torstai 13. joulukuuta 2012

Ne pelottavat skientistit

Skientismiä, tiedeuskoisuutta, moititaan hyvin usein. Tässä moitteessa korostetaan tyypillisesti sitä että skientistit ovat varmoja asioista, esittävät mielipiteitä ja kanannottoja. Että tiede todistaa sitä ja tätä. Tähän ei ole vaikeaa löytää näkemyksiä.

Esimerkiksi Helena Eronen korostaa "Minä olen pakana" -tekstissä että skientismi ei ole hyvä. "... haluan kuitenkin vielä todeta pari sanaa tieteestä. Itse myönnän olevani tietyllä tasolla tiedeuskovainen, siis selitän maailmaa ja ilmiöitä tieteen kautta. Kuitenkin oletan, että tieteen tekijä on sen verran fiksu tyyppi, että hän tekee tieteellisen johtopäätöksen todisteiden perusteella, eli ei esitä teoriaa, jolle hakee todisteita. Ja oikea tiedemies esittää todisteiden perusteella tekemänsä teorian, joka on siis teoria, ei lopullinen totuus. Oikea tiedemies jättää auki sen mahdollisuuden, että tulevaisuudessa tuo teoria voidaan kumota tai sitä voidaan tarkentaa. Minusta tuntuu, ettei tiedettä tekevillä ole tuon kanssa ongelmaa, mutta tiedettä tulkitsevilla on."

"Voiman" uusimmassa numerossa ollaan astetta tiukempia. Otsikko on "Fanaattiset tiedepapit" jotka viittaavat Valtaojaan ja Enqvistiin "Luomuviljelyä humpuukina ja geeniteknologiaa ihmiskunnan pelastuksena pitävä Valtaoja yllättää aloittamalla kirjansa järkevällä huomiolla: emme voi todistaa olevamme olemassa. Kirjoittaja sohaisee matkan varrella muitakin ilmiöitä, joiden äärelle olisi kannattanut pysähtyä, mutta Valtaoja valitsee toisin. Ennen kuin lukija ehtii silmää räpsäyttää, ollaan jo kvanttifysiikassa, kännykän toiminnassa, suhteellisuusteoriassa ja GPS-paikannuksessa. Valtaoja tekee kirjan alkuosassa parhaansa saadakseen lukijan uupumaan. Tiedejargonia valuu silmistä sisään ja korvista ulos. Etäisyydet, massat ja lämpötilat ovat valtaisia – onhan kysymyksessä ”yritys tiivistää kaikki olennainen maailmasta ja ihmisestä, aineesta ja hengestä, pariinsataan sivuun”. Ehkä se ei tämän kummemmaksi muutu? ANA, FANA, TNA, LNA, 1028, H2NH2CCOOH, 1,00115965218, you know?" ... "Entäpä jos ihminen saa lopullisen tietonsa maailmasta intuitiivisesti ja dynaamisessa vuorovaikutuksessa elävän luonnon kanssa, ilman uskonnotonta ja meritokraattista hiukkaskiihdytintä, joka ennen pitkää lennättää meidät kaikki suoraa päätä helvettiin (anteeksi uskonnollissävytteinen kielikuva)? Eikö Kari Enqvist ole tyyppiesimerkki laput silmillä kulkevasta fundamentalistista? Hän typistää moniarvoisen, jatkuvassa liikkeessä olevan, määrittelyä pakenevan todellisuuden kaksiarvoisen logiikan pakkopaitaan, ymmärtämättä vahingon suuruusluokkaa."

Näissä kannanotoissa on itse asiassa järkeä. Tieteenfilosofian historia tuntee positivismin. Se keskittyi verifiointi -konseptin ympärille. Se pyrki irtautumaan täysin metafysiikasta ja suostui käsittelemään pelkkää objektiivisuutta. Ongelmana olikin se, että tämä osoittautui täysin mahdottomaksi. Sen jälkeen olemme tienneet sen, että meillä ei ole sellaista asiaa kuin täysin 100% tieto. Tiede on erehtyväistä. Tiede ei ole 100% täydellistä. Näin ollen positivismin maailmankuvaa on aivan oikein kutsua skientismiksi, tiedemaailmankuvaksi.

Ongelmana onkin oikeastaan se, että yleensä se että valtaosa siitä mitä kutsutaan skientismiksi on itse asiassa empirismiä. Empiristien kannanotto ei ole siinä että tiede tietäisi kaiken tai että tiede ei voisi olla väärässä. Sen kanta on, että tieteellinen tieto ei ole täydellistä, mutta se on argumentatiivisesti laadukasta. Kanta ei siis ole se, että tieteilijät tietäisivät (lopulta) kaiken, ja että tiedeprosessi onnistuisi lopulta varmasti ja tietäisimme luotettavasti ja varmasti maailmasta. Se on se, että ilman tiedettä emme oikeastaan tiedä mitään.
1: Tämän kulman ymmärtäminen on oleellista. Esimerkiksi Tapio Puolimatka on kova poika moittimaan skientismiä ja tiedeuskoa "naturalismin" nimellä. Hän vastustaa tämän kohdalla maailmankuvaa joka on positivistinen. Kuitenkin hänen oma Jumalan puolustamisensa nojaa Plantingan warrant -tilan totenaottamiseen. Hänestä tiedeprojekti voi olla uskottava jos ja vain jos se kykenee tuottamaan ehdottoman luotettavia havaintoja ja tulkintoja. Hän argumentoi että evoluutio ei sovi yhteen warrant -tilan kanssa ja siksi evolutionstinen skientismi olisi sisäisesti ristiriidassa. Hän argumentoi miten Jumala tarjoaa ihmiselle warrantin, joka varmistaa että tiedeprojekti tulee onnistumaan lopulta. Tämä tarkoittaa sitä että hän itse on skientisti. Hänen skientisminsä nojaa vain "metafyysiseen kehäpäätelmään" jossa Jumala antaa takeen aisteista ja sitten Jumala -aistilla saadaan erehtymätön kokemus(peräinen)-havainto Jumalasta. Tämä on positivismia +1 aistilla. Toisin sanoen positivismin ongelmat säilyvät eikä ehdotonta objektiivista tietoa edelleenkään ole.
2: Valitettavasti postitivismin mukaantulon onglma on hyvin monella muullakin "hengellisellä" taholla. He eivät tajua että he muokkaavat omista näkemyksistään positivistisia. Eli he ovat skientistejä joita ennen metafyysisiksi ajatellut konseptit olisivat objektiivisia. Eivätkä ymmärrä että tämä johtaa täsmälleen samaan ongelmaan mihin positivismi kaatui. Esimerkiksi monet fenomenologista jargonia lainaavat shamaanit eivät huomaa että he ovat muuntaneet "suoran ilman teoretisointia kokemisen" ja intuition samaksi kuin empiirinen todistaminen. Heille näistä on tehty verifioinnin välineitä. Tätä luonnetta ei vain huomata koska tekniikalla on "eri nimi" ja mukana on metafyysisiksi väitettyjä konsepteja jotka kuitenkin pohjimmiltaan muutetaan "kokemusperustelussa" suoraan havaittaviksi ja konkreettisiksi tosiasioiksi. Sielun silmät näkevät-konkretisoivat täsmälleen kuin ihmisen silmät. Eli tämä on positivismia +1 aistilla.

Tämän ei pitäisi olla vaikeaa, sillä se, mitä intuitiosta tiedetään esimerkiksi Kahnemanin ja vastaavien tekemien tutkimusten kautta on se, että se ei oikeasti ole kovin hyvä. Asiantuntijaintuitio on sitten asia hieman erikseen sillä se ei ole synnynnäistä vaan se opitaan tekemällä perkeleesti työtä asian parissa. Harjoiteltu intuitio ja normaali intuitio ovat eri asia. Intuitio on usein täsmälleen sama kuin ennakkoluulo, jossa maailma luokitellaan ennaltamääritellyn dikotomisesti hyvään ja pahaan, ja jossa ilman asioiden varmistamista tiedetään esimerkiksi se onko raakamaito hyvää vai ei.

Oma kantani onkin se, että tieteen käyttöä pitäisi vahvistaa ja sen ulkopuolella olevaa tapaa pitäisi rajoittaa. En ole toki kieltämässä eitieteellistä höpöttelyä, mutta jos ollaan ratkaisemassa vaikkapa poliittisia ongelmia, nälänhätää tai muuta niin mielipide ei paina tieteen rinnalla mitään. Jos toisella on empiirinen fakta ja toisella ei, niin tässä ei ole syytä mihinkään keskusteluun. Tälläisessä keskustelussa on "voittaja" ja "häviäjä". Syy on se, että vaikka tiedekanta voi olla väärässä se on kuitenkin epätodennäköisemmin väärässä. Eitieteellinen kanta on kenties oikeassa mutta se on todennäköisemmin väärässä. (Ja jos tämä tutkimus nollataan ollaan tasassa, eikä olla suinkaan osoitettu että se oma eitieteellisesti todistettu kanta olisi parempi. Molemmat kannat ovat tässä tilanteessa yhtä paskoja.)

Argumentoida ja perustella ei mistään muutoin kuin tiedon kautta. Muu on mielipiteilyä josta erimielisyyteen riittää sanominen "en usko noin". Empiristi tajuaa että ilman argumentaatiota tämä ei johda mihinkään. Millään sanomisella ei olisi mitään painoarvoa. Rasismi olisi yhtä eettistä kuin juutalaisten polttaminen, sehän olisi vain mielipide. Väite siitä että sotakirveellä täydellä voimalla päähän lyöminen satuttaisi ja jopa tappaisi ihmisen olisi vain skientistinen teoria kappaleiden vaikutuksesta impaktissa eikä mikään uskottava väite.

Näkisinkin että useimmiten "tiedeuskoisten" ongelma on jotain ihan muuta. Tässä on kaksivaiheinen ongelma:
1: Tosiasiassa moni "skientisti"  ei suoraan sanoen osaa juurikaan loogista perustelua ja tieteellistä ajattelua. Olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin väitteisiin joita on väitetty tieteellä todistetuiksi. Tässä kohden nimityksenä on pseudotieteet. Ne väittävät olevansa tieteellisiä, ja ne luottavat tieteeseen aivan helvetisti. Ainut ongelma on se, että tieteet ovat erimielisiä heidän kanssaan. Karkeasti : Heillä on väärät mielipiteet oikeista syistä.
2: Moni "skientisti" ei suoraan sanoen osaa kannattamaansa teoriaa. He ovat pseudoskeptikoita. Heidän kohdallaan tiedemaailma kyllä kannattaa samaa teoriaa. Mutta nämä pseudoskeptikot eivät osaa argumentoida tämän teorian kautta. Itse asiassa olen hyvin turhautunut moneen "evoluution kannattajaan". Ihan sen takia että heidän kannattamansa evoluutioteoria on ihan höhlä. Sellainen joka on enemmänkin evoluutioteorian olkinukke. Eli joka ei muistuta oikeasti tiedemiesten käyttämiä evoluutiokäsityksiä. Näille ihmisille kysymys on varmuudesta ja auktoriteetista. Karkeasti : Heillä on oikeat mielipiteet vääristä syistä.

Näihin kaikkiin ongelmii on yksi lääke. Enemmän empiriaa. Kun aihetta käsitellään empiirisillä tuloksilla, saadaan pseudotieteilijät ja pseudoskeptikot kyykkyyn. Näiden naurettavuus paljastuu. Samalla eiempiirisyyspohjaisten "intuitiopohjainen" tieto paljastuu ontoksi kun "intuitio" ei olekaan ihmisillä sama vaan intuitiot tappelevat vahvasti keskenään. (Toisen intuitio kertoo Jumalasta ja toisen intuitio että tätä ei ole. Toisen intuitio kertoo että raakamaito ei aiheuta maitopaskoa ja toisen maha menee sekaisin pelkästä raakamaidon ajattelustakin.) Intuitio latistuu "olen tätä mieltä koska syvästi tunnen niin" -lausunnoksi jossa oma vakaumus laitetaan premisseihin. Ja kuvitellaan tätä mielipiteilyä perusteluksi ja argumentoinniksi. Tämä on tietysti hoopoa ja huvittavaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että jos ei pidä, sanotaan nyt vaikka Esko Valtaojan näkemyksistä tiedeoptimismista (ja miksipäs emme dissaisi tätä? Siinähän on se vastenmielinen "optimismi" -sana), voi tarttua siihen miten Valtaojalla on asiavirheitä. Valtaoja puhuu orjuuden vähenemisestä vaikka nykyään on havaittu enemmän orjia kuin menneisyydessä. Orjuus on siis lisääntynyt. Tämä asiavirhe tarttuu tieteen avulla ongelmaan ja vie uskottavuutta. Sen sijaan ei voida esittää "kritiikkiä" kutsumalla vastapuolta fundamentalistiseksi siksi että oman filosofian mukaan asiat ovat eri tavalla ja tässä kohden kysytään heittoina että "entä jos?". Eikä näitä perustella. Ja jota koristellaan tyhjillä perustelemattomalla väitelauseilla hiukkaskiihdittimien tuhovaikutuksista joita ei perustella vaan jotka pohjimmiltaan vain väitetään. Sillä ad hominem jossa haukkuu vastapuolta ikävällä nimellä koska näkee tämän dogmaattiseksi ei muutu kovin asialliseksi sillä että moitteet varustaa perustelemattomalla voi olla -dogmalla ja dogmaattisella todistamattomalla väitelausella. (Siinä on jotain varsin kaksinaamaista ; Minun tyhjät dogmat, voi olla -saivartelut ja vastaavat ovat parempia kuin vastapuolen, joka on ääliöfundamentalisti..)

Sillä tämä varmuus on pömpöösiydessään yhtä naurettavaa kuin kaikkien skientistejen (pseudotieteilijät, pseudoskeptikot) vastaava ehdottomuusasenne. Aito skeptikko on empiristi, ei skientisti.

Tosin olen hieman ihmeissäni siitä että postmodernissa maailmassa saa olla mitä mieltä tahansa mutta skientisti ei saa olla. Minun on skeptikkona vaikeaa ottaa ties mitä salaliittohörhöjä vakavasti. Enkä otakaan. Ja samasta syystä "murjon" myös skientistejä. Mutta jos on aidosti sitä mieltä että kaikki perustelupohjat ovat vain maailmankuvia, eli Totuutta ei ole, niin miksi ihmeessä ihmiset kannustavat kaikkia muita maailmankuvia tulemaan esiin, kertomaan ja jakamaan omia näkemyksiään. Ja tämä sallitaan silloinkin kun näissä maailmankuvissa tehdään "binaarisiä luokitelmia". (Kuten ajatus siitä että raakamaito ei aiheuta laktoosi-intoleranssia ja joka väittää muuta on väärässä.) Kaiken muun kohdalla varmuutta pidetään lohdullisena ja ihmisen elämän kannalta tärkeänä. Kun kuullaan mielipide maailmasta, metafysiikasta, etiikasta ja muusta, on tavallisat tuomita jokin asia pahaksi, vääräksi ja epätodeksi. Postmodernismissa toki kaikkien uskomusjärjestelmien ja maailmankuvien perusta tunnustetaan jonkun abstraktin sanahelinän takana yhtä ontoksi kuin skientistien. Mutta kaikkiin muihin suhtaudutaan suopeammin. Sillä vallitsevassa järjestelmässä maailmankuvat eivät ole samanarvoisia, ne ovat vain nimellisesti samanarvoisia.

Jos olet skientisti tai sinut tulkitaan sellaiseksi, on maailma sinulle karu paikka. Kaikille muille maailmankuville kun on oikein kallistaa korvaa ja niiden käsityksiä, vaikka kuinka hoopoja, tulisi kunnioittaa. Skientistejä sen sijaan pitää pilkata. Sillä ihmiset vihaavat ehdottomuutta. Ainiin, paitsi niissä hengellisissä, eettisissä, elämäntapaan liittyvissä, ruokailuun liittyvissä... ja itse asiassa aivan kaikissa muissakin asioissa.
1: Uskon että taustalla on osittain (ei kyllä hirveän voimakkaasti) sekin että skientistejä pelätään koska jollain tasolla ihmiset tietävät että empiria olisi jokin joka voisi aidosti uhata heidän maailmankuvaansa. Itse tiedettä ja empiriaa ei uskalleta piestä. Sen sijaan hakataan korviketta. Skientistit näyttävät riittävästi tältä. Siksi heitä on varmasti kiva hakata.

Ei kommentteja: