Sanalla "taikausko" on vahvoja sävyjä ja sisältöjä. Sillä on hyvin moninainen historia.
1: Termiä on kauan käytetty ns. kristillisen kulttuurin ylivallan levittämiseen. Siis näkemykseen jossa ihmiset on luokiteltu eriarvoisiksi rodun ja kulttuurin mukaan. Sellaisen jossa ei ole mitään pluralismin sävyjä. Tämä kulma tiivistyy John Locken näkemykseen. Hänestä barbaariset pakanat (savages) olivat taikauskoisia koska he olivat tyhmiä. Taikausko johtui siitä että alkukantaiset primitiiviset kulttuurit asukkaineen (savages) eivät ymmärtäneet maailmanmekaniikkaa. Ja tämä tyhmyys sai heidät tekemään alkeellisia rituaaleja joilla he kuvittelivat hallitsevansa maailmaa. Mutta eivät hallinneet. Tässä maailmassa taikausko oli eikristittyjen rituaalistoa. Ja näiden välissä oli laadullinen ero. Taikauskon ja kristinuskon ero oli denotaatioissa ja tosiasioissa.
2: Sittemmin antropologiassa on otettu vahvemmin korostukseen ns. hyväntahtoisuuden periaate. Siinä korostetaan, että ihmiset ovat suunnilleen yhtä järkeviä. Tässä näkemyksessä taikausko on uskontoa johon liitetään negatiivisia konnotaatioita. Ja näin ollen jos joku kutsuu toisen uskontoa taikauskoiseksi, hän ei sano mitään sellaista joka olisi "teknisesti tosi tai epätosi". Se on synonyymien värittämistä. "Uskontosi on uskontoa" on lausesisällöltään sama kuin "uskontosi on taikauskoa". Ei siinä opita muuta kuin sanojan asenteista.
Tämä näkemyspari on tarpeen. Sillä ne vaikuttavat nykymaailmassakin. Itse asiassa maailmalla on melko voimakasta kristillistä ideologianboostausta. Tästä hyvän, demonstratiivisen, esimerkin saa siitä miten Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" ja Daniel Dennettin "Lumous murtuu" saivat kritiikkiä jo tutkimusasenteensa pohjalta. Dennettissä loukkasi se, että uskontoa tutkittiin psykologisesti tavalla jossa mikään "aivot ovat Jumalapuhelin" ei ollutkaan keskiössä. Ja Boyerin kokemukset olivat mutkikkaampia. Hänen projektiinsa suhtauduttiin positiivisesti jos ja vain jos se kohdistui muihin uskontoihin. Katolisesta tutkijasta olikin tarpeen selittää miksi pakanat uskovat niin hupsuihin asioihin. Sävy muuttui jos samat periaatteet osuivat hänen omaan uskontoonsa. ; Tämä kertoo siitä miten kristinusko nähdään yhä laadullisesti erilaisena, jotenkin ehdottomasti järkevämpänä ja parempana ja tieteellisempänä kuin muita uskontoja.
Toinen asia koskee sitten ateismia. Sillä tosiasiassa ateistejen parissa on vahva virtauma. Ja tässä virtaumassa on siinäkin mukana Locken perinnettä. Mahdollisesti merkittävin yhtymä on Freudin kohdalla. Hän suhtautui kaikkiin uskontoihin taikauskoina. Hän oli siis nimenomaan Lockelainen kuten kaikki kristitytkin, hän meni vain yhtä Jumalaa pidemmälle. (Sallittakoon alleviivaava Dawkins -alluusio.) Freudin mukaan uskonto oli lapsellista ja neuroottista käyttäytymistä, jossa ihminen toivoo jotain, mutta tietää että toiveajattelu ei toimi. Ja laittaa siksi väliin tyhjän rituaalin, kuin torjunnaksi. Tämäntapaiset asenteet ateisteilla johtavat tietysti siihen että uskovaisilla on kaksi odotettavissa olevaa tapaa suhtautua väitelauseeseen "uskonto on taikauskoa".
1: Lockelaiset kristityt pahastuvat kategoriavirheestä joka syntyy kun mennään yhtä Jumalaa pidemmälle. He hyväksyisivät ateistien uskontokritiikin ilomielin, kunhan se vain kohdistuisi niihin pakanauskontoihin, kuten esimerkiksi islamiin. (Fatwakateuskortin suosiokin saa tässä hieman uudenlaisen selityksen.) Pinnallisesti uskovat suuttuvat siitä että Sam Harris ivaa liikaa kristittyjä eikä hauku tarpeeksi islamia. (Joka on omituinen väite. Jos on lukenut hänen kirjojaan. Islamviha oikein kuohahtelee hänen kirjoissaan. 9/11 iski Harrisin mielenterveyteen ja ihmiskuvaan ilmiselvästi varsin kovaa.) Tosiasia on että "liikaa=yhtään". (Kuten tavallista on.)
2: Humanistisemmat uskovaiset taas katsovat että taikausko -sanan käyttö on itsessään loukkaavaa. Tämän jälkeen heidän aivonsa sulkeutuvat ja he tunnistavat vain käsitteen "fundamentalismi". (Mikä selittää miksi he eivät näytä ymmärtävän mitä ateistit sanovat ja tarkoittavat, vaikka osaavat hokea "fundamentalismi" -sanaa televisiossa.)
Joku joka luottaisi viestintään voisi saada tästä jotain irti. Esimerkiksi keinoja siihen miten uskonnottomat voisivat viestiä siten että heidät ymmärretään, siis muutakin kuin se taikauskon konnotaatio. (Joka on hyvä alku kyllä.) Minä en vain usko viestintään. Viime kuukausina on nimittäin ollut monia näkyviä asioita medioissa. Niiden pääsävy on ollut siinä että aihe on siirretty syrjään ja suostuttu puhumaan vain jostain ihan muusta. Ja näin asiaa ja sen edistymistä on pyritty jarruttamaan ja saatu yleinen mielipide tiettyyn suuntaan sillä että ihmsiet luulevat että kysymys on asiasta a eikä siitä asiasta b jota ajetaan.
Tulkinnat ovat olleet aikenkattavia, niiden korjausehdotuksia ei ole otettu kuuleviin korviin, ja väitteitä on toistettu toisissa medioissa. Mukana on myös kirkko ja niiden kaltaiset tahot. (Miten uskonnolliset tilaisuudet muuttuvatkin pelkäksi suvivirreksi joka täyssensuroidaan koko suomesta? Toistamalla.) Uskon että nämä red herringit ovat sekä tietoisia että tahallisia. (Vaihtoehtona kun on, että koko suomi olisi täynnä idiootteja, sellaisia että miten sitovat kengännauhansakaan. Ja tämän uskominen johtaisi minut suoraan Lockelaisen ylemmyysasenteen ytimeen.) En siis lähde rakentamaan mitään viestintäteoriaa tästä. Sillä tehokas viestintä tarkoittaa sitä että huomio herätetään irrelevantilla provokatiivisella olkiukolla. Ja sitten suostutaan puhumaan vain siitä. En ole riittävän moraaliton ja julma kusipääpaskiainen suostuakseni pelaamaan tällä kielipelikentällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti