Kauniit ja rohkeat - eli söpöistä ja siisteistä

Linkitin facebookiin kuvan miehestä joka hoitaa vauvadelfiiniä. Viestini sisältönä oli esittää kysymyksiä söpöydestä. Mies ei ole silmiini "erityisen kaunis", joten kysymys oli siitä miksi delfiinivauva on söpö kun taas häntä hoitava mies on cool. Mutta ei toisinpäin. Delfiiniä ei voi sanoa cooliksi eikä miestä söpöksi. mutta sain eriäviä mielipiteitä. Sain kuulla esimerkiksi kannanoton jonka mukaan eläinten kanssa lempeästi olevat miehet ovat "cute as buttons".

Tämä valintani mennee arvostelukyvyttömyyteni ja epäkohteliaisuuteni piikkiin. Mutta itse kysymys on jossain määrin kiinnostava. Miksi pidämme pehmeistä ja pörröisistä asioista. Ja ennen kaikkea miksi pidämme aivan toisenlaisista asioista. Mutta nämä asiat eivät mene saman arvostusluokan sisään. Coolit asiat ovat vain melko harvoin söpöjä.

Japanilaiset sarjakuvat ovat ilmeisesti ymmärtäneet jotain oleellista tästä. Sillä heillä on aivan tyypillistä että hahmoista on esillä erilaisia versioita. Hahmot läpikäyvät dramaattisia metamorfooseja jotta muoto vastaa viestiä. Länsimainen piirretty käyttää tätä keinoa melko vähän. Olen valinnut linkkeihin esimerkiksi "Narutosta" monille tutun Hatake Kakashin.
1: Söpönkoomisissa tilanteissa hahmoista on piirretty chibi -versio. Tämä on söpöä (kawaii). Nämä ovat pyöreitä, suurisilmäisiä ja pyöreitä. Pään ja ruumiin suhde on huima. Hahmot ovat likimain pelkkää päätä, pää on joka suurempi kuin ruumis. Tästä esimerkkinä olkoon Kakashin chibiversio.
2: Sankarillisissa cooleissa tilanteissa hahmoissa taas korostetaan siisteinä pidettyjä piirteitä. Pään ja ruumiin suhde on 8 tai jopa 8.5. Eli ruumiin pituus on 8 tai 8.5 päänmittaa. (Normaali ihminen on 7.5) Sankarillinen Kakashi on pitkänhuiskea.

Selvästi muodolla ja käyttäytymisellä tuntuu olevan jonkinlainen yhteys muotoon ja käytökseen. Mitä siis on söpöys ja coolius ja miten ne eroavat toisistaan? Vsauce -kanavalla on käsitelty kysymystä "Why Are Things Cute?" ja kysymystä "What is Cool?" Karkea vastaus on se, että söpöys on muotokysymys. Ja että coolius on asennekysymys. Vaikka Vsauce ei käsittele onko näillä eroa vai yhteistä, voidaan silti tiivistää että näiden viestien implisiittinen vastaus kysymykseen on se, että söpöyden ydin on ulkonäössä ja coolius asenteessa. Yksi on ja toinen käyttäytyy. Ja näin ne olisivat tyystin yhteismitattomia. Coolius korostuu hänen viesteissään myös jonain jossa muoti vaikuttaa syvästi.

Söpöys

Vsaucen viestin söpöydestä voi tiivistää ihan validiin teoriaan. Konrad Lorenzin neoteniateoriaan. Konrad Lorenz, eläinten käyttäytymisen tutkimisestaan tunnetuksi tullut mies, on lähestynyt tätä kysymystä. Hän tiivisti aihetta tutkimukseensa "Studies in Animal and Human Behavior" listan asioista joita yleensä pidämme söpöinä (cute). Tämä oli ensimmäinen aihetta luonnontieteellisesti lähestynyt tutkimus. Näistä eräs kenties keskeisimmistä teemoista voitaisiin tiivistää käsitteeseen "vauvanmuotoinen". ("Vauvanmuotoisuus" taas todellakin vaikuttaa kokemusmaailmaan.) Lorenzin merkittävin esitys listastaan oli se, että kaikki nämä piirteet löytyvät ihmisvauvoista.
1: Esimerkiksi suuri pää suhteessa ruumiinkokoon on merkittävä elementti jonka kautta ihmiset kokeva asian "söpöksi". Eläimillä ja ihmisillä suuret silmät vaikuttavat söpöiltä. Samoin pyöreys, ulokkeiden lyhyt mitta verrattuna muuhun jne.

Itse haluaisin tiivistää tähän evolutiivista puolta. Evolutiivisesti katsoen "söpöyden neoteniateoriasta" on jännittävä. Sillä siinä on kaksi osiota joita voidaan pitää oleellisina tai potentiaalisesti oleellisina.
1: Manipulointia korostavan kulman mukaan vauvat ovat sen mallisia että emme jätä niitä heitteille. Näin ollen jos jokin geeni vetoaa ihmisten mieliin, ne yleistyvät. Näin ollen voi olla että vauvanmuotoisuus johtuu siitä että on jostain muusta johtuva söpöyden skeema johon vauva osuu.
2: Jälkeläisien hoitamisen kohdalla taas voidaan huomata, etä K -strategiaisina eläiminä ihmiset hoitavat jälkeläisiään. Ja tämä on oleellinen osa jälkeläisten henkiinjäämiselle. Näin ollen jos hylkäämme vauvamme, emme lisäänny evoluution kannalta relevantilla tavalla koska synnytetyt lapset eivät elä levittämään sukuaan. "Näin ollen ihmiset muuttuisivat tyhmiksi ilman manipulaatiotakin." Ja siksi muutoin irrationaaliselta tuntuva aww -tuntemus ja kaahottaminen ja eijärjellinen pöyhöttäminen vauvojen kanssa onkin tärkeä osa sitä että lajimme ylipäätään selviytyy hengissä. Daniel Dennett on lähestynyt asiaa ja hänen viestinsä on likimain se, että tämän sivutuote on se, että jos vauvoilla olisi rupinen naama ja kolme sierainta, me ihmiset pitäisimme tämäntyylisiä asioita söpöinä - ja tällä olisi rajuja vaikutuksia esimerkiksi muotiin.
+: Näissä molemmissa on järkeä. Erityisesti vauvojen pyöreys ja lyhyys liittyvät johonkin josta itsessään on hyötyä tai jotka ovat seurausta synnytyksen "reunaehdoista". Vauvojen vararavintokerros tekee niistä pyöreitä. Vauvat kasvavat paljon koska niiden tulee olla synnytettävän kokoisia ja kasvu pitää varmistaa jollakin. Näiden sivutuotteena syntyy siis piirteitä jotka ovat odotettavissa joka tapauksessa, joten ei ole ihme että koemme vetoa niihin. Toisaalta vauvat ovat pirunmoisia manipuloijia. Matt Ridleyn mukaan äidin ja vauvan välillä on evolutiivista konfliktia, vauva haluaa maksimimäärän itselleen, koska hänelle syntyvä sisarus on vain puolet samaa geenistöä kuin vauva itse. Äiti taas on geneettisesti yhtä läheistä sukua kaikkien vauvojensa kanssa.

Eräässä mielessä voidaankin sanoa että "vauvankaltaisuus" on samantapainen "esteettinen skeema" kuin karmivuutta kuvaava uncanny valley jossa ihmiset pitävät yleensä miellyttävinä asioita jotka muistuttavat ihmistä. Paitsi jos ne muistuttavat liikaa ihmistä olematta kuitenkaan ihmisestä käyviä. Näitä "miltei ihmisenkaltaisia" piirteitä pidetään karmivina. - Ja erikoista onkin se, että suuri osa söpöydestä tulee ikään kuin päälleliimattuna. Esimerkiksi "ExplOratorium" näyttää miten "vauvankaltaisuudella" voidaan saada söpöyttä paitsi ihmisiin niin myös esineisiin. Ja tämä vihjaa siitä että Lorenzin teorian mukaan se, että koemme monet asiat, kuten delfiinivauvat, söpöiksi ovat eräänlaisia evolutiivisia sivutuotteita (epiphenomenon). Emme suoraan hyödy lajillisesti tai evolutiivisesti siitä että nautimme delfiinivauvoista muutenkin kuin tonnikalankalastuksen sivutuotteena.

Viileys

Söpöys on kuitenkin jossain määrin "helpompi" kuin vastakohtansa, nimittäin siisteys. Näkisin nimittäin että söpöydessä on vahvasti myös käyttäytyminen. Tässäkin neotenia on hyvä lähtökohta. Esimerkiksi "kömpelöt asiat" tuntuvat usein olevan söpöjä. Tätä kautta asenne ja ulkonäkö eivät välttämättä olekaan oleellinen erottava tekijä. Sillä jos otamme muodikkuuden esille, voimme huomata että vaikka röyhelöiden määrä vaihtelee muodissa huomattavasti, yleistä on ollut nimenomaan vallapitäjien matkiminen ja rauhallisuus jossa ollaan ikään kuin tilanteen yläpuolella.

Ja jos katsomme että söpöyden kohdalla muodissa on tapahtunut muutoksia, mutta ne kaikki jotenkin heijastelevat neoteniaa, voidaan huomata että cooliudessakin on helposti kysymys jonkinlaisesta sprezzaturasta, joka ilmenee esimerkiksi Fiore dei Liberin miekkailutyylissä audatiana. Tietynlaiseen stoalaiseen tyyneen rohkeuteen liittyvä karisma. Tätä taas kuvaa tietty macho bullshit. Rohkeus ja vallassa oleminen tavalla jossa auktoriteetti itsessään tuottaa karismaa jotta voidaan ikään kuin olla tilanteen yläpuolella. Nyrkkisääntönä voitaisiin saada se, että coolius voisi olla "miehenkaltaisuutta". Ja kuten söpöydenkin kohdalla, tässäkin on kysymys käsitteen laajennuksesta "suuremmaksi epifenomenaaliseksi skeemaksi". - Aivan kuten ei tarvitse olla vauva ollakseen söpö ei tarvitse olla mies ollakseen cool!

Siksi cooliuteen kuuluu helposti se, että nainen hankkii cooliutta ottamalla tatuoinnin tai nahkatakin. Tämä on jotain jota sitten koetaan helposti miesmäisyydeksi. Osa voi pahastua kun emansipoitunut nainen näyttää mieheltä ja kaipaa siksi aikaan jolloin nainen oli nainen ja mies oli mies. Ja toisaalta myös emansipaatiota kaipaava feministi voi pahastua kun maskuliiniset piirteet liitetään valtaan ja että vahvuuteen liittyvät piirteet on ikään kuin määritelty miesten omaisuudeksi. Ja jossain määrin jos ajatuksessani "coolin ja söpöyden perusolemuksesta" on järkevä, voidaan sanoa että nämä molemmat näkemykset ovat jossain määrin tarkkasilmäisiä ja tosia.
1: Mutta jossain määrin se tekee niistä myös hieman hassuja. Se avaa ainakin tilaa queer -teorialle jossa korostetaan että biologinen sukupuoli ei ole sama kuin sosiaalinen sukupuoli. Sex ja gender voi olla järkevää erottaa, jos tajutaan että cool on maskuliinista ja sillä on tietyt piirteet jotka ovat (korkeintaan) korrelaatiossa biologisen sukupuolen kanssa.

Kun seuraavan kerran mietit, miksi nahkatakki korostaa ylävartaloa tai miksi machoilussa ei korosteta leveää lantiota edes naisten muodissa, voidaan huomata että kenties käyttäytyminen ja ulkonäkö eivät tässä aihepiirissä ole kovin kaukana toisistaan. ; Kenties Vsaucen näkökulmat johtuvatkin kulttuurisista syistä, siitä mikä on poliittisesti korrektia. Meidän kulttuurissamme käytös ja muoti nähdään kulttuurisina eikä biologiaan redusoituvina piirteinä. Söpöysteorian siirtäminen cooliuteen lietsoisi liikaa mielikuvia sovinismista ja heteronormatiivisuudesta, joten se ei ikään kuin voi irtautua vallan kautta tapahtuvasta selittämisestä. Siksi söpöyttä on vielä korrektia lähestyä biologisesti, mutta coolius on siihen liian tulenarkaa. - Mutta voi olla, että kaikki menee vain arvostelukyvyttömyyteni ja epäkohteliaisuuteni piikkiin.