sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Yllättävän uusi aina ollut mielipide

Se, mitä fundamentalismista tulee helposti mieleen on se, että se heijastaa ikiaikaisia näkemyksiä. Fundamentalismin kannattajat näkevät asian juuri näin ja korostavat että he kantavat Jumalan totuutta, ikuista, muuttumatonta. Fundamentalismin vastustajat näkevät asian täsmälleen samoin ja katsovat että se edustaa jälkeenjäänyttä rautakautista maailmankuvaa - tai sitä kliseistä "pimeää keskiaikaa".

Totuus on hyvinkin toinen. Itse asiassa hyvin suuri osa fundamentalistien kannattamista mielipiteistä ovat hyvin uusia. Ne ovat modernin ajan keksintöjä. Itse asiassa niin uusia että isovanhempani sukupolven aikana niitä ei ole edes ollut.

Tästä malliesimerkki liittyy kliseiseen fundamentalistiaiheeseen, nimittäin aborttiin. "Slacktivist" tarkastelee asiaa siten, että mielipiteet ovat muuttuneet ja niitä harjoitetaan medianhallinnan vuoksi. Christianity Today oli nimittäin 1968 vuonna julkaissut aborttikannanoton jossa oltiin perusteltu sitä että ihmissielu nimenomaan ei synny hedelmöityksessä."God does not regard the fetus as a soul, no matter how far gestation has progressed. The Law plainly exacts: “If a man kills any human life he will be put to death” (Lev. 24:17). But according to Exodus 21:22-24, the destruction of the fetus is not a capital offense. … Clearly, then, in contrast to the mother, the fetus is not reckoned as a soul." Tämä on tietysti vain esimerkki siitä miten siihen aikaan kyettiin puimaan asioita avoimemmin. "Christianity Today would not publish that article in 2012. They might not even let you write that in comments on their website. If you applied for a job in 2012 with Christianity Today or Dallas Theological Seminary and they found out that you had written something like that, ever, you would not be hired. At some point between 1968 and 2012, the Bible began to say something different. That’s interesting. Even more interesting is how thoroughly the record has been rewritten. We have always been at war with Eastasia."

Eli näkemykset ovat polarisoituneet. Fundamentalismi ei ole vain kerännyt entistä vahvempaa näkemystä abortista, vaan on muuttanut historiaa ja korostaa sitä että tämä abortinvastaisuuskysymys on aina ollut fundamentalisteille tyypillistä. Eli että mitään mielipidekirjoa ei aikaisemmin ole ollutkaan. Tämä on tietysti tärkeää koska fundamentalistit elävät menneisyyden painottamalla voimalla. ; Suurin osa fundamentalisteista on konservatiiveja. Ja heille historia on muuta kuin menneisyyttä.
1: Konservatiivi näkee menneisyyden yhteiskunnan ja uskomusjärjestelmän koealustana. Uusia asioita ei ole koeteltu, vanhat asiat ovat koeteltuja ja koska ne ovat säilyneet yhteiskuntaa tuhoamatta, niissä on oltava vahvuutta. Tämä tarkoittaa sitä että jos aborttia on vastustettu menneisyydessä tiukasti, tämä on tärkeää. Jos se olisi uusi juttu, se olisi epäluotettavaa kuin liberaalien utopistiset kuvitelmat.
2: Konservatiivit korostavat helposti sitä että kristinuskossa tärkeintä on se, mitä alkuseurakunta uskoi. Sillä se oli lähempänä totuutta. Koska totuus on ikuinen ja muuttumaton ja Jeesus esitti sen niin täydellisesti kuin voi, on ajan mukanaan tullut kuona vain disinformaatiota joka korruptoi alkuperäistä viestiä. Siksi on tärkeää että nyt kun aborttikysymysketsä on tullut tärkeä identiteettisymboli, että se on aina ollut sellainen. Että tämä on se ikuinen asia josta on vuosituhansia taisteltu.

Christianity Today edustaa nykyään jotain juuri sellaista mistä kreationistit aina syyttelevät "evotiedettä". Eli sitä että vain yksi näkökulma hyväksytään ja jossa tämä näkemys on jotain jonka tukemista harjoitetaan ja joka saa auktoriteettia tämän monomaanisen julkaisupolitiikan vuoksi. ; On tietysti vaikeaa nähdä vakuuttavia todisteita miten vertaisarviointiin perustuva luonnontiedemaailma tekisi näin, mutta asiaa onkin helppoa käsitellä medianhallintakeskittyneen fundamentalismikristillisen maailmankuvan kautta. Tällöin syytös on pohjimmiltaan projektio, jossa oma toimintatapa ja ajattelumalli ajatellaan yleisinhimilliseksi. Joksikin jota kaikki harjoittavat.
1: Itselleni "Christianity Today" onkin tullut tutuksi lähinnä sitä kautta että sillä on pahana tapana tehdä virheitä joita se sitten peittelee. Pieniä asioita ovat esimerkiksi sivustolla olleiden epämiellyttävien kyselyiden tulosten tuhoamiset.

Heille kaikessa on kysymys medianhallinnasta. Tämän tiedostaminen auttaa kun heidän tuotoksiaan lukee. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä että kaikki tosiasiaväitteet on tarkistettava muista(kin) lähteistä. Se ei sentään ole lähtökohtaisesti väärässä (toisin kuin Hovind, jonka taipumus kaikenkattavaan tiedevirheilyyn on ihmiskuntatasolla ainutlaatuista.)

Ei kommentteja: