Joitakuita saattaa yllättää, mutta en halua tuhota luterilaista kirkkoa. Olen toki tiukkasanainen ja kova kyseistä laitosta kohtaan. Mutta tässä kohden toteutuu enemmänkin se, että en pelkästään vihaa sitä vaan myös rakastan kyseistä laitosta. Kun miettii esimerkiksi lapsuuttani ja monivuotista kuorotoimintaa Heikki Ruokosen mainiossa ohjauksessa, on minulla jäänyt paljonkin hyviä muistoja. Olen jopa käynyt kyseisen kanttorin kotona asti, joten selvästi laitos ei ole mikään viileä ja kylmä minulle.
Sen sijaan olen pettynyt siihen miten kirkossa voidaan vaikuttaa sen sisältöön. Eilisessä kirjoituksessani moi'in klassisia vaikuttamisen lähestymistapoja. Sen sisältö oli se, että kirkko - jos ei nyt täysin elä mammonaa palvellen - niin ainakin ottaa huomioon taloudellisen realiteetin. Ilman rahaa se ei voi toimia yhteiskunnassa. Jumala ei vain jostain syystä "tee sellaisia ihmeitä" ikinä, joten kirkon tulee miettiä konkurssin mahdollisuutta ja varoa sitä. Ja koska näin on, se on nykyisellä talousrakenteellaan "kirkollisveroriippuvainen". Ja tämä tekee siitä sellaisen että se yrittää olla hiljaa ja muutosvastarintainen. Sillä muutos on kannanotto joka ärsyttää. Ja tästä tulee lähtijöitä.
Tämä johti siihen että boikotoijat eivät suinkaan muuta kirkkoa vaan enemmänkin ajavat sen ahtaalle. Tässä voidaan itse asiassa nähdä jopa paradoksaalinen tilanne ; Jos esimerkiksi homohäitä vastustavat lähtevät kirkon ovet paukkuen pois, kirkko voi tehdä muutoksen jossa asiaan laitetaan erityisen tiukka ei. Sillä kirkkoon jäävät ovat useammin tätä tiukempaa mieltä eikä tähän suuntaan meneminen tuota pakenijajoukkoa (koska ne jotka pakenisivat ovat paenneet jo). ; Itse asiassa näenkin boikotissa olevan hyvä jäänmurtamisefekti. Mutta muutoin siinä ongelmia. Se ei ole kirkon ohjailun kannalta hyvä, koska siinä info tulee ikään kuin liian myöhään. Virhe on jo tapahtunut kun boikottiaalto iskee.
Tämä johtaakin siihen että kirkkon on tärkeää saada lisää jäseniä. Tässä näkisin ongelmia. Kirkosta eroava puoli on selvästi hoitanut asioita iskevämmin. Se kun perustelee asioita - paitsi kirkosta lähtemisen säästöillä - niin myös esittää sen eettisenä kannanottona. Ihmiset eivät ole niin pinnallisia että eivät nauttisi "pahuuden vastustamisesta". Kirkosta eroamisessa hip on se, että se on "arvokannanotto". Siksi "homoillan" jälkeee erottiin. Säästöt olivat tuossa vaiheessa yhtä suuret kuin päivää aikaisemminkin.
Kirkko taas on varovainen arvokannanotoissaan. Se ei esitä samanlaista "liity meihin ja ota tiukka kanta" -linjaan. Sen sijaan se perustelee asiakkailleen erilaisia hedonistisia piirteitä. Mitä hyötyjä saa kun liittyy kirkkoon. Tämä on tietysti sinänsä hyvä strategia että se kohtuu totuudenmukaisesti kertoo kirkon toiminnasta ja niistä puolista joista ainakin joitakin paatuneinkin ateistikin osaa aivan varmasti arvostaa. Mutta nämä jäävät jotenkin laimeammiksi. Kirkko on sen verran varovainen arvoleimasimilleen, että nämä jäävät enemmän "oman hyödyn tavoitteluksi". Ja kun kanta on tämä, se voi vaikuttaa jopa siltä että tavoiteltavaa tahoa pidetään pinnallisena uskonnottomuuden vuoksi. Tämä ei ole kirkon tarkoitus. Mutta tämä on se viesti joka siitä voi kirkosta etääntyneelle välittyä.
Itse keksin, miten kaltaiseni paranoidi uskonbyrokraatteihin luottamaton voisi rakentaa kirkonohjausjärjestelmän joka sitoisi kirkon asiakaslähtöisyyteen. Ja aitoon sellaiseen.
Ideana on yksinkertaisesti se, että kirkkoa voi ohjata kirkollisveron kautta. Ja sitä voi tehdä "proaktiivisesti". Tämä tarkoittaa sitä että kirkosta eronneet voivat esimerkiksi lähettää addresseja joissa kertovat että jos kirkko muuttaa tämän ja tämän asian kahden seuraavan vuoden aikana, he lupaavat liittyä kirkon helmoihin. Tämä tarkoittaa sitä että kirkko ei joudu painimaan "kenet menetetään" -maailmassa vaan "mitä voimme saavuttaa" -tilaan. Asioita on hyvä ohjailla sekä kepillä että porkkanalla. (Ja siksi kampanjan yhteyteen voidaan saada kirkon nykyjäseniä jotka lupaavat erota kirkosta mikäli tätä ja tuota muutosta ei tehdä vaikka sen saman kahden vuoden aikana.) Tässä ohitetaan kirkkobyrokratia iskemällä olennaiseen. Lompakkoon.
Kirkollisverojärjestelmä nykytilassaan on erikoinen. Ja näyttääkin että tätä ei ole huomattu. Boikottikampanjat ja liittymiskampanjat kun ovat muodoltaan ja rakenteeltaan sellaisia joita on totuttu näkemään aivan muunlaisessa toiminnassa. Kirkko ei toimi samalla ansaintalogiikalla kuin vaikkapa kauppa. Kirkosta vieraantuminen ei sitä niin isosti iske, koska passivinen jäsen kuitenkin maksaa kirkolle kirkollisveron.
Kun tajuaa että ihminen voi helposti sekä liittyä kirkkoon että erota siitä, tämä tekee siitä aivan uudenlaisen ja mittasuhteiltaan hyvin voimakkaan ohjauskeinon ; Kirkollisveron toistuva luonne kun tekee siitä verrannollisen ns. kuukausilahjoittajiin. Niitä arvostetaan hyväntekeväisyyspuolella paljon. Sillä ne takaavat pitkäjänteistä toimeentuloa ja toiminnan suunnittelua. Kirkko ei siksi pelkää niin kovin passiivista kirkossakäymistä. Se voi kuitenkin olla helposti polvillaan proaktiivisen kirkkoonliittymisporkkanalla ja kirkostaeroamisennakoivalla kepillä ohjailuun.
Tämä toimii ainakin paremmin kuin yritys muuttaa asioita nykymallin boikoteilla ja valtarakenteisiin hukkumalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti