Nauretaan yhdessä vähemmistöille!

Keskustelin lähisukulaiseni kanssa. Hän on hyvin perfektionisti. Hänkään ei pidä huonoudesta, ja tämä johtaa tiettyihin vaikeuksiin epäonnistumisen kanssa. Häntä huoletti myös se, että maailmassa on niin paljon kiinnostavia asioita, mutta ollakseen hyvä pitäisi olla spesialisti. Hän tiivisti teeman ja huolensa maanmainioon kysymykseen. "Haittaako sinua, että sinusta ei tule koskaan mitään?" Kysymys oli mainio ja kiteyttävä. Ja jos meille filosofiassa ensimmäisenä opetetaan että kysymykset ovat tärkeitä, niin vähintään toinen opetus on siinä että tämänlaisia kysymyksiä ei saisi kysyä koska se ei ole fenomenologisesti rakentavaa.

Minusta se oli varsin mainio kysymys. Olen paatunut generalisti, jolla näyttää olevan loistava kyky käyttää taitojaan "tavalla joka johtaa niiden minimaaliseen tuotteistumiseen". Joku voisi sanoa että ne heitetään hukkaan. Mutta se on aivan oikea paikka "kasipuolen ihmisille" jotka ovat aika hyviä vähän kaikessa mutta jotka eivät kunnon laatumittareilla osaa yhtään mitään yhtään mistään. Ja ei. Se ei haittaa. Monesti rahastuksen kohdalla päinvastoin tulee sellainen olo, että se olisi väärin. (Ja sitä paitsi kustantamoilta tulevat viestit vihjaavat, että nykyisessä tilanteessa ei ole tilausta kevyelle feelbad -filosofioinnille.)

Siitä, että tämä kysymys on myös oleellista filosofiaa, vaatii sitten pienen sivupolun. Kykenen kuvaamaan sen etuja paremmin huumorin kautta. Toki saamani kysymys voitiin nähdä jonkinlaisena ivana, sarkasmina ja naureskeluna. Ja sitähän se tietysti tavallaan onkin!

Huumorinvapaus ja suhteellisuudentaju.

Ylläoleva teema tiivistyy tietysti naurettavuuteen ja poliittiseen korrektiuteen. Yleinen teema on se, että vähemmistöille ei saisi nauraa. Minusta heille saa, kenties jopa pitää nauraa. - Ja ei, en ole väittämässä että ihan mitä tahansa saa sanoa aivan missä tahansa. Korostan enemmänkin "suhteellisuudentajua", jossa katsotaan "vitsin kääntöpuolelle" ja mietitään mikä on vitsin tarkoitus.

Suhteellisuudentaju on toki Vaikea Filosofinen Käsite meille joilla suhteellisuudentaju on hakusessa. Samantyyppinen mysteeri kuin perusteltu tieteellinen argumentti pseudotieteilijöille. Dunning-Kruger efekti jauhaa tässäkohden aika julmasti, mutta luvattoman suuriksi kimpaleiksi. Ja huumorin kohdalla asia on kenties jopa harvinaislaatuisen vahva.

Ensimmäinen argumentti : Itsensä he vain nolaavat.

On toki aivan hyvä tiedostaa että huumorin käyttö on vahvassa liitoksessa pilkkaamiseen. Ja tämä taas kiusaamiseen. Mutta tätä ei kannata vetää liian pitkälle. Jossain määrin voi olla niin että alakulttuurin esittäminen naurettavana on keino lietsoa propagandaa. Natsien pilakuvien juutalaiset ovat tässä suhteessa syrjivyyttä lisääviä - ja ne ajoivat asiaa tehokkaasti.

Siitä huolimatta nykyisin asenteelliset, oman alakulttuurin parissa kenties täyttä vihapuhetta ja propagandaa olevat vitsit, kuitenkin usein tekevät kertojastaan naurettavan. Jokaisen kerran kun "se oli huumoria"  -venkoilua, kohtaamme mietteitä siitä että onko "huumori" ollut vain oman alakulttuurin oikeasti syrjiviä mielipiteitä joita on liioiteltu ja tällä keinoin on luotu ns. halpaa sarkasmia joka itse asiassa kiteyttää sen mitä kyseinen alakulttuuri sanoo ja tarkoittaa. Kenties jopa paremmin kuin mikään asiateksti koskaan.

Huumori on siis jotain jota voidaan yrittää käyttää propagandaan. Ja johon tiivistetään erilaisia asennevammoja. Ja joka on lähisukulainen kiusaamiselle. Mutta se, että näitä tehdään julkisesti johtaa usein siihen että vitsin kertoja joutuu selittelemään. He nöyrtyvät, koska he toimillaan paljastavat itsestään jotain oleellista. "Huumorintajuttomuuteen vetoaminen" ei tässä kohden toimi, jos viesti ei olekaan ironinen käänteisviesti jossa sanotaan vastakohta siitä mitä tarkoitetaan, sillä kritiikin kohteena harvoin on vitsailun rakenne.

Moitteissa kun ei korosteta että pun täytyisi laittaa setupin jälkeen tai yhteyteen. Moitteena on vitsin asenne. Ja kun monesti pahastutaan vitsin lukijoiden huonosta huumorintajusta, venkoilujen asiasisältö tiivistyy siihen että vitsi loppujen lopuksi liioittelee kantoja, sen sijaan että olisi jotain aivan muuta. Näin ollen vitsien asenteen moittiminen on aivan asiallista.

Argumentti 2 : Ekskluusiota ja segregaatiota se on vitseissäkin oleva yliedustus ja aliedustus

Huumori on hyvinkin oleellinen osa yhteisöllisyyttä. Jopa silloin kun se ei ole miellyttävää vitsin kohteelle. Kysymys on siitä miten vitsiä käytetään, ei siitä miten vitsi koetaan kohderyhmässä josta vitsi kertoo (tai johon se viittaa metaforanomaisesti).

On nimittäin erikoista, että jotain pidetään ikään kuin sellaisena tabuna jota ei lähtökohtaisesti ottaa esille. Nähdäkseni vitsit kuolemasta, uskonnosta, seksuaalivähemmistöistä ja luonnonvalinnasta ovat aivan sallittuja. Jopa kannustan niihin.

Sillä helpoin tapa pitää ihmiset ulkona debatista, yleisestä keskustelusta, kannanotoista ja muusta on nimenomaan rajata heidät jonkinlaiseksi tabuksi. Huumorin kohdalla tabu nimittäin suorastaan alleviivaa sitä, että tuo ryhmä on jotenkin erikoinen ja ei olisi jotenkin osa sitä yleistä muuta kulttuuria ja yhteiskuntaa - josta vitsejä sitten saadaan kertoa hyvinkin vapaasti.

Väitän, että jos jostain aiheesta tehdään vitsailulle kielletyksi, se takaa että tämä ryhmä ei pääse osaksi muuta yhteiskuntaa. Se kun herättää epäilyksiä. Ihmiset eivät pidä privileegioista ja se, että jokin taho suojataan vitseiltä kertoo että se on jotenkin "heikko ja huono". - Esimerkiksi uskovaisten usein toistama Pyhän Hengen pilkkaamiskielto joka ei koske Isää ja Poikaa Kolminaisuudessa kertoo ihan suoraan siitä että tässä on pakko olla jokin erityisen syvä heikkous, sen on pakko olla jonkinlainen "heikoin lenkki".
1: Se, miten liberaalit, suvaitsevaiset ja hyvää tarkoittavat ihmiset tekevät mielellään "suojeluja" ei muuta tätä. Se, millä tavoittein asiat tehdään ei ole sama kuin sen seurausten miettiminen. (Siksi etiikassakin on hyve-etiikka ja seurausetiikka erikseen. Niiden antamat tulokset ovat erilaisia.) Hyvä intentio kun ei tarkoita samaa kuin hyvä lopputulos.

Jos lapsille kerrotaan että huumori on hauskaa ja mitä erilaisimmista asioista saa vääntää vitsiä, mutta että somaleista ei saa kertoa vitsejä, syntyy itse asiassa tilanne jossa somalit eksklusiivisesti rajataan pois osasta keskustelua. Huumori on tunnetusti yhdenlainen viestinnän muoto. Vitseihin tehty tabu on tietyssä, hyvin filosofismääritelmällisessä muodossaan, ekskluusiota. Ulosrajaamista sanan mitä vahvimmassa mielessä. Tämänlaisen ekskluusion kohdalla syntyy helposti ajatus erilaisuudesta, outoudesta ja vastaavasta.
1: Hieman kuten "Harry Potterissa" jossa Voldemort keräsi pelokasta valtaa ympärilleen pelkästään sillä että hänen nimeään ei suostuttu mainitsemaan. Mikään ei ole niin vahva viesti sanoa että jokin on paheksuttavaa, ahdistavaa, pelottavaa tai väärin tai perversiä tai epänormaalia, kuin salata siitä puhumista. Kun asia on unmentionable, se on hyvin samantapainen alushousujen kanssa. Olemassa mutta nolo. Mitä enemmän eufemismeja ja tabuja asia kerää, sitä enemmän sen huonous korostuu.
     1.1: Toki vitsailurajoitteita antavat yrittävät lähentää tätä kohdetta klassiseen Pyhän käsitteeseen. Mutta "ei kovin uskontomyönteisenä hahmona" esitän että Pyhän käsite on juuri sitä varten että uskonnoissa tiedetään että juuri nämä tietyt asiat ovat irrationaalisia ja noloja.

Jos sinulle kerrotaan että saat kertoa vitsejä kaikesta paitsi uskonnosta, ja jos tämä et taatusti tämän jälkeen oikein voi nähdä uskovaisia samanlaisina ihmisinä kuin muitakin. Ja jos emme halua että he kokisivat olevansa yhteisön ulkopuolella, haluamme tietysti kertoa vitsejä myös heistä. (Emme vain halua tehdä heille vitsailusta kansalaisvelvollisuutta, saati että he eivät saisi ilmaista mielipiteitään jos heistä vitsaillaan. Siinä kohtuus.) Emme tietysti oikein kukaan halua että meistä kerrotaan ikäviä vitsejä. Ja muutenkin itselle vitsailu tuntuu ikävältä. Mutta se on kuitenkin vähemmän paha kuin se vaihtoehto, että ei koskaan vitsailtaisi.

Paluu asiaan

Olen huumorin kautta vihjannut että voisi olla niin (jossain mahdollisessa maailmassa) että kaikki aiheet ovat hyviä vitseille. Ja kysymys on enemmän siitä, miten näitä aiheita käytetään. (Kuolemavitsit ovat soveliaita, ja oikein tehtyinä jopa hauskoja, mutta jos vitsaillaan surevan omaisen kohdalla, että et siitä kuolleesta kertakäyttöihmisestä ihan hirveästi perustanutkaan.. Se on vain törkeyttä.) Filosofiassa aiheen tilalle voi sitten ottaa kysymyksen.

Esimerkiksi minulle esitetty kysymys jossain muussa kontekstissa olisi voinut olla loukkaus. Kuitenkin kysyjällä oli selvästi jotain joka on kokemuspiirissäni kohtuullisen harvinaista. Nimittäin kunnioitusta. Se vain muotoutui hieman epäortodoksisella tavalla. Kysymys vastasi kysyjän tarvetta, ja se oli perustaltaan sekä kunnioittava, rakentava että hauska. Tämänlaisen kysymyksen kieltäminen pätee siis kenties jossain "laajassa mielessä", mutta jos siitä tekee yleiskiellon, maailmasta tulisi aivan järjetön!

Hänen viestinsä oli nimittäin se, että täydellisyydentavoittelu oli johtanut tilanteeseen jossa epäonnistumisella vatvominen poistaa rohkeuden yrittää. Että yrityksen uskaltaa tehdä vasta jos on jo saanut palautteen valmiiksi ja tietää että onnistuminen on varmaa. Hän siis itse asiassa kysyi minulta jonkinasteista neuvoa - tahi ainakin haki jonkinlaista tukea - sitä kautta, että olen tunnetusti läpikotainen "kasipuolen ihminen" joka puuhaa ja tekee asioita, vaikka ne tunnetusti vain harvoin onnistuvat millään merkittävällä tasolla. Olen paitsi luuseri, myös äärimmäisen harjaantunut luuseri.

Moni luuseri on passiivinen, minä olen ahkera epäonnistuja. Esimerkiksi tämä blogi on toistuva yritys onnistua. Se on harjoituspaikka. Ja harjoituspaikkana sillä on sellainen jännittävä piirre, että joka ikinen viesti on jotain jonka kautta saatan hyvinkin tehdä itseni naurunalaiseksi. (Tiettävästi näin on käynytkin.)

Jos täydellisyydentavoittelu johtaakin Nietzscheläiseen ressentimenttiin, jossa lannistutaan ja kerätään kaunaa, on huonous mahdollista myös sublimoida yritteliäisyydeksi. Ja minulta "neuvoa antavaa hakenut" taitavana ihmisenä pystyy toivomani mukaan saamaan jotain aikaiseksikin. Tappionkestämisessä minulta kannattaa hakea neuvoa. Onnistuminen, se on sitten parasta hakea muualta. Tässä aiheessa minä en osaaisi konsultoida. Tai oikein edes olla tukena.

Epäonnistumisessa on tärkeää vain ymmärtää, että tulevaisuutta on jäljellä. Epäonnistuminen voi olla oppimistila. Ja sitäpaitsi on saatanan hauskaa nauraa itselleen, koska juurikaan sitä pienempiä vähemmistöjä on vaikeaa keksiä!

---

Tämä on 4500 blogaus. Tai teknisesti 4502. blogaus, mutta en nyt välitä likiarvoista.