Marko Hamilo kuvasi melko oleellisesti laadullisen ja määrällisen tutkimusotteen eroja. Hänen näkökulmansa ei perustunut tieteenfilosofiaan eli kuvaukseen siitä miten niiden pitäisi olla, vaan siihen mitä ne käytännössä ovat. "Laadullisia menetelmiä käyttävä tutkimus taas on tyypillisesti tutkimusta, joka tosiasiallisesti argumentoi määrillä, mutta ilman sitä menetelmällistä huolellisuutta, jota määrälliseltä tutkimukselta edellytetään. Sen sijaan että aineistosta olisi pääteltävissä, missä määrin se edustaa jotakin perusjoukkoa ja ovatko löydetyt yhteydet tilastollisesti merkitseviä, käytetään epämääräisiä ilmaisuja “melko paljon”, “ei juurikaan” tai “aineistossa korostuivat”. Aidosti laadulliselle tutkimukselle toki olisi paikkansa, mutta onkin käynyt niin, että kvalitatiivisista menetelmistä on tullut sumuverho, jonka suojissa tutkija vapautuu normaalien tutkimusmenetelmien pakkopaidasta. Menetelmien tarkoitus on turvata se, että aineistolla olisi mahdollisuus puhua tutkijan ennakko-olettamia vastaan. Kun näistä rajoitteista vapaudutaan, tutkija voi käyttää aineistoaan vapaasti kuvittamaan omaa tutkumustulostaan, joka oli tiedossa jo ennen kuin tutkimussuunnitelman ensimmäistä lausetta oli kirjoitettu."
Pidän tämän kyynisen asenteen taustalla olevasta realismista. Esimerkiksi jos minun täytyisi jotenkin selittää laadullisen ja määrällisen ihanteiden eroa, voisin selittää että määrällisessä tutkimuksessa joku Diplomi-Insinööri kehittää huippuhienon ohjausjärjestelmän varastolle. Näin varastossa ei sepeä satunnaiset laatikot satunnaisessa paikassa. Ilman tätä tutkimusotetta olisi vain sotkuinen esinekasapaikka johon hukattaisiin laatikoita, useimmiten ladottaisiin lähimmille tyhjille paikoille ja näin laatikot olisivat toisten tiellä ja joskus kaikki pitäisi heivata kadulle jotta saadaan se tarvittu laatukko ulos. Määrällinen on siis tärkeää. Kuitenkin ilman laadullista tutkimusta tämä hieno järjestelmä voi hajota siihen että eräänä päivänä trukkikuski on krapulassa. Tai joku laittaa lepopenkin keskelle käytävää ja järjestelmässä käytävien leveydet on otettu huomioon, mutta ei ole muistettu että joskus on jotain yllättävää. Kumpaakin ajattelutapaa siis tarvitaan jotta niinkin "yksinkertainen" paikka kuin varasto toimisi jouhevasti.
Onkin erikoista, että käytännössä määrällinen tutkimus onnistuu "nörttiasenteella" tuomaan etunsa paremmin esiin. Laadullinen tutkimus taas ajautuu joskus ongelmiin. ; Vaikka laadullisen tutkimuksen periaatteena on juuri vapautua laatikoista, yllättävän usein se on tekosyy virheilyyn joka lähinnä varmistaa että siitä "omasta laatikosta" ei tarvitse luopua. ; Ehkä yhtenä syynä on se, että nörtti voi tarkistaa määrällisen tutkimuksen osuvuuden mutta laadullisen tutkimuksen kohdalla kriteerit ovat epämääräisempiä ja näin osa vain vetää välistä, laiskottelee ja jättää tekemättä.
En nyt ota kuitenkaan kiinni tähän aiheeseen. Sillä ajattelin demonstroida tätä hieman seksikkäämmin.
Laasanen on tullut tutuksi seksuaalimarkkina-arvoteoriastaan. Tämä tuppaa usein jäämään sukupuolitasolle. Tällöin syntyy sukupuolistereotypia. Jo tämä tarkastelukulma ja se, että se on tärkein tarkastelun kulma, vaikuttaa tuloksiin yllättävästi ; Tämä blogaus on lähinnä sitä varten, että mitä enemmän muuttujia otetaan huomioon, sitä erilaisemmiksi tulokset muuttuvat jo pelkän tarkastelukulman kautta.
Otetaan aiheeksi linnut. Niissä ei ole samanlaista tunnesidosta. Ja niidenkin kohdalla saadaan aikaan muutoksia. Oletetaan että katsomme pelkkää sukupuolta. Tällöin voimme nähdä tilaston jossa koiraat voivat saada enemmän jälkeläisiä, kun taas naaraat voivat saada pienemmän määrän jälkeläisiä. Syynä on se, että naaras munii. Koiras taas voi saada jälkeläisiä useamman naaraan kanssa ilman sitä että tämän tarvitsisi raastaa sisältään enemmän munia. Tämä johtaa helposti tilanteeseen jossa naaraalle sitoutuminen on vahvempi intressi. Koiras taas voi haluta käydä vieraissa. Tämä johtaa siihen että koiraiden välillä on kilpailua. On koiraita jotka voivat saada paljon jälkeläisiä. Että niitä joiden naaraat nämä toiset "mahtikoiraat" vievät. Tässä naaraat vahtivat tarkasti laatua ja koiraat naivat kaikkea mikä liikkuu. Monogamia on tästä kulmasta likimain pelkkä naaraiden yritys saada sitoutettua koiraat jälkeläistenhoitotyöhön.
Tätä ideaalitilaa voidaan kuitenkin jakaa jos huomataan että kaikki voidaan jakaa uusiksi. Jos meillä on järjestelmä jossa osa naaraista on houkuttelevampia kuin toiset, syntyy ikään kuin sukupuolen lisäksi eräänlainen "luokkajako" ; Onkin selvää että tässä tilanteessa koiraat panostavat hieman eri tavalla eri jälkeläisiin. Linnun "ykkösvaimon" jälkeläisiä hoivataan. Heikompitasoisien naaraiden osaksi jää jäädä "yksinhuoltajiksi". Koska evoluutiossa keskitytään heritabiliteettiin, joka määräytyy lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrässä, tässä kohden onkin heikomman tason naarailla mielenkiintoinen tilanne ; Osa joutuu valitsemaan onko jonkun vähän heikomman koiraan "ykkösvaimo" vai alfakoiraan "kakkosvaimo". Ykkösvaimona jälkeläiset on paremmin ruokittuja, ja niiden fenotyyppi voi olla jopa parempi kuin geeneiltään paremman "superkoiraan". Tästä saadaankin irti huomio jossa osan "heikompitasoisista naaraista" on aivan asiallista heittäytyä ykkösvaimoksi ; Itse asiassa näiden naisten kohdalla tilanne on melko karu ; Jos vaihtoehtona on se, että ei ole ollenkaan jälkeläisiä, on jopa alhaisen tason koiraan kakkosvaimona parempi olla. (Evoluutio ei laske onnellisuutta, vaan lisääntymään pääseviä jälkeläisiä.) Tässä mallissa uskottomuus on kannattavaa "laadukkaille koiraille" ja "alemman tason naaraille". Eikä monogamia enää olekaan naaraiden yritys saada koiraat sitoutettua. Sen sijaan se on ylempitasoisten naaraiden ja "huonompitasoisten" koiraiden etuja ajava rajoite. - Ja itse asiassa jos koiraat ovat taipuvaisempia moniavoisuuteen koska heidän ei tarvitse tuplamunia, on tämä itse asiassa keskitasoistenkin koiraiden etu. Näin ollen rajoite on enemmän miesten kuin naisten hommaa.
Ylemmissä malleissa jälkeläisyys on koiraalle tiedetty. Kuitenkin oikeassa elämässä epävarmuus vallitsee. Näin ollen moniavoisuutta harjoittava naaras voikin yrittää tehdä sitä, että sitouttaa useamman koiraan hoitamaan jälkeläisiään. Koska koiras ei tiedä isyyttään, osa joutuu hoitamaan aivan toisten jälkeläisiä. Tällöin moniavioisuus onkin naaraiden ansa, ja yksiavioisuus on nimenomaan koiraiden etu. Korkeamman tason naaraatkin saavat tässä etua kun niillä on enemmän kysyntää ja tätä kautta enemmän jälkeläistenhoitajia.
Mutta koiraiden pelastus tässä kohden onkin mahdollisuus kaksinaamaisuuteen. Sillä jos ne voivat teeskennellä yksiavoisuutta ja kurmoottaa muita koiraita jos nämä epäilevät niitä yksiavoisuuden rikkomisesta. Tässä mallissa monogamia on potentiaalisesti kaikkien etu. "Korkeamman tason koirailla" on luultavasti paremmat mahdollisuudet käydä vieraissa toivotusti. Alemman tason koiraat huijataan hoitamaan niiden jälkeläiset. Naaraat saavat itselleen parhaat geenit menettämättä jälkeläisten hoivaamista. Monogaamiset normit itsessään suojelevat heikommantasoisia koiraita sallien niille edes mahdollisuuden. Osan kannattaa seurata normia siksi että se ohjaa ja pakottaa käytöstä ; Yksiavioisuus toteutuneena tarkoittaa sitä että koiraiden välinen kilpailu heikkenee, ja tästä hyötyvät etenkin matalammalla hierarkiassa olevat koiraat. "Ylemmätkin" saavat kilpailunvähentämisetua, mutta heitä kiinnostaakin enemmän se, että tämä rajoite koskee kaikkia muita paitsi heitä.
On selvää että ylläoleva on melko yksinkertaista. Otinkin lintuesimerkin lähinnä siksi että se on neutraalimpi, että linnut ovat vähemmän omituisia ja kompleksisia kuin ihmiset. Kuitenkin jo tässä ylläolevassa ketjussa voidaan huomata, että matkan varrella mukaan otetaan yhä useampia muuttujia. Ja jokainen muuttujanotto interaktioi kaikkien aikaisempien muuttujien kanssa. Lopputulos on yhteisvaikutusta. Stereotyyppisyys vähenee, järjellä ymmärtäminen mutkistuu, mutta tulokset ovat tavallaan yhtä eksakteja. Muuttujia vain saadaan koko ajan lisää ja tätä kautta koko viitekehys muuttuu ja tarkentuu ja yksityiskohtaistuu ja "sirpaloituu loogisella tavalla muuttumatta sekamelskaksi". Asiat ovat "mutkikkaampia kuin". Kenties vaikeatajuisia. Mutta eivät järjettömiä.
Ja tässä kierretään muuttujien lisääntyessä enemmän ja enemmänsitä ongelmaa joka laadullisella tutkimuksella on. Samalla työmääräkin tietenkin lisääntyy. Jos asioita pitää varmistaa vaikka tilastoaineistolta, vaatii jokainen porras lisää analyysiä, yksittäisten kokeiden tekemistä ja aineiston "ristiintaulukoimista. (Ja se itse asiassa kasvaa eksponentiaalisesti kun kaikki muuttujat yhteisvaikuttavat toistensa kanssa. Ja jossain yksittäisissä kohdissa voi olla yllättäviä poikkeuksia jotka huutavat taakseen lisää muuttujia...) Laadullisen tutkimuksen ei pitäisi olla huonompaa kuin tämänlainen määrällinen lähestymistapa. Ihan sen takia että se tekee "järkeviä oikomisia" niin että eksponentiaalisesti kasvava vaikeustaso ei jyrää alleen. Kuitenkin se usein on sitä että jäädään määrällisen tutkimuksen perusvaikeustasolle. Ja sitten kaikki nähdään vaikkapa suhteessa pelkkään sukupuoleen, rotuun, tiettyyn uskontoon, varallisuustasoon tai vastaavaan.
Kirjoittaja ei ole rasisti vaan herraroturealisti ; Hän ei välitä siitä ovatko naiset tummaihoisia vai eivät, kunhan he ovat halukkaita luomaan hänen kanssaan ylemmän rodun. Vakaumuksella tai ideologiallakaan ei ole väliä, kunhan he ovat vain valmiita sikiämään suuren liudan pikkuisia yli-ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti