"Language... has created the word 'loneliness' to express the pain of being alone. And it has created the word 'solitude' to express the glory of being alone."
(Paul Tillich)
Yhteiskuntamme suosii sosiaalisuutta. Facebookiin keräytyy valtavia määriä ystäviä. Blogeille ja muille kanaville tehdään materiaalia odottaen lukijoita ja kommentteja. Verkostoituminen on dynaamista ja siinä piilee menestyksen ydin.
Yksinäisyyttä sen sijaan pidetään hieman huonona asiana. Siihen liitetään sellaisia ajatuksia kuin "syrjäytyminen". Kenties siksi yksinasuvalle ei parisuhteessa olevalle ihmiselle on pitänyt luoda uusi käsite, sinkku. Se korostaa että ollaan yksin mutta ei yksinäisiä. Jaottelu on tarpeen, kuten Paul Tillich nostaa esiin. Vanhahtavassa kulttuurissa, tai siinä jota vielä itsekin noudatan, erotettiin vielä "erakot" "syrjäytyneistä". Sinkkuudessa on vielä jonkinlaista jäämää tämän tyyppisestä ajattelusta.
Yksinäisyydessä on myös rauhaa. Mutta se voi olla myös ongelma. Ja silloin päästään niihin teemoihin joita alustin aikanani kirjoittaessani japanilaisessa kulttuurissa kotiin eristäytyvistä hikikomoreista. Suomessa puhuttaisiin helposti "luusereista". Ja tämäntyylinen ajatus johtaa nörttiytymiseen, joka taas liitetään huonoon ja vähäiseen sosiaalisuuteen. Nörttistereotypia muuttuukin helposti syrjäytyneisyyden, luuseriuden ja antisosiaalisuuden kulminaatiopisteeksi. Paitsi tietysti silloin kun se kuvataan coolina. (Mitä tapahtuu usein.)
Itse asiassa voidaan nähdä että kaiken sosiaalisuuspuheen takana on kuitenkin jännittävä ilmiö. Ilmiö jonka ääripäässä hikikomori on. Faith Popcorn (se on hänen nimensä) kehittänyt käsitteen cocooning kuvaamaan elämäntapaa jossa vietetään yhä enemmän ja enemmän aikaa kotona. (Tätä ei pidä sekoittaa käsitteeseen cockooning, vaikka niitä voikin harrastaa samanaikaisesti.) Siinä jopa työ tehdään etätyönä kotoa ja kaupassakin asioidaan sähköisesti. Tämäntyylinen elämäntapa on nousussa.
Voisi kenties ajatella että kulttuurimme valehtelisi, kun se korostaa sosiaalisuutta mutta samalla yleistää kotona olemista. Ajatusta voi tukea sillä, että esimerkiksi "tutustuu" muutamaan ihmiseen. Tuntuu aivan järkevältä että yhdessäolo ainakaan kaikkien ihmisten ei ole välttämättä kovin mukava asia. Kenties sosiaalisuus verkottuvassa maailmassa onkin hyötymistä. (Ja facebookkavereitakin tarvitaan vain sen vuoksi että niissä peleissä niiden avulla saa lisää bittimuskeleita.)
Osa puhuu jopa ystävyyden inflaatiosta. (Tunnustan, minäkin puhun joskus tästä.) Että ennen ystävyys merkitsi sanana jotain, mutta nyt määrä korvaa laadun ja sanaa käytetään varsin joustavasti. Laadun ja määrän suhteen voi tiivistää siihen, mitä eräs pieni poika sanoi. Kun hänen käskettiin mennä ulos leikkimään ja etsimään uusia ystäviä, hän sanoi että häntä ei huvita, hänellä on jo riittävästi ystäviä. (Kolme.) Häneen on helppo samastua.
Kenties ne kuitenkin ruokkivat toisiaan. Dunbarin mukaan ihmisen aivoissa on rakenteellisia rajoitteita. Emme ole kaikkikykyisiä ja kaikkivoipia, ja siksi esimerkiksi on olemassa raja jonka jälkeen emme enää voi tuntea ihmisiä. Dunbarin luku on kaikkien arvioiden mukaan melko pieni, ja esimerkiksi pelkästään kerrostaloni raput pitävät sisällään enemmän asuntoja kuin mikä Dunbarin luvun suurin arvio on. Ja esimerkiksi facebookystävieni määrä on ylittänyt pienimmät arviot. Kyllä sitä siinä vaiheessa osaa arvostaa yksinäisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti