torstai 10. huhtikuuta 2014

Vaanivaa tekoälyä - eli dataroskan syövereistä

Puolisoni vanhojen pelien pelaamiseen tarkoitettu tietokone piti fiksailla käyttökuntoon ja pois netistä koska sen käyttöjärjestelmä (Windows XP) lopettaa päivittymisensä. Monet vanhoista peleistä eivät toimi uudemmilla järjestelmillä, joten säilöminen oli tarpeen. Siksi jouduimme muun muassa etsimään asennuslevyjä ja muuta johon voidaan tallentaa koko tietokoneen levypohja. Ja tähän liittyen tuli sitten esimerkiksi haettua erilaisia diskettejä ja muita tallenteita kotoa.

Kävin aikani kuluksi läpi omia vanhoja varmuuskopioitani ja diskettejäni. Vanhoja koulutehtäviä. Keskeneräisiä raapustuksia. Niitä oli kertynyt aika paljon. Osa oli muistoja, osaa en muistanut kirjoittaneeni vaikka tekstien sanavalinnat viittasivat vain yhteen tiettyyn tekijään. Ne olivat joskus hyviä, useammin omituisia ja mielipuolisia. (Tältäkö tuntuu lukea minun blogiani?)

Eräs, kenties mielenkiintoinen, oli Helsingin yliopiston kognitiotieteen puolella yhdelle kurssille tehty tekoälytehtävä. Siinä työn alla oli äänen avulla toimiva kahviautomaatti. Puolisoni yritti opettaa laitteelle omaa puhettaan, mutta kone ei ehkä ottanut selvää hänen korostuksestaan. (Hänen puhetapansa on painotuksiltaan ja äänneasuiltaan hieman omintakeinen.) Minäkin annoin oman äänijänteitä värisyttävän panokseni projektille. (On huolestuttavaa jos minä edustan "jotain normaalimpaa" yhdellekään data-aineistolle. Nyt todella kävi näin.)

Se ei edistynyt hirvittävän hyvin, sillä raportissa luki, että puolisoni ei saanut kahvia tilattua. Sitten minä yritin, eikä tästä tullut oppia. Aikani tuskailtuaan aloin kiroilemaan. "Saatana! Perkele! Jumalauta!". Tietokone oli heti skarppina. "One latte." Puolisoni muisti tapahtuman hyvin, itse olin sen aivan tyystin unohtanut.
Projekti on kuitenkin kenties sittemmin saanut tuulta alleen. Olen huomannut sittemmin saman algoritmin olevan käytössä niissä joissain kahviloissa, niissä robotinomaisissa androidipalvelijoissa.

1 kommentti:

Tom Kärnä kirjoitti...

Oikeasti blogisi on melko älykäs.

Ja tuo oli hauska (tosi)tarina.

XP:stä luopujia tulee minulla eteen nyt koko ajan. Pitää asentaa heille Linuxia tai uudempaa Windows-järjestelmää tilalle.