Ajauduin keskustelukinan kaltaiseen myllytykseen (omaa ansiotani). Sen ytimessä oli kirjakauppojen filosofiahylly. Lähtökohtana oli se, että esimerkiksi Benediktiinien luostarisääntöjä ei löydy teologiahyllystä vaan filosofiahyllystä. Samasta paikasta löytyy myös tarinoita yksisarvisten mystisistä voimista joka mainostaa itseään että "Tämä kirja on johdatus yksisarvisten taianomaiseen maailmaan. Nämä mahtavat taivaalliset enkeliolennot ovat tulleet sankoin joukoin avuksemme tänä muutoksen aikana. Voit olla yhteydessä yksisarvisiin ja pyytää niitä tavoitteidesi tueksi. Kirja sisältää paljon harjoituksia, joiden avulla voit tavata oman yksisarvisesi ja saada kokemuksia yksisarvisten läsnäolosta."
Tässä kohden se, mitä skeptikko-naturalisti-uskonnoton saa usein kuulla, on että tälläisiä vakaumuksia pitäisi kunnioittaa ja niille ei saisi nauraa. Olen kuullut toistuvasti uskontomielisiltä että ihminen voi uskoa vaikka vihreisiin tonttuihin ja niitä on kunnioitettava. Nyt tämä yksisarvisjupakka herätti kuitenkin huvittuneisuutta kristityissä. Puolustus oli seuraava "naurua ei enää saa nauramattomaksi... Mutta sitten kun yksisarvisväki on tuottanut maailmalle havaittavassa määrin huipputiedettä, -taidetta, -filosofiaa sekä ainakin yhden Pelastusarmeijan tai Punaisen ristin niin pyydän heiltä anteeksi nauruani." Tämä on tärkeä yksityiskohta. Sillä aika usein kristityt selittävät että kristillisyys on järkevää koska kristillisyyttä kannattavat ovat tehneet jotain.
Kuitenkin tämä on logiikkaana vähän sama kuin selittäisi että jos luokkakaveri on hyvä juoksija, niin itsekin olisi vähintään kohtalainen. Tämänlainen logiikka ei tietenkään päde ; Esimerkiksi itse olen vähintään surkea juoksija. Ja ekaluokalla koulun nopein poika oli minun luokallani. Jotekin juoksumenestys kuitenkin napattiin luokkahengen rakennusaineeksi. Ja minäkin pääsin, täysin ansiotta, osingolle.
Kristillisyyden kohdalla tärkein ero yksisarvisväkeen on jo väkimäärä ja historia. Kristillisyydelle luo uskottavuutta se, että moni on tehnyt työtä asian eteen. Yksisarvisväkeä ei ole ollut yhtä paljoa. Ja aivan suoraan sanoen väitän että jos yhtä pitkä aika, kultturillinen dogmaattisuus ja vastaavat laitetaan yhteen, niin yksisarvisfilosofiakin muotoutuisi paljon nykyistä laadukkaammaksi. Se saisi taakseen uskottavaa väkeä.
Tätä ei ole edes vaikeaa kuvitella. Sillä ei vaadi aivan mahdotonta ajatuksenjuoksua kuvitella että olisi jossain kristillinen mystiikkakirja joka lupaisi että "Tämä kirja on johdatus Jumalan mysteeriseen maailmaan. Tämä kaikkivaltias voi lähettää enkeliolentoja sankoin joukoin avuksemme tänä muutoksen aikana. Voit olla yhteydessä Jumalaan ja pyytää niitä tavoitteidesi tueksi. Kirja sisältää paljon harjoituksia, joiden avulla voit tavata oman Jumalan ja saada kokemuksia Jumalan läsnäolosta." Psykologisesti katsoen tässä tavoitellaan täsmälleen samaa muuntunutta tietoisuuden tilaa. Ja voidaan ihan oikeasti saavuttaa niitä. ; Mystiikan tunnettu ihmepiirre on että kokemus mukailee kokijan omaa maailmankuvaa. Väitänkin että yksisarvismystiikka ei tältä osin ole oleellisesti erilaista kuin kristillinen. ~ Itse asiassa jos joku kertoo minulle Jumalakokemuksesta tai yksisarviskokemuksesta, niin pidän samana ilmiönä.
Vallasta on tehty oikeutus ja kristinuskon kohdalla ihmettelenkin sitä miten toiset maailmankatsomukset ovat sen parissa tasa-arvoisempia kuin toiset. Toisten tekemisiä rajoitetaan enemmän kuin toisia. Tontut ovat kovasti hyväksymisen arvoisia kun kinakumppanina on ateisti tai uskonnoton. Muuten niitä on oikein pilkata, koska ne eivät ole tuottaneet Newtoneita.
Pumpatessa kristityt osaavatkin tunnustaa että Newtonin kristillisyys ei tee kristityistä Newtoneita. Mutta heidän tuntuu olevan kohtuu vaikeaa huomata sitä, että jos he voivat historiaan ja viisaisiin referoimisen vuoksi nauraa yksisarvisihmisille mutta eivät kristityille, on tässä pakko olla jonkinlaista kunniansiirtoa. He eivät voi vain sanoa että eivät väitä missään että Newtonin ansiot olisivat omia ansioita. Kun he kohtelevat filosofien, tieteentekijöiden, instituutioiden ja auktoriteettien kautta ideologioita eri tavalla, nimenomaan tämä väite on mukana. Se on implisiittinen oletus jota ilman koko ylemmyydentuntoinen korttitalo romahtaa kasaan. Ja kristitty joutuu tunnustamaan että kristityt ovat monesti juuri hoopoutta ja typeryyttä yksisarvisten tapaan.
1: Tosin rehellisesti sanoen Newton ei ansaitse täyttä kunnioitustamme. Hän nimittäin teki pääasiassa kaikkea muuta kuin niitä supertosia tieteen teorioita. Hän kahjoili alkemian valtakunnassa ja oli lisäksi maailamanloppulaskelmia puuhannut hihhuli. Se, että Newton oli fiksu fysiikassa ei ole sama kuin todiste siitä että hän olisi kokonaisvaltaisesti fiksu ja että hän toisi kunniaa alkemialle, maailmanloppulaskelmille tai kristinuskolle. Newtonin fysiikka ei siis ole symboli ja edustaja kaikista Newtonin piirteistä kaikissa muissa asioissa. Yksi oikea mielipide ei tee kaikkitietävää. (Kristittyjen voi olla vaikeaa tajuta tätä, koska heille kristinuskon mielipide tarkoittaa sitä että on oikeutettu tekemään itsekorostusta viittaamalla Newtoniin ja Punaiseen ristiin.)
Tästä on kuitenkin hyvä siirtyä etiikan valtakuntaan.
Punainen Risti on tietysti irrelevantti jos katsotaan Jumalan olemassaoloa. Ystävällisyyden ja auttamisen kohdalla se on kaikkea muuta kuin irrelevantti. Tässä kohden olen kuitenkin äärimmäisen ihmetyksen alla. Minä nimittäin osallistun Punaisen Ristin toimintaan jatkuvasti. Osallistun siihen. En vain lahjoita rahaa, vaan teen sitä ihan oikeaa asiaan liittyvää työtä. Olen myös ollut Kirkon Ulkomaanavulla töissä.
Tästä on seurannut se, että kristityt jotka eivät tee hyväntekeväisyytyötä saavat itselleen hyvän ihmisen mainetta koska ovat kristittyjä joka ajaa Punaisen Ristin kaltaisia asioita. Kristityt ovatkin sitten helposti laiskanpulskeita paskiaisia joille oleellista on tuntea hyvää mieltä siitä ajatuksesta että on Punainen Risti. He eivät ota osaa sen toimintaan. Minä, uskonnottomana, joka otan osaa tähän toimintaan, saan usein sitten kuulla siitä että ignoroin kristillisyydestä oleellisia piirteitä kun pidän Punaista Ristiä kristittyjen hyvyyden kannalta irrelevanttina piirteenä. Uskonnottomana saan kuulla olevani paha, joku jota on oikein vähän Helvetissä kärryytellä mielipideasian vuoksi. Eli kun minä teen hyvää, saa kristitty siitä hyvää mainetta kun taas oma maineeni menee lokaan. Tämä on omituista. (Pääsyy on se, että kristityt eivät voi kuvitella itseään Punaiseen Ristiin töihin, eivätkä voi kuvitella että uskonnoton voisi tehdä hyvää, saati olla mukana tälläisessä toiminnassa. Ennakkovaikutelma murtuu usein uskovan kannalta nolosti. Mutta tämä nolostuminen on kristityissä kuitenkin kaunis piirre koska se kertoo siitä että heillä kiistatta on vielä jonkinlainen kunniantunto ja ihmisyys.) Jos välittäisin ihmisten mielipiteistä (saati kristittyjen uskonnollisista mielipiteistä jotka kiinnostavat minua vielä tavallistakin vähemmän), tämä varmasti vähentäisi hyväntekeväisyystyön puuhailuani.
Se, mikä tässä tulee vastaan on se, että vaikka Punainen Risti näyttäytyy jonkinlaisena kristillisyyden alttarina, joka tuo mainetta koko kristillisyydelle, niin päällimmäinen tunne on se, että Aika vähän ihmisiä siellä on. Yllättävän vähän. Näyttääkin siltä että kristityt ignoroivat sen, että uskonnottomatkin tekevät näissä laitoksissa hyvää. Kristityt näkevät nämä järjestöt toiminnan ja toiminnan sijaan symboleina. Ja näiden hyvä toiminta on jotenkin jotain joka tekee heistä itsestään parempia ihmisiä. Tämä noudattaa tietenkin aivan samaa logiikkaa kuin se, että ajatus siitä että kun Newton oli kristitty, niin kristittyjen argumenttien kritiikki on väistämättä hedelmätöntä. Tosiasiassa kaikki kristityt eivät ole Newtoneita eikä kristilliset argumentit yleensä edes ole järkeviä. ; Suurin osa niistä on laadultaan niin huonoa että niidne vertaaminen paskaan pilkkaa kaikkea koskaan eritettyä paskaa kaikkialla maailmassa.
Kristillisistä tutkijoista ja kristillisistä hyvää tekevistä järjestöistä tehdään oman uskonnon jatkeita, ne ikään kuin heijastelevat kristittyjä ihmisinä. Tämä sitten toimii kristittyjen vakaumusylimielisyyden lähteenä ; Jos tämänlainen logiikka pätisi, kristityt olisivat sitten myös vastuussa noitavainoista ; Näin olisi jos symbolit ja instituutiot ovat vain kannattajiensa heijastumia. Minulle on selvää että kristityt eivät ole vastuussa noitavainoita joita eivät ole olleet tekemässä. (Se, että luokkakaveri voittaa juoksussa ei ole oma ansiosi, eikä se että luokkakaveri on sarjamurhaaja tee sinusta likaista paskiaista.)
Siksi minusta onkin oikein tehdä niin että ei naureta Newtoneille mutta nauretaan ääliöille. Yksilöt ansaitsevat kohtelunsa ja naurunsa. Ylimielisyys yksisarvisväkeä kohtaan on tietyllä tavalla perusteltua. Ja samalla syyllä monille kristityillekin on aivan oikein nauraa. Joku voi tietysti hakea tässä sopuisampaa ratkaisua ja sanoa että kenellekään ei saisi nauraa. Minusta tärkeää ei ole se, miten kukin tämän ratkaisee. Kunhan ratkaisee.
Symboleista on kuitenkin hyvä jatkaa vielä pieneen loppuhuomioon.
Ateistit ja naturalistit ovat nimittäin tehneet paljon korkealaatuista filosofiaa, tiedettä ja taidetta. Heillä on tässä mielessä nimiä ja "auktoriteetteja". Ateistit ja uskonnottomat eivät yleensä itse osaa katsoa heitä symboleina. Mutta monet kristityt osaavat. Tästä onkin seurannut se erikoinen piirre, että tosiasiassa yksisarvistyyppejä kohdellaan aivan eri tavalla kuin uskonnottomia.
Kristityt toiseuttavat molempia sarjatulella, mutta strategiat ovat erilaisia. Karkeasti sanoen ; Kristityt nauravat yksisarvistyypeille varsin suorasukaisesti. Naturalistit ja ateistit kohtaavat kykytystä ja vastenmielisyyden tunteita, eivät naurua. Syynä on se, että kristityille yksisarviset ovat "alempia toisia". Jotain jota voi halveksia, ja joka ei ole itselle relevantti uhka. Uskonnottomat, ateistit ja naturalistit ovat sen sijaan useammin "kilpailevia toisia" jotka ovat enemmänkin uhka. Toki myös uskonnottomille ja naturalisteille nauretaan, mutta se ei tapahdu "niin aina".
1: Mutta koska minulla on niitä uskonnottomia auktoriteetteja, vaadin tietysti anteeksipyyntöä uskovaisilta joista Newtonit ovat oleellisia oikeutuksia tuomita kristityille nauraminen, ja jotka itse kuitenkin nauravat sekä yksisarvisille että ateisteille .. Heitä on kuitenkin yllättävän paljon.
3 kommenttia:
Yksisarvisopin ja kristinuskon vertaaminen toisiinsa muistuttaa kyllä hieman tilannetta, jossa kokonaista taidetraditiota verrattaisiin tietyn hetken suosikkisarjakuvaan. On epäselvää, kuinka moni yksisarvisten harrastaja todella uskoo niiden olemassaoloon, ja voidaan kysyä, onko tämä edes olennaista: jotain merkitykselliseksi koettua yksarvisdiggareiden päässä varmasti tapahtuu, mutta onko heidän aivotripeissään kyse todella maailmankuvallisesti (diskursiivisella, poliittisella tai teknisellä käytännön tasolla) relevantista uskomusjärjestelmästä vaiko vain tyyliarvoltaan kyseenalaisesta pseudouskonnollisesta viihteestä?
Korostaakseni eroa: "kristitty ateisti" voi olla varsin vakavissaan sekä kristitty että ateisti, mutta yksisarvisista kiinnostunut ateisti on ehdottomasti camp-henkinen.
Taidetradition ja suosikkisarjakuvagenren vertaaminen voisi itse asiassa olla hyvä kuvaus. Sillä mitä kristillinen taide on kuin yhden genren äärimmilleen viety versio?
Usein niitä pidetään eriarvoisina. Mutta tosiasiassa mitään hyvää syytä tähän ei tunnu olevan. Jumala on täsmälleen yhtä vähän todistettu kuin yksisarvinen.
Ainut ero on määrässä, ei laadussa. Kristinopissa on post hoc -päätelmiä enemmän. Sen parissa on saivarreltu enemmän.
Pohjimmiltaan sillä on enemmän uskottavuutta irrelevantein syin. Kristinuskosta kiinnostunutta ateistia ei pidetä kahjona koska valta. Kun riittävä moni fanittaa se muuttuu kulttuuriksi, johon kohdistuvat tunteet ovat erilaisia.
Jos otetaan Markus Kajon esimerkki.
"Entisajan kreikkalaisista sanotaan, että ne ovat olleet hirmu viisaita. Niin puhutaankohan nyt samasta sakista joka uskoi että juoppoudella oli oma jumalansa, jonka Zeus kiskaisi äitinsä kohdusta, kasvatti täysiin mittoihin reidessänsä, mistä tämä syntyi valmiina ja puettiin naisen vaatteisiin, muutettiin välillä mikskälie nymfien hoitamaksi kiliksi, joutui sittemmin kuta kuinkin jätemyllyyn ja silpuksi, mutta koottiin ehdaksi, paitsi että oli jossain välissä päässyt tulemaan umpihulluksi, mutta luonnon jumalan parantamana muutti hulluutensa voimaksi (niin kuin Spede), liikuskeli pantterien vetämillä vaunuilla seuranaan irstailevia apujumalia, ja piti luolista ja kirkumisesta, joutui merirosvolaivaan mutta muutti sen airot käärmeiksi, niin että nyt puolestaan merimiehet tulivat hulluiksi ja hyppivät mereen, missä muuttuivat delfiineiksi, kun taas tämä juoppousjumala kävi muuttamassa kaikki nuoret naiset Attikan kaupungissa hulluiksi ja kävi helvetissä hakemassa äitinsä sieltä pois. Että siitäkö porukasta, joka näin järkeili käyneen, on siis viisaissa kreikkalaisissa kysymys. Hivenen erikoista väkeä, sanoisin minä."
Ei ole vaikeaa huomata, että "tarinan vakavastiotettavuus-uskottavuus" syntyy jostain ihan muista seikoista kuin "tieteellisestn modhdollisenaotettava-uskottavuudesta". Erot yksisarvisten ja kristinuskon saivareiden ja post hoc -sepustusten välillä on vain työssä. Jumalaa ei ole todistettu, mutta hänen puolestaan saivarrellaan työläämmin ja kompleksisemmin. Koska tämän voi tuottaa työllä. Todistaminen vaatisi sitten jo osuvuutta todellisuuden kanssa...
Lähetä kommentti