Hyvin yleisen NoMa -ajattelutavan mukaan uskonto ja tiede ovat komplementteja koska ne vastaavat erilaisiin kysymyksiin. Ja malliesimerkiksi annetaan, että tiede vastaa "miten" -kysymyksiin, mutta ei "miksi" -kysymyksiin.
Kuitenkin esimerkiksi tuoreessa Jämijärven lento-onnettomuudesta läpipaistaa se, että teologia ja uskonto olisi jotenkin erityisen heikko vastaamaan "miksi" -kysymyksiin. "Satakunnan kansa" antaa piispatasoisen teologian suurmestarin vastata. Piispa Repo myöntää tarpeen "Juuri nyt on inhimillistä yrittää etsiä selitystä tapahtuneelle. Kysymme, miksi kone putosi, miksi kaikki eivät päässeet ulos tai olisiko jotain voitu tehdä toisin." ... "Mieleen tulee kysymys, että miksi Jumala sallii tällaisen? Eikö hän voi estää lentokoneita putoamasta ja laivoja uppoamasta." Ja jatkaa sitten erikoisella kristilliselle uskonnolle tyypillisellä tavalla "Jumala ei voi ottaa tavakseen toimia asettamiaan luonnonlakeja vastaan. Lentokoneet pysyvät taivaalla luonnonlakien voimalla, eikä Jumalakaan voi muuttaa näitä lakeja ilman, että maailma joutuu kaaokseen." Kysymys ei selvästi saa tyydyttävää vastausta. Ja muutoinkin vastaus kuulostaa hyvinkin sellaiselta jota Richard Dawkins voisi jossain autistikohtauksessa valistaa. Eli kun kysymys on lento-onnettomuudesta, hän luettelisi luonnontieteellisiä detaljeja joiden vuoksi lentokone on tipahtanut. (Tosin tämäkin olisi laadukkaampi ja surussa auttavampi kuin Revon lähestymistapa, koska siinä olisi edes nuo detaljit.)
En tee tätä pilkatakseni. Hannu Kiuru kirjoitti "kotimaan" blogiinsa, otsikolla "Miksi Miksi-kysymys kannattaa unohtaa kärsimysten keskellä, tohtori Martti Luther?" esille nousee "Koettelemukselle ja kärsimykselle ei tule etsiä mitään inhimillistä tarkoitusta. Onnettomuutta ei tule tehdä välineeksi millekään ihmisen omalle tarpeelle, vaikka se olisi kuinka hyvä tahansa. Me kristityt saamme ottaa Jumalan kädestä vastaan niin hyvän kuin pahankin. Hyvä Jumala ei ole pahan takana, mutta hän voi antaa kärsimyksillemme toisen merkityksen kuin sielunvihollinen oli alun perin tarkoittanut." ... "Pidättyvyys selityksen etsimiselle johtuu siitä, ettei Jumalan ja ihmisen kohtaamista tule yrittää vangita merkityksen avulla. On hylättävä ihmisen oma pyrkimys hallita kärsimystä ja päästä voittamaan se, sillä tällöin ihminen elää omassa varassaan ilman Jumalan lohdutusta."
Tämänlainen onkin tarpeen, sillä jos mietimme muita uskontoja, voimme törmätä esimerkiksi konseptiin nimeltä "karma". Se on nimenomaan "miksi" -vastaus kärsimykseen. Ja tämän ympärille on rakennettu hyvin paljon turmelevaa ja epäinhimillistä asennoitumista. Hindulaisuudessa kovimmat ihmisoikeusrikkeet liittyvät kasteihin (ja, jos oikein paha tuuri käy niin kastittomuuteen). Ja kun nykyisen elämän ongelmat nähdään kostoksi edellisen elämän rikkeistä, on helppoa "antaa oikeuden toteutua" (tai oikeastaan minun silmissä "luonnon koston", minkään sortin kunnioitettavaa oikeudenmukaisuutta minun on vaikeaa nähdä hindujen menoissa). Joten kenties onkin hyvä että uskonto ei vastaa "miksi" -kysymykseen lainkaan. Jättää sen auki ikään kuin Job "Raamatussa".
Vaihtoehtoina näyttääkin olevan se, että jos uskonto vastaa eksistentiaalisiin "miksi" -kysymyksiin, ne voivat tarjota lohtua ja vastauksia silloin kun niitä elämässään tarvitsee. Mutta vastaukset ovat epäeettisiä. Muulloin kysymyksiin ei vastata ja vetoamalla mysteeriin piilotetaan syvällisyysmielikuviin se pinnallisestikin tiedostettava seikka, että mysteeri on sama kuin vastaamatta jättäminen. Uskonto ei siis osaa vastata eksistentiaalisiin kysymyksiin kovin merkityksellisellä tai arvokkaalla tavalla. Sitä toivoisi että olisi sellainen mahdollisuus jossa hengellinen todellisuus vastaa kysymyksiin eettisesti kestävällä tavalla.
Samalla tuntuu paljastuvan se, miten ontto NoMa -periaate on. Tosiasiassa uskonnon kaikki merkitykselliset kysymykset näyttävät olevan nimenomaan "miten" -kysymyksiä. "Miten pelastun" liittyy vahvasti "miten tuonpuoleisen lait toimivat" -mekaniikkaan. Ja minun on hyvin vaikeaa nähdä mitään syytä sille miksi mikään "miten" -kysymys voisi jotenkin a priorisesti olla jotain joka ei olisi luonnontieteellisesti ratkaistava kysymys. Itse asiassa olen valmis menemään niin pitkälle että "miksi" -kysymyksiä on vain irrelevantteja kysymyksiä ja luonnontieteellisesti vastattuja kysymyksiä. Näin ollen uskonnolle jäisi joko kreationismin rooli (tosin siinä olisi myös velvollisuus onnistua, sen sijaan että olisi sitä epäonnistunuta kyhäelmäilyä mitä nykyään) tai "miksi" -kysymysten vastaaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti