torstai 14. lokakuuta 2010

Jumal'auta!

Rakas Taivaan Isä. Tiedän että en ota yhteyttä kovin usein, ja että tämäkin menee vastaajaan. Ajattelin silti ottaa yhteyttä.

Aivan aluksi haluaisin kiittää. Sillä vaikka kommunikoisin ahkeramminkin, olisin sitä mieltä että kiitosrukouksia tarvittaisiin enemmän kuin ruinaamista. Siksi haluankin kiittää USA:laisesta äärikonservatiivi Dick "Shotgun" Cheneystä. Hänen tyttärensä Maryhan on lesbo. Ilmiön koskettaminen omakohtaisesti on selvästi näyttänyt Cheneylle asian vakavuuden, sillä vaikka hän kaikilta muilta osiltaan onkin hyvin standardikonservatiivi, hän otti usein kriittistä kantaa homoseksuaalisuutta vastustaviin tahoihin. Hänen lausumiaan aiheesta kuten "Freedom means freedom for everyone" on vaikea selittää muuta kuin sitä kautta että oma elämänkokemus on näyttänyt miten pikkumaisesta asiasta on pohjimmiltaan kysymys. Se on ikään kuin pakottanut hänet eroon abstraktioidusta homoseksuaalisuudesta jota lähestytään abstraktioiduilla Raamatunlauseilla.

Kiitoksia hänestä, koska hänestä sain ajatuksen koko asiaan. Sillä, kuten kaikkivaltiaana tiesit alusta lähtien, teen sen jonka jokainen rukoilija tekee, eli alkaa pyytämään siunauksia. Aivan aluksi haluan tietysti että siunaat jokaista Pahan Ongelman selittäjää. Heille maailmassa oleva paha ohjaa sankaritekoihin, kasvattaa luonnetta ja johtaa pohjimmiltaan johonkin parempaan kuin mitä olisi ilman. Siksi voisit siunata heitä haluamallasi tavalla kaihista kuppaan.

Muista siunata myös kaikkia niitä hyviä menestysteologeja jotka ohjaavat ja kannustavat meitä optimistiseen ajatteluun joka ei lannistu minkään vaikeuden edessä ja joista jokainen tauti on häive epäuskosta ja siksi ansaittua. Tarjoa heille mahdollisuuksia näyttää oma lannistumattomuutensa ja pyhyytensä, vaikkapa leukemian muodossa. Toki kykenen keksimään useampiakin messeviä vaihtoehtoja, ja tarkat yksityiskohdat annakin Herran päätettäväksi.

Olisi ihanaa jos muistaisit myös niitä megarikkaita jotka ovat syntyneet hyvään ja rikkaaseen sukuun ja joiden mielestä rahaa tulee kun sen ansaitsee. Anna heidän rahansa köyhille. Ihan vain jotta nämä "ex-rikkaat" voisivat todistaa olevansa sanansa mittaisia miehiä, jotka yrittämällä saavuttavat uudestaan sen menettäneensä aseman, joka aikaisemmin oli suora seuraus kovasta työstä ja yrittämisestä. Sillä se tulee millä se on tullutkin, joten sieltä slummin pahvilaatikosta ilman ystäviä kiipiminen vaatii vain ponnistelua, ja jos ei onnistu ei ole yrittänyt tarpeeksi. Anna heidän yrittää tarpeekseen, mittansa täyteen.

Olisi myös mukavaa, jos vastaavalla tavalla muistaisit kaikkia niitä joiden mielestä tauti on rankaisu synnistä. Esimerkiksi niitä joista Hitchensin suusyöpä oli rankaisu. Anna heille vaikkapa rakkuloita siihen käteen jolla he kirjoittavat ne valistavat syntisyytöskirjeensä jotta minä pääsen muistuttamaan heitä Jumalan lauseista jotka koskivat ensimmäisiä kiviä.

Ole ystävällinen ja siunaa myös niitä miehiä, joista naisten elämä on täysin tasa -arvoista. Ja myös niitä naisia, joiden mielestä miesten kohdalla perhe -elämä on yhteiskunnallisesti säädetty reiluksi. Ole kiltti ja pidä heidän ruumiinsa ennallaan ja vaihda heidän mielensä keskenään.

Tiedän, että olisin voinut pyytää että antaisit jokaiselle mahdollisuuden kävellä päivän ennakkoluulojensa kohteen kengissä. Mutta haluan olla vastuussa kaikesta siitä, mitä tämä tuossa muodossa kauniilta kuulostava pyyntö pitäisi sisällään.

Ainiin, siunaa puoliskoa, jolla on paljon kestämistä. Vanhempia. Siunaa myös siskoja. Ja jos minulla on veljiä joista en tiedä, siunaa heitäkin. Siunaa heidän lemmikeitään ja kaikkia maailman pörröisiä pupuja -vaikka ne syövät Australiaa nurin minkä kykenevät, he eivät tiedä mitä he tekevät. Ja anna meille tulla se lottovoitto!

Kiitos jo etukäteen. Aamen.
Tämän tekstin kirjoitusmuoto on kieroutunut, mutta ei yhtä kieroutunut kuin kirjoittajansa.

1 kommentti:

Aqua Fortis kirjoitti...

Jostain syystä tuli kyllä Jobin kirja elävästi mieleen.

http://www.youtube.com/watch?v=jHPg3kjKBRc