Facebook on erikoinen laitos ; Se on perusrakenteeltaan viihteellinen. Se muistuttaa vanhan ajan Irc -galleriaa tai "koulukaverit" -verkkosivustoa. Se on kuitenkin hyvin vakavamielinen koska siihen kirjautumiseen suositellaan nimen omaan omaa nimeä eikä pseudonyymiä. Salanimet taas ovat tärkeä lähes kaikissa muissa verkkopaikoissa.
1: Pseudonyymien "alter ego" on enemmän kuin anonyymi, mutta ei kuitenkaan ole aivan yhtä tiukka kuin oma nimi. Itse en pidä ollenkaan täysin anonyymistä, mutta arvostan pseydonyymiä hyvin paljon ; Se antaa mahdollisuuden paljastaa tulematta paljastetuksi. Se tarjoaa oman nimen mukana tulevan pysyvyyden ja koherenssin, jolloin kyseessä on jo ihminen. Pseudonyymillä on persoona ilman identiteettiä. (Pseudonyymin on oltava eettiesti oikein koska Batmanillakin on sellainen. "Etkö halua tietää kuka on tekojen takana?" ~ "Mutta minähän tiedän - se oli Batman".)
Viihteellisestä luonteestaan huolimatta facebookista on tullut välttämättömyys. Monet asiat vain ilmoitetaan siellä ja vain siellä. Näin ollen pysyäkseen menoissa mukana facebookia voi hyvinkin jopa tarvita. Toinen ongelma on siinä että vaikka facebook yrittää uuttaa oman nimen ja identiteetin keskiöön, se ei kuitenkaan suoraan sanoen kanna vastuuta jota identiteettien hallintaan tarvitaan ; Henkilöllisyyttä ei tarkisteta vaikka sen paljastamista pyydetään ja jopa odotetaan. ~ Tämä johtaa siihen että ongelmia voi seurata ; Siksi minulla on pieni ajatus heitettäväksi juuri niille ihmisille joilla ei ole facebookkiin liittymiseen mitään haluja ; Suosittelen kaikesta huolimatta facebooks -statuksen aktivoimista koska tällä voi estää sen, että joku toinen varastaisi nimesi käyttöön. Sitten kun olet luonut sen, piilotat sen kaikilta paitsi kavereilta ja tämän jälkeen et vain käytä sitä.
Ihmiset tosin tietävät osittain että facebook ei ole "niin luotettava" ; Ihmisten ikään kuin odotetaankin laittavan esimerkiksi kasvokuviaan näkyville, koska ne varmistavat että käyttäjätunnusta ei ole väärennetty. Näin ollen facebook rakentaakin itseään ruokkivan "pakkopaljastamisen" ilmapiirin. Tämä ei tietysti haittaa jos haluaa vain varata itselleen statuksen väärinkäyttöjä vastaan. Mutta jos facebookia käyttää tämä on hyvinkin merkittävä asia. Itselleni tämä ei ole ongelma, koska strategiani on erikoinen ; Ensimmäinen asia jonka opin medianhallinnasta on se, että jos päivittää vähän ja tärkeää, saadaan paljon irti. Siksi floodaankin pääsääntöisesti paljon ja melko merkityksetöntä. Statustani analysoimalla saa selville juuri sen mitä haluankin. (Ja joka paljastuu täällä blogissakin.) Olen pitänyt huolta siitä että facebook -analyysistä paljastuu lähinnä se että pidän puujalkavitseistä.
1: Moni on kenties huolestunut koska kirjoitan yllättävänkin henkilökohtaisesti jopa silloin kun käsittelen abstraktimpaa aihetta. Joitain ylilyöntejä olen toki tehnytkin mutta karkeasti ottaen mietin medianhallintaa informaation ylivuotamisen kautta siten, että tulkitsija luulee tietävänsä paljonkin, mutta oleellisimmat ja suojeltavimmat asiat eivät paljastu. Esimerkiksi puolisostani ei löydy mitään. Facebookissa ei ole hänestä edes kuvan kuvaa. Eikä täälläkään. Hänen olemassaolonsa on facebookissa vihjattuna "it's complicated" tai vastaavaa. Ihmisyys on aina kompleksista, joten tämä ei ole edes valehtelua.
Ilman tämänlaista "tiedusteluhäirintääkin" facebookissa "floodaus on päivän sana" ; Siellä kaveripiirit ovat ylitsevuotavaisia ja jo se että jokainen yksilö laittaa vain yhden pari juttua päivässä johtaa siihen että facebookin päivitysstatus on koko ajan täynnä uutta. Sillä kaverilistat ovat pitkiä.
Liian Täynnä Ihmisyyttä.
Facebookissa ihmisillä on todella usein yli Dunbarin luvun verran ystäviä listoilla. Näistä moni on omalla nimellään. Yhdistelmä on se, että ihminen jakaa paljon tietoa lähes ilman jarruja hyvinkin laajasti. ;Tämä on johtanut siihen että facebook on pohjimmiltaan määritellyt ystävyyden uusiksi. Samalla se on uudelleenmäärittänyt yhteydenpidon ja kommunikaation.
Facebook on postmodernisoinut tai kommunistisoinut yhteydenpidon ; Esimerkiksi feministejä leimaa usein ajatus "sisaruudesta" joka on yhdistänyt toiseilleen tuiki tuntemattomia ihmisiä. Yhteinen sukupuolikromosomisto yhdistää. Samoin kommunistisessa järjestelmässä "toveri" oli kuka vaan joka vain kuului samaan yhteiskuntaluokkaan. ; Facebookin "korostettu avoimuus"onkin melko persoonatonta tuntemista. Yhteys "sisaruuteen" ja "toveruuteen" on ilmiselvä. Siinä kaverilista on yhteisö jolle jaetaan monenlaista. Kaverilistojen seuraamisella voi tehdä yllättävänkin hyviä päätelmiä - jos käyttäjät eivät lallani ylifloodaa redundanttia tai häiritsevää datakohinaa jotka estävät relevanttien tulkintojen tekemistä. ~ Facebook on siis konttorirotta-keskiluokan sosiaalisuudelle samaa mitä kommunismi teki tuotantovälineiden ja työväenluokan suhteelle.
Rinnastukseni ei ole kovinkaan epäanaloginen ; Sillä jos mietitään että postmodernit ihmiset ja feministiset naiset korostavat usein tiedostamisen tärkeyttä. Tässä ideana on avoimuus ja jakaminen ; Postmodernin filosofian ytimessä on omien premissien esilletuominen, tiedostaminen ja niiden julkistaminen. Feministeistä voit vapautua vain jos tunnet kahleesi. Tässä keskiössä on informaation jakaminen avoimesti ; Jos olet rehellinen ja puhtaat jauhot pussissa niin mitä salattavaa muka olisi ja mitä riskiä on ylipäätään vatvoa niitä? Postmoderni filosofi on itse asiassa hieman kuin terapeutti tai rippipappi, mutta ilman vaitiolovelvollisuutta. Tämä jos jokin kuvaa facebookin informaationkäsittelyä.
1: Haluaapa moni nainenkin että ollaan mahdollisimman avoimia ensitreffeillä. Henkenä on se, että jos ei halua kertoa niin on pakko olla jotenkin sinister. Oma strategiani on floodata kaikki pahimmat negatiiviset piirteeni, jotta ihmiset luulevat että paljastamiset on jo tehty. Näin saan tehdä omiani.
Facebookin avoimuus-rehellisyysnäkemys muituttaa siitä miksi kommunistiset paikat tarvitsivat salaisia poliiseja ja tiedustelua. Ja miksi siellä oli tarve käsitellä "Kansan vihollisia" varsin kovakouraisesti. Se unohtaa että yksityisyys on arvo ja korostaa vain sitä että rehellisyys ja tieto on sama kuin avoimuus. Prioriteetit ovat ihmisen sosiaalisuuden kannalta ongelmalliset.
2: Filosofina olen sitä mieltä että onnellisuus ei kuulu mitenkään väistämättä viisauden rakastajan elämään. Ja että monesti ne riitelevät keskenään ja on valittava. (Ja aito filosofi paljastuu eetikoksi tai tietäjäksi näistä valinnoista. Priorisoiko rehellisyyden vai korotaako esteettistä sosiaalisuutta joka on ihmisen viimeinen linnake todellisuuden perusluonteen, riipivän banaaliuden, tiellä.) En kuitenkaan näe että olisi tarpeen että kaikki ihmiset olisivat tälläisiä. Jokaisella ihmisellä on yllättävän kova potentia, ja vaikka minustakin saataisiin isolla harjoittelulla hävittäjälentäjä - joka on esimerkkinä sen vuoksi että olen kamalan huono ohjattavien ja ajettavien koneiden kanssa ; En pärjää edes pelikonsolien autopeleissä - mutta se, että jokaisesta tehtäisiin hävittäjälentäjä ei tietysti ole se mitä pitäisi tehdä. Resurssoiminen tälläiseen olisi kammottavan kallista. Vähän kuten Stasin tiedustelujärjestelmäkin oli.
Internetmaailmassa avoimuutta pidetään normaalina. Esimerkiksi blogini kommenttejenkäsittely aikaansaa toistuvasti skismaa. Yleisenä perusteluna on se, että "ei muissakaan blogeissa". Eli on olemassa jokin "kommentteja kommenttien eikä kommenttien laadun vuoksi" -trendi jota kaikkien oletetaan seuraavan. Näkisin että yhtenä pääsyynä näihin skismoihin on ärsyttävä persoonallisuuteni ja pikkuvihainen mutta aggressiivinen luonteeni. Mutta toisena syynä on se, että nykyään internetmaailma käsitetään läpijulkiseksi paikaksi. ; Siinä missä viktoriaanisessa maailmassa koti oli kupla joka oli kytketty yhteiskuntaan lähinnä lokaation kautta - ja jossa "kotirauhan häirintä" oli erityisen vakava asia. "Blogirauhan häirintä" taas olisi avoimuuskulttuurissamme oksymorini. Mikä tahansa kommenttien laadunvalvonta nähdään kamalana sensurismina jossa "Herra Keisarin miellyttäminen" nousisi keskiöön.
1: Toki blogini on periaatteessa avoin kommenteille ja voisin poistaa kommentointimahdollisuuden kokonaan. Mutta tämä estäisi hyvät kommentit joita niitäkin aina silloin tällöi naidosti tulee. - Ja näiden kohdalla "Herra Keisari" onkin joskus "argumentteineen" enemmän kuin pulassa. En halua että blogini on "viktoriaaninen kupla" jonne pääsemiseen pitäisi noudattaa proseduuria joka olettaisi vieraan olevan vähintään vampyyrin tai vastaavan. Eli että pääsisi sisään vasta kun saa kutsun. Kysymys on siitä että blogi on "semiavoin" ja "puolijulkinen". Samoin kuin facebookstatus. Mikä on oleellinen muistutus jotta tämä kappale olisi blogauksen kannalta relevantti.
2: Lisäksi tämä "bloginetiketti" keskittyy yleensä muotoon substanssin yli. Esimerkiksi raju kielenkäyttö aikaansaa banaania useammin kuin virheargumentaation käyttö. Tässä vastuuta laitetaan pääasiassa bloggerin vastuulle. Tämän tiedostaneena eräs suositun käsityöblogin pitäjä kertoi lehtihaastattelussa, että raskasta kommentointia tulee säännölliseti. Ja että niiden yli täytyy vain nukkua yö ennen kuin kirjoittaa takaisin että ei tule vihaista tekstiä. Itseäni ihmetytti se, miksi ihmeessä hänen pitäisi uhrautua tällä tavalla ja että miksi hän odottaa ja suosittelee tämänlaista toimintaa yleiseksi käyttöperiaatteeksi? Logiikka jossa kommentaattorin lausuma loukkaa ja vituttaa, niin pitäisi välttää hänen loukkaamista ja vituttamistaan tarjoaa häijyläisille ylenmäärin tilaa ja mahdollisuuksia. Jos minulla olisi tämänlainen käytänne (a) blogikeskustelujen argumentaatio ei etenisi kun (b) en tekisi muuta kuin nukkuisin asioiden yli. Minun sangen vittumaisessa blogikommenttien myllyttämiskäytänteessä yhden ihmisen kanssa tulee konflikti tasan yhden kerran. Sen sivutuotteena saan tietysi totuudenmukaisen paskan miehen maineen ja kommentteja tulee aika vähän. Mutta se on odotettavissa ja ymmärrettävää. Sen kanssa on eletävä. Ja jos vaihtoehtona on iso määrä huonoa kommenttia josta pitäisi etsiä ne viisauden kultahippuset, niin mieluummin menee kultahippusia ohi kuin sitä jatkuvaa kokoaikaista seulomista joka vie rehellisesti sanoen aikaa siltä pääasialta. Eli itse blogin kirjoittamisesta. (Joka vie aikaa yllättäviä määriä aikana jota on rajallisesti ja jota kulutan moneen suuntaan.)
Vain homogeeniselle sisäpiirille.
Prioriteettien erikoisuus tulee selville kun miettii mitä facebookin yhteydenpitotapa on. Sille on arkinen ja kuvaava nimi. "Sisäänpäinlämpiävyys".
Facebookin rakenne on tehty sellaiseksi että perusoletuksena on että kaikki kaverut muodostavat utooppisen yhteisön ilman konflikteja. Ja että tätä yhteisöä ei yhdistä ystävyys vaan jokin korkeampi yhtenäisyys, koska Dunbarin luvun ylittäminen tarkoittaa sitä että ihmiset eivät enää voi olla tuttuja. Tämä abstrakti pakkoyhteisö syntyy ihmisen sosiaalisuuden rajojen törmätessä facebookin jakamisrunsauteen. Tämä varmistetaan siitä että tietojaan voi käsitellä aika heikosti. Paljastumisen kohdalla ei ole vapauksia ja hallintaa itsellä ; Omia tietojaan ja niiden näkymistä kun voi rajoittaa vain melkoisen karkeasti. Osa on aivan kenen tahansa nähtävissä ja osan voi rajoittaa niin että se on "vain kavereiden saatavilla". Mutta kun kaverimäärä on runsas, et itse asiassa voikaan tehdä tarkempia rajoitteita ja tehdä niin että vain tietyt kaverit näkevät yhdet asiat ja toiset aivan toisenlaiset asiat. Sisäänpäinlämpiävissä yhteisöissä riitoja ei synny, kun vain ekslkusiivinen piiri kommentoi keskenään.
Tosielämässä kaveripiirit ovat yllättävänkin monenlaisia. Kiistojakin syntyy. (Minä nyt vittuilen lähes kaikille, ja tämä on harvinaista. Mutta lähes kaikki ihmiset vittuilevat edes jollekulle yksilölle.) Näiden kohdalla olen huomannut että pahinta on kun kaveri riitelee toisen kaverin kanssa. Näitä tekisi mieli rajoittaa jotenkin. Itse en ole lähtenyt tälle tielle. Mutta olen itse kohdannut sen, että osa kavereista on tylysti potkinut joko minut tai jonkun osapuolen kaverilistoiltaan koska se aikaansaa liikaa konflikteja. Osa on hoitanut asian siten että on suoraan maininnut että konfliktit loppuvat nyt tai banaani heilahtaa jollekulle. Tämä kertoo siitä että vaikka kaveripiirit eivät olekaan sisäänpäinlämpiäviä (mikä on ainakin minun mielestä ihan hyväkin asia) niin facebookin rakenne pakottaa ihmiset kohti sisäänpäinlämpiävyyttä. Utooppinen rauhanyhteisö ei ole ihmisten luontainen tila, joten facebook pakottaa heidät siihen.
1: Tässä mielessä facebookin infrastruktuurin rakentanutta voidaan femimismi/kommunismivertauksen nimissä verrata Staliniin tai mitä pienimmästäkin tekosyystä erilaisia valituksia tehtailevaan telaketjufeministiin.
Tätä korostaa funktiot "like" -nappula löytyy, "unlikeä" ei. Ollaan siis pakkopositiivisia tai ei mitään. Ignoraatio ja negatiivisuus näyttävät samoilta. Tämä toki aikaansaa omituisia tilanteita jos on kaltaiseni läpitunkevasti negatiivinen olento. Jos vaikkapa valittaa negatiivisia statuspäivityksessään käy tulkinnan kannalta humoristisia ; Mitä tarkoittaa jos valitan sitä että minulla on kova päänsärky ja isä klikkaa että "like". Riemuitseeko hän päänsärystäni vai onko myötätuntoinen?
Loppukaneetti.
Kaiken kaikkiaan täysin avoin facebook olisi vaikeampaa kuin ihmissuhteet. Sillä normaalielämässä keskenään riiteleviä kavereita ei väkisin ja toistuvasti tuoda samoihin paikkoihin eikä tässä menetetä mitään. Normaalielämässä voidaan myös kertoa valkoisia valheita, mutta facebookissa tämä kaksinaamaisuus näkyy helpommin. (Tosin yksityisviestit tarjoavat tähän mahdollisuuden.) Facebook toimisi sisäänpäinlämpiävien ja eihierarkisten ynnä äärimmäisen rauhanomaisten ihmisketjujen kesken. En tiedä ainuttakaan ihmisryhmää joka olisi tämänlainen. Jopa hippikommuuneissa toiset ovat jotenkin "karismaattisempia" kuin toiset kun taas toisten oletetaan olevan ne joiden tehtävänä on vaikkapa tiskata tai maksaa muita enemmän vuokraa.
1: Kun sillä on säästöjä, ai miksi mulla ei ole? Ostin kaikilla palkoillani hamppua, joten nyt sun pitää maksaa vuokra! Se on sitä jakamista. Tämä kokemus minulla oli kun elin vähän aikaa kommuunissa. Sanotaan näin että en ollut "se karismaattinen" tyyppi ja haistatinkin aika pian paskat koko laitokselle. Kommuunissa ei ollut yksityisyyttä ja joka huoneeseen oli kaksi ovea joita ei saanut lukkoon. Edes seksi ilman yleisöä oli hankalasti järjestettävää. Perseestä on kommuunielo. (Paitsi jos on mielenkiintoisia ja kohtuu harvinaisia perversioita ja masokistinen luonne, tämä on.)
Facebook on kuitenkin hyvä muistutus siitä mitä kommunististen utopioiden takana pohjimmiltaan on ; Toveruus tarkoittaa ystävyyden liudentumisesta. Se on jotain jossa jaetusta yhteisestä ideologista tulee keskeisempi kuin ystävyydestä. Samalla selviää että feministien "sisaruus" on melko viileän abstraktia intressien jakamista eikä välittämistä. Nämä ovat arvokkaita mietteitä joita voidaan kenties soveltaa myös siinä kysymyksessä että onko olemassa jotain "kristillistä suomea" jossa "jaetaan yhteiset perinteet ja ollaan yhteydessä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti