Pieni ajatus ; Vahva identiteetti

Missä nimen merkitys?

Ihmiset ovat synnynnäisiä "poliitikkoja" ja "lakimiehiä". Emme kovin synnynnäisiä "tiedemiehiä" tai "filosofeja". Toimintamme, joskaan eivät intentiomme, ovat taitavia voittamaan sosiaalisesti väittelyitä. Usein repivän debatin kohdalla kysymys on kuulumisesta, ei kuulemisesta. Keskustelu on useimmiten tekosyy, jotain jolla ihan muunlainen toiminta oikeutetaan.

Tämä näkyy erityisen hyvin siinä, miten kunnioitamme itsessämme ja muissa vahvaa identiteettiä. Sitä ei toki usein kutsuta tällä nimellä. Mutta kutsumme helposti mielipiteidenvaihtajia "takinkääntäjiksi". Ajattelemme että mielipiteen vaihtaminen ei olisi hyvä asia. Siksi moni perussuomalainen on pettynyt Timo Soiniin, kun hän on vaihtanut "Missä EU siellä ongelma" -lauseen hokemisen EU:n sisällä vaikuttamiseen. Hänet koetaan tuulihatuksi ja jonkinasteiseksi jenginpetturiksi.

Identiteetti jota tässä tarkoitan on tietysti hyvä määritellä. Useinhan identiteetti on määritetty (a) metafyysisesti siten että identiteetti on se joka tekee minusta tai sinusta saman persoonan kuin minuutti sitten. (b) eksistentiaalisesti ajtellaan että identiteetti tekee jatkuvan elossaolon merkitykselliseksi. Siinä on pysyvyyttä, arvokkuutta ja jotain joka tekee elämisestä persoonallista ja elossaolemisen arvoista.

En kuitenkaan lähde suoraan tälle tielle. Sillä;
1: Pidän metafyysistä identiteettiä petollisena. Jos asiaa lähestytään samuutena voidaan sanoa että identiteetti on jotain joka tekee asiasta X saman kuin kohde Y on jossain toisessa ajassa. X ja Y ovat identtisiä jos ne ovat sama asia. Tämänlainen ns. numeerinen identiteetti on kuitenkin liian tiukka. Ja kaikissa muissa muodoissaan identiteetti muuttuu samantapaiseksi ongelmaksi kuin Theseuksen laiva. Jos laivaa korjataan ja siitä vaihdetaan osia, onko se sama laiva? Identiteetti onkin usein lähinnä analogisuutta ja identifioitavuutta. Vain jonkinlaisesta obsessiivista häiriötä sairastavan megadogmaattisen ihmisen voi kuvitella pysyvän sellaisena, että he eivät muuttaisi mielipiteitään yhtään mistään. (Usein terveet ihmiset sen sijaan muuttavat, korjaavat ja täydentävät mielipiteitään suojellakseen maailmankuvaansa, vähintään assimilaatiolla ja joskus harvoin akkomodaatiolla.)
2: Jos identiteetti taas sidotaan merkitykseen, syntyy helposti tilanne jossa identiteetti on pelkkä naamio. Se et ole sinä, vaan jokin mielikuva jota mainostat ympärillesi itsestäsi.

Siksi se, mikä oikeastaan jää jäljelle on se, että identiteetti on omaelämänkerralinen muisti. Se, millä kerromme itsellemme tarinan elämästämme. Tässä on aivan luontevaa että tässä tapahtuu muutosta ja kasvua. Sillä hyvä tarina on jotain jossa muutos on oleellinen osa myös sitä merkitystä joka elämästä saadaan. Yleensä ihmiset heijastavatkin identiteetissä liikaa sen ei-psykologisia versioita ja tällöin identiteetissä korostuu muuttumattomuus ja oman sosiaalisen kerhon korostaminen.
1: Koska omaelämänkerrallinen muisti on aina subjektiivinen tarina - ja useimmiten itselle hivelevän optimistinen ja ylitsevuotavaisen myönteinen tarina - voi olla hyvä avata selitystä tarinankerronnallisten elementtien kautta. Sankarin ja päähenkilön määritelmät ovat toki vähintään joustavia, mutta yhtenä piirteeksi voidaan määrittää se, sankari ei opi ja muutu tarinan aikana. Hän on ongelman ratkaiseva heeros ja hyveellinen alusta loppuun. Päähenkilö sen sijaan kasvaa tarinan aikana. Näin ollen mitä enemmän ihminen kykenee akkomodaatioon ja mitä vähemmän dogmaattinen hän on, sitä parempi päähenkilö hänestä tulee. Ihmiset haluavat kuitenkin yleensä olla niin kovasti oman elämänsä sankareita, että assimilaatiokin on monelle saavutus.

Minäkin kannatan vahvaa identiteettiä, mutta se on niin erilainen että nämä muut identiteetin versiot vaikuttavat jopa jotenkin sen antiteesiltä. Muiden identiteettien muodot ovat sellaisia että en ymmärrä miksi niitä pitäisi jotenkin tukea ja kunnioittaa. Dogma ei ole periaatteellisuutta ja niissä pitäytymistä. Se on sitä että jääräpäisyys määritellään hyveeksi etenkin silloin kun se on idioottimaista. Soini sai minulta kunnioitusta vasta kun hän näytti kykenevänsä muuhunkin kuin samojen hokemien toistamiseen kuin rikkinäinen levy.
1: Enemmänkin. Minulle ihminen on aidosti persoona vasta kun hänen identiteettiään ei voi korvata yksinkertaisella algoritmilla joka toistaa valikoituja kliseitä. Yllättävän harva ihmislajin edustajaa. Hikipedian "Persoonallinen Jumala" toki pelastaa heidän arvonsa, koska se muistaa kertoa että "Englannin kieli soveltuukin modernin teologian käyttöön, koska siinä person merkitsee yksinkertaisemmin henkilöä, mikä mahdollistaa Isä Jumalan täsmällisen kuvauksen oppia vaarantamatta: person without a personality. Itseään kunnioittavan amerikkalaisen kielinationalisen protestanttikristityn tulisi pitää tämä mielessään." Ilmeisesti osittain siksi, että asialla on tarvetta laajemminkin kuin pelkästään tässä tietyssä teologisessa yhteydessä. Ja rehellisesti sanoen tarvetta tälle huomiolle olisi paljon myös "uskovaisten jengin" ulkopuolella.