maanantai 28. huhtikuuta 2014

Tehty Särjettäväksi ; Eli miten rukouskirjoja voidaan kohdella

Kirjoitin aikaisemmin siitä, miten kirjoja voidaan uusiokäyttää vaikka miekankahvoina. Olen myös kertonut miten ikonoklasmi on tärkeä suvaitsevaisuustesti. Ja skientologia.

Tällä kertaa ajattelin kuitenkin ottaa esille hieman harrastusmaisemman lähtökohdan. Kysymys on tavallaan autenttisuuden ja detaljien määrästä. Ja tässä kohden voidaan nähdä miten "Raamatun" repiminen siilteiksi voi olla käsittämättömän hienostunut aktio.

Eräs historian elävöittäjä on varsin detaljeihin paneutunut tyyppi. (He usein ovat.) Hän on valmistanut monenlaisia keskiaikaisia varusteita ja tarvikkeita. Tällä kerralla otan esille miten hän on valmistanut jalkajousen nuolen (vasaman). Tai tarkalleen ottaen vasaman sulituksen. Hän tiesi, että keskiaikana sotaan kuului usein kaikenlainen ryöstely. Tähän liittyen hän tiesi että kirkoista ryöstettiin melko usein monenlaisia asioita.

Hän tiesi myös jotain joka ei tule kovin helposti mieleen. Nimittäin sen, että vaikka ajattelemme että Eurooppa oli kristillinen alue, olemme vain puoliksi oikeassa ; Kristityt toki korostavat mielellään että Eurooppalainen Kulttuuri ja sen arvopohja ovat 100% kristilliset. Ja että siksi meillä on tiedettä ja kulttuuria. Että nämä kaikki olemme velkaa kristinuskolle. Tosimaailma on tietysti harmaasävyisempi.

Teknisesti kristittyjen maiden ihmiset sotivat toisten kristittyjen maiden ihmisten kanssa. Ja tässä välissä ryöstettiin myös kirkkojen omaisuutta. Tiedetään että usein pergamenttia tarvittiin monenlaisiin asioihin. Ja siksi moni hieno rukouskirja leikattiin pienemmäksi ja käytettiin esimerkiksi jalkajousen vasamiin.

No, tämä mainitsemani historian elävöittäjä sitten opetteli valmistamaan pergamenttia itse. Teki siitä sivuja, joita hän kuvitti keskiaikaisilla kirjoitustyyleillä. Kuvitti ja laittoi jopa kultausta. Teki niistä oikein hienoja, kuten kuuluukin. Sitten hän leikkasi syntyneet rukouskirjan sivut palasiksi ja teki näistä vasamansulkia. Valmiista vasamista näkyy kirjaimia ja palasia kuvista. Tätä on jo hyvin vaikeaa nähdä jumalanpilkkana.

Siitä huolimatta, jostain syystä, tämän jälkeen minun tekisi mieli saada vapaa pääsy Gideonien ilmaisraamattuvarastoon. (Kenties siksi, että kristinuskolla nykyajassa on nimenomaan vahva ote perinteisiin ja kulttuuriin, mutta vain pieni ote sivistykseen. Mutta tämä ei tietysti ole kovin autenttista keskiaikaa. No, eivät ole ohutpaperiset ilmaisraamatutkaan.)

5 kommenttia:

mm kirjoitti...

Näköjään selaillessani näitä juttujasi hyppelen saaännöllisesti IRL-muistoihin. Tässäkin jäin miettimään asioiden kääntöpuolta. Kirjoittelen tässä näitä ajatuksia järjestellessäni aivojani.

Meillä Suomessa voidaan ajatella, että raamattupaperia voi uusiokäyttää monella tavalla alkuperäistä käyttöä viisaammmin. Mielenkiintoista oli muuten kuulla se, että vapaajattelijoiden pornoon vaihdettuja Raamnattuja ei heti tuhottukaan.

Se toinen totuus: Siellä kaukana vuosia sitten kirkon koulutuslaitoksessa oli muutaman kuukauden ajan jonkun aasialaisen kristillisen järjestön stipendillä kaksi kambodzhalaista nuorta miestä odottelemassa Hongkongin viisumia. Kambodzha oli juuri silloin auennut länsimaille.

Nämä nuoret miehet eivät tajunneet, kuinka erilaisessa maailmassa he olivat eläneet ja kertoivat osaksi tavallisina juttuina omia kokemuksiaan. Molempien perhe oli tullut kristityksi "sortoaikana" paikallisissa salaisissa seurakunnissa.

Yksi juttu liittyi Raamattuihin. Toisen pojan lääkäri-isä oli kuullut kristinuskosta ollessaan pakolaisena Vietnamissa ja oli - viikon asiaa pohdittuaan - halunnut tulla kristityksi. Raamattu oli tuolloin kielletty kirja ja paikallisella papillakaan ei ollut kaikkia sen sivuja. Samaan aikaan kristillisillä radiokanavilla saneltiin Raamattua hitaasti niin, että sitä saattoivat nuo "salakuuntelijat" kirjoittaa itselleen. Koska pojan isä oli koulutettu mies, hän ryhtyi yhdeksi sanelusta kirjoittajaksi. Niitä sivuja sitten salaa kopioitiin seuraavillekin.

Oikeassa maailmassa oikeille ihmisille tapahtuu myös tällaista. Edelleenkin. En pysty enää supistamaan omaa näkökulmaani vain Siksi olen outo lintu, vanha haahka...

Tuomoh kirjoitti...

On ihan luonnollista että tarinat herättävät muita tarinoita.

Raamattupaperin uusiokäytön "viisaudesta" voidaan olla montaa mieltä. Se on vähän kuin kaiken muunkin paperin uusiokäyttöä. (Kierrätys kunniaan!)

Kirjarovio on kuitenkin aina myös vahva symboli. Kenties sen takia omaakin käytöstäni koskee se, että "I don't usually do drugs. - But when I do, I don't." Eikun "I don't usually smoke, but when I do I wrap it in thin sheets of free bibles" (Minulla on niin lukuisia "Raamattuja" käyttötavarana että lukemisen lisäksi liikenee ties mihin aktioihin. Ilmaisraamattujakin huru mycket.)

Yleensä sivistynyt ihminen ei kai tahallisesti polta tai revi mitään kirjoja tarkoituksettomasti. "Harry Potter" -roviot ja vastaavat kohtaavat nykyisin torjuntaa ja paheksuntaa.

Siksi Vapaa-ajattelijatkaan eivät sitten laittaneet Raamattuja makkeliin niin kuin ennakkolupaus oli. Sen sijaan lahjoittivat ne eteenpäin. Mutta vasta reaktiivisesti paheksuntaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Toki antamasi näkökulma voidaan nähdä myös vertauksena siihen miten ruualla leikitään länsimaissa. Joku muualla sitten kuolee nälkään. Mutta eipä sitä ruokaa kannata silti myydä täällä turvallisuuspäiväysten ulkopuolella ja rahtaaminen ylijäämätavaralle ei onnistuisi kun happanisi edellispäivänä vanhaksi mennyt maito matkalla Afrikkaan.

Maija Mäkelä kirjoitti...

En malta olla vastaamatta tähän viimeiseen. Se oli hyvä kommentti.

Jäin miettimään vastaanottajan puolta näissä jutuissa. Kaikki nälkäiset eivät ota vastaan ruokaa, vaikka sitä tarjottaisiin. Monissa nälänhätämaissa esim USAn merkkiin ei luoteta, vaan oletetaan, että lahjoitetussa ruuassa on jotain vaarallista. Samahan on rokotuksissa, Ystäväni UNICEFissa kertoo monia tällaisia kertomuksia maista, joissa luullaan ilmaisten rokotusten olevan vain keino tartuttaa lapsia.

Siinä mielessä on hassua, että "uskonnon nimissä" lahjoitettu tuntuu maailmalla monesta eriuskoisestakin luotettavammalta kuin monet muut. Monet länsimaiset ajattelevat päinvastoin ja näköjään aina epäilevän uskonnon nimissä tehtyä hyväntekeväisyyttä. Ei kyllä kannattaisi. Ei se ole sen parempaa eikä huonompaa kuin muukaan.

Minä olen sitä mieltä, että motiiveja on turha miettiä liikaa. Saatan olla siinä mielessä umpiluterilainen, että en usko kenenkään motiiveihin täydellisesti. En aina omiakaan motiivejani, kun tiedän, kuinka paljon meillä sisässä liikkuu...

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Mutta et muistaakseni pitänyt kun mainitsin siitä miten hyvät intentiot on hyvä ohittaa ja katsoa asioita seurauseettisesti kun vaikka sairaalaan tupataan? (Tässä toki seuraus on nähtävissä. Hienoja nuolia tulee. Mutta intentio on kuitenkin enemmän mukana. Repiminen kun voidaan tehdä monella tavalla. Tosin en luota mihinkään "tuntemattomiin tunteisiin". Kyllä ne on havaittavissa, moni lukee asennoistakin toisen mielialoja. Love without proof is stalking.)

Mutta jokaisessa meistä on pahaa. Itselleni, ja tietämäni mukaan aika monelle muullekin, on käynyt niin että intentiot eivät kiinnosta koska ne seuraukset. Kirkosta puhutaan niitä hyviä puolia, mutta ne epäonnistumiset, ne epäonnistumiset. Julkinen virheentunnustus - saati siihen liittyvä kompensaatio - ei kuulu kirkon tapoihin. Kun pitää puhua sitä miten pirun hienosti on onnistuttu. Että ehkä täällä epäluottamus tuleekin yllättävissä määrin ihan kokemuksesta.

Mutta niinhän joku sanoi että maailmassa on pahaa. Minäkin näen sellaista peilistä kun ajan aamulla partaa. Ja jos on kuten joku sanoo, eli että tämä paha on maailmassa kontrastina hyvälle, tuomassa hyvän vahvemmin esiin kun sen vaihtoehto tiedostetaan, niin en malta jatkaa pidemmälle koska yleensä tässä vaiheessa nauran maanisesti. Kenties ainut mahdollisuus suhtautua pahan ongelmaan onkin katsoa ihan puhtaasti määrää sen sijaan että miettii miten jokin paha jossain voisi olla kenties ehkä oikeutettua. Kun ongelmana on juuri se, että tämä määrä on ihan sikaälytön, niin älytön että jos tuolla jossain on todella Jumala jonka etiikkakäsitys on niin outo että kaikki tämä on todellakin parhaaksi, niin jokaisen ihmisen välttämätön velvollisuus on tulla paremmaksi ihmiseksi kuin Hän. Ja mikäli olen maailmaa katsonut, se ei ole kovin vaikeaa. Ehkä kristityt suorastaan tähtäävät liian matalalle. Joka selittää ne kokemukset jotka kenties luovat epäluottamusta kaikkea sitä edustavaa kohtaan.