Ihmiset moittivat elokuvaa. Esimerkiksi "Mythopoeian" kirjoittaja Sami Koponen moitti elokuvaa suuresti. Ja hän ei ollut yksin. Elokuvaa dissattiin niin kovin että viimeksi toissapäivänä kuulin vastuksen kysymykseen "Miksi Hobitti - miksi ei Batman?" sen että "Viimeisin Batman oli paska".
Viimeisintä batmania on moitittu pinnalliseksi tehostesopaksi, jossa on poliittinen elementti. Esimerkiksi Koponen kuvaa supersankarigenren ongelmia seuraavalla tavalla "Supersankarielokuvat tapaavat kärsiä siitä, että niissä sankari otetaan itseisarvona. Sen sijaan siis, että henkilöhahmoja käsiteltäisiin jotenkin kiinnostavasti, tarjolla onkin vanhaa “hyvä poliisi ottaa pahat rosvot kiinni” -seikkailua. Painopiste on toiminnassa eikä henkilöhahmoissa, mikä tapaa olla häviöoptio, ellei pysty tekemään jotain todella mullistavaa visuaalisuuden saralla." ... "Elokuvien tekeminen sarjaformaattiin tuottaa myös raivostuttavan keskinkertaista tarinankerrontaa. Venettä ei auta keikuttaa, kun seuraavakin osa pitää tehdä. Mullistuksia, irtiottoja, yllätyksiä tai kiinnostavia tulkintoja ei nähdä." ... "Batman-trilogian kuvaamaa voittoa terrorismin vastaisessa sodassa voi pitää poliittisesti rohkeana ja mieltäylentävänä, jos taustalle asettaa satunnaisen toimintaelokuvan ja asuu yhdysvaltalaisen valtiollisen propagandan keskellä. Vähänkin laajemmasta näkökulmasta tämä kuitenkin näyttää töksähtelevän osoittevalta ja esivaltaa nuoleskelevalta, mikä ei mielestäni kuulu hyvään kriittiseen taiteeseen."
Rohkaistuin ja ostin elokuvan DVD;nä. Huhut Nolanin batmanelokuvien laadun poismenosta olivat liioiteltuja.
Ymmärrän toki että elokuvassa on varsin kyseenalaista symboliikkaa jotka eivät kerro kovin kaunista tai filosofista tai älykästä tarinaa. Se, että Bane on elokuvassa ilmeisen itämainen, ja paikka jonne Wayne päätyy vankeuteenkin näyttää olevan varsin alleviivatusti arabialaisten vaikutteiden alla. Lisäksi se korostaa sitä että terroristien kanssa ei kannata neuvotella, koska Banen virittämä pommi oli luonteeltaan sellainen että se räjähtää joka tapauksessa. Lisäksi Baneen oli liitetty vapauspuhetta joka oli rakenteeltaan hyvin tuttua kaikenmaailman Wall Streetin valtaajien (Occupy Wall Street) "1% - 99%" -iskulauseista.
1: Itseäni ärsytti saatanasti Batplanen ylikäyttö. Takaa-ajoja ja muuta ylispuerointia oli elokuvassa mielestäni aivan liikaa. Nolanin aiemmat Batmanit ovat olleet vähemmän "supersankari" ja enemmän "naamioitu sankarielokuvia". Tekniikan ylikäyttö on oikeutus ja batmanin merkitystä korostavien deus ex machinakohtausten lähde samaan tapaan kuin kuuluisa batmanin varustevyö aiemmassa batman-populaarikulttuurissa. Lentokone on nähdäkseni heikennys. Sillä lentokoneet ja niistä ammuttavat ohjukset ovat banaaleja. Vielä banaalimpia kuin tuliaseet. Varhaisemmissa elokuvissa oli vähemmän tämänlaista. "Batman Begins" korosti lähikamppailua ja jopa miekkataistelua jotka eivät ole banaaleja.
Nyt kun olen katsonut viimeistä batmaniä mukavasti kotona, uskallan sanoa että se on itse asiassa koko Nolanin elokuvasarjan vahvin ja paras elokuva. Sen näyttelijöitä ei vain kuollut joten sen ympärille ei rakentunut mediagloriaa, ja se ei ollut origin story, joten se ei pohjustanut ja alleviivannut filosofiaansa. Se sen sijaan jatkoi käytettyjen elementtien käsittelyä, alustaen ne vain hyvin kevyesti. Ja näin se pystyi käsittelemään aloitettuja elementtejä syvällisemmin. Lisäksi koska se oli elokuvasarjan viimeinen sarja, se kykeni tekemään irtiottoa. Sen ei tarvinnut sovittaa jatko-osaa peräänsä.
"Dark Knight Rises" on elokuva Batmanista, ei batmanelokuva. Siksi elokuvassa ei voida käyttää sijaisia. Sijaisuusrooli on itse asiassa olennainen ja se käsitellään elokuvassa ja joita Koponen kaipaili. (Tästä myöhemmin.) Aiemmista elokuvista on alustettava muutama huomio. Koska elokuvakin olettaa/vaatii että niin tehdään.
1: Se, mitä aiemmat Batmanit ovat kertoneet koskee ennen kaikkea Batmanin ja Bruce Waynen suhdetta. Batman on epävirallinen nimi ja Bruce Wayne taas on saman ihmisen virallinen nimi. Kuitenkin tosiasiassa ensimmäinen elokuva korostaa sitä että Batman tekee mitä Bruce Wayne haluaisi mutta ei voi. Tämä tarkoittaa sitä että Batman on aidompi hahmo, kun taas Bruce Wayne on vain representaatio. ; "Dark Knight Rises":issä tähän viitataan mielenkiintoisesti. Kun poliisimestarilta kysytään että eikö häntä kiinnosta tietää kuka on tehnyt teot, hän kertoo tietävänsä. Hän tietää että teon takana on Batman. Samoin Robin tunnistaa tämän, sillä hän tiedostaa että Bruce Wayne on vain naamio. Hän on orpona itse kantanut samaa, jotta häntä ei potkittaisi pois sijaiskodista. Viha ilmennetään muuta kautta ja omasta juridisesta identiteetistä tulee naamio jolla oma itse kätketään. Virallinen nimi ei merkitse paljoa. Batmanin asu on tavallaan vain työvaate.
2: "Dark Knight" kuvastaa sitä miten Batman kerää imitaattoreita ; Jotkut aivan tavallisetkin ihmiset pukeutuvat Batmaniksi. Yhteys Jokerin kanssa on selvä : Jokeriki on hahmo jota ajaa tahto. Jokerille tarina ei tarjoa lainkaan representaatiota - kaikki muut superkonnat esitellään myös oikeilla nimillään. Elokuvassa samanlaisuuden huomaaminen tuo siihen tiettyä runollisuutta. ; "Dark Knight Rises" tuo Batmanin peiliksi Banen. (Tai oikeastaan ei, tästä myöhemmin.) Myös Bane on alter egon perään. Jo aivan alussa hän kertoo että ihmiset eivät olleet kiinnostuneita hänestä ennen kuin hän laittoi naamarinsa. Vasta alter ego tekee hänestä ideaalin, kiinnostavan.
3: Siinä missä "Dark Knight" kuvasi "kaksinaaman" avulla sitä että alter ego on kuitenkin pohjimmiltaan illusionaarinen, tätä teemaa jatketaan nyt syvemmälle. Se ottaa avukseen esimerkiksi käsitteen "Will to live". Tämä on suora viittaus Schopenhauerin elämäntahtoon. En tiedä kuinka paljon alleviivatummaksi tätä voisi oikeastaan tehdä. Tämä huomio on elokuvan ymmärtämisen kannalta melko oleellinen. Sillä Schopenhauer on käsitellyt tahdon ja ihmisen representaatioiden suhdetta. Ja elokuvan lähtöasetelma on äärimmäisen Schopenhauermainen.
Siinä missä edellinen elokuva päättyy pakoon, on tämän elokuvan alussa piileskelyä. Bruce Wayne on linnoittautunut kammioonsa. Poliisit eivät ole hänen perässään. Miljonäärillä luulisi olevan tekemistä. Mutta hän ei tee mitään. Hänen liikentoimensa ovat retuperällä, hän ei harrasta gigolotouhuja, hän ei myöskään seikkaile Batmanina. Tämä vastaa Schopenhauerin paloturvallisessa laatikossa elämistä. Wayne ei toteuta elämäntahtoaan tai itseään, vaan välttää vaikeuksia ja tuskaa. Haluaminen johtaa tuskaan, joten Wayne on lakannut haluamasta. Albertille annetaan paljon painoarvoa ja alkupuolella elokuvaa häntä näytetään ja kuvataan paljon. Siitä huolimatta että hän kesken elokuvan vain poistuu paikalla ja häneen palataan kevyesti vasta lopuksi. Tähän on hyvä syy (josta myöhemmin.)
Hovimestari Albert haluaisi että Bruce irtautuisi Batmanista, mutta ei lopettaisi elämistä vaan aloittaisi sen. Tämä johtaa siihen teemaan joka on syynä siihen miksi elokuvassa on paljon "Occupy Wall Street" -symboliikkaa. Se nimittäin korostaa että Albert on oikeassa. Elokuvan pääkonflikti ei nimittäin ole se pinnallisesti esillä oleva taistelu niiden kesken joilla on ja joilla ei ole. Tämä on hyvin tärkeä huomio, koska Bruce Wayne, lompakko Batmanin varustevyön takana, on tunnetusti miljonääri ja viemäreistä ryömivät hahmot puhuvat paljon köyhyydestä. Se selittää myös miksi elokuvan lopuksi Robin - poliisi jolla ei ole itämaista koulutusta tai varoja hankkia Batmanvarusteita rikkoutuneiden tilalle - ryhtyy Batmanin uran jatkajaksi. Se on filosofinen syy miksi on tarpeen että Bruce Wayne menettää elokuvassa rahansa. Ja se on syy sille miksi Bane ja hänen joukkonsa saavat käsiinsä arsenaalin huipputeknologiaa jota saa vain isoimmilla rahoilla. Se on syy miksi Kissanaisesta on tehty Batmanin liittolainen että alleviivatun köyhä. Samoin kuin Robinin orpouden korostetaan olevan erilaista kuin Bruce Waynen orpouden. Brucella on aina ollut tukenaan Albert ja rahaa (tai ainakin jompi kumpi).
Ne, jotka näkevät vain terrorismin ja köyhät vastaan rikkaat eivät ymmärrä elokuvasta paljoa mitään. Heistä tulee mieleen lähinnä ne "Neon Genesis Evangelionin" kriitikot jotka huomaavat että sarjassa vilahtelevat kristilliset symbolit ovat päälleliimattuja ja jopa väärin tulkittuja. Sillä niiden tarkoituksena on osoittaa se, että Mechalaiteet omistava taho haluaa rakentaa itselleen arvostusta varsin kyseenalaisin keinoin. Ne rakentavat itsestään representaatiota ja tämä onnistuu symbolein, ja siksi he käyttävät symboleita. Eikä ole väliä käytetäänkö niitä järkevästi. Riittää että niitä on. Jos symbolit olisivat syvällisesti käytettyjä juuri tämä jäisi sanomatta. Kriitikot näkevät siis jotain todellista, mutta he eivät pääse syvemmälle.
Sillä elokuvan loppupaljastus muuttaa kaiken. Ensivilkaisulla Bane vaikuttaa yli-ihmisen arkkityypiltä. Hän kertoo että hän aikoo vallata Varjojen Liigan valtansa alle. Hänet on kuitenkin ajettu järjestöstä koska hän on liikaa jopa tälle elokuvasarjasta aikaisemmin tutuksi tulleelle joukolle tappajia. Kuitenkin oikeaksi pääpahikseksi paljastuu Talia. Bane ei olekaan se joka on vapautunut vankilasta päihittämällä kuolemanpelkonsa ja uskaltamalla hypätä vapauteen tempulla joka vaatii (varsin alleviivatun) leap of faithin. Bane on käytännössä täysin Talian vallan alla. Bane seuraa orjamoraalia. Tämä tekee mielenkiintoisen muutoksen ; (Tässä on se myöhemmin.) Bane ei ole Batmanin vertailukohta. Batman on rinnastettavissa hovimestari Albertiin.
Bane on Talian Tahto. Tilanne on se, kuin jos Bruce Wayne olisi peittänyt oman tahtonsa omasta toiminnastaan, pukenut Albertin supersankariasuun, hämännyt että Albert on Batman. Talia on Batmanin representaatio ja tämä kertoo filosofisen eron sen välille mikä on hyvän ja pahan ero.
Tämä huomio voidaan palauttaa Schopenhaueriin. Hänelle tahtominen teki ihmisestä onnettoman. Sillä elämäntahto oli kiinnostunut jälkipolvista, onnellisuus ei kuulunut halujen toteuttamisen sopimukseen alun perinkään. Kuitenkin elokuva vihjaa että Wayne tarvitsee Batmania. Se, että hän on paloturvallisessa laatikossa tarkoittaa sitä että hän tavallaan voi vain joko kuolla heti tai kuolla myöhemmin. Se ei ole elämää, sanoo Albert.
Kuitenkin Albert tiedostaa myös sen, että Batman on paitsi halun toteuma, myös onnettomuuden lähde. Sillä Batmanin kuori on ideaali. Siinä ei ole virheellisyyttä ja kuolevaisuutta toisin kuin ihmisessä sen takana. Se on masokistinen haluamista toteuttava elämäntapa, Niezscheläinen elämäntapa. Albertin suurin pelko Brucen ja Batmanin suhteessa on se, että jos Bruce pukee naamioasun päälle ja lähtee taistelluun, niin hän pitäisi siitä liikaa. Koska kärsimys ja onnellisuus ovat tässä maailmassa toisiinsa nuoralla sidottuja, sekin on pohjimmiltaan itsetuhoinen elämäntapaa. Se ei ole elämää, se on itsemurhan halua joka oikeuttaa itsensä obsessiolla. ~ Batman on Bruce Waynen obsessio. Ja jos moni riippuvuus on vaarallista halun kohdistumista, on Batmanin ottaminen elämäntavaksi helvetin hengenvaarallinen riippuvuus.
Elokuvassa pitääkin tämän vuoksi irtautua sekä Banesta (orjamoraali) että Thaliasta (herramoraali). Ja tämän irtautumisen lopputuloksena on se, että Bruce Wayne terapoi itsensä pelastamaan maailman. Ja samalla hän vapautuu Batmanin roolista. Hän haluaa elää sen sijaan että tekisi tekoja Batmanina tai välttäisi kärsimystä.
1: Kissanainen on elokuvassa osittain peilaamassa Thalian ja Banen suhdetta. Terve vapaan tahdon ja vastavuoroisuuden parisuhdemalli joka Batman-kissanainen -yhdistelmässä on vahva kannanotto kun sitä verrataan yksisuuntaiseen Banen puolustaja-tottelija rooliin, jossa lähinnä noudatetaan yksilönä feministisesti vahvan Thalian oikkuja.
Tämä tehdään käyttämällä sitä mitä elokuvan aiemmat osat ovat tehneet. Ideaalin voima on siinä että se ei ole ihminen. Ideaali on Kantilaisessa maailmassa. Siinä tahto on irrallaan maailmasta joka tarjoaa vain representaatioita. Tämä on ovela yhteys, joka teki pelkästään yksinään "Batman Beginsistä" katsomisen arvoisen (ei ollut ainut oivallus.) Kantille maailma itsessään on jotain joka on ulottumattomissamme, ja täten rinnastus Bruce Wayneen vähemmän totena kuin Batman on erittäin oivallinen ajatus.
Elokuvan opetus on se, että jotta Bruce Wayne voisi lopettaa Batmanina olon vähentymättä, hänen täytyisi voida olla muuta kun ideaali ja identiteetti. Batmanin hahmo taas on tunnetusti ns. "traumaattinen sankari". Tämä yhdistelmä tekee - yleensä ottaen varsin elokuvissa varsin karmean kikan - ehjäksi terapoimisen kiinnostavaksi. : Elokuvan opetus on että omistamisen ja tekojen haluamisen sijasta on haluttava elää. Ideaalin elämä on pömpöösiä ja karismaattista, mutta se ei oikeasti ole edes elämää. Tämä on tietysti opetus joka raivostuttaisi suurimman osan USA:n konservatiivikristityistä joiden koko elämäntapa perustuu ainakin virallisen määritelmän mukaan WWJD -slogainlle ja Jeesuksen imitoinnille ja jossa kalvinismi korostaa menestystä joka mitataan haluamisen saavuttamisella. Ja jossa köyhyys ja rikkaus ovat aina oleellisia.
1: Tämä muistuttaa siitä että elokuvissa on usein monta tarinaa. Yksi niistä on usein alleviivatun simppeli ja tarkoitettu epäfilosofiselle massalle. Esimerkiksi "Star Wars" on teknisesti taistelu hyvän ja pahan välillä. "Massa" voi kokea hyviä fiboja hyvän voittamisesta. Mutta sivistyneemmät ihmiset jännittävät sen kanssa ottaako Luke Skywalker automaattiohjauksen päältä vai ei. Sillä siitähän "Star Warsin" syvällisemmässä tarinassa on kyse. Intuition ja järkeilyn suhteesta. "Dark Knight Rises" tekee pinnallistamisen ovelasti, tekemällä poliittisella symboliikalla väritetyn tarinan. Nolan on oivaltanut että politiikka on nykyajan sosiaalipornoa, poliittisten kysymysten parissa oleminen, ei toki sentään samaa mieltä niistä oleminen, on nykyajan pienin yhdistävä tekijä. Ei mikään hyvän ja pahan välinen taistelu jotka ovat postmodernissa maailmassa jotenkin ikävämpiä.
Ehkäpä elokuva ei ollutkaan "niin pinnallinen". Kenties se oli vain tehty näyttämään sellaiselta. Se käsitteli hahmoja syvemmin ja paremmin kuin aikaisemmat osat. Se käsitteli hahmoja filosofisesti tavalla joka voittaa peilinä olleet alkuperäissarjakuvat. Sitä voi olla vain vaikeaa huomata jos luuli että kyseessä oli batmanelokuva eikä elokuva batmanista. (Eikä tätä voi huomata jos ei rakasta batmania riittävästi, siis hieman kuten minä.) Elokuva oli tässä suhteessa hieman kuten Batman. Joka on pinnallisesti siisti ja pelottava kuolematon ideaali, hieman tarkemmin tarkastellen se on suisidaalinen riskinottoelämä jonka muodossa Bruce Waynen tapa näyttää pelkonsa maailmalle ja jakaa se vihollistensa kanssa. Ja joka pohjimmiltaan on sitä että ihminen on niin rikki että leikkii paremman korvikkeena Jumalaa. Elokuvakin voi ensin näyttää pintaa jonka luulemme olevan aito sisältö. Sitten jos sen näkee naamioksi ja riisuu sen, sen takaa löytyykin jotain muuta.
Elokuvan opetuksesta voi tietysti olla montaa mieltä. Sillä elämä, etenkin batmanista pitävän elämä, on ainaista tasapainoilua kahden elämän tärkeimmän asian välillä. Ja se paini on oleellisesti sama kuin mitä ihmiset tekevät kun painiskelevat sen kanssa että toteuttaako omaa tahtoa vai Jumalan tahtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti