Pirkka-Pekka Petelius on esittänyt että huumorintaju on melko yleinen asia, joka ei välttämättä vaadi harjoittelua. Mutta huumorin keksimisen taito on hyvinkin harvinaista ja harjoittelua vaativampaa.Huumorilla ei näytä olevan mitään erityistä ja tarkkaan rajattua muotoa, ja hauskuuttajalla on vain oltava jonkinlainen näkemys siitä mikä on hauskaa. Hänen omat yritelmänsä olivat johtaneet esimerkiksi siitä että siinä missä koulunäytelmään oltiin laitettu vuorosana "mennään piiloon tuon pensaan taa", hän oli lausunut jotain sen suuntaista että "mennään piiloon tuon pahvilavasteen taa". Vaikeuden kautta selittyy esimerkiksi "alivaltiosihteereiden" esittämä hauskuuden määritelmä: "Hauskaa on sellainen jossa on hauskoja kohtia." Lause on ympäripyöreä mutta tarkempi kuvaus olisi typistetty versio, vain osa huumorista. Sitäpaitsi tuossa muodossa määritelmä on aika hauska itsessään ja sopii siksi kohteelleen.
Huumori ei kuitenkaan ole aivan mitä tahansa.
Eettisellä tasolla huumoria on jaoteltu sen rakentavuuden kautta esimerkiksi seuraavalla kolmikannalla:
1: Halpaa huumoria on valtaakäyttävä naureskelu, jossa jotain tahoa mollataan ja tehdään ylemmyydentunnon kautta naurettavaksi.
2: Itseironisessa huumorissa terä kohdistetaan itseen, mutta koska itseen ikään kuin automaattisesti kohdistetaan myös rakkautta, on tuhoisuus vähemmän pahaa.
3: Rakentavassa huumorissa kerrotaan ikään kuin opettavaisia selviytymiskertomuksia joilla annetaan voimavaroja.
Yllä oleva ei kuitenkaan määrittele huumoria, vaan ikään kuin luokittelee olemassaolevaa huumoria erilaisiin luokkiin. Kaikki vallankäyttö ei ole huumoria, mutta osa valtaakäyttävästä keinoista ovat humoristisia.
Eri päistä.
Tavallaan huumoria pitää lähestyä ääripäiden kautta. Usein se, millä huumori rakennetaan pitää sisällään sen, että sen vastakohdatkin ovat huumorinrakentamiskeinoja:
1: Charles Chaplinin elokuvien hauskuus perustui usein surrealismiin. Tapahtuu jotain outoa, ja tämä ikään kuin huvittaa nimen omaan siinä olevan yllätysmomentin kautta. Kuitenkin myös stereotypiat ovat hyvin usein huumorin lähteenä.
2: Markus Kajo taas on eräässä haastattelussa kertonut että huumoria voidaan tehdä siten että osa huumorista rakentuu toiston varaan. Eli otetaan jokin asia, venytetään sen käsittelyä ja liioitellaan sitä. Ja jos se ei vielä tämän jälkeen ole hauskaa, niin toistetaan se. Useissa sketsisarjoissa syntyykin tälläisiä toistohokemia, joiden hauskuutta ei ole välttämättä aluksi tajunnut ollenkaan. Toisaalta osa huumorista perustuu tiivistämiseen, jossa asia kerrotaan äärimmäisen tiiviisti.
3: Huumori voi olla toiminnallista. Esimerkiksi mykkäelokuvissa huumori perustui usein jopa väkivaltaiseen ja makaaberiin slapstickiin. Niissä ei ollut kieltä lainkaan. Toisaalta esimerkiksi sanaleikit perustuvat tyystin kielelliseen leikittelyyn ilman esiintyjän fyysistä ilmaisua, näissä ei ole välttämättä sen kummempaa oivallusta kuin että sama kirjoitusmuoto on toisenkin sanan kirjoitusmuoto.
4: Usein sanaleikeissä ei ole mitään ideologiaa taustalla. Mutta usein huumoriin - sanaleikkeihinkin - kuitenkin lisätään jotain tabuja rikkovaa tai makaaberia. Tabujen rikkominen taas synnyttää usein jonkinasteista mustaa huumoria. Ja se voi joskus jopa lietsoa halveksuntaa, toimia ikään kuin ideologisena taisteluaseena.
5: Jopa nauramisen suhde huumoriin on yllättävän vaikea. Osa huumorityypeistä vaatii selvästi naurua. Etenkin vitsi joka ei naurata ketään lakkaa olemasta vitsi. Toisaalta esimerkiksi Sulevi Peltola pitää hyvinkin melankolisesta huumorista. Ja ulkomailta löytyvä humoristi Charles Chaplinkin on esittänyt että onnistunut murhenäytelmä on humoristista.
6: Hauskuus on huumorin ominaisuus, mutta tämä itse voi olla hyvinkin aikaan sidottu : "Unkuri" kertoo satiirin ja parodian lyhytaikaisuudesta "satiiri ja parodia ovat köyhiä lajityyppejä siinä mielessä, että ne jäävät useimmiten kiinni pilkkansa kohteisiin ja vanhenevat ja kuolevat niiden myötä." Toki hänkin myöntää että on ikuista ja yleisinhimillistä typeryyttä, joka tuottaa pysyvän parodioinnin kohteen. Tosin itse en yhdistä ajankohtaisuutta "köyhyyteen", vaan enemmänkin "viihdearvon lyhyeen elinkaareen". Oma ihannesatiirini muuttaisi maailmaa, olisi vaikutusvaltainen, ja tämänlainen ehdottomasti tuhoutuisi kohteensa mukana.
Itse kuitenkin uskallan lähestyä asiaa tarjoamalla huumorinrakentamiseen eräänlaisen kaavan. Itse asiassa olen jopa pistänyt tämän aikaa sitten näkysälle. Se perustuu siihen että huumori syntyy samaan tapaan kuin perinteisen häätavan mukaan syntyy morsiuspuku "Jotain uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä". Tätä kautta hyvässä vitsissä on tuttua, uutta, interkontekstuaalisuutta ja ripaus melankoliaa tai Sipuran halajamaa "sinistä ajattelua" eli "lapsenomaisia maailmanpohdintoja, joissa ei ole mitään pahaa" täydentää kokonaisuuden.
1: Tosin omalla kohdallani huumorintajuni on paikoin varsin karkea. Esimerkiksi metahuumori, eli vitseistä tai vitsinkerronnasta tehty vitsi iskee aika helposti kuin miljoona volttia. Samoin kuin kaikki neljännen seinän rikkomiset - kuten Pirkka-Pekka Peteliuksen pahvilavastekommentti. Tässä mielessä huumorintajuni vääntää esimerkiksi postmodernista filosofiasta kasan vitsejä. Tosin koska halpamainen puoliskoni naureskelee myös pseudotieteille, ei ole väliksi onko pseudotieteilijä tosissaan vai ei jotta se olisi minulle huumoria. Myös kaikki "parodiahorisonttiin ajautunut" on minusta miltei automaattisesti hauskaa, paitsi joskus ei.
Huumoria voi rakentaa joko yhden tai vähemmän elementtienkin kautta. Mutta se on jotenkin "vähemmän hienostunutta".
Kuvan graffiti oli Korsossa Ankkalammen lähellä. Nyttemmin sen päälle on sotkettu graffiteja paljon, mutta tuossa kuvassa se on vielä suhteellisen siisti ja alkuperäinen. Siinä on joitakin hauskoja kohtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti