Aallonpituuksilla

Yksinkertaista,
ei edes tohtori Conan Doyle.
Lasten kiiltokuvia, ja
etälaukaistava kamera..
Epäilen että syyllinen on
tohtori James Moriarty!

Arthur Conan Doyle, Sherlock Holmesin luoja, uskoi keijukaisiin. Hän vakuuttui sittemmin huijaukseksi paljastuneista Cottingleyn keijukaiskuvista. Hän oli agnostikko, mutta hyvin fasinoitunut paranormaalista. Ja hän kirjoitti keijukaisista jopa pseudotiedekirjan nimeltään "The Coming of the Fairies". Arthur Conan Doyle kirjoitti kirjassaan siitä miten kaikki eivät näe keijukaisia koska parapsykologit kykenevät ikään kuin virittymään erilaisille aallonpituuksille.

Aallonpituusargumentti on toki nykyäänkin tunnettu, mutta se on muotoutunut ajan mittaan hyvinkin vahvasti. Arthur Conan Doyle on esimerkiksi itse asiassa asenteeltaan skientistinen siinä mielessä että vaikka hän ei toki noudattanut edes elinaikansa tiedettä sen varsinaisessa mielessä, hän kuitenkin luotti tieteellisyyteen ja arvosti sitä äärimmäisen vahvasti. Siinä missä nykyajan parapsykologit puhuvat värähtelytaajuuksista ja energioista tasolla joka ei ole sidoksissa tieteellisiin suureisiin, Arthur Condan Doyle oli toista maata. Hän puhui nimenomaan aallonpituuksista.

Ajatus voi tuntua erikoiselta nykyään, kun parapsykologia on hyvin epämääräistä ja kuluttaa paljon aikaa tieteen rajallisuuden korostamiseen. Kuitenkin se, mikä Arthur Conan Doylen aikana erotti parapsyykikon kansantarinoihin uskovasta oli juuri skientismi. Ajatus siitä, että tiede voi tutkia näitä asioita. Tämä oli se lähtökohta miksi koko parapsykologiaa on tehty. Jos asiaa ei voisi tutkia tieteellä, ei olisi mitään järkeä puhua aallonpituuksista kansantarinan oikeuttajana, koska tällöin kyseessä olisi vain kansantarina jota on koristeltu hienoilla sanoilla. (Kas, tässä on ajatus jota voisi tarjota moderneille parapsyykikoille.)

Ajatus oli itse asiassa "periaatteessa mahdollinen" ; Ihminen näkee vain tietyn osan spektristä. Kun Arthur Conan Doyle puhui parapsykologiasta ja aallonpituuksista hän itse asiassa esitti että jotkut ihmiset näkevät ultraviolettia tai infrapunaista valoa. Toki tämä selitys oli siitä omituinen että Cottingleyn keijukaiskuvat oli otettu aivan tavallisella kameralla. Mutta tässä on hyvä huomata, että kamerat eivät ole aivan samanlaisia kuin ihmissilmä. Esimerkiksi minun digikamerani avulla voi nähdä ultraviolettivaloa ; Normaalisti en näe television kaukosäätimen lähettämää valomerkkiä, mutta jos katson kameran ruudulta kun joku muu painaa kaukosäätimen nappia, näen vilkettä. Tässä mielessä keijukuvat olivat mahdollisia - ja joskus niitä pitäisi siis tulla kameraan vahingossakin.

Samoin kaikki puheet "samalle aaltopituudelle asettumisesta" olivat "mahdollisia". Sillä se viittasi ikään kuin radion toimintaan. Radioissahan ihmiselle näkymätön ja kuulumaton radioaalto oli todellinen ja virittämällä radio tietylle taajuudelle saatiin kuulumaan asioita jotka muuten olivat kuulumattomissa. Ihmisaistit ovat hyvin rajallisia ja tässä on silti myös variaatiota. ; Esimerkiksi tavallisesti ihmiset ovat trikromaattisesti näkeviä ja heillä on tähän sidottu värinäkö, mutta mukaan solahtaa sekä värisokeita että vielä erikoislaatuisia naisia joilla on tetrakromaattinen näkö.

Tästä tavallaan onkin tullut ongelma. Sillä kun puhutaan aallonpituuksista ja värähtelytaajuuksista, ne synnyttävät testattavia hypoteeseja. Esimerkiksi jos parapsykologi näkee ultraviolettia valoa, voidaan asiaa testata vilkkuvaloilla. Jos parapsyykikko kykenee sattumaa paremmin aistimaan vilkkuuko ultraviolettilamppu vai onko se pimeänä oleva placebolamppu, ilmiö muuntuu aivan helposti testattavaksi. Samoin voidaan testata voiko parapsyykikko vaikuttaa radioon : Mennään vain lyijyvuorattuun tilaan radion kanssa ja koetellaan radiokanavia läpi samalla kun parapsyykikko yrittää tehdä ajatuskeinojaan.

Koska nämä testit on itse asiassa helppo tehdä ja niissä ei ole tullut onnistumisia on parapsykologiassa sitten epämääräistetty käsitteitä. On kehitetty erilaisia ad hoc -syitä sille miksi kyseiset testit eivät ole relevantteja. Ja siksi esimerkiksi se mikä on alkujaan ollut konkreettiseen magnetismiin sidottu animaalinen magnetismi on muuntunut epämääräisempään suuntaan ja muotoutunut esimerkiksi puheeksi jostain Rupert Sheldraken morfisesta resonanssista jota ei sidota mihinkään niin konkreettiseen kuin magnetismiin.

Olen tässä toistanut energiaa, sähkömagnetismia ja muita vastaavia käsitteitä jotka itse asiassa sitoutuvat ihan hyvään tieteeseen. Ja jossain määrin voidaan sanoa että se mitä näistä tiedetän ovat tietyllä tavalla innostavampia kuin parapsykologinen sepustelu. (Toki tässä on hyvä muistaa että yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Ja kai insestistä poikkeavaa seksuaalisuuttakin on tavattu.) Siksi ajattelinkin ponnistaa Arthur Conan Doylen avulla aallonpituuksien ja havainnoinnin maailmaan, mutta astetta ... tieteellisemmin. Näin huonosta ja epätodesta ajattelusta voikin saada aasinsillan vähemmän huonoon ja vähemmän epätoteen.

Ja tämä palauttaa minut kysymykseen jonka heitin esille muutamille ihmisille tänään. Kysymys on tavallaan tyystin absurdi. Se oli nimittäin muotoa "onko "radio" väri?" Koska väri on perimmiltään ihmisen havainnoimaa, ja tosiasiassa väri ei ole mikään kappaleessa oleva ominaisuus tai välttämättä edes pigmentti. (Taivas on sininen päivisin koska eri aallonpituudet taittuvat ja siroavat eri tavalla ilmakehässä - ja sama taittumisilmiö on se mikä tekee sinisilmäisistä ihmisistä sinisilmäisiä. Iiriksessä ei ole sinistä pigmenttiä, väri vain siroaa ja taittuu niissä tietyllä tavalla.) Ja emme missään tapauksessa näe radioaaltoja vastaus on luonnollisesti "ei".

Osa on lisäksi arvellut
että "radio" onkin haju.
Tämä on sinänsä uskottavaa,
sillä ainakin NRJ haisee.

Mutta kun asiaa miettii hieman tarkemmin ja fysiikan kautta, vastaus onkin "tavallaan se miltei on". Ja syy on se, että Arthur Conan Doyle oli oikeassa - siis vaikka olikin väärässä. (Ja tämä ei ole oksymoroni.) Ihminen aistii elektromagneettista spektriä, ja radioaaltojen, gammasäteilyn ja värien välillä ei ole muuta kuin aallonpituusero. Ja tässä on ihan oikein puhua energiatasoista. Fysikaalisista energiatasoista.

Asiaa on melko helppoa lähestyä lämpöenergian kautta. (Ja termodynamiikka taas laajentaa tälle hyvinkin laajoja sovellusalueita, joita emme miellä mukaan jos meille sanotaan pelkkä sana "lämpöenergia".) Max Planck tutki tähän liittyvää mustan kappaleen säteilyä. (Musta kappale tarkoittaa ihan yksinkertaisesti "fysikaalista ajatusleikkiä, idealisoitua konseptia" kappaleesta, joka absorboi kaiken siihen kohdistuvan säteilyn eikä heijasta sitä yhtään.) Ja se, mitä tästä tiedetään on se, että mustan kappaleen säteilyn voimakkuus tietyllä aallonpituudella riippuu kappaleen lämpötilasta. Kun lämpötila kasvaa, aallonpituus lyhenee.

Lämpötilan kannalta absoluuttinen nollapiste on alaraja. Mutta spektrin huomioimisen kautta mukaan tulee yllättävä yläraja. Fysiikassa on nimittäin mietittävä sitä onko lämpötilalle olemassa jotain erityistä ylärajaa. Ja koska lämpötila aivan oikeasti vaikuttaa väriin, on älyttömissä lämpötiloissa edessä mielenkiintoinen ongelma. Nimittäin Planckin lämpötilassa (141 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 ^oK) päästään lämpötilaan joka tuottaa aallonpituutta joka on 1 Plancin pituus (1,6*10^-35metriä). Ja tämä on fysiikan alaraja. (Esimerkiksi Akilleen ja kilpikonnan kilpajuoksu on matemaattis-looginen ongelma joka ratkeaa fyysisessä maailmassa sillä että etäisyyttä ei voida puolittaa!) Käsite on kvanttimekaniikan ydintermejä, ja se on lyhin pituus joka on olemassa universumissamme. Mutta mitä tapahtuu tässä lämpötilassa olevalle kappaleelle jos syötämme siihen lisää energiaa? Aineen ja energian säilymislain mukaan sen voisi odottaa lämpenevän, jolloin aallonpituuden pitäisi lyhentyä, mitä se ei voi tehdä koska Planckin pituutta pienemmäksi ei voi mennä.

Se, mitä tapahtuu kun ollaan tässä "absolute hot" -lämmössä onkin tietynlainen arvoitus ; Aineen ja energian säilymislaki että Planckin pituus ovat vahvoja ja keskeisiä käsitteitä ja tuossa ne näyttävät "riitelevän keskenään". Ns. "kaiken teoria" on jotain jonka pitäisi ratkaista tämä ongelma jotenkin. (Nykyiset arvailut tuottavat esimerkiksi käsitteitä kuten kugelblitz, joka tarkoittaa eräänlaista mustaa aukkoa joka on syntynyt energiasta.)

Kas, tässä on todellinen mysteeri, sellainen jota voi tutkia ja selvittää. Toisin kuin paperinuket ja kiiltokuvat valokuvissa.