"Mythopoeia" nosti esille roolipelejen vastustamisen erään linjaman. Se ei perustu siihen että kyseessä olisi suoraan saatananpalvonta, vaan se, että asiaa käsitellään lähinnä "potentiaalisena uhkakuvana".Esimerkissä on Martti Lindqvistin arvioi roolipelejä sosiodraaman kautta ja eetikkona. Lisäksi roolipelit nivoutuvat osaksi isompaa kontekstia ; Aiheena on enemmänkin koko viihdemaailma ja kulttuuri, jossa on esimerkiksi kirjallisuutta, videopelejä ja elokuvia. Aiheena ei ole myöskään itse roolipelaaminen, vaan asiassa keskitytään pelkästään pahuutta käyttäviin roolipelihahmoihin. Eettiset hahmot jäävät tätä kautta käsittelyn ulkopuolelle.
"Mythopoeian" pitäjä, Sami Koponen, muistuttaa että roolipeleissä on kysymys samasta kuin teatterissa ja muussakin kirjallisuudessa. Hahmot tietävät että rooli on paha. Myös esimerkiksi pelaajan samastumistaso hahmoon on pienempi kuin moni kuvittelee. Usein pienikin häiriö häiritsee peliä. - Ja omien kokemusteni mukaan peleissä on myös muutenkin "offgamea", eli hommaamista pelitapahtumien ympärillä. Eläytyminen ei ole olennaisesti syvempää kuin toimivaa elokuvaa katsottaessa.
Tosin Lindqvistkin korostaa lainatussa tekstinpätkässä, että "on tärkeää, että pahaa oikeasti tutkitaan ja että ihminen kykenee ottamaan tietoisesti kontaktia itsessään olevaan pahaan esimerkiksi rooleihin eläytymisen kautta. Pahasta ei pääse eroon pakenemalla sitä."
Itse keskityn huomion enemmän "huolipuheeseen".
Huolipuheen hyväksymisen puolesta puhuu Jukka Hankamäen kuvaama tapa, joka käsittelee sensurismia. Hän rakentaa kannanottonsa teatteripalovertauksen ympärille. Jos joku varoittaa teatteripalosta syystä, se pelastaa ihmisiä. Toisaalta jos teatteripalo ei ole todellinen, voi joku ihminen tallautua paniikissa jalkoihin ja seurauksena on turha kuolema.
Hänestä monissa asioissa sensuuri hyödyttää koska se poistaa vääristä hälytyksistä seuraavat konkreettiset ongelmat. Hänestä yhteiskuntatasolla tapahtuu harvoin. Asioista kun voidaan keskustella. Välitöntä paniikin aiheuttamaa vaaraa seuraa ikään kuin hyvin harvoin.
Päinvastaiseen puoleenkin on syytä. Sillä usein suora ja pikainen toiminta joka huolestumisesta seuraa, ei johda mietintään vaan toimintaan. "Oljenkortta veistämässä" muistuttaakin, että juorun aikaansaamat joukkopaniikit ovat vaarallista. Hän muistuttaa että noitavainoja on syntynyt. Ja se on lähtöisin juuri tälläisistä varoittelu- ja pelottelupuheesta.
Ne leviävät nimen omaan kansan parissa ja yhteiskunnan johtoportaan kyky hallita niitä on hyvin pieni. Toki katolisessa noitavainossa kirkko oli osana toimintaa, mutta usein paikallisten pelko asiasta levisi aivan ilman yhteiskunnan puuttumista. Lähtökohdat ilmiölle voivat olla hyvinkin pieniä.
Vihapuolueet elävät historiassa - ja nykyajassa - populistisilla huolestumisten lietsomisella. Ilmiö ei kerää pahoja ihmisiä, vaan toimii aivan tavallisessakin kansassa kyseessä kun on "ajattelemattomasta joukkoliikkeestä, jossa kukaan ei uskalla avata suutaan ja sanoa, että huhut, toimet ja ajattelutavat ovat typeriä, epäeettisiä ja pahoja. Taustalla on tietenkin jonkinlaista psykologiaa. Itse näkisin kiukkuisen noitavainoojan oman elämänsä uhrina. Taustalla on epäonnistumista elämässä, katkeruutta ja vääränlaista ylpeyttä, jotka kanavoituvat vääriin kohteisiin."
Roolipelit ovat tässä kohden tietysti hyvä esimerkki, koska sivistynyt nykysuomikin toimi pohjana ilmiön pelkäämiselle. "Kasariysärisuomessa" ei ollut muodissa nykyajan maahanmuuttokriitikoita tai muuta vastaavaa, mutta roolipelejä kauhisteltiin. Saatanapaniikki velloi paikoitellen yllättävän kovana. Pelon kohteena oli hupsu harrastus.
Toki sama pelottelu elää jonkin verran nykyäänkin. "Harry Potter" ja muu fantasiakirjallisuus kokevat uhkapuheita. Samoin kuin monet elokuvat ja muukin viihde. Niiden katsotaan lietsovan ja ohjaavan ihmisiä. Uhkakuvat eivät tosin keskity yhtä vakaasti, ne kohdistuvat nykyään kirjallisuudesta lähtien - ja johtavat muihin taiteisiin asti.
Uskon että yhtenä syynä pelonlietsomiseen on ajankäyttö. Ajatus putkahti päähäni Jehovan Todistajien ansiosta. Hehän eivät vastusta tiedettä ja ylpeästi kehuvat lehdissään jos tiedemieskin seuraa heitä. He eivät vihaa tiedettä. Sen sijaan opiskeluun ei kannusteta. Syynä on se, että opiskelu vaatii aikaa, joka on poissa uskonnonharjoittamisesta. Jehovan Todistajien mielestä taivaassakin ehtii harjoittelemaan tieteitä. Sinne pääseminen on siksi olennaisen tärkeää. Vaihtoehtoisen toiminnan vihaamiseen lähteminen on helpompaa. Tieteen opiskeluun kohdistetaankin siksi uhkapuhetta ja varoitteluja, vaikka itse tiedettä kunnioitetaankin.
Toisaalta myös kriitikkojen vihaaminen on helppoa, joten luultavasti aggressiivisempi pelottelu ja huolipuhe kohdistetaan näihin. Roolipelaamien kannalta tämä ei kuulosta kovin uskottavalta, koska roolipeli ei itsessään uskontokriittistä tai ateistista.
1: Tosin kun uskovaiset vastustavat kovasti ilmiötä, syntyy helposti antipatioita. Ja kun syytökset ovat roolipelaajien silmiin epäuskottavia, on helpompaa kerätä antipatioita uskontoa kohtaan.
Kaiken kaikkiaan huolipuheen heikkous on siinä, että se joskus vaikuttaa tasapuoliselta ja varovaiselta. Mutta jos jotain asiaa käsittelee vain sen negatiivisten puolien kautta, on miltei selvää että käsittely ei ole tasapuolista. Jos esityksessä keskitytään vain negatiiviseen - tai peräti "uhkiin" jotka ovat potentiaalisia mutta ei tiedettyjä vaaroja - on selvää että kysymys on vastustuksesta eikä tasapuolisuudesta. Tällöin on astetta rehdimpää olla suorasukaisen vastustava.
Yläkuvassa on uhitteleva villisika. Alakuvassa normaali unilta herännyt possu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti