Eräs tuntemani ihminen on hieman minua vanhempi. Hän on saanut lapsen melko nuorena. Näin ollen hänellä on lapsi jolla on terveystietoa. Nyt hän on joutunut ottamaan opettajalle kantaa. Koulussa ei ole sentään pidetty erillistä tapaamista, vaan kysymys on enemmän opettajan ja vanhemman välisestä kommunikaatiosta. ; Syynä on moraalinen närkästys. Tarkalleen sanoen opettajan moraalinen närkästys. Hän oli terveystiedon kokeessa kysynyt siitä, minkälaisia ominaisuuksia puolisolla pitäisi olla. Saatu vastaus oli ollut lyhyt ja ytimekäs "Kaunis ja Rohkea".
Kun kuulin reagoinnista, sanoin että itse ottaisin kantaa vain vastauksen lyhyteen. Eli panostaisin siihen kulmaan että poika vastaa seuraavan kerran pidemmin. Kaikki ne paheksuvat puheet jotka tulevat arvojen pinnallisuudesta - joka oli opettajan viestin varsinainen sisältö - ohittaisin kylmästi. Vastauksen pituus on ainut mistä saa valittaa.
Jos asia menee etiikkaan, niin nostaisin esille sen että minkälainen etiikka rakentaa tuollaisen kysymyksen. Sehän antaa kuvan siitä, että olisi jokin Virallinen Parisuhdevelvoiterimpsu jossa tapahtuman pitäisi tapahtua juuri tietyin ehdoin. Jossa on Oikeita ja Vääriä vastauksia. Nähdäkseni tämänlainen aviokäyttäytymisen kontrolli on tyypillistä (a) teokratioissa (b) ihmiskeskeisissä diktatuureissa (c) eugeniikassa. Nämä eivät ole historialtaan kauniita laitoksia. Joissain vähemmän epäeettisissä kulttuureissa uskotaan että vanhemmat määräävät avioliitosta, jolloin kysyminen lapsilta itseltään olisi näissä tapauksissa kornia. Ja muutoin uskotaan enemmänkin siihen että puoliso on valittavissa, ja että kriteerit voivat olla juuri niin pinnallisia kuin huvittaa eikä siitä ole mitään nokan koputtamista.
Tämänlaisen reagointitavan pitäisi kyllä laittaa em. opettajan hänelle kuulumaton nysväys sinne mihin se kuuluukin.
Rehellisesti sanoen tämä mainittu kysymys korostaa sitä että koulutuslaitos ei kaiken kaikkiaan ole kovinkaan "monikulttuurinen". Itsekin muistan nimenomaan terveystiedossa joutuneeni vastaamaan kysymyksiin jotka eivät ole pelkästään terveystietoa vaan jotain joka kysyy miten tässä tilanteessa pitää toimia. Ja että tässä on oikeat ja väärät vastaukset. ; Esimerkiksi tupakoinnin kohdalla ei riitä että kertoo rehellisesti riskit ja seuraukset ja että jos ne tietää niin on lupa polttaa itsensä hengiltä. Kun tietää seuraukset on mielestäni oikeutettu tekemään omat ratkaisunsa. (Ja jos ei ole, niin miksi edes kysytään?)
Olen myös vastannut jossain vaiheessa koulussa kysymykseen siitä minkälaisista piirteistä pidän. Itse, informaationkulun kontrolliin keskittynyt, en tietysti avautunut tässä tilanteessa. Tiesin että kun joku kysyy mitä tahansa tämänlaista, on vastattava se mitä olettaa toisen haluavan kuulla. Olin tälläinen nysvä vielä koko lukioaikani, joten tästä ei tullut konfliktia. Rehellisesti sanoen olin laskelmoiva tyyppi jolta puuttui rohkeus ja jossain määrin omatuntokin koska pystyin tekemään näin.
Virallisen totuuden mukaan tämänlaisiin kysymyksiin ei ole vääriä vastauksia. Mutta epävirallisen käytännön mukaan "vääristä" vastauksista saa huonot pisteet ja vanhemmat joutuvat selvittelemään asioita. (Jopa silloin kun takana ei ole laittomuutta, raiskausvitsejä tai vastaavia aidosti asiallisia puutunnan kohteita.) Jos vastaus on pitkä, siitä voi paljastua jotain itselle hankalaa, jotain jota ei ole mukavaa käydä vanhempien kanssa. Vaikka piirteet eivät olisi mitään noloja fetissejäkään, ei välttämättä ole mukavaa keskustella vanhemmista hieman kiusallisesta seksikysymyksestä. (Tai kenenkään muunkaan kanssa, että sen puoleen.)
Minusta vastaus oli ytimekäs ja jollain tavalla hauska. Siinä oli ytimekkäästi jotain jota voisi oikeasti laittaa treffi-ilmoitukseen. Puolet ominaisuuksista olivat henkisiä. Mutta korostettiin sekin tosiasia että ulkonäöllä on jonkinasteista merkitystä näissä kysymyksissä.
Viimeisin kohta tässä on oikeastaan se, että kysyminen on turhaa koska tässä on kolme osiota: On se, mistä luulee pitävänsä, se mistä oikeasti pitää ja se mitä tarvitsee. Elämänkokemus tuppaa helposti siirtämään ketjua eteenpäin. Tai ainakin minulla se teki näin. Kuvatakseni sitä miten erilaisia kriteerit voivat olla näillä tasoilla otan omakohtaista esimerkkiä.
1: Kokemattomana teininä minulla oli erilaisia ideaaleja siitä minkälainen avion pitäisi olla. Tämä oli melko lailla kokoelma aivan kaikkea. Viisas, hyvä ammatti, kaunis ja mielellään rikaskin. Lisäksi hänen piti olla intiaaniprinsessa. (Tämä oli kyllä vitun tyhmää, mutta olkoot. En siis leijunut ihan tällä planeetalla tässä.)
2: Käytännössä tämä ideaali ei ollut edes se mitä hain. En jaksanut kiinnostua koulussa niistä rikkaiden sukujen mallitytöistä joilla oli viidentoista vuoden suunnitelmia. (Eivätkä he olisi kyllä edes vilkaisseet minuun päin, että tässä en menettänyt mitään mahdollisuuttakaan.) Kun katson omia entisiä tyttöystäviäni, voidaan katsoa että mitä haluan oikeasti. On helppoa huomata että heitä on monenlaisia. On pitkää ja lyhyttä. On vaaleaa, punatukkaista ja brunettia. On urheilullista että nysvää. On laihaa että pulskaa. Kuitenkin sieltä nousee pääsääntönä se, että usein heistä on ollut lyhyt ja brunetti. (Joka on kyllä kieltämättä miltei intiaaniprinsessa.) He ovat yleensä olleet älykkäitä tai hulluja. Luonteessa on variaatiota räväkkyydestä äärimmäiseen kiltteyteen, mutta heissä kaikissa on ollut jotain jota ympäristö pitää omalaatuisena. En siis pidä mieleltään aivan tavallisista ihmisistä.
3: Nykyään tiedän omat rajoitteeni, ja siksi olenkin muiden piirteiden ohella alkanut korostetusti arvostamaan lisäksi vakaata ja pitkämielistä mieltä. Eli sitä materiaalia jonka avulla minun kanssani voi ylipäätään jaksaa elellä. Jotain joka ei anna minun leijua ihan missä tahansa, mutta joka ei kuitenkaan ole niin erinomainen että ei tarvitsisi minua enää missään itse. (Tosin kyllä luultavasti arvostaisin edelleen sitä intiaaniprinsessaa, etenkin jos hän olisi oikein rikas.)
Vastaukseni ovat siis tavallaan reflektoituneet iän myötä kohti jotain sellaista jota terveystiedon opettajakin voisi arvostaa. Mutta teininä olisin varmaan rehellinen ollessani antanut aika omituisia vastauksia. Sellaisia jotka olisivat vaikuttaneet äärimmäisen pinnallisilta. "Kaunis ja rohkea" ei tähän suhteutettuna ollut minusta mikään merkittävän huono vastaus.
Nähdäkseni näiden arvokysymysten kohdalla yritetään kartoittaa jonkinlaista "kulttuuriin kuulumista". Tai tarkistetaan sitä miten reflektoitunut nuoren seksuaalisuusmaailmankuva on. Nähdäkseni näissä on vain kaksi ongelmaa ; Jos kulttuuri rajoittaa sitä ketkä täysi-ikäiset vapaaehtoisesti menevät avioon keskenään (olipa syy pinnallinen raha, ulkonäkö tai homoseksuaalisuus) se on paha. Nähdäkseni kulttuuriimme peräti kuuluu että mitään "kulttuuriin kuuluvaa" aviopuolison määrittelyä ei saa olla, sen verran historiasta ja siellä taahtuneista ylilyönneistä on sentään opittu. Ja jos nuorella on reflektoimaton seksuaalisuuskuva, niin sen parempi. Reflektoimattomuus kun kertoo kokemattomuudesta. Eikä lasta tarvitse väkisin tunkea tähän maailmaan yhtään aiemmin kuin on itse valmis. (Kyllä se luonto ja tikanpojat toimivat. Eikä siinä mikään edes itselle tehty määrittely auta asiaa, kun ihminen haluaa eri asioita kuin toivoo haluavansa.)
Perhaps I talk K2CO3 But you're still (Mg,Fe)7Si8O22(OH)2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti