"Wilson: "Why is it always reasonable in Houseland to take an emotional problem and sidestep it by turning it into a mechanical problem?"House: "Because in Houseland - and the rest of the universe, by the way - when a question presents itself, it calls for an answer.""
("House M.D","Both Sides Now")
Tämä on taas niitä "sadansia blogauksia" Kirjoitus numero 1600. Niillä on ollut tavallisesti tärkeä rooli. Sillä vaikka sataluku itsessään on mielivaltainen rituaali, se kuitenkin rytmittää kirjoittamisprojektia. Normaalina päivänä blogaaminen vertautuu tavallaan työskentelyyn, jossa vain katsoo tulosta ja vääntää tekstiä. Näkökanta katsoo nykyisyyteen ja ehkä lähitulevaisuuteen. Sadannet tekstit taas ovat ikään kuin hengähdyspaikkoja joiden kautta katsotaan sekä taakse- että eteenpäin. Rytmitys ei tule siitä, että kirjoittaminen olisi erityisen työlästä. Vaan siitä että ilman tälläistä rituaalia sitä vain kirjoittelisi eikä asiaa tulisi mietittyä. Joskus on hyvä rikkoa arki jotta saa ilmoille jotain hieman erilaista.
Tuottamani tekstimäärät ovat sen verran valtaisia, että tässä vaiheessa on hyvä ottaa eräänlainen kokonaisnäkemys. Se voidaan tehdä, koska tekstiä on riittävästi. Yritän antaa yleiskatsauksen, jota lähestyn tekemällä erilaisia vertailuja.
Yleisesti ottaen blogit voidaan jakaa sellaisiin että ne etenevät, jauhavat samaa tai ovat hyvin kaaoottisia. Tämä blogi on ehdottomasti niitä viimeisimpiä.
1: Aiheita on yksinkertaisesti liikaa jotta olisin ajautunut olemaan yhdelle asialle ja yhdelle näkemykselle omistautunut one trick pony.
2: Kokonaisuus ei selvästi johda eteenpäin. Eli entiset jutut eivät rakenna argumenttiketjua eteenpäin. Tai kuvaa elämää tai edistymistäni siinä juonenomaisesti. Blogitekstit voi jakaa sekaisin randomisti, eikä se muuttaisi tekstin ymmärryssuhteita juurikaan. Ensimmäisissä teksteissä on asioita joita voisin kirjoittaa nyt (jos siis en olisi kirjoittanut niitä aikaisemmin).
Kaiken kaikkiaan olenkin siis tunkenut nokkaani joka puolelle. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että blogia sävyttää tietty arrogantti dilentantismi. Minusta se sopii minun blogiini, vaikka myönnänkin että tätä olisi maailmalla liikkeellä riittävästi ilman panostani asiaan. Perustelen tämän tietysti asenteella joka kunnioittaa sivistystä ja arvostaa sitä. Eli oikeutusstrategialla, jolla puolustan esimerkiksi huonoa kirjallisuutta.
Vertaus elokuvaan.
Blogini ymmärtämistä voisi selkeyttää elokuvamaailman kautta. Ratkaisuksi ei tietysti löydy mikään hienostunut taide -elokuva. Tai edes actionrypistys, koska niissä on eheä juoni. Onneksi "Monty Pythonit" ovat tehneet sellaien elokuvan kuin "The Meaning of Life". Se kun kuvaa hyvinkin paljon tämän blogin ydintä. Elokuvahan on todellinen sillisalaatti, jossa on kaloja, kalan syömistä, kalojen etsintää, kalojen syömistä, kalojen puhetta, kalojen elokuvakritisointia. Ja on siellä mukana groteskiakin, kuten ylensyöntiin räjähtävä mies jonka perusrooli elokuvassa tiivistyi syömiseen ja oksentamiseen. Elokuvassa on myös maksanluovutusta ja romanssi. Ja laulua ja tanssia. Koko paketti.
Elokuvan punainen lanka syntyy elämästä. Se ei tosin ole yhdenkään esitetyn sketsin hahmojen elämä itsessään, vaan elämä noin yleisesti ottaen. Se käsittelee rohkeasti elämän suurta mysteeriä. Ja se lähestyy sitä paikoin ansiokkaasti, kuten vaikkapa tarjoilija Gastonin kävelyretki kauniille nummelle ja kehotus rakastaa kaikkia osoittavat. Koko elämä syntymästä kuolemaan käydään läpi.
Lopulta annetaan vastaus, joka on itsestäänselvyydessään ilmiselvä mutta ei silti tunnu riittävältä : "Try and be nice to people, avoid eating fat, read a good book every now and then, get some walking in, and try and live together in peace and harmony with people of all creeds and nations."
Olo elokuvan jälkeen onkin hieman kuten sen eräällä siivoojahahmolla, joka oli työskennellyt Académie Française:ssa, tutustunut aiheeseen lukemalla useammankin kirjaston kirjat aiheesta. Mutta mikään lukeminen ei ollut tuonut häntä lähemmäs vastausta. Eikä British Museumkaan antanut vihjeitä. Hän vain kulutti aikaansa ja lopulta hän vanheni ja sitten oli vaikeaa lukea, kun näkö oli mennyt. Hän oli kuitenkin tyytyväinen elämäänsä siivoojana, koska hän näki elämän pelinä jossa voittaa joskus ja häviää joskus. (Ja siivoojana hänen ei tarvinnut työskennellä juutalaiselle.)
Juuri samanlainen olo syntyy - tai pitäisi syntyä - blogitekstejä selatessa. Joskus teksti on jopa irvokasta tai vain "silly". Mutta joskus siellä on asiaakin. Melkein. Ja annan ihan oikeita vastauksia jotka ovat ilmiselvyydessään puutteellisia. (Enkä blogatessani työskentele juutalaiselle - tai ylipäätään kenellekään.)
Vertailu internetmeemiin.
Vertailua voi hakea myös "internetmeemien" kautta. Onneksi juuri tähän blogiin sopiva vaihtoehto löytyy. Se ei ole lolcateese -eikä edes montaa astetta pervompi pedobear. Se on "Sarkozy was There" -meemi.
Ilmiö syntyi siitä että Sarkozy latasi vuonna 2009 facebooksivulleen kuvia joissa hän oli murtamassa berliinin muuria. Kuvat paljastuivat lehdistön oveluuden vuoksi kuvamanipuloiduiksi. Tämän seurauksena nettinörtit kostivat. Ilmestyi mitä ihmeellisempiä kuvamanipulaatioita, joissa Sarkozy oli esimerkiksi kuussa, JFK:n autossa tämän ampumishetkellä, Sokrateen myrkytystilaisuudessa... Manipulaatiot on yleensä tehty melko hyvin, mikä erottaakin meemin olennaisesti monista muista. "Sarkozy was There" -meemissä manipulointi ei saa olla liian alleviivaavasti tehty. Vitsi syntyy toteutuksen räikeästä anakronismista.
Kun kirjoittelen monista aiheista, näyttää helposti siltä että olen hieman kuten Sarkozy. Pärstää liitetään ties mihin tilanteeseen. Asiaa ei auta se, että teen usein vertauskertomuksia oman elämäni kautta. (Mitä kautta lukija saakin irti yllättävän kasan tietoa, jos vain jaksaisi kaivella. Temppu onkin juuri se, että epäolennaista tavaraa on niin paljon että kukaan ei jaksa kaivaa irti niitä mehukkaita.) Toisaalta olen myös juuri tämä kostava nörttijoukko joka ei tunne kohtuutta ja kostaa kuvamanipuloinnin kaltaiset huijaukset.
Sarkozyn kuvamanipuloinnissa oli takana myös jonkinlainen ajatus omasta tärkeydestä. Osallisuus historialliseen asiaan, hienoon kontekstiin asettautuminen, on sellaisenaan merkki. "Olen täällä" rinnastuu "olen tärkeään". Ja jos muuttuminen on merkki vaikutuksesta ja vaikutus on merkki olemassaolosta, korostuu ihmisen olemassaolo. Kun ottaa huomioon, että muutoin olen "varsin luuseri", jonka toimet sisältävät hupsuutta, tyhmyyttä ja epäonnistumisia, synnyttää tämän blogin ympäristö minusta jonkinlaista henkevämmän miehen mallia. Kun miettii synkkiä syviä, saa päälleen gloriaa. En ole täysin immuuni tälle, joten siitäkin on hyvä tiedottaa ääneen. Jotta tietää. (Ja muut näkevät miten vaatimaton olen.) Kirjoittelu ja kannanottojen julkistaminen itsessään on aktio, joka vihjaa jossain rivien välistä että kannanotolla olisi jotain erityistä merkitystä. (Mikä on tietysti totta, koska enemmistö on typeryksiä ja minä taas olen harvinaislaatuisen älykäs ja taatusti erehtymätön sekä luonteeltanikin perin vaatimaton ja minäkuvaltani rehellinen.)
Blogin kokonaisteeman sulkeekin siksi lainaus Housen jaksosta "Here Kitty" : "Wilson: "Congrats. Because of your crazy obsession with the cat, you have solved a completely trivial mystery."
House: "Completely trivial. My God. It's clearly only partially trivial.""
Kuvassa on Rembrandtin taulutsa "yövartio". Kuvamanipuloin sen Sarkozy -mallin, mutta sillä erotuksella että käytin omaa naamaani. Koska pärstäni on yleisesti ottaen tuntematon, en voinut toteuttaa eräitä versioita joissa naama upposi sujuvasti kuvaan. Tässä naamani on hieman esillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti