Mythopoeia -blogissa otettiin kantaa Hosseinin "Tuhat loistavaa aurinkoa" -kirjaan. Hän kuvasi sitä mässäilykirjaksi. "Kuten edellisestä kuvauksestani voi päätellä, kirjassa mässäillään naisten kärsimyksillä. He ovat jatkuvasti miesten – isien, aviomiesten, sotilaiden ja sivustakatsojien – uhreja eikä lukijalle jää epäselväksi, että pahantekijät ovat nimenomaan ei-länsimaalaisia miehiä. Islam esiintyy teoksessa harvakseltaan, mutta tyypillisesti aina sortajien tukena. Kirjassa ei pyritä millään tasolla ymmärtämään tai selittämään tätä länsimaiselle lukijalle vierasta kulttuuria, se kuvataan vain yksioikoisesti avuttomille naisille kärsimyksiä aiheuttavana pahuuden suona. Lukijalle käy myös selväksi, että itseään nämä naiset eivät pysty auttamaan. He ovat säälittäviä uhreja ja tarvitaan ulkopuolista asiaan puuttumista, jotta edes joku pelastuu." Teoksessa on kieltämättä piirteitä joita ei voi kuvata muutoin kuin käsitteellä sosiaaliporno (akateeminen, ehdottoman tieteellinen termi).
Olen itsekin kirjoittanut kirjasta, joskin astetta positiivisempaan sävyyn. On melko varmaa että tässä tulkinnassani vaikuttaa ihan se, kuka minä lukijana olen. Olen mies ja uskontokriittinen, joten ei pidä ihmetellä että suhtautumiseni on ambivalentti, mutta positiivisempi kuin kristityllä miehellä. Samalla on selvää että jos on feministi ja vähemmistöjä puolustava liberaali, kirja edustaa jotain jossa on jotain voimauttavaa. Sellaisella omituisella tavalla jonka voi vain marttyyrikertomuksista saada. ; Kristinuskon alkuaikojen roomalaisessa kolosseumissa kuolleet luovat omituista sosiaalipornoista voimaa joka vahvistaa uhrin viitekehyksessä olevia. Ja tämänlaisesta lietsomisesta tulee helposti jokin jota harjoitetaan lietsonnan vuoksi.
Melko monesti tiedostaviksi kirjoiksi asetetaan juuri tämänlainen "valkoisen miehen taakan" ajatus jossa autettavat ovat avuttomia ja kyvyttömiä itse hoitamaan ongelmiaan. En kuitenkaan suhtaudu tähän yhtä negatiivisesti kuin "Mythopoeian" kirjoittaja. Sillä tiedän että joskus tilanne on sellainen että sitä ei todellakaan voi yksinään hoitaa. Uhria on turha syyllistää lisää siitä että jos hän haluaisi hän voisi ratkaista ongelman.
Esimerkiksi koulukiusaamistilanteessa on usein kysymys ylivoimatilanteesta jossa mainitut ehdotukset "puolusta itseäsi, vedä niitä turpaan" ovat puoliksi oikeassa. Kiusaajat tottelevat vain yhtä kieltä, ja heitä pitää kouluttaa sillä kielipelillä minkä he ovat valinneet ja teoillaan demonstroineet. Mutta on turhaa kuvitella että jokin itsensä puolustamisen voima antaisi kiusatulle supervoimat joka takaisi että tappelussa voittaa se joka on eettisesti oikeassa ... eikä se joka osaa enemmän tapella ja jolla on vahvempi julmuus ja isommat tukijoukot. Ja tietyssä asemassa pidän aivan realistisena sitä että uhrit voivat olla "koulukiusattuja yhteiskuntatasoa myöten".
Lietsonta ja uhristatuksen hankkiminen on tietysti nykyään äärimmäisen muodikasta. Ja "Mythopoeia" korostaa aivan oikeaa ongelmaa. Toisessa ääripäässä on sitten se toinen puoli. Se, että ongelmista tiedottamisesta tehdään ongelma. Ongelmien esilletuoja muuttuu äärimmäisen helposti "suvaitsemattomaksi", ainakin julkisen mielipiteen mukaan. Ainakin puoliksi tosi lausunto "On sanottu, että läpipaistava vakaumus pilaa hyvänkin taideteoksen, ja
valitettavasti se tuntuu olevan totta tämänkin teoksen kohdalla." voi silloin muuntua osaksi modernia suomalaista (tai ainakin somelaista) arvokeskustelukulttuuria.
Se toinen puoli
Tästä saa hauskan esimerkin "Paholaisen Asianajaja" -blogista. Siellä kerrottiin fundamentalistista joka oli ehdottanut että ateistien lapsille tulisi antaa pakkouskonnonopetusta. Kun Puumalaisen kommentit tulkittiin pahantantoiseksi ja suvivirsikeskusteluksi (jota ne eivät olleet) luulisi että tiedottamista arvostettaisiin. Kuitenkin kristitty pahastui "Olen ollut jo hyvän aikaa tämän palstan vakiolukija. Olen pitänyt kovin paljon varsinkin erilaisista skepsis-aihepiirin ansiokkaista jutuistasi. Nyt taitaa olla kuitenkin lähdön hetki. Opettajana ja suvaitsevaisena kristittynä, tieteellisen maailmankatsomuksen omaksuneena sellaisena, en haaskaa enempää aikaani lukeakseni itselleni tärkeän elämänalueen ymmärtämätöntä kommentointia. Olisi erinomaisen arvokasta jos Asianajaja ymmärtäisi että meitä kristittyjä on monenlaisia. Fundamentalistejakin on, aivan liian paljon, mutta paljon on meitä muitakin. Suvivirrestä viis, mutta silti sekin saa säilyttää paikkansa. Ahdasmielisyys ahdistaa. Tulipa se miltä suunnalta tahansa."
Ajatus on tuttu. Fundamentalisteista ei saa mainita edes esimerkkejä koska se on kiusaamista. Lestadiolaisetkin syyttivät lehdistöä vainoamisesta kun heidän toimintaansa liittyvä pedofiilien ilmoittamatta jääminen poliisille - aka. pedofiilien suojelu - nousi esille. Se, että liikeen johtoportaassa oli tämänlaista toimintaa, ja että sitä ei käsitelty asiankuuluvasti oli asia josta tiedottaminen oli uskonnonvapauden häirintää ja vainoamista ja kiusaamista. Muut taas pahastuivat tämänlaisesta koska se herjasi kristinuskoa kokonaisuutena. Aivan kuin ihmisillä ei olisi sen verran järkeä päässä, että he ymmärtäisivät että pedofiilien suojelu ei tarkoittaisi samaa kuin pedofiilien yliedustus kyseisen uskonnon sisällä, tai että se tarkoittaisi että kaikki lestadiolaiset tietäisivät pedofiliasta ja piilottelisivat heitä kellarissaan. Tai että kaikki kristityt odottavat vain sitä että saavat panna pikkulapsia perseeseen. (Mutta toisaalta, ihmiset ovat aika huonoja ja tyhmiä noin ylipäätään. Että jossain määrin ymmärrän mistä tämä tuntemus syntyy.)
Tämä on luonnollisesti ymmärrettävä ja vähintään puoliksi järkevä lausunto. Sen järjen voi rinnastaa "Mythopoeiassa" aivan oikein mainittuihin puoliin. Siitä on kuitenkin tullut eräänlainen yleislukutapa. Sellainen, jossa kestä tahansa fundamentalistista mainitseminen koskaan missään. Sillä kritiikki luetaan aina lähinnä koko uskonnon leimaamiseksi. Siksi ei saisi koskaan kirjoittaa kenestäkään fundamentalistista koska se olisi yleistämistä jota ei saisi tehdä.
Itse en ymmärrä miten kirjoittaa yhtään sanaa kristinuskosta missään kun aina olisi pakko ottaa jokin lähestymistapa tai määrittely, joka on leimaamista jossa ei voitaisi edustaa koko ideologiaa. Tämä onkin nähdäkseni fenomenologisen ajattelun syvä heikkous ; Luokittelu kielletään mutta aiheesta kuitenkin puhutaan. En ymmärrä miten kristitty voi kutsua itseään edes kristityksi ottamatta jollain tavalla kantaa kristinuskon määrittelyyn.
Ja eettisesti olen hyvin turhautunut. Sillä kristinusko on, ainakin teoriassa, kaunis perinne. Se koostuu ihmisistä ja tätä kautta on muistettava, että se pitää kuitenkin sisällään myös lieveilmiöitä. Leppoisimmat uskovaiset myöntävät tämän ja esimerkiksi he eivät kiistä fundamentalismin olemassaoloa. Korostankin sitä että liberaalit uskovat puolustavat kuitenkin jostain syystä aina näitä fundamentalisteja ; Jos kirjoitat asian joka tiedottaa jostain fundamentalistisesta käyttäytymisestä, nämä uskovaiset:
1: Eivät koskaan pura näitä kiusausrakenteita, eivät kritisoi niitä tai iske niitä harjoittaviin fundamentalisteihin. Tiedotus ei siis mene siihen että ongelma tiedettäisiin, se torjuttaisiin ja korjattaisiin. Että käytös estettäisiin. Tiedostaminen ei johda aktioon.
2: Sen sijaan moittivat maan rakoon ne jotka tiedottavat noista ongelmista, koska se on leimaamista joka värittää kristityt ikävästi ja inhottavasti.
+: Minusta tämä kombinaatio kertoo siitä että yleistyksessä onkin perää enemmän kuin nämä "erikseen luokittelevat" tajuavatkaan. Nimittäin siitä että uskovat eivät vasusta fundamentalisteja vaan fundamentalisteista tiedottamista kertoo että suvaitsevaisuuden sijasta harjoitetaan sensuuria. Ja että kiusaaminen on OK, tiedottaminen - joka voisi olla tärkeää asian korjaamishaluisille - ei.
Tosin tässä syynä voi olla se, että en kykene matalatasoisella etiikallani ymmärtämään näiden kristittyjen ajatuskulkuja kovin hyvin. En esimerkiksi ymmärrä miten esimerkiksi tyypin "muualle meneminen" voisi olla mitenkään tärkeää. Lukemisen lopettaminen on siis jonkinlainen rangaistus. Mutta entä jos se onkin palkkio?
1: Itse asiassa poistuminen paikalta on erikoinen. Jos kristinuskosta on vääriä käsityksiä, juuri debatointi ja asian esilletuominen ovat niitä keinoja korjata sitä. Jos kristityt poistuvat, he tekevät paikasta eikristillisen echo chamberin joissa samanmieliset lietsovat toistensa epäluuloja. Toki monet ryhmät tekevät itsestään tietoisesti tämänlaisen, mutta silloin paikalta ei poistuta ovet paukkuen vaan esimerkiksi ryhmästä tehdään suljettu ja vääränmielipiteiset bannitaan jäsenlistoilta.
2: Olen ylipäätään ihmetellyt sinänsä yleistä ja kenties kaikissa ryhmissä vallitsevaa käytäntöä. Käytäntöä jossa ihmiset kirjautuvat pois seuraamistaan paikoista. On toki ymmärrettävää lopettaa seuraaminen, mutta tässä viittaankin siihen tiettyyn tapaan jolla tätä aika usein tehdään. Eli jotain kanavaa seurataan hyvinkin tiukasti ja pitkään. Sitten kirjoittaja kirjoittaa yhden aivan kerettiläisen tekstin, ja tämän jälkeen ei halulta kuulla mitään muutakaan tältä ihmiseltä. Eli yhden mielipiteen vuoksi ei haluta enää seurata kanavaa jota on ennen pidetty kiinnostavana.
+: Kaiken kaikkiaan ääneen ja julkisesti ovet paukkuen ryhmistä lähtevä saa tempullaan varmasti demonstoroitua kaikille miten suvaitsevainen ja erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleva ihminen hän on. (Viesti yrittää rakentaa tämänlaista kuvaa mutta on sen antiteesi. En tosin ymmärrä miksi ihmiset ylipäätään pitävät tämänlaista tärkeänä. Tai miksi he haluavat luoda itsestään tämänlaista kuvaa. Mutta jos tavoite on tuo, keinot on hyvä sovittaa tavoitteeseensa.) Poistumalla vääränmielipiteisistä paikoista saa varmasti asiansa suuremmalle yleisölle ja demonstroitua avomielisen asenteensa ja superneroutensa erimielisille. Suvaitsevaisuutta kasvatetaan siis ilmeisesti parhaiten lähtemällä ovet paukkuen ja nillittäen ja menemällä samanmielisten ja omanuskoisten echo chambereihin nauttimaan itsetyytyväisyydestä. Kun suvaitsevaisuus on sitä että samanmielinen lyö selkään ja sanoo että kylläpä me ollaan monisärmäisiä ja suvaitsevaisia - kun ei ole erimielisyyttä, konfliktia ja erilaisista mielipiteistä riitelyä. (En toki ihmettele että moni sekoittaa tämän rauhan samaksi kuin suvaitsevaisuus.)
Loppukaneetti
Selvästi tämänlaiseen sosiaalipornoon liittyy ongelma. Uhrimentaliteetti kattaa yhteiskuntamme - ja kristillinen kulttuuri on aina peräti nojannut siihen - ja tämän vuoksi avuttomuus on se joka ratkaisee. Tämän vuoksi ihmiset sitten saavat sanomaansa läpi lietsomalla ja tuomalla ideologioitaan läpi. Ideologinen kirja ei tietysti ole kovin monisärmäinen, mutta maailmankuva, ei monisärmäisyys tai kyky kompleksiin ajatteluun, on nykyajan modernin suvaitsevaisuuden ydinpiste. ~ Suvaitsevainen ei ole se, joka kykenee ajattelemaan eri maailmankuvilla, vaan joka kykenee demonstroimaan yhtä maailmankuvaa ja joka reflektoi omaa maailmankuvaansa parhaiten ja osaa sen parissa tuoda esiin mahdollisesti lietsottuja ja kuvitteellisia uhkia joiden mittakaavasta tehdään ylisuuri.
Toisessa ääripäässä onkin se, että jos jossain ideologiassa on lieveilmiöitä, se nähdään helposti maailmankuvan vastustamisena. Ja siksi asialle ei tehdä mitään. Tästä seuraa eräänlainen passiivisuus ongelmalle ja asiasta tiedottaminen johtaa pahastumiseen joka kohdistetaan ongelman sijasta viestintuojaan. ~ Mikä varmasti kertoo siitä että ihmiset ainakin jossain määrin tiedostavat että lietsominen on nykyajan ongelma. Kaikki huutavat sutta joten suden huutaja on perusoletukseltaan huijari. Kaiken kattava marttyyripuhe siis tavallaan vie uskottavuutta myös asiallisilta ongelmilta.
Kaiken kaikkiaan kaikki uhripuhe helposti viihteistyy. Sitä seurataan sosiaalipornona, jossa tarkoituksena ei ole tiedostua ongelmista jotta voi kohdistaa voimat niiden korjaamiseen. Sillä tiedostuminen itsessään on tavoite, puuttuminen ja korjaaminen taas olisi asioihin puuttumista eli suvaitsemattomuutta. Sosiaalipornoa pidetään tiedostavana ja älykkäänä vaikka se oikeasti lähinnä rummuttaa ihmisten halpoja tunteita. ~ Ihmiset ikään kuin seuraavat koulukiusaamista pihalla, eivät auta ja paheksuvat kiusaajia - tai kenties korostavat että miten kiusaajilla on varmasti jokin syy kiusata.
Näiden ongelmapisteiden välissä on kieltämättä haasteellista sompata. En usko että maailmaa voidaan parantaa korostamalla että uhri on vahva ja että he voivat ratkaista ongelmansa itse. Mutta silti on vaikeaa olla erimielinen "Mythopoeian" kanssa kun hän esittää että "Jos nimittäin todetaan, että naiset ovat holhouksen tarpeessa, ollaan pian palattu takaisin valkoisen miehen taakan äärelle. Sellainen ajattelu puolestaan ei ole paras tapa maailmanparantamiseen."
Disclaimer "kaikki kristityt eivät ole fundamentalisteja" aina kun tuo esiin jonkinlaisen fundamentalisteihin liittyvän ongelman ei ole suvaitsevaisuutta. Sellaisen vaatiminen on typerää. Sillä jos sitä ei tiedosta automaattisesti, on tyhmä. Ja tämänlaisten disclaimerien laittaminen siis jossain määrin halveksuu lukijaa. Toki ymmärrän miksi on helppoa halveksua monien ihmisten järjenjuoksua. Mutta yleensä näitä disclaimereita odottavat ja vaativat ihmiset jotka ovat todella optimistisia sen suhteen että ihmiset ovat ikään kuin perimmiltään niin hyviä että heihin tulee siksi suhtautua suopeasti ja suvaitsevaisesti. Itse taas edustan sitä pessimistisempää kantaa jossa juuri ihmisten yleinen torspous on se, jonka vuoksi suvaitsevaisuus on todella suvaitsevaisuutta. Sitä ei ansaita, se on ansaitsematonta kuin syntisen armo luterilaisessa kristillisessä pelastuksen teologiassa. Suvaitsevaisuutta ei tarvita siksi, että ihmiset ovat järkeviä ja hyviä, vaan siksi että ihmisten on enemmän kyettävä hyväksymään kaikenkattava huonous, pahuus ja typeryys. Hyvyys, totuus ja kauneus ovat monessa paikassa ihmiskunnan antiteesi - ja juuri siksi ainut tapa olla tappamatta kaikkia koko ihmiskunnassa on juuri suvaitsevaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti