu tehdä ero retoristen kysymysten ja muunlaisten kysymysten välille. Pisteitä käyttämällä hän korotaa että hän ei kysy vaan syytä. Piste näyttää kohdan jossa hänen mielestään ei ole vaihtoehtoja, tai että kysymyksiin ei ole ateisteja miellyttävää ratkaisua eikä voi ollakaan. Piste näyttää julmuudenpaikan, asennevammanpaikan, julistusvimmanpaikan, epäoikeudenmukaisuudenpaikan. Se, että yhteen merkkiin saadaan näin paljon informaatiota vaatii nerokkaasta mieltä.

Ei kommentteja: