Nukkumatti on antropomorfistinen kulttuurillinen hahmo, joka on liimattu ihmisen väsymisen ja nukkumisentarpeen ympärille. Jos joku väittää että ei usko nukkumattiin, kukaan ei väitä että hän kiistäisi väsymyksen tunteen, tai että hän elää valvoen, tai että tästä tulisi univaikeuksia.Uskonnon kanssa tilanne näyttää kovasti erilaiselta. Uskonto/Uskonnottomuuskeskustelussa on valtavassa suosiossa strategia, jossa toimitaan hyvin samalla tavalla. - Ja tämä strategia ei ole mitään tiukkojen fundamentalistien heiniä, vaan on nimen omaan pehmeämmän siiven suosiossa. Sen, joka on kuitenkin aktiivinen väittelyssä. Se joka sanoo likimain "Olen reilu enkä hyväksy fundamentalisteja mutta kylläpä nuo ateistit ovat raivoisia ja epäkunnioittavia ja moitinkin vain heitä enkä paikalle ilmestyviä fundamentalistikristittyjä." Tämä siipi on suosittu, koska siinä pääsee näyttämään suvaitsevaiselta ja kaiken, minkä tahansa, uskontokriitikin voi siirtää koskemaan joko fundamentalisteja tai ateistejen epäkunnioittavuutta.
Strategia ja sen problematisointi.
Suositussa strategiassa ateistit sidotaan nihilismiin tai angstiin. Ja väitetään että tämä tekee ateistit ikään kuin automaattisesti onnettomiksi. Tämä on likimain sama, kuin väittäisi että nukkumattiin uskovat eivät kokisi väsymystä.
Tämä Argumentio on nykyajalle tyypillisesti äärimmäisen hedonistinen. Ateismin totuusarvon sijasta väitetään että se ei ideologiana tunnu mukavalta. Minua tälläinen lähestymistapa huvittaa, eikä sitä voi pitää argumentointina, vaan virheargumenttiryppäänä jossa on kasa ylenkatsetta ja tunteisiin vetoamista.
Uskovaiset jotka turvautuvat tähän strategiaan eivät näytä tajuavan, että he väittävät että ateisti on onneton. Ja kun tämä kertoo että ei ole, he sanovat että ateisti on onneton, angst on vain vaikeasti määriteltävä tyhjyydentunne. Ja muistuttavat että Heidegger on sanonut tai Sartre. Koska ateisti ei koe olevansa onneton, hän kokee tätä kautta enemmänkin että
1: Heidegger - uskovainen joka oli paljon aikaa natsi eikä yhtään ateisti - ei osannut ymmärtää mitä ateistina olo on.
2: Sartrekin oli vasta eräänlainen esi-ateisti, koska hän väittää samanaikaisesti että kysymyksillä ei ole merkitystä mutta niihin vastaaminen olisi kuitenkin merkityksellistä jolloin kysymyksillä olisi merkitys. Tai lievennettynäkin Sartre edustaa yhtä näkemystä ateistista, jolloin hänestä ei voida yleistää mitään vallitsevaa kaavaa joka sopisi kaikkiin ateisteihin - tai edes suurimpaan osaan heistä.
Vaihtoehtoina "hallinnan harha", eli kysymyksiin vastaaminen mielivaltaisesti maailmankuvan kautta ja "onnettomuus" tuntuvat turhan tylyiltä vaihtoehdoilta. Koko määrittelykenttä on mielivaltaisesti uskovaisen määrittelemä, ja tätä kautta hän ottaa itselleen valta -aseman, jossa hän paitsi lukee ateistin ajatuksia ja tietää että tämä on onneton, että peräti tietää ateistin tunnetilat paremmin kuin ateisti itse, jopa tiedostamattomaan on pääsy.
Tämä ei tietenkään riitä. Uskovaiset kuitenkin - samanaikaisesti ja samat tyypit - usein muistuttavat, miten ateisteilla nimen omaan on vakaumus. Esimerkiksi vapaa -ajattelijoihin liitetään usein lausunto jossa "vapauteen vedotaan siellä missä ihmiset halutaan vapauttaa vapaudesta". Heidän tunnetiloihinsa vedotaan syvästi. Kuitenkin esimerkiksi vihainen nihilisti olisi täysi oksymoroni : Nihilisti ei näe merkitystä ja vakaumus ja viha taas on merkki siitä että on merkitys. Tämä suosittu väännös tekee asiasta vähintään koomisen.
Selvää on, että ateisti on tälläisellä tavalla määritellyssä pelikentässä joka tapauksessa väärässä. Hänellä on vakaumus ja tunne -elämä ja hän pitää jotain tärkeänä joten hänet leimataan "uskovaiseksi" ja luvassa on naureskelua. Tai ei jolloin hän on "kylmä nihilisti" ja häntä pidetään vähintään potentiaalisena kouluampujana. Mikä tarkoittaa sitä että uskovaiset ovat tehneet argumentaatiovirhetavan nimeltä kaivon myrkyttäminen.
Asiaa voidaan tietysti lähestyä aivan toisellakin tavalla. Sillä koko yllä oleva näkemysrimpsu perustuu näkemykseen jossa ihmisellä ei ole perustuntemuksia, vaan hänen maailmankuvansa rakentaa aivan kaiken. Tämä on hyvinkin lähellä sitä että nukkumattiin uskomisen nähdään rakentavan väsymyksentunteen.
Kuitenkin on paljon asioita, jotka ovat ihmisellä valmiiksi, kuten väsymyksentunne, ja niiden ympärille vain liitetään erilaisia asioita. Liitos ei ole sama kuin asia aivan kuten tulen symboli ei ole liekki. - Yleisesti ottaen nimen omaan taikauskoissa symboli rinnastetaan jotenkin olennaisesti samaksi asiaksi.
Problematisoinnista asiaan.
Itse asiasa uskontojen tutkimuksessa on havaittu tärkeä teologisen korrektiuden näkemys. Siinä on kyse siitä, että jos ihmisiltä kysellään uskonnoista heillä voi olla tieto siitä miten asia menee. Mutta käytännössä he odottavat kuitenkin aivan erilaisia asioita. Ja voivat aivan täysin ja usein toimia ja odottaa asioita jotka ovat vastoin maailmankuvan ohjetta. Ihmisen konkreettisessa elämässä ilmenevä vakaumus ei ole sama kuin teologinen korrektius.
1: Tätä minut sai miettimään lähetystyöntekeminen, jota on oikeutettu näkemyksillä jotka nykyihmisen silmissä näyttävät rasismilta ja miltei psykoottiselta ideologiselta ylimielisyydeltä. Nämä ovat kuitenkin helposti enemmän teologisesti korrekteja tarinoita, eikä niillä ole ollut käytännön tekemisen kanssa välttämättä paljoakaan tekemistä. Lähetystyöntekijä joka julistaa rotuylivoimaansa mustille keskellä Pakana -Afrikkaa jossa kaikki muut ovat eriuskovaisia voi päättyä vain "pataan" tai johonkin muuhun yhtä kyseenalaiseen ja ikävään lopputulokseen.
Myös käytöksen ohjaaminen on helpompaa kuin tunteiden ohjaaminen. Esimerkiksi Streatfeildin "Brainwash" -kirjassa kerrotaan kulteista jotka aivopesevät uhrinsa. Eristäytyminen on oleellista, koska jos eristys poistetaan, uskovaisten käytös alkaa yllättävän usein palata normaaliksi. Edes tehokkaimmalla ja keinoja kaihtamattomimmalla manipuloinnilla käytös ja tunnemaailma ovat vähemmän hallittuja kuin voisi luulla.
Tunteet ovat usein hallitsevampia kuin järki. Etenkin jos puhutaan etiikasta. Tätä kautta uskallan sanoa että uskovaisilla ja ateisteilla on vastaavanlaisia tunteita. Ja he kaikki pitävät asioita tärkeänä, monet niistä ovat jopa ihan samoja asioita. Toisilla on linkki, toisille riittää itse tunne.
Esimerkiski ateisti joka uskoo evoluutioon voisi varsin hyvin selittää elämänhalunsa sillä, että evoluutioteoriassa hengissä selviäminen on aika tärkeässä roolissa. Tätä kautta itsemurhaan vaadittaisiin varsin erikoinen tila. Evoluutio selittää miksi olemme onnellisia.
1: Ja jos tiettyihin kysymyksiin vastaamattomuus johtaa itsemurhaan, on seurauksena (1) resistenssi jossa kestetään epävarmuutta ja (2) uskonnollisuus leviää.
2: "Evoluution matematiikan kannalta" itsemurha liittyy altruismiin, koska altruismissa henkilö uhraa tai riskeeraa itsensä jonkin asian edessä. Uhrautuminen on pohjimmiltaan "itsemurha ehdoilla". Evoluutio tietysti sallii itsemurhan jos siitä on esimerkiksi lähisuvulle hyötyä. Ahdistukselle ja itsemurhallekin löytyy paikka. Mutta ne ovat melko harvinaisia, yhtä harvinaisia kuin pakote henkensä uhraaviin sankaritekoihin - joita ei kukaan tee joka päivä.
1 Otsikossa on sanaleikki, jossa viitataan onnellisuuteen joka muka pohjimmiltaan onkin aina onnettomuutta ja surua. Ja tietysti Jean-Paul Sartren näkemys jossa "Acting is a happy agony".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti