perjantai 25. tammikuuta 2013

Kysymysten kiertäminen (politiikan ytimestä)

Poliittisessa puheessa on yllättävän harvoin kyse järjestä. Tieteenmukaisuus ja perustelujen toimivuus ovat usein sivujuonteessa. Esimerkiksi kun olen moittinut Päivi Räsäsen lausuntojen logiikkaa, olen muutaman kerran saanut kuulla siitä että Räsänen on fiksu ja osaisi kyllä argumentoida pätevämmin. Mutta että tämä on politiikkaa eikä tiedettä tai filosofiaa. Tämä on mielenkiintoinen tapa tunnustaa että argumentaatio oli osuvaa. Mutta ymmärrän sen takana olevan asenteen.

Robert Kurzban on suhtautunut tähän kirjassa "Why everyone (else) is a hypocrite". Hän tarkastelee aborttikeskustelua perustelujen koherenssin kautta. Hän huomauttaa siitä miten yksi toistuvista teemoista on rinnastaa aborttia murhaan. "Pro life" -näkökulma sitoo itsensä itse asiassa siihen että abortti on murha. Kurzban ei tuomitse lähtökohtaa, vaan suhtautuu siihen ymmärtäväisesti. Sen sijaan hän ihmettelee sitä, miten tätä ohjenuoraa ei oikeastaan sovelleta mitenkään. Vaatimuksena ei nimittäin ole se, että abortin tehnyt olisi murhaaja, ja että tälle pitäisi saada asiaankuulula vankeustuomio. Abortista ei itse asiassa ehdoteta edes tapon suuruista tuomiota. Ei itse asiassa edes pahoinpitelyn. Kun asiasta oltiin tiedusteltu eri poliitikoilta, nämä olivat kiertäneet ehdotuksen sanomalla että he eivät ole ehdottaneet mitään noin pöyristyttävää kuin abortintekijöiden tuomitsemista.

Pienemmässä määrin tämänlaiset omituisuudet koskevat esimerkiksi adopitiotakin. Samat ehdot eivät riitä toisten asioiden tuomitsemiseen. Rajoitteita annetaan näennäiesti ehdoilla X, mutta jos muissa kohteissa samat ehdot täyttyvät, kiistetään että niiden rajoittamista olisi mitenkään ajettu. Tämä tarkoittaa sitä että argumentit on tulkittava tilannekohtaisesti sen sijaan että X olisi minkäänlainen argumentti.

Psykologi ei voi olla ihmettelemättä miten tämänlainen kaksoisstandardi syntyy. Aborttia pidetään selvästi murhana vain hyvin spesifissä kysymyksessä. Kun katsotaan onko abortti laillinen vai ei. Muutoin siihen suhtaudutaan hyvinkin erikoisesti. Kutzban näkeekin että tässä on kysymys ennen kaikkea seksuaalisesta kontrollista. Lasta joka yritetään abortoida pidetään siveettömyyden hedelmänä. Lasta pidetään rangaistuksena. Tämän korostaa se, että toisin kuin murhasyytteessä, abortissa on lieventäviä asianhaaroja. Ihmiset ovat valmiita joustamaan "abortti on murha" -lausunnostaan raiskaus, insestitilanteissa ja muissa vastaavissa. Murhalla ja tapoilla ja edes pahoinpitelyillä ei ole tämänlaisia lieventäviä asianhaaroja. Onhan kuolleen vauvan elämä aivan yhtä elämä olipa hänen vanhempiensa sukulaissuhde mikä tahansa. Siveysteemasta tämä rajoite on järkevä.

Kurzban korostaa että tämänlainen kaksoisstandardi ei kerro siitä että abortinvastustajat valehtelisivat. He uskovat tosissaan siihen murhateoriaansa (silloin kun siihen uskovat). Moni näkee tämän koko ideologian kannattajien palvomana valehteluna, jossa PR -kieli valitaan siksi että se vetoaa politiikassa. Tämä selitys on siitä ongelmallinen, että se vaatisi valtavan monen valehtelevan. Onkin kenties uskottavaa että jotkut abortinvasustamisen isoimmat nimet valehtelevat ja muut ottavat heidän sanansa vakavasti. Mutta pääosa ihmisistä, nimenomaan ne tavalliset abortinvastustajat joita asiaan liittyvässä liikehdinnässä näkyvät, ovat vilpittömiä. Tilanne perustuu siihen että ihmiset eivät ole kovin koherentteja. He luottavat ja uskovat syvästi tiettyihin asioihin mutta maailmankuva ei ole sama kuin jäsentynyt ja ristiriidaton elämänkokonaisuus. Siksi maailmankuvissa on "sokeita pisteitä" jotka ovat domeenispesifejä. Vastustajat tietysti nauravat ja naureskelevat näille. Mutta kannattajat eivät itse kovin helposti näe tätä ristiriitaa, koska heillä tilanne liittyy vain tähän yhteen tilanteeseen ja kontekstiin.

Itse en oikein ymmärrä että miten meidän pitäisi suhtautua politiikkaan joka halveksuu kansalaistensa järkeä niin paljon että ei esitä heille koherenttia kokonaisuutta. Tätä selitetään usein sillä että ihmiset eivät ymmärrä tai pysy mukana vaikeissa asioissa. Tämän luulisi olevan entistä tärkeämpi syy siihen että voisimme luottaa että poliitikot tekevät asioista rationaalisen ja sisäisesti ehjän kokonaisuuden. Toisaalta olen kyllä ihmetellyt sitäkin että mikä argumentti "snobbailu" ylipäätään on. Olen nimittäin vähän sillä linjalla, että jos on kiinnostunut jostain asiasta, siitä ottaa selvää. Asiat eivät oikeasti ole perustasoltaan mielettömän haasteellisia ja oikeasti enemmistössä tapauksista ei pidä vedota typeryyteen vaan laiskuuteen. Sitten jos asia ei kiinnosta, siitä ei ota selvää, mutta ei tietysti innosta ottaa osaa siihen keskusteluunkaan koska asia ei ole kiinnostava. Laistamisesta syntyy vaikutelma että nämä "antisnobbailijaihmiset" haluaisivat mielipiteillä ilman mitään pohjaa josta tämä mielipide vedetään.

Kutsuttakoon tätä sitten politiikaksi?

Ei kommentteja: