Asioita joita ei ehkä kannata sanoa

Ylläoleva Hemant Mehtan kannanotto pitää sisällään monenlaisia asioita joita ateistit kuulevat hyvin usein, mutta joita ei pitäisi sanoa koskaan ateistille. Tämänlaatuinen näkemys sisältää usein kannanoton kohteliaisuudesta. Eli asiallisuus ja yritys olla loukkaamatta toisia ovat hyveellisiä. Ja tätä kautta mukaan tulee luonnollisesti poliittista korrektiutta.

Moni uskova onkin ahdistunut siitä että elämän suuria kysymyksiä ja niihin vastaamista näin jarrutetaan. Heistä on tärkeää miettiä sellaisia kysymyksiä kuin onko moraalia ilman Jumalaa. Ja he haluavat käyttää ateismia näiden kohdalla haasteena. Ja minä ymmärrän tämänlaatuisen melko hyvin.

Sillä pinnallisesti tarkastellen jos meillä on esillä William Craig selittämässä god command theorystaan, että hän on tekemässä filosofista kannanottoa. Tässä mielessä sen esittämä kysymys on hyvin tärkeä. Se täytyy voida kysyä ja siihen täytyy voida hakea vastauksia.

Tässä on toki sitten se jatkopuoli. (a) Craigin argumentaatio ei ole loppujen lopuksi kovin pakottavaa. Ja tämä herättää kysymyksiä siitä miksi näihin saivarteluihin sitoudutaan niin vahvasti. (b) Kaikki filosofiset kysymykset, - eivätkä edes kaikki teologiset kysymykset - eivät muutu kliseiksi, joten täytyy kysyä mikä motivoi että tämä on juuri se asia jota täytyy tuoda ateistien eteen toistuvasti.

Sillä jostain syystä "arvotyhjiöargumenttia" toistetaan. Ja sitä toistetaan vaikka se voidaan luetella muutamaan päävirheluokkaan:
1: Jos otetaan vaikka se miten Sartrea käsitellään, esiin nousee toistuvasti se, että angst ja arvotyhjiö liittyvät yhteen. Kuitenkin Sartre ei esitä antietiikkaa vaan subjektiivista etiikkaa. Tämä teema toistuu modernina aikana myös vaikkapa Steven Luperin saavutuskeskeisessä etiikassa ja sen moittimisessa. Tässä yksilökohtaiset tavoitteet ja niiden tavoittelu koetaan eettisesti väärinä, vaikka sen takana oleva ajattelu on melko suoraviivaista jatkoa Aristoteelisesta teleologisesta etiikasta jota uskovaiset muutoin melko usein kannattavat. ; Uskovaiset tosiasiassa tässä korostavat tietysti sitä että Sartre tai Luper eivät tuota objektiivista moraalia. Tämä on huomiona irrelevantti, triviaali, tylsä ja idioottimainen. Sillä kukaan ei ole väittänyt että Sartren tai Luperin etiikka olisi objektiivista. Argumenttina tämä on väärä dikotomia. Uskovainen väittää että "jos ei ole objektiivista moraalia ei ole minkäänlaista rationaalista pohjaa moraalille." Tämä on suunnilleen sama kuin selittäisi että jos poliisiauto ei ole punainen, sillä ei voisi olla minkäänlaista väriä.
2: Nietzschen nihilismi otetaan usein siten, että hän olisi jotenkin ajanut arvotyhjiötä argumenteissaan. Sama pätee tietysti myös kaikkeen absurdiutta käsittelevään ateismiin, jota esimerkiksi Camus ajoi. Näiden kohdalla olkiukottaminen on tavallista ja heidän etiikkansa vääristyy. Kun Camus mainitsee absurdin tai Niezsche nihilismin, se muuttuu hyvinkin toistuvasti joksikin jossa "ateistit eivät kuuntele omia auktoriteettejaan". Ja että filosofisesti on ilmiselvää ja täysin objektiivista ja supertieteellistä että nämä ovat ateismin ehdottomat johtopäätökset ilman että tässä otetaan yhtään mielivaltaista premissiä, tai mitään taustaoletuksia. Tässä tietysti unohtuu helposti se, että Nietzsche korosti nihilismistä nousemista, yli-ihmisyyttä. Hän halveksi viimeisen ajan ihmistä, nihilistiä, joka ei pyri mihinkään vaan elää tuskia ja yritystä ja luomista vältellen. ; Lisäksi on hyvä huomata että ateismissa on eri suuntauksia ja se, että Nietzsche puhuisi jotenkin kaikkien ateistien puolesta on hyvin konu. Se on aivan sama kuin väittäisi että joka ikinen kristitty olisi seitsemännen päivän adventisti. (Nähtävästi tämänlaista väitettä kannattavat lähinnä seitsemännen päivän adventistit. Ja hekin ymmärtävät että kristityissä suuntauksissa on variaatiota, eli esimerkiksi katoliset ovat harhaoppisia. Eli tässäkin ollaan vahvassa epäanalogiatilassa. He eivät usko että paavi on auktoriteetti heille, tai että heidän oma suosikkijulistaja-kaahottajansa olisi auktoriteetti katolisille.)
3: He suhtautuvat hyvin ohittaen vaikkapa Sam Harrisin objektiiviseen moraaliin. Tässä he korostavat että tämän moraalin lähde on väärä. Eli he kieltäytyvät hyväksymästä moraalin taustaa ja sen määritelmää. Siitä huolimatta voidaan huomata että Harrisin logiikka on sisäisesti koherenttia. Ja se nojaa mahdolliseen tiehen perustella moraali. Kun ajatellaan että moraali onkin ihmisen lajinmukaista käytöstä, ja tiedetään että evoluutio voi selittää peliteorian, hamiltonin periaatteen ja vastaavien kautta adaptiivisen toiminnan, on kokonaisuus selvä. Uskovaiselle tämä ei ole riittävän mahtipontinen. Mutta se, että kristitty ei hyväksy tätä lähtökohtaa ei itsessään tarkoita että ateisteilla ei voisi olla ateistista objektiivista moraalia.

Tämä onkin tärkeä kulma. Sillä jostain syystä kohteliaisuuden syrjään sysäämistä näissä kysymyksissä pidetään hyvin tärkeänä. Jonain joka on suorastaan pakottavaa tehdä. Kun mietitään miten usein ollaan tilanteessa jossa filosofiointia ei pidetä kiinnostavana, koska halutaan olla kilttejä ja kohteliaita, kysymys on hyvinkin relevantti.

Olen tässä mielestäni hyvin kohtelias. Sillä voidaan sanoa helposti että jos epäkohteliaita argumentteja heittelee, ja niissä on törkeitä virheitä joita toistetaan ilman että asiat korjaantuvat vuosien vääntämisenkään jälkeen, niin se kertoo siitä miten nämä "epäsofistikoitumisargumentit" ovat pelkästään sitä varten että halutaan harjoittaa ad homimenia. Ja "argumentaatio" on siksi että tätä ei haluta reilusti tunnustaa. Eli kieroillaan sanavalinnoilla kun tiedetään että ollaan kusipäitä. Eli ollaan paitsi kusipäitä, niin myös valehtelevia, manipuloivia ja kaksinaamaisia kusipäitä, jotka käyttävät tyhmiä argumentteja. Tässä ei hirveästi olisi hurraamista.

Tämän, sinällään totuudesta enemmän kuin puolet kertovasta seikasta, on kuitenkin hyvä ponnistaa asiallisempaankin suuntaan. Siksi nostan esiin sen, miksi kristityt tekevät näin. Kun Rick Peel on esimerkiksi tuoreesti käsitellyt Alvin Plantingan argumentaatiota. Peel ottaa käsittelyyn Plantingan tavan esittää että naturalismi ja moraali olisivat yhteensopimattomia. Peel huomauttaa että mikäli Plantingan argumentaatiota sovelletaan kristinuskoon, niin silläkään ei olisi etiikkaa. Plantinga ei uskone tätä, joten mitään ongelmaa muillekaan ei pitäisi olla. Se, mikä tässä omassa mielessäni korostuu on kuitenkin se, että Plantinga näyttää usein toimivan kumouksissaan enemmän "kristityn näkökulmasta". Jos esimerkiksi otetaan esille se, mitä hän tekee EAAN -argumentissaan naturalismille, voidaan helposti huomata että tosiasiassa hän ei tutki sitä onko naturalismi sisäisesti koherentti, vaan sen sijaan hän testaa sopiiko naturalismi yhteen hänen kristillisestä teologiastaan käsin tuomansa konseptin kanssa. Kyseessä on siis enemmän "kristitystä ateismi on tätä" kuin "ateismi on tätä". Ja tässä mielessä argumenteissa onkin sitten jonkinlaista arvoa.
1: Siinä miten niitä sitten käytetään ihmisten kanssa ei ole mitään arvoa eikä näitä käyttäviä ihmisiä tarvitse kunnioittaa. Heidän kohdallaan on kyse ihmisistä jotka ovat ahkerasti ja varsin syvällisesti ja toistuvasti toimineet ikävästi kanssaihmisiään kohtaan, rikkoen prosessissaan toistuvasti - ja ilman minkäänlaista katumusta - niin tieteen, logiikan kuin hyvien tapojenkin rajoja. Ja oikeudenmukaisuuden nimissä olisi epäreilua jättää heidät vaille ansaitsemaansa halveksuntaa.

Tämän jälkeen kysymys onkin hyvä siirtää eteenpäin. Miksi ateistin tarvitsisi olla kiinnostunut siitä mitä joku uskova sanoo? Ja miksi heidän puolellaan esiintyy loukkaantumista. Luulisi että jos joku aivoton ja asiaton tampio joka demonstroi omaa ihanuuttaa kaikenkattavalla torspoilulla tavalla jonka muutkin ihmiset voivat nähdä, että se olisi jotenkin ansiokasta. Kuitenkin ateisti ei suhtaudu mediassa näkyvästi kuolaavan karismaattisen katusaarnaajan syytöksiin samoin kuin jos huutaja olisi Hitler. Eli ottaisi sen kunniana. Jonain joka demonstroi miten hyvä ja erinomainen hän itse on.

Syy on nähdäkseni jotain mitä uskovaiset itse voinevat ymmärtää. Olen ollut havaitsevinani että uusateismiin ollaan loukkaannuttu pääasiassa eettisin syin. Ihmiset eivät oikeasti tiedä mitä uusateismi -käsitteeseen liittyvät ihmiset opettavat ja sanovat. Sitä ei tunneta. Tunteita sen sijaan syntyy muusta. Esimerkiksi uusateismiin aika usein liitetty Steven Weinbergin lause on tiemmä aikaansaanut paljon pahaa mieltä. Se, jossa sanotaan että "Religion is an insult to human dignity. With or without it you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion." Samoin kristityt pahastuvat siitä että uusateistit usein kokevat tärkeäksi argumentoida siitä että (etenkin kristin)uskonto on taikauskoa.

Nämä ovat tietysti hyvin lähellä kysymystä siitä voiko olla moraalia ilman Jumalaa. Filosofisesti ne ovat hyvinkin syviä ja relevantteja kysymyksiä. Eikä niihin vastaaminen itseä vittumaisella tavalla ole sen enempää väärin kuin uskovaistenkaan kohdalla. Ärsytys syntyy siitä että näitä kuitenkin käytetään helposti epäkohteliaasti. Ja tässä kohden edessä on inhimillinen epäsymmetrisyys. (a) On helppoa huomata mikä loukkaa itseä ja tällöin tuntuu reilulta puolustaa itseään nostamalla keskustelun etiikka ja kohteliaisuus pinnalle. (b) Vastapuolella taas loukkaantuminen muuttuu pikkumaisuudeksi ja fundamentalismiksi, koska tässä ollaan kertomassa rehellisesti oma mielipide, ja kysymyksessä on kuitenkin jokin jossa on myös jonkinlainen loogis-rationaalinen elementti. (+) Näin saadaan molemminpuolinen vaino-sensuuri -myllytys tietysti pyörimään. Toisen tulkinnat koetaan helposti kiusaamiseksi ja oma kiusaaminen tulkitaan aivan soveliaaksi. Itseä ei kohdella samoin "reiluus-sananvapaus-kohteliaisuus" -ehdoin kuin vastapuolta.

Kun ateisti selittää että uskonnot ovat taikauskoa, he usein kertovat perimmiltään että ateistien näkökulmasta uskonnot ovat taikauskoa. Tätä ei toki tuoda esiin aivan kuten kristitytkään eivät jaksa selittää sitä tosiasiaa että kun he puhuvat objektiivisesta moraalista ja ateismin arvotyhjiöstä he itsekin puhuvat "kristityn näkökulmasta" ilman että mainitsevat tästä mitään. Näin ollen uskovainen voi varsin hyvin ymmärtää miltä ateistista tuntuu osallistua "eri maailmankuvan näkökulmasta" esitettyyn pilkkaan. Uskovainen kokee että ateisti joka kutsuu uskontoa taikauskoiseksi on omaan maailmankuvaansa lukkiutunut sulkusilmäinen ääliö. Samat ihmiset ovat sitten yllättävän sokeita sille että kun he syyttävät että ateisteilla ei voi olla etiikkaa, he itse ovat juuri näitä torspoilevia kusipäitä jotka demonstroivat oman ääliöytensä sen sijaan että esittäisivät mitään sellaista kritiikkiä jolla olisi penninkään painoarvoa rationaalisessa keskustelussa tai asioiden todellisen laidan selvittämisessä.

Tästä "askeleesta reilun suuntaan" huolimatta en tässä kuitenkaan malta huomauttaa että uusateismista pahastuneet ovat siitä huonossa raossa, että ateistien puolella pääargumenttina ei ole se, että uskovaiset ihmiset ovat pahoja tai että uskonto olisi opeiltaan ristiriitainen pahuuden kanssa. Sen eettinen oppi on että uskontoa voidaan helposti käyttää pahaan. Sen sijaan uskovaisten puolelta klassinen lähestymistapa on selittää että ateisteilla ei voi olla etiikkaa jos he olisivat järkeviä ihmisiä ateismissaan. Ja että ateisti voi olla hyvä, mutta jos ja vain jos hän kumartaa uskovaisuudelle ja hyväksyy kristilliset arvot ja kristillisen kasvatuksen moraalinsa lähteeksi. Eli ateisti on hyvä vain jos hän on niin irrationaalinen että hänet jossain vaiheessa voidaan hämätä joiltain osin kristityksi.

Tässä on niin helvetin iso kunnioitusero, että sanon suoraan että olen Mehtan kanssa yksimielinen siitä että tämä puoli on jotain jota järkevä ja kohtelias tai edes minimitasolla rationaalisuuden pinnalla pyörivä kristitty sanoo lainkaan. On asioita joiden sanominen ääneen missä tahansa paljastaa oman totaalisen ja hyvin syvällisen tyhmyyden. Ja väite "ateisteilla ei voi olla etiikkaa" on yksi näistä.