"Control is the most obvious difference between an expert and a novice. It must be mastered in many level A swordsman should always be in control of himself, his emotions, and his tactical enviroment."(Guy Windsor, "Swordsman's companion", 109)
Miekkailun harjoittelussa on oltava oikeanlainen mielentila. Useimmiten itsepuolustus ja kamppailu voi tuntua väkivaltaiselta ja vihaiselta, mutta tosiasiassa harjoittelua kuvaa usein sen vastakohta. Miekkailu taitona vaatii itsekontrollia ja keskittymistä.
Ideana on se, että ketään ei lyödä (1) vihassa tai (2) vahingossa. Tämän merkitys korostuu siinä vaiheessa kun käteen annetaan pitkähkö pätkä teroitettua metallia. Jos harjoittelija ei voi taata paluutaan salilta, lajin suosio kärsii inflaation - ja osaajien, saati mestarien, määrät jäisivät vähäisiksi vaikka se olisikin "maan tapa. Siksi ei olekaan ihme, että nimen omaan miekkaa tai muuta "kättä pidempää" käyttävät lajit toistuvasti mainostavat itseään keskittymisen kautta.
Toki tässä on tärkeässä osassa myös välineistö. Harjoittelussa käytetään tylsytettyjä tai puisia välineitä ja suojuksia. Terävien aseiden käyttö suojattomana kun lisäisi onnettomuusriskiä. Näin välineistö antaa luvan ottaa tekniikanteon ja harjoittelun vielä vakavammin "ilman dramaattisia seurauksia". Toki tässäkin on muistettava kohtuus : Pesäpallomaila on vaarallinen, joten taatusti tylsä miekkakin on vaarallinen. Siksi vapautuneisuutta ei saa ottaa liiallisesti.
Harjoittelussa on muistettava myös pari. Itse asiassa pariharjoittelussa voittaminen ei ole aina pääsijalla. Esimerkiksi jos harjoittelupari on itseä paljon heikompi, ei tehokkain tapa oppia ole vain päihittää tätä. Tälläisessä tilanteessa on sen sijaan aikaa keskittyä tekemään (1) vaikeampia tekniikoita, sellaisia joita on harjoitellut vähemmän ja (2) teknisesti tarkemmin, jossa tekniikka suoritetaan erityisen hiotusti. Tätä kautta syntyy "tasoitusta", jonka lopputuloksena ei lyhyellä tähtäimellä voiteta yhtä usein, mutta pitkällä tähtäimellä opitaan enemmän ja "voitetaan ikään kuin tulevaisuudessa".
Harjoittelussa tekniikat täytyy tehdä kunnolla, ei pelleillen. Keskittymällä opitaan. Mutta voittamista ja häviämistä ei täydy ottaa "liian vakavasti", koska siitä seuraa taitojen kehityksen romahdus. Ylpeys voi johtaa jopa huonoon suoritukseen, kun toisen aliarvioi.
Debattimaailmaankin tämän asenteen voi siirtää.
"Of course, a healthy human being must occasionally cede control (rigid, unyielding emotional sterility is not requirement), and one must recognise that the world around us cannot be controlled. But in the Salle, in the street, and on the battlefield, self-control is all."
(Guy Windsor, "Swordsman's Companion", 109)
Esimerkiksi kun käytetään argumentaatiota, on teknisesti olemassa seuraavia tasoja:
1: Logiikan taso ja faktojen taso. Tällä rakennetaan teknisesti hyviä tai huonompia argumentteja.
2: Kielellisen suorittamisen tasolla on sanasto, kielioppi ja tyyli. Niiden kautta yllä olevat toteutetaan.
3: Lisäksi on ympäristö, joka on foorumi, eli esityspaikka, ja yleisö, jotka lukevat tai kuuntelevat.
Nämä kaikki nivoutuvat yhteen hyvinkin mutkikkaalla tavalla. Jokainen tasoista liittyy olennaisesti yhteen. Tosin logiikka ja faktat ainakin minun kohdallani vertautuvat puhtaaseen tekniikkojen osaamiseen miekkailussa. Eli "mitä osaa tehdä". Muu on ikään kuin ympäristön tuottamaa häiriötä joka vaikuttaa siihen mitä voidaan tehdä ; Lopullinen suoritus on tietysti se, joka tapahtuu. Ja siinä on lopputuloksena se, että tehdään joko tilanteeseen sopivaa tai epäsopivaa ja joku voittaa ja toinen ei. Siksi muita tasoja ei voi suinkaan halveksia.
Toisaalta on selvää, että foorumi ei anna tekosyytä argumentoida huonosti. Päin vastoin, aivan kuten hyvä miekkamies on se, joka hioo tekniikkaansa tarkemmin, on myös parempi keskustelija se, joka vääntää rautalankaa paremmin huonontamatta sanomaansa. Foorumi ei anna oikeutta käyttää huonoja perusteluja vain siksi että "ne menevät läpi".
Omalta osaltani uskallan sanoa suoraan, että asiat vaativat paljon harjoitusta. Olipa kyse sitten miekkailusta tai debatista. Olen liian kiinnostunut teknisestä toteuttamisesta ja varsinaisen suorituksen vuoksi kokemukset keskittyvät turhautumiseen ja tästä seuraavaan vittuiluun. Tämä taas johtaa heikentyneeseen suoritukseen. Tarvitsen itsekontrollia, myös miekkailun puolella, jossa perusongelmani on eräänlaiset automaattiset ja tahdonalaisuuden ulkopuolella olevat väistöreagoinnit, jotka tekevät reagoinneistani enemmän kuin ennustettavia.
Uskallan sanoa että yhteys ei ole keinotekoinen analogia, vaan johtuu temperamentistani, perusluonteestani; Monella on kenties ongelmana "tosissaan" -kohta, minun ongelmana on "mutta ei liian". Turhauma ja tästä johtuva vittuuntuneisuus kuvaavat siksi monin paikoin elämäni koko kirjoa. Aggressiivinen viha toki puuttuu, sen tilalla on nimittäin kylmä vittumaisuus. Muistutukseksi itselleni ja suositukseksi muille uskallan laittaa esiin eettisen ohjeen;
"The golden, unbreakable rule of practice is that you never hit anyone either in anger or by accident."
(Guy Windsor, "Swordsman's Companion", 109)
Kuvissa on harjoittelutikareita. Puisia ja metallisia ja tylsytettyjä. Ideana on että vasta kun on riittävästi kontrollia, voi siirtyä puusta metalliin. Ironia, sarkasmi ja kiukkuilu vaativat siksi taitavampaa käyttämistä, eikä niitä saisi heitellä varomattomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti