Sielusta pitävät ihmiset loukkaantuvat usein jos mielenfilosofia muuttuu liian mekaaniseksi. (Siinä mikä sitten on liian mekaanista on se, missä on suurta vaihtelua.) Kuitenkin melko moni lähestyy ajattelua, tietoisuutta ja vapaata tahtoa fysikaalisina kohteina. Tässä kohden voidaan ottaa karkeasti esiin se, miten ihmiset jakautuvat.
1: Indeterministit ovat usein fyysikoita. Esimerkiksi Kaku korostaa että deterministit ovat kuin Einstein joka selitti että "Jumala ei heitä noppaa" ja että kvanttimaailma ei ole satunnainen. Mutta että Einstein oli väärässä kvanttifysiikan kohdalla. Ja näin indeterminismi yltää myös meidän tietoisuuteemme asti. Samoin Penrose on kuuluisa siitä, että hän miettii miten aivot voisivat heijastella kvanttifysiikan ilmiöitä.
2: Deterministit sitten harjoittavat enemmän neurologiaa ja psykologiaa. 1985 vuonna Benjamin Libet järkytti maailmaa tutkimuksillaan joissa hän havaitsi, että ihmiset päättävät jonkun valinnan asian aikaisemmin kuin he tekevät tietoisen päätöksen asiasta.
Toki tästä ei voi sanoa että kaikki fyysikot ryhtyisivät selittämään tietoisuutta kvanttifysiikalla. Kari Enqvist esimerkiksi moittii "Olemisen porteilla" -kirjassaan Penrosea, koska tämän argumentit lähinnä tarinoivat sen sijaan että osoittaisivat että aivot toimivat kvanttifyysisten ilmiöiden vahvistajana. Ja että jos kvanttifyysisiä ilmiöitä vahvistetaan, aivoista ja ihmiselämästä tulisi hyvin haurasta. Sillä pienikin epäpuhtaus veressä voisi johtaa valtaviin muutoksiin lopputuloksissa. Tämänlaiset aivot voisivat olla jopa hauraita, ne voisivat helposti mennä rikki. Tai ainakin tämä olisi haaste aivojen kehitykselle.
Syyseuraus onkin enemmän niin, että jos olet indeterministi, haet argumenttisi helpommin kvanttifysiikasta. Ja deterministin kohdalla fysiikka ei perustasollaan tarjoa tukea, joten on syytä katsoa enemmän aivoja aivoina.
1: Tässä on kenties toinenkin syy. Nimittäin näiden selitysmallien suhde ad hoc -saivarteluun. Ja siihen että tieteessä tämänlainen "voi olla" -ajattelu on yleensä jotain jota pidetään jotenkin nolona ja naurettavana. Koska se on sitä. Nämä eivät ole lähtökohtaisesti ylittämättömiä esteitä, mutta käytännössä ne ovat haasteita. Lisäksi totuuskin saattaa näissä kohdissa pistää kapuloita rattaisiin. Kuvastan tätä törkeällä karkeistuksella joka raiskaa molempien näkemysten hienostuneita vivahteita. Mutta liioittelevassa muodossaan se demonstroi esiin sen vivahteen jonka halusin tähän tuoda.
1.1: Determinismi on muotoutunut enemmänkin muotoon "jos samanlainen lähtötila toistetaan, seuraa sama lopputulos", ja tällöin jos saadaan eri lopputulos voidaan helposti syyttää sitä että lähtötila ei ollut aivan sama. Kaaosteorian luonne antaa tälle usein tilaa. Tämä johtaa kuitenkin "eipäs-juupas" -vääntöön joka ei ole minkäänlaisen hedelmällisen tutkimusohjelman tekemistä. Kvanttifysiikassa indeterminismi on menestynyt hyvin. Ja "tämä itsessään antaa pohjaa koko projektille".
1.2: Indeterminismillä on aivojen kohdalla hieman samantapainen ongelma. Sillä jos ihminen saadaankin tiettyjä aivon osia ärsyttämällä nostamaan kätensä ja tuntemaan tämä pakotetuksi käden nostoksi, ja toista kohtaa ärsyttämällä saadaan hänet nostamaan kätensä mutta kokemaan tämä omaksi valinnakseen, ja näin osoittamaan että vapaan tahdon kokemus ei missään tapauksessa ole sama kuin vapaa tahto. (Joka vie voiman intuitioiltamme asiaan liittyen.) he voivat viitata siihen että tässä on havaittu yksi efekti. Että kenties aivoissa on muunlaistakin. Eli vaatimuksena olisi että deterministi peittäisi kaikki tiedon aukot. "Aukkojen indeterminismi" ei ole hyvä. Toisaalta deterministinen vaikutus saadaan, se on helpompi testata.
Kuitenkin peruskysymys on hyvin selvä. Ja se redusoituu fysiikkakysymykseksi tavalla joka tekee siitä tavallaan hyvin vaikean. Sillä jos mietimme kvanttifysiikkaa, kysymys on "mikroskooppisesta maailmasta". Makroskooppisessa maailmassa klassinen fysiikka sen sijaan toimii todella hyvin. Kun pudotat tiilen, voit antaa sille "putouskiihtyvyyden" ja tästä poikkeaminen on todella äärimmäisen mahdotonta.
Makrotasolla on "indeterministisimmilläänkin" aimo annos klassista lainomaisuutta. Termodynamiikassakin yksittäisiä liikkeitä ei arvioida mutta kun kaasussa on atomeja pirusti, saadaan kaaoksesta estimoitavissa olevaa satunnaisuutta ja mallinnettavia todennäköisyyksiä - ja ylitsepääsemättömiä trendejä, kuten se että ikiliikkujaa ei voi valmistaa.
Kysymys onkin siis oikeastaan aivojen mekaniikasta, sen suhteesta fysiikkaan. Kvanttitietokoneita suunnittelevat ihmiset tietävät että makrotason ilmiöt voidaan saada yhteyteen mikrotason kanssa. Siksi tärkein kysymys onkin siinä onko aivojen toiminta ja valintojen tekeminen hyvinkin säännönmukaista ja säädeltyä vai pelastavatko satunnaiset aivotoiminnot vapaan tahdon.
Tietoisuus ja vapaa tahto ja muut mielenfilosofiset konseptit, silloin kun ne nähdään tieteellisenä ongelmana jota yritetään ratkaista, ovat siis sekundaarisesti fysiikan filosofian ongelma, koska fysiikka selittää mitkä vaihtoehdot ovat mahdollisia. Mutta loppujen lopuksi kaikki päättyy siihen mitä tuloksia saadaan aivojen ronkkimisella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti