Wilma

Kun minä kävin koulussa, eräs tärkeimmistä ja eniten soveltamistani strategioista oli piilottelu. Siis nimenomaan ongelmien piilottelu. Ideana oli se, että jos kotona vanhemmat tappelivat, tästä tiedon välittäminen koulun suuntaan piti estää. Ja jos koulussa oli ongelmia kuten kiusaamista, niin tämän tiedon kulkeminen kotiin piti estää.

Näin esimerkiksi vaikka kuljin isosiskoni kanssa samaa koulumatkaa, hän huomasi vain että vaihdoin turvalliseksi määritellyltä reitiltä jota minut oli määrätty-komennettu kulkemaan. Mutta vaikka jäinkin tästä kiinni, sain väritettyä siitä oman henkilökohtaisen huonon piirteeni. Syy käytösmuutokseen jäi salaiseksi. Ja samalla varmistui että informaatiota ei kannata liian paljastavasti vuotaa isosisarelleni, joka on toki eettinen olento, mutta informaatiokanavuutensa vuoksi hän oli kuitenkin ensi sijassa laverteluongelma.

Syynä ei ole se, että tästä ei olisi ollut seurauksia vaan tavallaan juuri siksi. Koulu olisi luultavasti puuttunut asioihin. Ja vanhemmat myös.
1: Koulu olisi puuttumisessaan vain tuonut ongelmia perheeseen ja tämä olisi ollut samaa kuin sitä että ottaisi tahallaan itsensä väistettävissä olevan konfliktin ytimeen perheessä jonka parissa muun muassa syö ja nukkuu. Koska se oli väistettävissä, se olisi turha konflikti, riesa itselle ja koko perheelle. Perheestä lavertelu kouluun olisi ollut samaa mitä vangeilla on "vasikointi" -termin yhteydessä.
2: Kiusaamisen kohdalla tilanne olisi ollut se, että vaarana olisi ollut että isä olisi käyttänyt ehkä jopa tarpeetonta väkivaltaa. (Hän on siitä suoraselkäinen että hänen perhettään ei lyö muut.) Äiti taas olisi levittänyt asian ympäri kyliä koska hänellä oli paljon ihmisiä joita hän tunsi, ja hän oli erittäin puhelias ja avoin heidän kanssaan. (Näin ollen hän kyllä oli luotettava ; Oli aivan ilmiselvää mitä tapahtuu.) Ja kiusaamisen kohdalla kiusaamisen lieveilmiö on sääliöiden rakentama säälin ilmapiiri joka on kammottava kupla jossa ihmiset kohdistavat sinuun ensi sijassa sääliä. Minulle riitti että tämä kupla oli koulussa. En kaivannut tätä kaikkialle muuallekin. En varsinkaan kotiin. (Lisäksi en halunnut kuulla huonoja neuvoja kuten ensimmäisissä tapauksissa joissa joissa asiasta kerroin. "Lyö niitä turpaan" oli ohjeena. Ohje jota ei ole kohdennettu siten että annetun strategian tulisi olla mahdollista tehdä, olla neuvotun kykyjen ulottuvilla. Eli vaikka neuvo oli itse asiassa täsmälleen oikea, sitä ei panostettu kamppailukoulutuksella ja sillä että minulle olisi annettu "rambopuukko" annetun tehtävän toteuttamiseen.)

Osa olisi voinut väärentää nimikirjoituksia. Se on kuitenkin lyhytaikainen strategia. Lyhytaikaisen strategian ideana on se, että se toimii kerran, ja toistuessa kiinni jääminen on ennen pitkää väistämätöntä ; Kirjoitettujen määrän kasvaessa on yhä suurempi mahdollisuus että niihin referoidaan jossain muussa yhteydessä. Toisin sanoen sen voi tehdä ehkä kerran ja sen jälkeen leikkii onnellaan. Tästä ei saa elämäntapaa.

Sen sijaan siihen aikaan viestinnän ytimessä oli reissuvihot ja vastaavat paperiset välineet. Ne pystyi aina hukkaamaan. Sekä kotiin viemisen että palautuspäivän kohdalla sama yksinkertainen kikka tehosi ja oli kohdallani uskottavakin. (Koska hukkailin koko ajan ja paljon muutenkin kuin tahallisesti. Tahalliset hukkaamiset peittyivät tahattomien hukkaamisten vuoren alle eikä asiassa ollut mitään ihmeellistä kenellekään.) Puhelimeenkin voitiin turvautua, mutta se vaati opettajalta enemmän panostusta eikä se ollut siksi odotettavissa oleva yleinen asia. Tämä tarkoitti että joskus informaatiota vuosi eikä sitä pystynyt estämään. Mutta pääsääntöisesti oli turvassa sellaisella tavalla joka karsi maksimaalisen määrän tietoa ja takasi turvan ; Unohtaminen kun on sellainen, että jos siitä jää kiinni on siitä vaikeaa jäädä kiinni sellaisella tavalla että tahallisuus olisi ilmiselvä. Ja siksi siitä ei helposti tule jatkovalvontaa. (Etenkään kun en ollut kiusaaja vaan kiusattu, kiusaajan motiivi piilotteluun on ymmärrettävää, mutta harva opettaja ymmärtää miten kiusatulla olisi mitään syytä sulkea informaatiota taholta joka nähdään lapsen ensimmäisenä tukena ja turvana. "Normaalin perheen kuva" on vahva ja värittää toiminnan.)

Nykyisin tämänlainen on nähdäkseni tehty maksimaalisen vaikeaksi. On Wilma -niminen järjestelmä. Jos minun kouluajasta olisi ollut jotenkin mahdollista tehdä kauheampi kuin se oli, niin se olisi se että Wilma olisi kehitetty aikaisemmin. Nähdäkseni Wilma toimii hyvin keskivertotapauksissa ja se peräti vahvistaa sitä, että on tietty elämäntapa ja perherakenne jonka mukaan asioiden oletetaan hoituvan. Että keskustelu ja reflektiopaska olisi kaikkialla se ratkaisu. Ainakin meidän perheessä minun kohdalla Wilma ei olisi ollut ratkaisu vaan kaikkien ongelmien pahennus. Se olisi laajentanut sääliöiden kuplassa elämisestä koko elinpiirini suuruisen.

Tämä vuotamisen vaikutus itse asiassa varmistui kun ystäväni vuoden 2000 vaihteesa teki itsemurhan. Koska asia vuosi ja livahti muutamasta raosta tietoisuuteen, huomasin miten ihmiset reagoivat siihen aina. Ihmsiet joille en ollut kertonut ja jotka olin kenties nähnyt vain kerran ja pari. Tässä kohden se oli tosin siedettävää koska ihmisten kuolema on jotain joka kohtaa kaikki, se on enemmän myötäelämisen ja myötätunnon kupla. Kiusaamisessa kuvausena taas on sääli. Ja siitä ei ole ollenkaan pitkä matka siihen että "voi kun meillä menee paremmin" ja "tuolla se säälittävä elämän potkima luuseri, kohtalon kolhima menee." Kiusattu kohtaa hierarkisen kuplan joka sitoo hänet katastrofiin.

Wilmassa on minun silmiini lähinnä "Orwellilainen meininki". (Ja minä en käytä tätä sanaa usein.)