2) There is a variety of explanations of these facts, including the explanation that [insert preferred extraordinary and/or miraculous event E] happened
3) All of these explanations fail to have the explanatory scope or power for all of the facts, apart from the explanation that [E] happened.
4) There is no compelling reason to exclude the explanation that [E] happened.
5) Therefore (probably) [E]."
(Stephen Law, "The argument from minimal facts for extraordinary/miraculous events")
Eilisessä blogauksessa rakensin yksinkertaisen listauksen mielenfilosofian pääsuuntauksista. Tämän aiheena on syventää siihen liittyviä teemoja. Tämän tekstin aihe on kieltämättä hieman omituinen. Mutta siinä on eräs vähemmälle huomiolle jäänyt asia. (Vaikka tuo alustamani blogaus on mielestäni sisäisesti ehyt, tämä ei ole itsenäinen jatko-osa, joka kuitenkin myös samalla lopettaa sen aiemman blogaukseni, ikään kuin uudestaan. Yksi alku ja kaksi vaihtoehtoista loppua. Eikä muu osa viestistä ole paljoa tätä täysjärkisempää. Bear with me.)
Nimittäin, kun katsotaan vapaata tahtoa käsittelevää mielenfilosofiaa, sen kysymykset näyttävät tiivistyvän. Tosiasiassa jokainen vapaata tahtoa koskeva mielenfilosofia vastaa täsmälleen samoihin kysymyksiin, mutta hieman eri tavoin. Niissä kuitenkin otetaan tietyt premissit erityishuomiolle, ja näistä tulee keskeisiä. Muut asiat ikään kuin seuraavat sivusta. Tämänlaisia malleja on monenlaisia, ja niiden sisäinen logiikka voi rakentua vaikkapa alkuun laittamani Stephen Law:n esittelemän prosessin mukaan.
Tämä onkin jonkinlaisen sofistikoituneen filosofian tunnusmerkki. Moni katsoo pelkästään koherenssia, eli sitä miten käsitteet ovat ristiriidattomia. Mutta sofistikoituneimmissa opeissa on tapana kehittää hyvin spesifejä kokonaisuuksia, joissa yhden asian muuttaminen vaikuttaa koko päättelyketjuun ja kannanmuutto yhdessä johtaa pakkoon muuttaa muitakin asioita. Pakkomielteinen crank voi olla sisäisesti ristiriidaton luomalla hirveän määrän lisäoletuksia tai keksimällä ympäripyöreitä konsepteja. ; Mielenfilosofia on äärimmäisen sofistikoitunut ala. Viisaat ovat tutkineet sitä logiikan, empirismin ja mystiikan keinoin, saivartelun keinoin ja vallankäytön keinoin, tunteisiin vetoamisin keinoin ja muutoin. Tämä tarkoittaa sitä, että siihen on tiivistynyt paljon ajatustyötä. Siksi se tekee asiat crankia paremmin.
Vapaan tahdon ongelman kohdalla mielenfilosofian peruskysymyksiä on kaksi : (a) "Mitä vapaa tahto on?" ja (b) "minkälaisia vapauksia meillä on, mitä kykenemme valitsemaan?" Oikeasti kysymyksiä on tietysti lukuisampia. (Esimerkkiksi "minkälainen vapaus tarvitaan jotta meillä olisi moraalista vastuuta?" Jonka vaikutuksesta enemmän myöhemmin tässä blogauksessa.) Mutta perusideana on se, että koulukuntien argumentit lähtevät eri lähtökohdista ja jatkavat tästä niin että jotkin kysymykset saavat ikään kuin automaattisesti määrätyt muodot kun pääkysymykseen on vastattu. Näin ollen jotkut kysymykset ovat "primaarisia" ja toiset "triviaaleja". (Heittomerkit siksi että mielenfilosofiassa ei oikeasti halveksuta näitä kysymyksiä.)
1: Libertaristinen malli sisältää molemmat peruskysymykset. Tämä johtuu siitä että malli itsessään olettaa että ihmiset valitsevat tietyllä tavalla koska he ottavat etäisyyttä kovaan determinismiin. Ja he perustelevat tätä selittämällä miten aivot toimivat tai miten fysiikassa on indeterminismiä tai "eisatunnaisuutta" (nonrandomness) joka tarjoaa ainakin joskus mahdollisuuden valita.
1.1: Toisaalta libertaristisen näkemyksen kritiikki joutuu reagoimaan kovaan determinismiin joka on perustaltaan mekanistinen.
2: Kovassa determinismissä keskustelu tiivistyy siihen minkälaisia vapauksia meillä on. Keskustelu tiivistyy siihen miten vahva esitietoinen valitseminen on ja minkälaisia valinnanvapausilluusioita meissä on ja kuinka vahvoja tai kaikenkattavia ne ovat.
3: Kompatibilismi tiivistyy yleensä ottaen kysymykseen siitä mitä vapaa tahto on. Esimerkiksi Humen vapaan tahdon määritelmä on hyvin sisäisesti ehyt päätelmä ja filosofit ovat sen vuoksi sen kohdalla keskustelleet enemmänkin siitä onko tämä Humen määritelmä aitoa vapaata tahtoa. Tämä koskee käytännössä muitakin kompatibilistisia malleja. Syynä on tietysti se, että tämä on "taustaoletuksista filosofisin". Se kun kuvaa relaatiota kahden edellisen "taustaoletuksen" välillä.
3.1: Kun siinä aiemmassa, pohjustavassa, tekstissäni valitin siitä että tavallisessa keskustelussa kompatibilismi kohtaa vaikeuksia kun vastapuoli kritisoi sitä tunkemalla väkisin päälle vaihtoehtoisen määritelmän vapaalle tahdolle. Se johtuu siitä että "vähän tietoa on joskus pahempi kuin ei lainkaan tietoa". Mielenfilosofit tekevät määritelmänmiettimisen oikein. Kaduntallaaja taas lukee näitä ja korostaa lähinnä dogmaattisesti että argumentti ei käsittele minkäänlaista vapaata tahtoa.
Ero ihmisen valintoja koskeviin mekanismiin ja vapaan tahdon luonteeseen on siitä jännittävä, että kysymysten luonne rakentaa yhteismitattomia osioita. Kun esimerkiksi vastataan mekaaniseen kysymykseen siitä miten valitsemme, ei välttämättä tarvitse miettiä lainkaan sitä minkälainen olisi oikea vapaa tahto. Ja tästä johtuen mielenfilosofiassa on tehty tärkeitä ja hieman erikoisia huomioita.
Yksi niistä on se, että toiset koulukunnat ovat kauempana toisistaan kuin toiset. "Monen eri kysymyksen" seuraus on se, että libertarianismi ja kompatibilismi ovat monissa tapauksissa sisäisesti ristiriidattomia. Eli voit aivan täysin kannattaa niiden oppeja yhtä aikaa. Koulukuntaerot johtuvat monissa kohden siis siitä, että toisessa vastataan siihen minkälaista vapaan tahdon pitäisi olla ja toinen vastaa siihen minkälaista se on.
Kuitenkin tosiasiassa kun katsotaan mielenfilosofian kannattajia on havaittava, että vain hyvin harva filosofi on kannattanut samanaikaisesti molempia. Loogisesti eheä mahdollisuus jää siis käyttämättä. Tämä on hyvin yllättävää koska hyvin moni kokee intuitiivisesti että libertaristinen "indeterministinen tai ainakin nonrandom" -mallinen vapaa tahto on olemassa. Ja myös kompatibilismi on hyvin suosittua. (Erityisesti Luterilaisissa maissa, koska Lutherin armo-oppi ja ihmiskuva nojasi näkemykseen joka tiivistyy kompatibilistiseksi. Tämän seurauksista aivan pian, yhdessä sen aiemmin lupaamani vastuun kanssa.)
Kyseinen koulukunta on siis jonkinlaisessa filosofisessa tyhjiössä. Se on periaatteessa kelpo malli ja sen tutkiminen aivan varmasti toisi lisää täydentyvää tietoa filosofiasta. Käytännössä kompatibilistit näyttävät vastustavan libertarianistista vapauskäsitettä ja libertaarisen vapaan tahdon kannattajat eivät arvosta kompatibilismia. Ja luultavasti onkin niin, että ihmiset päätyvät kannattamaan kompatibilismia koska he kokevat libertarianistisen näkemyksen vastenmielisenä ja toisinpäin.
Ajatus siitä että ammattifilosofit olisivat lukkiutuneita, vaikka he seuraavat kukin omia ajatuksiaan ja ovat reflektoineet hyvin syvästi omia näkemyksiään ei ole yllättävä. Syynä on maailmankuva. Sillä vapaa tahto on jotain jota tavallinen ihminen pitää epäkiinnostavana, koska hän esimerkiksi haluaa miettiä enemmän oman identiteettinsä kannalta tärkeitä ideologioita. Vapaa tahto tuntuu jonkinlaiselta itsestäänselvyydeltä. Se on kuitenkin filosofisen maailmankuvanrakentamisen ytimessä. Ja ytimessä sellaisella tavalla joka tekee koko ideologioista hyvinkin tulenarkoja. Kannanotot vapaaseen tahtoon ovat jotain johon on liitoksissa ideologioiden sisällön ydinmehu. Ja nämä ovat liitoksissa empiiriseen maailmaan. Näin ollen vapaan tahdon tutkiminen, etenkin aivotutkimuksen kautta, asettaa syviä riskejä lähes kaikille ideologioille ja maailmankatsomuksille. (Riippumatta siitä mikä on niiden kanta yliluonnolliseen.)
Yhtenä syynä tähän luokkautumiseen on etiikka. Esimerkiksi Robert Kanen "The significance of Free Will" (1996) kuvastaa libertarianistista vapaata tahtoa tärkeänä, koska se takaa sen, että ihminen on vastuussa teoistaan jos ja vain jos ihminen on tekojensa ensisijainen tekijä ("sole authorship of decisions"). Hänen mallinsa vaatii indeterminististä maailmaa.
Nämä mallit ovat hieman erikoisia, koska vapaan tahdon olemassaolo ei suoraan ole sama asia kuin vastuussaolo. Vastuun ja vapaan tahdon välille voidaan toki nähdä yhteys, mutta monien mielestä on pikemminkin niin että vapaan tahdon ongelma ratkaisee vastuussaolon luonteen ja sen onko meillä vastuuta. Ei niin että vastuussaolon olemassaolo ja tietty luonne johtaisi päätelmiin vapaan tahdon olemassaolosta. J. M. Fisher on esimerkiksi viitannut "The Metaphysics of Free Will : A Study of Control":issa siihen, miten monet kompatibilistiset perinteet ja mallit ovat sen tyyppisiä, että ne perimmiltään selittävät miten vastuu ei ole ristiriidassa determinismin kanssa, vaikka tehtävänä pitäisi olla enemmänkin se, että vapaa tahto ei olisi ristiriidassa determinismin kanssa.
Vastaava ongelma seuraa hyvin yllättäviin suuntiin. Teologiassa on klassisesti mietitty mielen ja vapauden ongelmia. Ja erilaiset suuntaukset ovat usein oppisuuntakannanottoja. Esimerkiksi luterilainen ihmisyys on kompatibilistista kun taas kalvinistinen on kovaa determinismiä jossa vapaa tahto on vain Jumalalla. Vapauden, vastuun ja pelastuksen teologiat ovatkin hyvin sofistikoituneita verkkoja joissa kaikki liittyy kaikkeen. Siksi tietty pelastusfilosofia johtaa hyvin helposti siihen että myös mielenfilosofiaan otetaan tietty koulukunta. (Noin, nyt olen pitänyt molemmat lupaukseni.)
Näiden yllättävä seuraus onkin siinä, että nämä kannanotot tekevät niistä jotain jotka voidaan teoriassa ehdottomasti kumota havaintoaineistolla, vaikka niitä ei voidakaan todistaa samaa kautta. ; Jos teoria vaatii indeterminismiä, on huomattava että indeterminismin ongelma on fysikaaliseen maailmaan liittyvä kannanotto. Jos fysiikan filosofian vahvimmaksi kannaksi näyttää tulevan indeterminismi, näkemys voi olla tosi, mutta koska indeterministisiä järjestelmiä on paljon se ei tarkoita että näkemys olisi oikeastaan saanut mitään tukea tästä. Sen sijaan jos fysiikan filosofia jostain syystä päätyisi determinismiin, niin näkemys olisi luonnollisesti väärä, se olisi ehdottomasti falsifioitu.
Jokainen kreationistia kuunnellut tietää mitä tapahtuu kun faktat sotivat omaa maailmankuvaa vastaan. Jokainen tietää miten skeemaan lukkiutuminen johtaa siihen että jotkut ilmiselvätkin polut jäävät tutkimatta. Tätä kautta kompatibilismin ja libertarismin välinen "ei filosofisesti ainakaan toistaiseksi perusteltu kuilu" selittyneekin filosofien maailmankuvallisilla näkemyksillä. Kun ihmiset valitsevat vapaasti, he seuraavat ensi sijassa omaa maailmankuvaansa. ; Tähän toivottomuuteen on ainoana lohtuna se, että nykyään teologia ja maailmankuva joutuvat usein enemmänkin reaktiiviseen kuin aktiiviseen asemaan. Siitä onkin hyvin monesti alisteinen naturalismille. Ennen on ajateltu että henki voittaa materian ja kun fysiikka ei enää kestä, metafysiikka vasta aloittaa voittokulkunsa. Nykyään materia pieksee hyvin monin paikoin metaetiikan.
Tätä voi pitää erikoisena seurauksena siitä, että ruumiinavauksia salliva maailmankuva sai valtaa. Ei ihme, että pitivät sitä syntisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti