Jonoissa, ravintolajonoissa ja vastaavissa paikoissa on paljon ihmisiä jotka tietävät kuka he ovat. Etenkin jos heitä ei liian humalatilan vuoksi päästetä baariin, saa poke kuulla legendaarisen "Etkö sä tiiä kuka mää oon?" Se ei ole oikeastaan kysymys. Se yrittää olla retorinen kysymys. Se yrittää olla toteamus. Yleensä se ei toimi.
Tämä on mielenkiintoinen, koska siinä on argumenttina itse asiassa vastakkain oikeutus ja reiluus. Ihmiset kokevat tämänlaisen kysyjän kusipäänä jolle on kihahtanut hattuun joka oikea tai kuviteltu - tai luuloteltu - maine. Toisaalta kysyjä itse kokee - tai luulottelee kokevansa - olevansa jossain erityisasemassa jonka kautta hän olisi oikeutettu erikoispalveluun.
1: Vaikka hän yrittäisi teeskennellä julkkista ja luottaa siihen että Poke ei apina-gorillana kykene tuntemaan julkkiksia, niin se perustuu implisiittisesti oletukseen että erikoisasemalla ja vaikka julkkiksena olemisella olisi jotain merkitystä joka muuttaisi asioita. Joko tämä nähdään eettisenä kannanottona (näin tulee olla ja tähän ohjaisi "eettinen oikeudenmukaisuus") tai sitten tämä nähdään käytännön asiantilana (josta tulee "pragmaattinen oikeudenmukaisuus").
Kysymys on sinänsä erikoinen, koska jos ajattelemme asiaa reiluuden kannalta, niin henkilö väittää että hänen tulisi saada erikoispalvelua siksi että hän on noin muutenkin saanut etuasemaa. Tuntuu jotenkin omituiselta ajatella, että jos ihmistä on jo kohdannut jokin hyvä A, niin hänen pitäisi sen vuoksi saada myös hyvää B. Yleensä ihmiset ajattelevat että maailmassa pitäisi hieman kompensoida ja se, että henkilö on saanut A:ta tarkoittaisi että olisi jonkun muun vuoro saada B. Tämä lieneekin se syy miksi tälläinen elitisti-snobbailu koetaan epäreiluna. Se on privileegio. Eikä mikä tahansa privileegio. Se on sellainen jossa kasvatetaan eroa niihin joilla on ja niihin joilla ei ole.
Snobismi on kuitenkin lujassa. Ja siksi kukaan - paitsi allekirjoittanut - ei yritä livahtaa baareihin otsikossa olevalla lauseella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti