Uskonnottomien uskonnonvapaudettomuuden asteet ; Laki, oikeustieto ja käytäntö

Kun kävin koulua, laissa oltiin siirrytty tunnustuksellisesta ja vakaumuksellisesta uskonnonopetuksesta oman uskonnon opetukseen. Tästä huolimatta nimenomaan vakaumuksellisuutta livahti mukaan opetukseen. Minulla oli koulutushistoriani aikana 7 eri uskonnonopettajaa, joista 4 livahti lain kieltämää materiaalia opetukseen. Toki näistä valtaosa oli vain yksittäisiä lipsahduksia. Mutta 1 rikkoi säädöksiä aivan säännönmukaisesti. ; Tämä ei haitannut minua, sillä olin itse kristitty lapsi. Ja minulla ei ollut minkäänlaista oikeustietoisuutta. Eli en edes tiennyt että tämänlainen koheltaminen olisi ollut mitenkään kiellettyä. Siinä on vaikea nostaa äläkkääkään kun ei tiedä mitään rikotuksi.

Saman ajan hengestä muualla Suomessa kertoo Tuupovaaralainen opiskelulaverini, joka sai julkisesti ääneen mainiten syyn numeronpienennykseen esitelmässä. Charles Darwin -esitelmässä ei oltu puhuttu Aatamista ja Eevasta. Vanhan polven asenteet elivät. Asenteet ja käytänteet eivät kuolleet lain voimaantulopäivänä. Ne pikemminkin jäivät pikku hiljaa eläkkeelle.

Mutta 1990 -luku on opetuspoliittisesti muinaishistoriaa. Tilanteet ovat muuttuneet. Ja nykyään oikeustietoisuus on hyvinkin vahvaa. Ja tämän vuoksi normit tunnetaan ja niitä noudatetaan tavalla joka tuntuu monista jopa pikkumaiselta. Siksi nykyään uskonnonopetuksen ongelmat ovat eriluonteisia. Siksi otan irtolainauksia tuoreista uskonnottomien vanhempien kokemuksista.

Esimerkiksi nyt pääsiäisen aikaan Malmilla, aivan Etelä-Suomessa kävi seuraava lipsahdus. "Tänään oli viety vanhempi poika kirkkoon kuulemaan jeesuksen ylösnousemuksesta. Eivät kuulemma tienneet ettei kuulu kirkkoon. Tiedoksi että ei oo koskaan kuulunutkaan. Mikä ihmeen oletus se on että kuuluu kirkkoon... " Ja toiset kertovat että heillä on vastaavaa päiväkodissa. Asioiden ilmaisumuodot ovat varsin asenteellisia. "Vaihtoehtona oli kuulemma jäädä tarhaan, kun muut lähtee retkelle." Eli jos lapsi jää pois kirkosta niin vihjataan lapselle, että hän jää kivasta paitsi. "Se on hauskaa kun pääkaupunkiseudulla puolia lapsista ei kasteta ja silti päiväkodit menee sen mukaan ku 100 % ois kirkon jäseniä." Usein asiasta joutuukin neuvottelemaan "Jyväskylässä sentään kysyvät erikseen joka kirkkoreissusta, sekä koulusta että päiväkodista. Ja aina vaikuttavat yllättyneeltä kun sanon etteivät lähde, ja ei ole kastettu, ei kuulu kirkkoon ja ei tule kuulumaankaan. Aina on löytynyt jotain muuta tekemistä siksi aikaa." Uskonnottomien lapsia ei viedä kirkkoon, mutta on myös aivan mahdollista että joka ainoan kerran erikseen joudutaan käymään jonkinlaista selitysmyllyä, jonka proseduuri voi olla suostuttelusta ("jos nyt kuitenkin") maaniteluun tai ("mitä haittaa siitä olisi").

Ongelmana on se, että jos lapsi viedään kirkkoon, siitä selvitään silmienpyörityksellä ja no anteex -mutinoilla. Rangaistuksia ei saada. Joten tosiasiassa päiväkodeissa ja kouluissa ei ole mitään motivaatiota rajoittaa tämänlaista käytöstä yhtään mitenkään. Kun rangaistusta ei tule, voi "vahinkoja" lipsutella varsin vaivattomasti. Kun uskonnollinen vakaumus motivoi pelastamaan lapsen sielua, ei hampaaton lainsäädäntö paina missään.

Ja juuri tämäntapaiset ongelmat ovat nyt tapetilla. Nora Luoto onkin kirjoittanut "Mitä uusateismi tarkoittaa?" -kirjaan kokonaisen luvun siitä miten lasten käsittely päiväkodeissa ja kouluissa on haasteellista. Vaikeudet ovat monentasoisia. Esimerkiksi uskonnottomien opetuksen ryhmien saaminen on vaikeaa, kun kursseja suunnitellaan neuvotellen, jossa jokaiselle uskonnottomalle vanhemmalle sanotaan että muut ovat jo suostuneet että lapsi menee sittenkin vapaaehtoisesti uskonnonopetukseen. Eli ryhmäkokoa ei saada täyteen missään tapauksessa joten suostumus on vain muodollisuus. Kun tämä täsmälleen sama sanotaan kymmenille vanhemmalle, siitä tulee itseään toteuttava ennustus. Samoin jos lapsen osallistumista rukouksiin laitetaan vaihtoehdoksi, saa asiasta ensin vääntää ihmettelyjen ja suostuttelujen ohi. Ja sitten kun asian saa perille, lapsi voidaan dumpata uskonnollisen aamunavauksen ajaksi siivouskomeroon.

Virtaa vastaan pyristelyssä
on lukuisia eri vaikeusasteita.

Se, mitä tässä olen kuitenkin sanomassa on yllättävän positiivinen. Sillä kun katsotaan asiaa, niin oikeuksia tarkastellen on monia vaiheita. Vakaumuksellinen opettaminen on muuttunut joten laki on antanut tilaa uskonnottomuudelle. Oikeustietoisuus on kasvanut, eli lain noudattamista on ajettu. Se, mistä nyt tällä hetkellä on kysymys on yksityiskohdista, käytänteistä. Siitä miten esimerkiksi rukoilutilanteen välttäminen tehdään ilman että tässä erotetaan lasta friikkikerhoon tai väitetään että tässä vanhempien ateismi johtaa siihen että ei suunnilleen päästä linnanmäen tasoiseen riemulaan.

Ja tämä oli tietysti Puhakaisenkin moititun suunnitelman takana. Hän ei maininnut "suvivirttä" ehdotuksessaan vaan viittasi laajemmin uskonnolliseen toimintaan jota tehdään kouluissa. Ymmärrän toki miten Puhakaisen kriitikoiden on vaikeaa erottaa "suvivirttä" uskonnollisesta tilaisuudesta. Puhakaisen henki oli juuri sen esiintuominen, että kun uskonnonvapauteen kuuluu myös se ettei ole pakko osallistua kaikkiin toisten uskontojen rukoilusessioihin - ei edes perinteen tai tutustumisen ja monikulttuurisuuden nimissä - joten on mietittävä miten uskonnollinen aamunavaus tehdään. Jos kuulutukset kuuluvat käytäviinkin, olisi lapsi poistettava koulurakennuksesta joka ei tietysti ole käytännössä kovin helppoa.

Näkisinkin että tämän hetken ongelma ei ole mikään häijyjen uskovaisten laaja vallankäyttö. En usko kristittyjen salaliittoon.
1: Tai siis en kovin laajaan tai merkittävään sellaiseen, toki näitä aivan tahallaan omantuntonsa lain yli laittavia on. Ja opetusala ja kasvatustieteet jopa houkuttavat näitä ääliöitä, koska se tarjoaa heille tilaisuuden manipuloida, käännyttää, politikoida ja ajaa uskonnollista valtaansa lapsiin vastoin näiden omien vanhempien vakaumusta. Sillä vaikka kastekeskustelussa heillä korostuu että vegaani syöttää lapsilleen kasviksia, niin  tosiasiassa uskonnottomien lapsia he haluavat pelastaa "vanhempien tahdon ohi" aivan säännönmukaisesti. Lapset ovat siis vanhempien omaisuutta jos ja vain jos olet kristitty.

Esimerkiksi jos luokka menee yhdessä jonnekin, on vaikeaa eriyttää ryhmästä ihmisiä. Heille on hommattava vahdit ja toimintaa. (Toimintaa joka ei ole rangaistusluontoista, sellaista kuten vessojen siivous.) Samoin eri uskonnonkursseille olisi hommattava opetus ja järjestettävä erillinen kurssitus. Joka taas syö köyhien koulujen budjettia. Ja vaikka siivouskomeroon laittaminen tuntuukin vahvasti symboliselta teolta, sen takana on todennäköisesti enemmänkin "paniikkiratkaisu". Kun lasta ei voi lähettää pihalle, kuulutukset ovat käytäville kuuluvia - ja kloroformi tai tainnutuspamppu ovat nekin unohtuneet kotiin - on keksittävä jotain, ja äkkiä. Syyt ovat siis muualla kuin pahantahtoisuudessa. Mutta kun käytänne on se, missä eletään on koulutusväen intentio tavallaan ihan irrelevantti kulma koko asiassa.

Tämä esillä oleva puoli, eli lain soveltaminen ja sen käytänteet ja se miten se voidaan toteuttaa niin että se todella sopii budjettiin on se kysymys mistä nyt väännetään. Käytäntö on tavallaan se viimeinen niitti. ; Teemu Laajasalo mainitsikin televisiossa siitä miten jos lakia ei noudateta, pitää opettajalle vihjata että se ei ole siistiä. En usko että tämänlaiset asiat vaikuttavat.
1: Itse ehdottaisin että kun meillä on Laajasalon puolustama jumalanpilkkalakikin, jota kristityt puolustavat koska se suojelee ihmisten herkimpiä ja syvimpiä tunteita. Niin sen toimintapiiriä voitaisiin laajentaa. Jokainen ateistin kersa joka menee kirkkoon tulkitaan samalla tavalla kuin jumalanpilkka. Kun tätä lakia myös noudatettaisiin, opettajilla olisi insentiiviä tehdä muutakin kuin pyöritellä silmiä ihmetyksen, halveksunnan merkiksi, vihjaten että asia on merkityksetön ja typerä. Jos jumalanpilkkalakia sovellettaisiin tällä tavalla, se olisi kenties ensimmäinen asiallinen seuraus koko pykälästä koskaan missään.

Mutta kaiken kaikkiaan tämä käytännön puoli on selvästi haasteellista. Mutta jotenkin kun asiaa katsoo pidemmällä tähtäimellä, se näyttää kannustavalta. Asiat tulevat muuttumaan viimeistään silloin kun tietyt asenteet jäävät eläkkeelle. Sillä jos nyt asioita katsotaan ihan oikeasti, niin 1990 -luku ei ole sittenkään tavallaan mitään muinaishistoriaa. Se oli miltei eilen. Kun tämän huomaa voi tiedostaa trendin. Sen, että muutos on ollut melko nopeaa. Ja ehdottomasti hyvään suuntaan.