lauantai 28. marraskuuta 2009

Graffitit ja taidekokemus.

Unkurissa kirjoiteltiin graffiteista. Mielestäni tämä onkin hyvä aihe. Yhtenä syynä on haastavuus. Eräässä mielessä kauneutta on helppoa nähdä tietyissä asioissa. Toisissa sitä on vaikeampaa nähdä. Tietyssä mielessä syvempiä ja vaikeampia asioita onkin kauneuden näkeminen siinä mitä ensin pitää rumana. Ja kun sen vielä voidaan tuoda muillekin nähtäväksi, se on hienoa. Samaan tapaan taiteeksi asia on helppo tunnistaa elitismin ja erikoislaatuisuuden kautta, esimerkiksi valtavissa kirkkotaiteissa ja rakennuksissa.

Ehkä onkin hyvä etsiä taidetta myös arkisesta ja kauneutta rumasta.

Itse olenkin lähestynyt taidetta omassa elämässäni rakennustyömaiden kautta. Tarkemmin ottaen en pidä työskentelystä, vaan katsomisesta. Rakennustyömaa on elävä rakennelma, josta valokuvan ottaminen ei toimisi, se rikkoisi rakennustyömaan olennaisen olemuksen. Monesta ne ovat rumia, niissä on kuoppia maassa, betonitolppia ja kaikkea muuta. Talon rakenteet ovat vähän kuten ihmisen suolisto ja luut. Kauniilla missillä on sellaiset, mutta niiden levittely tuntuu silti jotenkin inhottavalta. Joku kai näkee sen kauneuden niissäkin. Minä näen sen rakennustyömaissa.
1: Tosin kauneus ei ole näissä minulle mitään funktionaalista kauneutta. Maahan torpattu paalu tukee rakenteita vasta kun sen ympärille on rakennettu. Sellaisenaan tolppa on jopa hieman kuten eri muinaisuskonnoissa olleet paalut, tolpat, pystyt kivenlohkareet ja muut vastaavat. Ne ovat sillä hetkellä maassa pystyssä ilman "sen kummempaa toimintaa". Rakennustyömaa myös kasvaa ja muuttuu koko ajan, ja tämä on minulle tärkeä asia.

Eli tästä lähdetään. Graffiteja kannattaa minusta lähestyä "haasteen kautta". Graffitit eivät ole sellaisia että ne olisivat kauniita, sovinnaisia tai elitistisiä.

Tietenkin, kun puhutaan rumien kohteiden kauneudesta, ne ovat mielenkiintoisia koska ne pistävät miettimään kauneuden rajoja yleensä. Kuitenkin ne ovat haasteita juuri siksi että niissä kauneutta on vaikeaa nähdä. Haaste syntyy tavallaan siitä että kauneutta on vähän. Eli jos jatkuvasti joudutaan miettimään rajanvetokysymyksiä, aihe ei ole helppo tai malliesimerkkimäinen.
1: Jos näen kaunista jossain rumassa, joudun helposti miettimään estetiikan yleisiä rajoja ja näin se on hyvä apuväline kauneuden mietinnässä. Mutta tosiasiassa tämä rajanvedon vaikeus on juuri siinä että "kaunis" kuvaa tarkasteltavaa kohdetta melko vähän.

Tässä hengessä, ilman mitään snobismin huntua, käärin hihat. Aloitan "valmiiksi nauretusta massa/roskaviihteestä". Juuri se on nimittäin paras ja luonnollisin tapa aloittaa tämä joyrney.

"Kaikki rakastavat Raymondia" -sarjassa oli jakso jossa Raymondin äiti valmisti patsaan. Hän yritti abstraktia, koska hän ajatteli että siinä ei tarvitse osata tehdä näköistä. Hän tekikin patsaan. Sen ongelmana oli vain se, että se sattumalta ja vahingossa näytti vaginalta. Ja tämä yhteys oli niin vahva, että kun sen mainitsi ihmiselle, tämä ei voinut nähdä sitä muuten. Tämä tietysti vaivasi Raymondia, ja sitä yritettiin peitellä. Se myytiin jopa nunnille, jotka eivät suostuneet ottamaan sitä vastaan. Teos oli tietysti myös rakkauden ja välittämisen osoitus, ja sitä käsiteltiinkin samanaikaisesti myös tämän kautta. Tästä saatiin käytännössä iso kasa vitsejä. Kun itse taiteilija huomaa asian, hän kokee pettymystä. Raymondin mukaan se oli kuitenkin ollut vain lohkare, kunnes siitä oltiin vuoltu jotain, joka aikaansai reaktioita, tunteita, keskustelua. Lopulta patsas viedään näyttelyyn. (Ja vahtimestarikin tietää miltä se näyttää.)

Tähän liittyy tietysti se kommentoimani tarina. Sehän oli alunperin reagointi siihen että minulle kerrottiin "pittoreskin paikan kuvaus". Oma elämäni on tietysti ympäristöllisesti aika kaukana tälläisestä ja annoinkin astetta karumman tarinan siitä miten vanhus moittii minua koska hihittelen graffitille "Kytät on natsipaskoja". Tämä legendaarinen Järvenpäässä ollut graffitihan oli siellä iät ja ajat. Ja tuossa tapauksessa siihen liittyi keskustelu. Taide nosti instituutiot ja järjestelmän tapetille. Teos ehkä yritti vain kritisoida, mutta nostikin useampia sävyjä. Kritiikki nähtiin ansiottomana, ja tämäkin on arvohuomio. Sen esilletuominen on taidekeskustelua sekin. Ilmaisuvapauteen ja kritisointiin kun liittyy tietysti myös lupa olla erimielinen taiteilijan kanssa.

Tavallaan seiniin sprayaaminen liittyy juuri tämänlaiseen taiteeseen.
1: Graffiti on ensisijassa sosiaalisen tilan tekemistä. Tässä korostuu rohkeus että määrä. Sosiaalisesti tagit näyttävät että "minä/mun jengi oli täällä". Ja kun se on poliisilaitoksen seinällä, se on osoitus rohkeudesta. Jos graffiti on siis taidetta, kyseessä on sosiaalinen taide.
___1.1: Tässä on ongelmana tietysti se, että myös nurkkiin kuseksiminen voidaan nähdä reviirinmerkkauksena. Jopa eläinten tapoja matkivana parodiana, joka kritisoi yhteiskunnan normeja vastaan ja antaa ihmiselle mahdollisuuden tuottaa väriä ja tuoksuja ympäristöönsä. Minäkin olen kussut nimeni lumeen. Kysymys on jälleen rajanvedosta.
2: Toisaalta graffiti on myös vandalismia. Kun piirrät poliisilaitoksen seinään, tavallaan kritisoit tätä. Taide kritisoi usein, mutta tässä vaiheessa kysymys onkin enemmän se, missä on rajat sille että toiminta on tuhoamista. Yleensä taide yhdistetään luomiseen. Tätä kautta olisi olennaisesti erilaista se, pirstooko puhelinkioskin palasiksi vai suttaako siihen "kirkkoveneen" spraymaalilla.
___2.1: Toki tässä kohden olisi hyvä muistaa että taide ei tarkoita samaa kuin oikeutus. Esimerkiksi jos Hitlerin kansanmurhia kutsuu performanssiksi, voi kenties löytää määritelmän jolla toiminta todella täyttää annetun määritteen. Mutta oikeutetuksi se ei sitä tee. Ihmisillä vain tuntuvat menevän nämä asiat ristiin. Tästä sekaannuksesta minulla onkin hieman inhottava esimerkki. Esitys oli taidetta, ja siihen liittyi eläinrääkkäyshuhu, jota taiteilija ovelasti ylläpiti, jolloin tosiasiallinen teko muuttui valtavaksi ja paisutetuksi legendaksi eläinrääkkäyksestä. Minäkin sain sähköpostia aiheesta "eläinrääkkäys ei ole taidetta."
___2.2: Toisaalta jossain menee varmasti raja siihen että "kritiikki" onkin vain oman tyytymättömyyden ja tylsyyden kohdentamatonta purkamista. Silloin töhryssä ei ole varsinaista ideaa. Silloin se ei ole kovin osuvasti kriittistä tai kantaaottavaa, koska se on hieman kuten "argumentti ilman kohdennusta".

"Unkurissa" lähdettiin toisenlaisesta taidelähestymisestä. "on ehdottomasti paikkoja, jotka suorastaan vaativat graffitia, kuten harmaat betoniseinät, sillat ja alikulkutunnelit, ratikoiden sisätilojen mausteeksikin ne vielä jossain määrin sopivat. mutta uusi maalarisukupolvi töhrii nimikirjoituksiaan yhtä sumeilematta vasta entisöityihin jugend-taloihin kuin tuliterien uudisrakennusten graniittijalustoihin ja ikkunoihin." Tämä on eräänlainen luomisen kautta lähestyminen. Tässä voidaan ottaa niin että taide on luomista. Ja tässä on paitsi itse prosessi, myös se missä se tapahtuu. Betoniseinä on sellaisenaan aika tylsä. Sillä on vain funktio vaikkapa sillankannattajana. Siihen maalaaminen voi tehdä siitä kivemman. Sen sijaan vanhan talon eteen on nähty vaivaa ja se voi sellaisenaan olla taideteos. Siksi graffiti ehkä tekee siihen päälle taidetta, mutta se myös samalla tuhoaa sen toisen taiteen pois. Tällöin graffitin tekijä iskee sensuurin piikkinsä toisen ihmisen ilmaisuvapautta vastaan. Tämä on sinänsä erikoinen argumentti että se iskee juuri siihen yleiseen puheeseen jolla graffitteja puolustetaan. Graffitin kieltäminen on "taiteenkieltämistä" ja "sensuuria" ja "ilmaisunvapauden rajoittamista". Mielestäni tämä reagointitapa pakottaa graffittipiirit joko "tunnustamaan syntinsä" ja korjaamaan tapansa tai sitten "tunnustamaan tekopyhyytensä", eli eron sanojensa ja toimintansa väliltä.
Kuva on Järvenpäästä. Kuvateksti voisi olla vaikkapa Hikipediaa lainaava. "Anarkia näkyy teokratiaa selkeämmin valtion infrastruktuurissa."

2 kommenttia:

MrrKAT kirjoitti...

Ensivaikutelma valokuvastasi: Tuntuu=näyttää hyvältä=>enempi kaunis kuin ruma. Hämmentävästi tai ei niinkään ihme, mutten osaa analysoida miksi. Analyyttiseti alla on roskia ja normaalisti pidän useimpia graffiteja rumina, joten sen pitäisi "matemaattisesti" olla ruma.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Sitten se on onnistunut kuva, joka välittää sen mitä halusin.