Lakipositivismi ja homoseksuaalisuuden vastustaminen

Sanoinko "seurannut"? Anteeksi.
Tarkoitin ; "käyttäytynyt dionyysisesti"...

Kun olen seuraillut homoseksuaalisuutta koskevaa keskustelua viime aikoina, on esille noussut erityisen vahvasti homoseksuaalisuuden kontekstointi. Se näyttää olevan se seikka joka herättää keskustelua ja jakaa keskustelulinjoja nimenomaan "poteroiden sisällä". Eli kun "suuret poterot" ovat sitä että joko puolustetaan tai vastustetaan asiaa - ja sitten heitetään asiaankuuluvia kliseitä jotka ovat kaikille niin tuttuja että se lähinnä kertoo että kumpaan puoleen ihminen yksilönä kuuluu - niin tämä kysymys nimenomaan jakaa mielipiteitä siten että puolustajilla ei ole yhteistä kantaa eikä vastustajilla omaansa. Homoseksuaalisuus liitetään politiikkaan ja uskontoon erilaisilla kytköksillä.

Sain tähän kipinän kun "herätin tapani mukaista hämmennystä" eräässä uskontokriitkoiden sisäisessä ryhmässä. Moni piti varsin omituisena sitä, että pidin homojen avioliittoa jonain jossa toivon tiettyä lakia mutta kirkkohäiden kohdalla "kirkko saa minun puolestani sisäisesti keskenään sortaa ketä haluaa". Käytin tässä vertausta sadomasokistikerhoon jonka olemassaolon aivan hyvin sallisin, paitsi jos minulta pyytäisivät rahoitusta. Että täällä kaikki muutkin joutuvat ostamaan omat ruoskansa. Osa oli sitä mieltä että homoseksuaalisuuskysymys on jotain joka on lainsäädännön asia, ja että kirkolla ei ole - tai ainakaan pitäisi olla - mitään tekemistä asian kanssa. Osa taas näki että kirkkohäät ovat tärkeä eettinen kysymys. Ja vertautuu siihen että uskonnonvapautta ei voi noudattaa monissa sharialainkaan kohdissa.

Kysymys tässä kohden on selvästi kontekstoinnissa. Ydinkysymys on siinä missä määrin uskonto on poliittista ja mihin suuntaan se on poliittista. Moni näkee että kirkot tulisi asettaa johonkin erityiseen kontrolliin, mitä taas itse en pidä kovin relevanttina tai kiinnostavana.
1: Minun uskontoutopiani on äärimmäisen epäpoliittinen, ja sen vuoksi en aja sekularismia, vaan sitä että valtio ei erityisesti tue, anna näkyvyyttä tai mainostustilaa yhdelle uskonnolle. Mainostilat olisi vähintään ostettava. Jos haluaa mainostaa järjestöään kouluissa on kysymys siitä saako kouluissa mainostaa ylipäätään, minkälaisia yrityksiä ja minkälaisesta maksusta. Minusta olisi vallan mainiota jos uskonnolliset aamunavaukset olisivat yleisiä ja virtaisivat rahaa koululle josta se päätyisi osittain vaikkapa biologianopetukseen. Tämä myös kannustaisi minua maksamaan kirkollisveroa enemmän kuin nyt.

Poliittisuusteema on kuitenkin vielä astetta vahvempi niiden puolella jotka vastustavat sukupuolineutraalia avioliittolakia.

Ja tässä nimenomaan on myös variaatiota. Tämäkin on selvästi se kysymys joka tällä hetkellä näyttää jakavan ihmisiä. Syynä on se, että moni kristitty on vahvasti legalisti. Tämä johtuu siitä että moni kokee että Suomi on kristillinen maa ja että Suomen laki on kristillinen laki. Näin ollen lakeihin suhtaudutaan syvällä vakavuudella. (Mikä ei suoraan sanoen ole kovin usein mikään huono asia.) Tässä mallissa lainsäädännön muuttaminen muuttaa avioliiton käsitettä. Ja tämä on se syy miksi monet viittaavat sanakirjamäärityksiin. He puolustavat avioliiton käsitettä ja laki nähdään joksikin jonka muuttaminen tarkoittaa samaa kuin normin ja käsitteen muuttaminen. Näin ollaan vahvasti lakipositivismin ytimessä. ; Legalistiseta kulmasta katsoen lainmuutos uhkaa muuttaa koko avioliiton käsitettä - ei enempää eikä vähempää - joka taas on uskonnollisesti tärkeäksi koettu. Joten vastustamisen vahvuus on ymmärrettävä. Laki ei ole vain oikeuksia, vaan koko käsitteen määritelmä. Joten lainmuutos uhkaa samalla koko kristillistä maailmankatsomusta koska se pitää toisenlaista avioliiton määritelmää tärkeänä.

Haassa haan tavalla;
Jos homot pääsevät naimisiin,
ihmiset on pian pakko päästää
naimisiin vuohien kanssa.
... anteeksi, korjaan ...
shakinpelaajien kanssa.

Astetta lievempää kulmaa edustaa sitten Tapio Puolimatka. Aikaisemmin kirjoitin siitä, miten hän argumentoi siitä mikä on normissa epäonnistumista ja normin muuttamista. Näen hänen näkemyksensä jonain joka ei ole tyylipuhdasta lakipositivismia. Mutta hyvin lähellä sitä hän on. ; Eräässä mielessä voidaan nähdä että hän on lakipositivisti joka antaa lakipositivismin toteutumiselle mekanismin. Mutta itse näen että hän lähestyy asiaa sosiologisemmin. Eli sitä kautta että lait muuttavat todellisuutta ja arkikokemus vaikuttaa asenteisiin. Avioliittokäsite muuttuu joten sitä ei välttämättä pidetä kunnioitettavana asiana. Tämä mielestäni vihjaa siihen suuntaan että lakipositivismia ei pidetä lähtökohtana. Koska muuten avioliittolaki vain muuttuisi. Puolimatka, puhuessaan avioliittokäsitteen arvon katoamisesta, korostaa sitä että laki ei määrääkään sitä mitä koetaan arvokkaana. Joten en pidä häntä lakipositivistina.

Kolmas kanta löytyy sitten Pasi Turuselta. Hän katsoo nimenomaan puolustavansa jotain lain yläpuolella olevaa avioliittokäsitystä. Jotain joka joko on lain mukainen tai ei ole. Mutta on aina oikeassa. "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa" -ryhmä pitääkin sisällään seuraavan lausunnon häneltä "Monet, kuten O A-K, ajattelevat avioliittoa oikeuspositivistisesta näkökulmasta. Eli lainsäädäntö luo avioliiton. Niinpä avioliitto on sitä mitä lakki kulloinkin katsoo sen olevan. Kun laki jossain kohtaa muuttuu, katsotaan että avioliitto muuttuu. Me, jotka korostamme avioliiton pysyvää olemusta emme ehkä ole aina riittävästi tehneet eroa sen suhteen, että puhuessamme "perinteisestä avioliitosta" emme niinkään tarkoita avioliittoa, jonkun 1900 -luvun lainsäädännössä, vaan siitä, että avioliiton keskeinen olemus on perinteisesti sisältänyt miehen ja naisen. Erilaiset juridiset muutokset, jotka ovat parantaneet avioliiton heikomman osapuolen (naisen ja lasten) asemaa, eivät ole muuttaneet avioliiton ydintä tältä osalta mihinkään. Mutta tässä siis se ero. Jos avioliitto samastetaan avioliittolakiin silloin avioliitto on jatkuvasti muuttunut.  Tämä on mielestäni kuitenkin suureksi osaksi virheellinen tapa tarkastella asiaa, koska miehet ja naiset ovat solmineet avioliittoja halki ihmissuvun historian silloinkin kun ei ollut mitään valtiota avioliittolakeineen. Avioliitto ei ole yhtä kuin avioliittolaki. Avioliittolaki ei - sanokaamme - "luo" avioliittoa. Se määrittää avioliittoa solmivien osapuolten välillä syntyviä oikeusvaikutuksia ja pyrkii suojaamaan heikomman osapuolen oikeuksia. Asianmukaisesti ymmärrettynä avioliittolain tehtävä on suojella avioliittoa ja sen osapuolia."

Tämä on näitä lausuntoja joita on helppoa katsoa demokratiaan tottuneen silmin. Silloin näyttäisi siltä että avioliiton vastustaminen menettäisi puhtiaan. Kenties Pasi Turunen jopa valmistautuisi tällöin "edessä olevaan ilmiselvään tappioon". Eli kun on pitkään väännetty homoseksuaalien avioliittoa vastaan kun laki uudelleenmäärittäisi avioliiton, niin selitetään että laki on vain laki ja omatunto omatunto. Tämä on toki odotettavissa oleva reaktio ; Perinteiset väännöt eri laeista ovat olleet tulisia mutta syntyneet lakimuutokset ovat näyttäneet miten yllättävän hyvin kristityt ovat mukautuneet siihen että kaikki eivät sitten noudakaan heidän normejaan. Tämä onkin hyvä lähestymistapa ; Jos et pidä homoseksuaalien avioliitosta, älä ota sellaista.

Pasi Turunen ei kuitenkaan nähdäkseni tee näin. Hän edustaa essentialismia joka olisi ikään kuin sitä että kristillisyys on syvempi asia kulttuuria kuin demokratia. Tällöin ideana on se, että lain tehtävä on suojella Jumalan luomaa avioliittokonseptia joka on objektiivinen. Tämä korostaa sitä miten Turunen ylipäätään yleisesti korostaa että avioliitto on biologinen konsepti jossa lisäännytään. Hänestä tämä on biologian määräämä objektiivinen perusta avioliitolle, josta tulisi luopua vasta kun lesbo/homoparit voivat tulla raskaaksi toisistaan.  (En sano mitään.) Siksi onkin hyvä huomata, että Turusen ihanne ei noudata yleistä demokraattista ihannetta jossa mikä tahansa laki ja mikä tahansa pykälä voidaan ottaa käsittelyyn ja uudelleenharkintaan ja jossa äänestystulos päättää sen mitä yhteisiä pelisääntöjä kansalaiset käyttävät. Turusella on "hyviä lainmuutoksia" jotka ovat kristillisiä ja "huonoja lainmuutoksia" jotka eivät ole kristillisiä. Ja nämä ovat objektiivisia tosiasioita. Jokainen joka on erimielinen tästä ei ymmärrä lakia asianmukaisesti. Tätä tämänlaisen ihanteen toteutumista ei voi kutsua oikeuspositivistiseksi. Sitä on lähes pakko kutsua teokratiaksi.

Toki esimerkiksi Päivi Räsäsen taannoiset puheet muistuttavatkin, että monien kristittyjen kohdalla dogmaattinen lakipositivismi ei ole päivän sana. (Mikä ei ole huono asia.) Eli kristitylle kansalaistottelemattomuus on mahdollisuus. Tämä on toki kunnioitettavaa omien arvojen ja omantunnon tottelemista. Paitsi että monelle se on iso askel teokratian suuntaan. Siihen, jossa Suomi on kristillinen maa jonka laki on kristillinen laki ja hyvä jos ja vain jos näin on aina ja ikuisesti. Tämä on de facto teokratia ja sen ihannointia. Sitä ollan teokratiamielisiä.
1: Vaikka asiaa aina yritetäänkin kieltää, sillä ymmärretään että teokratia on terminä sana jonka tunnustaminen omiin teokraattisiin asenteisiin olisi huonoa mainosta. Tämän vuoksi USA:n fundamentalisteja käsitellessä vastaan tulee usein se, miten dominionistit, joiden tehtävänä on valmistaa yhteiskunta lakeineen Jumalalle sopivaksi, kiistävät julkisesti erityisen vahvasti tämänlaiset teokraattiset pyrkimykset vaikka se on dominionistien tavoitteiden syvintä ydintä.

Onneksi moni ymmärtää että homoseksuaalien avioliittolain muutos ei lopeta uskonnon vakaumusten ja dogmien luonnetta. (Muuten Jehovan Todistajat söisivät verilettuja vain siksi että se ei ole laitonta.) Ja että asioita voi paheksua. Ja että lainmuutoksen jälkeenkin on elämää, koska jos ei arvosta homoseksuaalia avioliittoa, niin sitten noudattaa negatiivista uskonnonvapauttaan eikä hanki sellaista - ei vaikka hottis homomies kosisi. Tämänlainen omantunnon seuraaminen on minusta aivan asiallista. (Eikä se sellaisenaan ole teokratiaa tai sen ihannointia kuten ei välttämättä kansalaistottelemattomuuskaan.) Heille minulla on omasta puolestani lähinnä sellainen kanta että syrjikööt keskenään ketä lystäävät.