 |
| Ja niin sinä näet rikan toisen silmässä. Mutta et trollia omassasi. |
1: Tosin valtaosa "argumentoinnistakaan" ei ole vakavista ja pömpööseistä yrityksistä huolimatta ei ole perusteltua tai muuta kuin häsläävää puuhastelua. Valtaosa mistään mitä internetissä tapahtuu ei ole perusteltua. Itse asiassa jos netissä olisi vain se mikä netissä on perusteltua, ei ketään kiinnostaisi pykätä ja ylläpitää koko paikkaa. Siinä mielessä kaikki turha himphamppu on perusteltua. Paradoksaalista, eikö?
Tietenkin trollaamisessa voidaan nähdä hyötyjäkin jo pelkästään sen kautta että se on haitta joka pitää tunnistaa ; Se vähintään pakottaa ihmiset opettelemaan lähdekriittisyyttä. Kun selvitetään eroa trollaamisen ja aidon esityksen välillä voidaan itse asiassa erotella ainakin kaksi eri lähdekriittistä näkökulmaa;
1: Intressilähtöinen, eli jossa arvioidaan onko tekstin sisältö vakavasti sanottu vai pilaa. Eli tarkoittaako sanoja mitä sanoo vai onko kyseessä vitsailu. Tällöin arvostettava näkökulma voi olla väärä, mutta se on sentään rehellinen.
2: Luotettavuuslähtöinen jossa arvioidaan onko teksti vakavasti otettavan laatuinen argumentti vai ei. Tässä taas korostuu se, että jos lausunto on pelle, niin on aivan sama onko se vakavasti sanottu vai ei. Eli jos teksti trollailee se on trollailua ; vaikka sen esittäjä olisikin vain vilpitön hoopo, hän kuitenkin tuottaa pelleilyä.
Ja sitten toisaalta trollaaminen voidaan nähdä aivan oikeasti perusteltuna ns. jumiutuneissa keskustelutilanteissa. Jos aihe on poteroon kaivautunutta - eli myytin kritiikkiin vastataan automaattisesti vain toistamalla myytti, se on peräti aivan oikea tapa. (Kannustan.)
1: Tämänlainen trollaaminen voidaan nähdä myös eräällä tavalla älyllisenä. Sillä tällöin se kohdistuu aitojen kipupisteiden tunnistamiseen ; Trolli joka vain pelleilee on häirikkö. Ja itse arvostan näissä trollauksissa vain sitä, että vastapuoli trollautuu eli ajautuu vyöryyn mukaan. Näin ollen trollaamiseksi ei päästä pelkästään hölmöilemällä vaan hölmöilemällä juuri sellaisella tavalla joka käsittelee ihmisten aitoja intoilunkohteita. Kipupisteitä tökkimällä taitava trolli muuttaa ihmiset kuolaaviksi raivoajiksi jotka tekevät sen hölmöilyn hänen puolestaan. ; Kipupisteiden tunnistaminen taas on yleensä ottaen yllättävän vaikeaa koska ihmiset yllättävän harvoin puhuvat asiasta kun trollautuvat.
2: Tämä tavallaan muuttaa trollaamisen taistelutoiminnaksi jossa on strategioita. Ideologioille trollaaminen voi olla hyödyllistä koska se luo hajaannusta. Jos esimerkiksi jokin ryhmä riitelee sisäisistä kipupisteistä, he ovat hajanainen joukko. Sun Tzun sodankäynnin taidossa opetettu ajatus siitä, että hajaantunut joukko ei kykene hyökkäämään eikä puolustamaan nousee esille erityisen vahvasti trollaamisen kohdalla. Trollaaminen hajauttaa joko (a) Rikkomalla ryhmän kipupisteistä erimieltä oleviksi alaryhmiksi jotka riitelevät keskenään kykenemättä saamaan kunnon inertiaa aktivismiinsa. Tätä ajattelen trollatessani individualisointiprosessina, eli jonain jossa tartun siihen että jokainen ryhmä on heterogeeninen ryhmä erimielisiä ihmisiä. (b) Tai sitten ajetaan ihmiset massana sumppuun, jota on helpompi ohjailla koska kokonaisuus velloo kuin se koostuisi itseään vähemmästä joukosta ihmisiä. Jota ajattelen trolaltessani yhtenäiskultturisointina, prosessina joka perustuu siihen että ihmisillä on jokin yhteinen agenda jonka edestä he ovat valmiita uhraamaan yksilöllisyyttään.
Esimerkiksi kun puhutaan Suomalaisuudesta, ihminen kipuilee yleensä enemmänkin jostain jonka liittää olennaiseksi osaksi Suomalaisuutta. Jos ei tunnista mitä yleensä on näiden takana, kunnon trollaaminen ei edes onnistu. Tästä seuraa tietynlaiset strategiat ja tietynlainen tarkkanäköisyys jota taitava trolli tarvitsee.
1: Tämä on tärkeä huomio. Sillä usein trollautumista katsotaan vain trollaajan kautta. "Älä ruoki trollia" on yleinen lausuma, joka kohdistaa huomion trollaajan motiiveihin ja sitä miten se tekee ihmiset naurunalaiseksi. Kysymys voitaisiin kuitenkin kohdistaa siihen että miksi joku provosoituu trollista ollenkaan. Karkeasti sanoen kieltoa tarvitaan koska niin moni sitä rikkoo, ja trollautuminen on niin helppoa että sen varomisesta täytyy muistuttaa. Syynä ei ole pelkkä trollaamisen yleisyys. Koska yleisyys opettaisi varomaan sitä kaikkialla. Syynä on se, että trollautuminen toimii yleisyydestään huolimatta. On siis huomattava että tehokas trollaaminen vaatii trollautujan. Ja trollautuminen onnistuu vain kipupisteiden - käytännössä henkilökohtaistan maailmankuvallisten hegemonioiden ja dogmien - kautta. Tabun tavoin kiellettyä tekoa ruokkiva ohje "älä ruoki trollia" ei kenties pohjimmiltaan suojaakaan trollin uhria vaan enemmänkin suojelee internetyhteisöä trollautumiselta. ; Trolli ei ole ongelma vaan yleisö joka trollautuu. Yksi ihmnen ei saa yhtä suurta tuhoa kuin manipuloitu ihmisryhmä. Ja näiden ihmisryhmien toiminnalta tässä suojellaan.
Ja trollaamiskikkojen tunnistamisessa voi esimerkiksi katsoa Bäckmannia, jonka yhden miehen myyräntyö johti Venäjän ja Suomen väliseen diplomaattiseen kanssakäymiseen. Yksi mies ohjaili siis hyvinkin mahtavia tahoja ; Lehdistöä ja kahden maan diplomaattikoneistoa. Bäckmannin esiintymisstrategioita - jo pidemmältä ajalta - ei voida oikeastaan selittää muuta kuin medianhallinnan keinoin. Hän ei oikeasti ole mikään "Suomalaisten Maanpetturi ja Venäjän Desantti" vaan hän ajaa aivan muita asioita. Jos hän olisi pelkästään netissä, tätä kutsuttaisiin "huomiohuoraamiseksi".
Tämä huomiohuoraaminen selittää myös miten Bäckmann otti aikanaan ateismiaiheeseen kantaa. Kun ateistien bussimainonta sai mediatilaa, Bäckmanilta ilmestyi lausunto aiheeseen ; Hän puuttui Jussi K. Niemelän tatuointeihin. Tämän takana oli nokkela metautus ; Hän oli oivaltanut että ateismi on vähemmistö jolla on mediajulkisuutta. Hän ymmärsi että osa mediajulkisuudesta tulee peloista. Hän tiedosti että nämä pelot eivät ole ateismista itsestään. Hän lietsoi uskonnollisten tahojen pelkoja vahvistamalla vallitsevia epäluuloja ateistejen "kytköksistä". Siksi hän vihjasi että tatuoinnit voisivat olla joko animistisia eli okkultiikkaan liittyviä. Tai rautaristi joka tekisi natsirinnastuksen. Molemmat rinnastukset ovat toimineet mediapaniikeissa aikaisemmin ; Roolipelaamiseen liittynyt saatanapaniikki liittyi juuri okkulttisiin yhteyksiin ja tämä linja on toiminut myös "Harry Potter" -kritiikissä. Ja darwinismin kohdalla natsirinnastus on tylsä klisee jota uskovaiset ovat toistaneet ja tämä ennakkototuus on myytti jota toistamalla saadaan näkyvyyttä. Lisäksi hän tiesi että tämä klisee on vahva ja pakottaa vastapuolen aina reagoimaan, puolustamaan itseään. (Bäckmannin tatuointipaniikki ei ottanut tuulta, mutta se olisi voinut toimia. Ajatus ei toiminut mutta se oli huomiona nokkela.)
Trollaamisessa kipupisteiden kautta on tietysti hieman kiusaamisen tunnetta. Molemmissa toisen heikkouksia käytetään häntä itseään vastaan. Kiusaamisessa on kysymys pakottamisesta ja alistamisesta, trollaamisessa on manipulatiivinen elementti. Kiusaaminen kohdistuu yleensä yksilöihin. Trollaaminen kohdistuu abstraktimpiin ihmismassoihin. Kiusaaminen on tiettyjen asioiden tekemistä tietylle kohteelle. Trollaamista ei kohdisteta tiettyyn yksilöön vaan kipupisteet ovat aiheita jotka on liitetty symboleihin. Kiusaaminen voi tarvita sosiaalista silmää, eli kykyä analysoida ihmisten tunteita. Trollaaminen taas vaatii sitä että tietää muotivirtaukset ja aiheet ja niiden vaikutukset ihmisryhmissä. Näin ollen trollaamisessa on erilaisia piirteitä. Ne eivät tee trollaamisesta vaaratonta (itse asiassa päinvastoin), vaan erilaista.
Trollaajalla on vastuuta, jota harva trollaaja ymmärtää ottaa. Trollaamista pidetään huvitteluna. Se onkin sitä. Mutta vastuullisen trollaamisen ja vakavasti tehtävän huumorin välinen yhteys onkin siinä että molemmat tuntuvat oksymoroneilta vain niistä jotka eivät ole tehneet huumoria tai trollaamista. Sekä niistä jotka ovat tehneet niitä ilman että ovat miettineet tekojensa seurauksia.
Itsekin olen toki trollannut. Kun keskustelin tästä aiheesta, motiivejeni kyseleminen nousi esille. Trollaamisen ei ajatella sopivan fiksun ihmisen toimintamalleihin. Selitin hieman turhautumisesta. Se on kimmoke. Kuitenkaan en voinut olla kertomatta trollaamisen tuomista tunteista. Ne eivät ole kimmokkeita trollaamiseen, mutta ne seuraavat sitä ja voivat toimia joillekin vahvoinakin motiiveina.
1: Kerroin siitä kuinka sotkin erään keskustelupalstan siten, että analysoin sen tekstejä. Etsin muutamia toistuvia konfliktinpesiä. Katsoin että tyypit saa jaettua sillä ryhmiin. Tökin niihin liittyen kolme strategista viestiä, jotka saivat kommentteja jotka saivat vastakommentteja. Viestini olivat kuin lumipalloja jotka keräsivät reagointeja ; Tuskin kukaan osasi enää yhdistää niitä konfliktin alkuun. Olen toki yrittänyt tätä monesti ilman mitään vaikutusta. Mutta kun onnistyin tässä, se kokemus mitä sain oli vallantunne. Minä oikeasti kykenen tekemään tämän. Että ihmiset ovat koijattavissa, ja minä outsmarttaan heidät. Tämä hivelee egoa älyn ja oveluuden kautta, ja molemmat ovat piirteitä joita arvostan ihmisissä ja itsessäni.
2: Kun minulta kysyttiin että mitä sitten ajattelen niistä jotka eivät ole tyhmiä vaan jotka ovat asiallisia ja jotka katsovat. Ensireaktioni kysymykseen oli se, että aloin hihittämään. En mahtanut ensireaktiolle mitään. Ja tämä onkin tärkeä asia. Trollausta ei tehdä trollautuvien vuoksi. Trollaus tehdään yleisön vuoksi. Kun ihminen tulee, katsoo ja näkee trollautuneiden sisäisen kuohunnan, hän tyrmistyy klovnerian edessä. Hän kykenee näkemään aidon suuren kuvan. Teen trollailua pääasiassa heidän vuokseen. Trollatuvat huvittavat minua ja haluan jakaa tämän muiden kanssa - jos nauru ei maita, niin tyrmistyskin kelpaa. Lisäksi tämä vie valtaa trollautuvilta. Heitä ei enää oteta vakavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti