torstai 10. huhtikuuta 2014

Miten lähtöjään yhteensopimaton sovitetaan yhteen?

Eilinen mielenfilosofinen kannanottoni saattaisi herättää tarkkaavaisessa lukijassa ihmetystä. Sillä esitinhän, että kompatibilismi sopisi yhteen libertarianismin kanssa. Ja jos katsomme perinteitä, voimme huomata että kannanotoissa on luokkakuntaerot jotka ovat hyvin syviä. Jos katsotaan miten kompatibilismi suhtautuu vaihtoehtoihinsa, voimme huomata, että
* Kovassa determinismissä esitys on, että determinismi on se miten mielemme toimii ja että tämä ei sovi yhteen vapaan tahdon kanssa. Näin se on filosofisesti lähtökohtaisesti erimielinen kompatibilismin kanssa.
* Libertarianismin kohdalla ongelmana on se, että kompatibilismi on argumentti siitä että determinismi ja vapaa tahto voidaan yhdistää. Libertarianismi taas ottaa kantaa siihen että maailma on indeterministinen. Kun se määrittelee vapaan tahdon indeterministiseksi, se on by definition ristiriidassa deterministisen näkemyksen kanssa. Näin ollen libertarianismi on lähtökohtaisesti ristiriidassa determinismin kanssa. Ja kompatibilisti taas sitoo kannanottojaan siihen, että determinismi on yhteensopiva vapaan tahdon kanssa.

Koulukuntaeroihin on yleensä syyt. Usein syy on sisäinen yhteensovittamattomuus. Ne tulkitsevat samaa aineistoa, ja antavat keskenään ristiriitaisia tuloksia. Ne ovat olemassa järkevinä uskomuksina samanaikaisesti vain sillä tasolla missä meillä ei ole tietoa.

Asia kenties selviää sitä kautta kun mietitään asiaa siltä kannalta että kompatibilismi tosiasiassa tekee mietintöjä siitä, minkälaatuiset vapaat tahdot ovat yhteensopivia determinismin kanssa.
* Voimme sanoa että Humen vapaa tahto on yhteensopiva determinismin kanssa, koska sen ytimessä on vain se, että ihminen voi toimia omien halujensa mukaan. Näin ollen kaikki toiminta joka tapahtuu ilman ulkoisten entiteettejen painostusta voidaan nähdä vapaaksi.
* Voimme sanoa että Frankfurtin kompatibilistinen malli on yhteensopiva determinismin kanssa, koska siinä vapaa tahto on vain kykyä kontrolloida omia asenteita ja toimintoja (second order desires) tavalla jossa perustavat syviin sisäsyntyisiin haluihimme (first order desires).

Ja näiden suhteen on selvää, että kompatibilismin henkeä löytyy nimenomaan siitä keskustelusta joka painottaa deterministisyyttä, indeterminismin puutetta vaikkapa moraalifilosofiassa. Esimerkiksi Eagleman kuvaa "incognito" -kirjassaan rikosvastuuta ja korostaa sitä että "lieventävä asianhaara" -tapainen lähestymistapa voi olla väärä, koska tuomiot tulee saattaa esille sitä kautta että neurologian antamat tulokset ovat tuoneet esille yhä enemmän ja enemmän tilanteita joissa esitietoinen mieli on prosessoinut päätelmät jo ennen kuin ne tarjotaan tietoiselle mielelle. Ja näin hyvin moni, ellei peräti kaikki, tämänlaiset toiminnot lähinnä selitetään ja oikeutetaan jälkikäteen tietoisella mielellä.

Tämä ei kuitenkaan rajoita kannanottoja kovinkaan paljon. Koska kompatibilismi kuluttaa aikaa determinismin kanssa yhteensovittamiseen, se ei kuluta aikaa siihen että se irtautuisi determinismin loogisesta vastakohdasta. Näin ollen ei ole ilmiselvää että vaikka determinismi ja libertarianismi ovat toistensa kanssa ristiriidassa, että kompatibilismi irtautuisi väistämättä libertarianismista hakiessaan yhteyttä determinismin kanssa.
* Humen määritelmä tarjoaa tästä siitä erikoisen näytteen, että se on itse asiassa niin epämääräinen että sen sisällä voi olla tilaa sekä indeterministiselle että deterministiselle toiminnalle. Se ei ota lainkaan kantaa toimintaperiaatteeseen. Tämä kertoo tosin siitä että monesti kompatibilistiset mallit jotka sovitetaan yhteen libertarianismin kanssa voivat olla tätä siksi että ne ovat epämääräisiä. Tämänlaatuinen epätäsmällisyys on loogista ristiriidattomuutta, mutta se on samalla hitusen epätyydyttävää.
* Toisaalta monesti on kuten edellisessä viestissäni jo mainitsinkin, kompatibilismi ottaakin kantaa enemmän vastuuseen. Ajatus siitä että kontrolli johtaa vastuunkantoon on hyvin luonteva. Mutta tämä on itse asiassa determinismiä joka koskee ikään kuin valintaa koskevaa ympäristöä. Voidaan siis sanoa että nämä kompatibilistiset versiot viittaavat että maailma on sen verran säännönmukainen että ihminen voi olla vastuussa teoistaan valintojensa jälkeen. Ja tämän yhdistäminen libertarianistiseen vapaaseen tahtoon ei ole kovin vaikeaa - koska kysymys on tavallaan eri vaiheesta. Ensin on indeterministinen valinta, ja tätä seuraa toinen tilanne, perustaltaan jotekin deterministinen vastuullinen tila.
* Kolmas syy on se, että vaikka kuvaamani premissikolmikko onkin hyvin perustava, on joskus syytä huomata että premissit ovat tavallaan kannanotto tiettyyn kysymykseen. Ja näin jos käsityksemme kysymyksestä muuttuu, premisseihin jumittaminen olisi dogmaattisuutta. Kun mielenfilosofian ydinongelma oli siinä että tieteellistä näkemystä oli intuitiivisesti vaikeaa sovittaa yhteen vapaan tahdon kanssa, on aivan asiallista muuttaa kysymys joustmattomasta luonnonlainomaisesta determinismistä kohti monipuolisempaa käsitteistöä. Voidaan sanoa että determinismin sijaan on kysymys skientismistä. Ja tällöin kompatibilismi muuttuukin muotoon "minkälaiset vapaan tahdon muodot ovat yhteensopivia tieteelliseen mekaniikkaan nojaavan maailmankuvan kanssa". Ja tällöin voidaan sanoa että klassinen determinismi vastaa makrofysiikan ilmiöitä. Ja kun luonnon toiminta perustuu fysiikan tuntemukseen ja siitä tehtyyn fysiikan filosofiaan, voi olla syytä vedota esimerkiksi kvanttimekaaniseen indeterminismiin. Kun determinismipuoli on kuitattu, voi olla syytä mennä hakemaan yhteyttä myös indeterministisen mallin puolelle.

Toki on hyvä huomata, että kaikesta huolimatta kompatibilismi on ohjelma joka on kenties kaikista pahiten uhattuna aivotutkimuksen tuomien tulosten kanssa - ja sille käy käytännössä näin olipa löydökset sitten mitä tahansa. Sillä determinismi vs. indeterminismi -väännön ytimessä on mekaniikka. Nämä näkemykset vain falsifioituvat tai eivät falsifioidu. Kompatibilismin koko rooli on kuitenkin miettiä mahdollisia mekanismeja. Ja näin ollen kun kyseinen mekanismi löytyy koko kysymys muuttuu siihen muotoon onko tämä tunnettu mekanismi sitten vapaata tahtoa vai ei. Siksi aivojen mekaniikan tunnistaminen muuttaa kompatibilismin lähinnä yhden mekanismin tutkimukseksi, joka on melko suoraviivaista. Tämä koulukunta tuleekin todennäköisesti "kuolemaan" tai latistumaan.

Sillä sen jälkeen kun/jos ihmisten valitsemisen ja toiminnan mekanismit selitetään, kompatibilismin kirjosta valtaosa muuttuu täysin irrelevantiksi. Se käsittelee enää korkeintaan vaihtoehtoisia maailmoja, kuten skifikirjallisuutta, Jumalien mielen toimintaa. Tämän jälkeen "skientistinen" kompatibilisti muuttuu siis joko jonkinlaiseksi tarinankertojaksi, tai sitten alkaa toivomaan aivan pirusti sitä, että avaruusolentoja löytyy jostain. Ja että niiden aivotoiminta ja valinnan mekanismit olisivat tuntemattomia, eivätkä todennäköisesti samoja kuin ihmisillä.

Ei kommentteja: