Omat argumentit vastaan.

Perustelujärjestemissä on olennaista se, että jos lähtökohdat ovat yhtä todet, on johtopäätöskin samalla logiikalla yhtä tosi. Tätä kautta eräs intuitiivisesti kummallisimmista keinoista kritisoida asiaa ei olekaan "olla erimielinen", vaan ottaa perustelukone omaan käyttöön : Kun omalla logiikalla saadaan epämieluisa tulos, syntyy vastaesimerkki joka olisi pakko hyväksyä, koska perustelu itsessään on hyväksytty jo omaa argumenttia esitettäessä.

Kun toinen kannattaa jotain logiikkaa ja esittää sen puolesta todisteita, voidaan hänen omaa perustelutapaansa soveltaa häneen itseensä. Jos hän ei hyväksy lopputulosta, on hänen pakko hylätä myös alkuperäinen perustelunsa.

Otan tästä esimerkin pahan ongelman kautta. Tämä kun on suosittu perustelutapa, jonka logiikat johtavat helposti varsin erikoisiin tuloksiin. Yleinen käyttämäni tapa suhtautua pahan ongelman ratkaisuehdotuksiin on ottaa ne todisteina siitä että kyseistä tilaa on myös Paratiisissa.

Otan tällä kertaa esille toisenlaisen version. Käännän koko kelkan ympäri ja vetoan että on Jumala joka on "läpeensä paha ja julma". Näin ongelmaksi tulee se, miten maailmassa on hyviä ja kauniita asioita. Saan hyvän ongelman, jonka voin asettaa sen vastakkain alkuperäisen pahan ongelman kanssa:
1: Vapaa tahto.
____1.1: Hyvä Jumala antaa vapaan tahdon, koska tietyt arvokkat hyveet korostuvat kun teemme ne vapaaehtoisesti. Jumala joka antaisi vain hyviä vaihtoehtoja pakottaisi ihmiset tekemään hyviä tekoja, jolloin tekojen hyvyys ei olisi tekijälleen eettisesti voimistava. Tätä kautta vapaa tahto tekee hyveistä ansiokkaampia ja tästä on enemmän hyvää kuin pahaa seurauksena.
___1.2: Paha Jumala antaa meille vapaan tahdon, koska vaikka se antaa meille mahdollisuuden esimerkiksi tehdä epäitsekkäitä auttamistekoja, se kuitenkin pitää sisällään monia erityisen pahoja julmuuden muotoja. Jos läpimätä Jumala olisi vain pakottanut maailmaan jossa on vain pahuutta, olisivat ihmiset nukkeja, ja tavallaan syyttömiä. Aito syyllisyys ja halveksuttavuus onkin juuri sitä että ihmisellä on vaihtoehto tehdä hyvää, mutta hän kuitenkin tekee pahaa. Vapaa tahto antaa lisäksi tietä myös erilaisella psykologiselle kärsimykselle, koska tehty paha tuntuu epäonnistumiselta vain sen takia että valinnan olisi voinut tehdä toisin.
2: Luonne.
___2.1: Hyvä Jumala haluaa kasvattaa luonnetta. Jumala voisi luoda ihanat olosuhteet joissa asuisimme. Mutta tämä tekisi hyveellisen sankaruuden mahdottomaksi. Ilman riskiä, kipua ja vaikeuksia ei olisi sankaritekoja. Näin ihmiset voivat kehittyä vaikeuksiensa kasvattamana moraalisesti. Teko joka on vaarassa tehty on myös arvokkaampi.
___2.2: Paha Jumala haluaa että kärsimme maksimaalisesti. Syvin epätoivo syntyy tietysti maailmassa jossa on kontrastina kauneutta. Maksimaalisen ruma maailma ei tuota samanlaista tuskaa kuin se, että inhottavuutta on maustettu hitusella kauneutta. Näin esimerkiksi hyvää tekevä ihminen korostaa omaa heikkouden tunnetta, muistuttaa siitä miten epäonnistunut on. Sankari taas saa teoistaan tuskaa, ja mahdollisesti tuntee olevansa muiden itsekkäiden pyrintöjen käytetössä, hän on uhrannut osallistumistaan. Siksi esimerkiksi ihmiset joilla on lapsia voivat kärsiä koska he voivat kokea syvää hyvän menettämisen pelkoa. Meidät jopa tehdään terveiksi koska me nuorina tiedostamme että joko kuolemme nuorina tai sitten meistä tulee raihnaisia. Kun meille annetaan jotain ihanaa ja sitten tämä otetaan pois, voi kammottava Jumala tehdä äärimmäisempiä pahuuksia.
3: Luonnonlait
___3.1: Ihmiselämä universumissa vaatii sen että maailmassa on luonnonlakeja jotka toimivat säännönmukaisilla tavoilla. Siksi lait mahdollistavat interaktiomme maailman kanssa. Näin ollen esimerkiki se, että meillä on planeetta jolla voimme asua johtaa siihen että on laattatektoniikkaa joka tekee maanjäristyksiä. Se, joka tekee vasarasta tehokkaan naulanlyömysvälineen voi murskata sormemme. Joku voisi kuvitella että maailman voisi tehdä ilman inhottavia sivuseurauksia, mutta tämä ei ole välttämättä mahdollista. Jumalan kaikkivoipaisuus tarkoittaa siksi sitä, että hän voi valita minkä vain, vaikkapa parhaan, kaikista mahdollisista maailmoista.
___3.2: Jotta voisimme tehdä pahaa maailmassa, täytyy meidän jotenkin tietää mitä teemme. Tätä kautta meillä on maailma, johon voimme vaikuttaa ja josta otetuilla asioilla voimme vaikuttaa. Tämä mahdollistaa monta ilkityötä. Näin ollen vasara, jolla voidaan tappaa, murhata ja kiduttaa tahallisesti, että tahattomasti satuttaa omaa sormea tai tipauttaa se varpaille, voidaan tehdä jotain hyvääkin, kuten naulata nauloja. Maailmassa on laattatektoniikkaa, joka on tehty aikaansaamaan maanjäristyksiä, mutta joka myös toisaalta antaa meille planeetan pinnan elettäväksi, on kenties monien mielestä hyvä. Mutta tosiasiassa ihminen voi vain miettiä väärin. Paha Jumala osaa valita pahimman mahdollisen maailman, ja vaikka ihminen voisi kuvitella erilaisia vaihtoehtoja, joissa jokin asia olisi huonommin, he kuitenkin tekevät rakennelmaa joka toimisi itse asiassa paljon eettisemmin kuin nykyinen maailma.
4: Mysteeri.
___4.1: Ihmiselle Jumalan tekemät kauheudet eivät ole järkeviä. Mutta se johtuu siitä että olemme ihmisiä. Jumala on paljon älykkäämpi ja mahtavampi, joten kenties emme vain ymmärrä näitä syitä. Siksi julmuuden edessä ei ole syytä näyttää ylenkatsetta Jumalalle, vaan päin vastoin näyttää nöyryyttä.
___4.2: Maailman hyvyys on kenties kummallista. Mutta se johtuu rajoittuneisuudestamme. Paha Jumala kun on kaiken lisäksi luonut meistä tampioita ja mänttipäitä. Siksi se, että koemme maailman hyväksi ja elämisen arvoiseksi on jotain joka kertoo siitä että Pahuuden Todellinen Tarkoitus jää hänelle ymmärtämättä.

Koko ylläolevassa rimssussa on tietysti selvä toistorakenne. Samoja argumentteja on käytetty puolustamaan sekä hyvyyttä että pahuutta. Kummassakaan todellisuuden kanssa ei saada ristiriitaa. Jumalan äärimmäinen hyvyys on siis yhtä perusteltua kuin Jumalan äärimmäinen pahuus.

Ylläolevassa strategiassa on vain yksinkertaisesti astuttu kehään samoilla säännöillä. Jos säännöt eivät miellytä, ne eivät toimi omallakaan kohdalla. Ja jos pelistä ei pidä, en minäkään edes astu esiin. Sillä tosiasiassa yksikään tässä olevasta rimpsuista ei vakuuta minua suuntaan tai toiseen. Ne ovat vain usein kohdattua teologiaa, joka ei selvästi pyri perustelemaan vaan vetoamaan tunteisiin.

Tätä kautta saadaankin selvä ero. En usko että kukaan vakuuttui maailman totaalisesta pahuduesta. Mutta moni vakuuttuu maailman hyvyydestä. Tämä ei ole perusteltua, koska lähestymistavat ovat samat. Hyvyys kuitenkin antaa vakuuttuneisuuden tunteen monille, ja pahan kanssa tämä on paljon haastavampaa.

Tämä kertoo siitä että ihmisten ajattelu on painottunutta ; Eri vaihtoehtoja ei punnitakaan tasapuolisesti, vaan toisille näkemyksille annetaan kovemmat vaatimukset. Yhdet selviää heppoisilla argumenteilla ja toisilta vaaditaan aivan valtavan kovia argumentteja ja silloinkin suostutaan sanomaan vain että "ehkä,mutta minä uskon toisin".