lauantai 1. joulukuuta 2012

"Punatukkainen poika" ja muita marttyyrikertomuksia

"Ei ole Jeesusta näkynyt,
mies sanoi kuivasti, menee aika
Isän oikealla puolella istumiseen.
Päivä oli jo laskemassa, varjo kulki
hänen kasvojensa yli.
Minä ajattelin hiljaista punatukkaista poikaa,
jota koulumatkalla lyötiin, eikä
hän suutansa avannut,
ja pientä tyttöä, joka hädissään juoksi apuun,
mutta en sanonut mitään.
Mitä se olisi auttanut, näkymätöntä."
(Matti Paloheimo)

Laitoin ylläolevan runon facebookin puolellekin. Löysin sen lukiessani "Kamppailu Jumalasta - 12 erää uskosta" -keskustelu(tjsp)kirjaa. Heinimäki tulkitsee siinä tuota runoa siten että punatukkainen poika olisi itsessään Jeesusallegoria. Hän kuvastaa tässä sitä miten teologit voivat tarinankerronnallisin keinoin tulkita erilaisia Jeesushahmoja, osa on suorempia Jeesuksia, jotkut allegorisempia ja sitten on niitä ties kuinka monennen kertaluvun metajeesuksia. Eli vaikka hänen ei suoraan sanota olevan Jeesus, niin kuitenkin kärsivän hiljaisen marttyyrin käyttö runossa oikeuttaa tekemään tulkinnan, ainakin länsimaisessa kulttuurissa. Etenkin kun runon alku niin sopivasti Jeesuksen mainiten alleviivaa teologisen viitekehyksen sopivan aiheeseen.

Runo on tietysti siitä hassu sattuma, että itse olen ollut nimenomaan pieni punatukkainen poika ja kiusattu. (Ja on minulla itse asiassa jonkinmoinen idea joka laveasti tulkiten kävisi siitä tytöstäkin. Että terveisiä vaan Anna Korkolaiselle!) Tämä omakohtaisuus tietysti vääristää tulkintaani hyvin erilaiseksi kuin Heinimäen. Siinä ei ole Jeesushahmoa vaan nimenomaan Jeesuksen poissaolo. Siinä missä Heinimäki näkee että sen mitä tekee kaikista pienimmälle sen tekee Jeesukselle, niin minä näen että se mikä tapahtuu kaikista pienimmille ilman että kaikkivaltias ja rakastava tulee väliin tekee tästä hahmosta tahallisen sivustakatsojan, joka tietää mitä tapahtuu ja joka voi tehdä sille jotain mutta joka ei tee. Eli se tekee Jeesuksesta sääliön.

Näkisin että Heinimäen ja minun tulkintaeron takana olisi kuitenkin myös suurempia asia kuin pilkunvääntö maailmankuvasodassa.

Tämä ero on itse asiassa käytännönläheinen ja maailmankuvariippumaton ero. Se koskee sitä miten ihmiset nähdään ja miten heitä kohdellaan. Maailmankuva voi vaikuttaa tässä kohden taustavoimana, mutta se on irrelevanttia. Tässä katsotaan sitä minkälainen elinpiiri syntyy tiettyjen reunaehtojen sisällä. Reunaehtojen syntymekanismi on irrelevantti koska niiden kanssa eläminen on joka tapauksessa samanlaista.

Ja tässä on teemana juurikin ylitsevuotava Jeesuskuvaston soveltaminen kiusattuihin. Kiusattu väritetään ties kuinka monennen kertaluvun metajeesusallegoriaksi. Kiusaajista tehdään marttyyrejä. ; Kulttuurissamme on tapana (ja ihmislajilla reaktiona) idealisoida asioita ja ihmisiä. Näin esimerkiksi kiusaaja nähdään pahana. Ja kiusattu nähdään hyveellisenä. Tämä on toki sinänsä terve suhtautumistapa, että siinä tunnustetaan että kiusaaminen on pahasta. Siitä seuraa kuitenkin helposti se, että koko kohteen identiteetti heijastelee tätä. Eli kiusaajat nähdään läpeensä pahoina. Ja kiusatut marttyrisoidaan. Tästä seuraa se, että kiusattujen pyrintö puolutsamaan itseään nähdään itse asiassa pahana. Kun rikot idealisoidun kuplan, petät ihmisten odotukset joten sinua kohdellaan hieman kuin olisit valehdellut heille.

Kun katsotaan mitä "unkurissa" kirjoitetaan "typertelyä" -otsikon alla. "elokuva on raivostuttavan typerä. se kertoo miten koulutoveriensa julmasti kiusaama pikkupoika kasvaa henkiseksi ja fyysiseksi sankariksi. kiusaajiaan vastaan nousevan pikkupojan avuja ovat taipumaton tahto, nerokkuus, rakkaus lähimmäisiin, ennakkoluulottomuus, musikaalisuus, oivallinen kauneuden taju, kyky syvälliseen itsetutkiskeluun, hyväntahtoisuus, oikeudenmukaisuus, laupeus..."  Tässä korostetaan odotuksia. Kiusattujen odotetaan olevan kiusattuja jostain syystä. Syyksi ajatellaan sitä että on hyvä koulussa tai taiteellinen. Tosiasiassa kiusatuksi joutuu lähinnä siksi että on sellainen että toiset voivat kiusata. Eli on heikompi, sosiaalisesti nurkassa tai jollain muulla tavalla "esteellinen". Kiusatuksi ei jouduta vahvuuksien vuoksi, vaan heikkouksien vuoksi. Se, että on fyysisesti heikko ei vain yksinkertaisesti tarkoita samaa kuin älyllinen ylivertaisuus.

Unkuri tosin listaa odotuslistalle myös "ja ennen kaikkea maanosan kovimmat nyrkit." Mutta hän reagoi tähän odotukseen täsmälleen samalla tavalla kuin itseään puolustamaan alkanutta kiusattua noin keskivertoisesti kohdellaan. Eli vahvemmalla vastustuksella kuin aloitteellisia kiusaajia (jotka eivät ole ilmeisesti pettäneet imagoaan eikä heidän toimissaan ole samanlaista jenginpetturuutta.) "filantropian keppihevosella ratsastava leffa toitottaa uskoa, että pieni ja hyvä voi voittaa ison ja pahan - ja voittaakin, kun ei vain anna periksi. mutta pienen on jalostuttava yli-ihmiseksi, jotta hän saavuttaisi voiton. voitto taas on hetki, jolloin entinen surkimus rusikoi kiusaajansa naaman jauhelihaksi. sellainen on ilon, toivon ja ihmisystävällisyyden sanoma. katsokoon se, jolle maistuu."

Itseäni "Karate Kidissä" ja muissa tämän lajityypin elokuvissa ärsyttää kuitenkin eniten se, että tästä tehdään jotenkin helppoa. Tässä ei huomioida taidon vaatimaa harjoitusmäärää eikä emotionaalisia lukkoja joita monella on jo pelkkään ihmisen satuttamiseen ; Elokuvissa pahisten päihittäminen onnistuu rohkeudella suhteellisen lyhyen harjoitteluajan jälkeen. Tosielämässä jos ihminen on valmis satuttamaan ja tehnyt sitä, hänellä on asenteessa ja taidossa etulyöntiasemaa jota on vaikeaa ohittaa. Rohkeus ja asiaan palaaminen johtaa vain ja ainoastaan siihen että saa pitkitetysti turpaansa. Elokuvissa ei jostain syystä opeteta niitä likaisia temppuja joilla kiusattu voisi nousta voittajaksi. ; Elokuva joka opettaa asennetta joita seuraamalla kiusattu pahentaa tilannettaan eivät ole minusta kannustettavia. Ei edes (okei "varsinkaan") optimismin myymisen nimissä.

Elämä on kuitenkin hieman enemmän "Dark Knight Rises" -elokuvaa kuin "Karate Kidiä". Tässä Batmanelokuvassa Robin selittää mr. Bruce Waynelle, miten ihmiset eivät käsittelevät mielessään traumatisoituneita ihmisiä. Esimerkiksi orpolasten kohdalla he ymmärtävät että toisella on vaikeaa, mutta he eivät käsitä sitä. Siksi he ovat sympaattisia vähän aikaa. Mutta he samalla odottavat syvällistä muutosta jossa asenne ja odotukset ja koko elämänasenne muuttuu. Ja kun tätä ei tapahdu, he turhautuvat ja niin sijaiskotilapsi vaihtaa perhettä. Tästä selviää vain jos kätkee vihansa ja tuskansa, opettelee hymyilemään ja tekee tästä naamion.

Kiusattuna selviämisessä iso osa on juuri tätä ; Kiusatulla on marttyyrinrooli josta luistaminen johtaa yllätyssuuriin vaikeuksiin. Siksi on luotava naamio, valehdeltava ja piiloteltava. On tultava maan hiljaiseksi, mutta ei niistä eettisistä ilon ja toivon syistä kuin muut luulevat, vaan juuri siksi että todellisuus on päivastainen. Kiusattu katsoo kiusaajaansa, ja usein enimmäkseen tätä. Ja jossain vaiheessa tämä "tyhjyys tuijottaa takaisin" sanonnan Nietzscheläisimmässä hengessä. ; Kiusaajat on kuitenkin joskus luonteeltaan sellaisia että he ymmärtävät vain väkivallan kieltä, joten sillä kielellä heille on puhuttava heidän oman kielipelinsä sisällä. Ideana onkin tehdä tästä toiminnasta ovelaa ja salattua. Tähän taas tarvitaan ikään kuin toinen alter ego.

Kiusaajan vaihtoehtona onkin joko niellä hänelle annettu rooli ja kärsiä. Tämä on sankarillista, mutta on kohtuutonta vaatia että ihminen on sankari (etenkään jos hänellä ei ole tähän attribuutteja. Heikkous ja sosiaaliset rajoitteet ja muut "esteellisyydet" eivät ole supervoimia, kuten aiemmin muistutin.) Tai oltava epäeettinen ja rakennettava muiden odotuksista naamioita ja pelattava niiden takana pragmaattista juonittelupeliä. Naamioleikeissä ydin jää koskematta. Valitettavasti jos joutuu lähtemään tälle tielle, ydin on jo turmeltunut eikä siitä jeesushahmosta ja marttyyristä ole enää jäljellä muuta kuin sen naamion verran. ~ Kiusatun maailmassa perimmäinen kysymys on haluatko olla hyvä ja läpeensä onneton vai paha ja edes vähän onnellinen. Minä en teeskentele valinneeni sitä eettisintä ratkaisua. Mutta pidän sitä erittäin oikeana ratkaisuna.

Every offence is defencive and every defence is offencive. [exchanging the thrust] As you can see - I'm completelly safe. And he is completelly dead.

Ei kommentteja: