Lillukanvarsia

-"Oletko sinä Jeesuksessa?"
-"En." [Mitä tämä kysymys tarkoittaa? En ole homo!]
-"Onko Herra Jeesus kutsunut sydämessä ja herättänyt kiinnostuksen?"
-"Tuollainen kuulostaa aivan vieraalta tuntemukselta."
-"Hyvä kun vastasit, mä kun olin jo ihan varma että ollaan molemmat uskovaisia."
-"Suora kysymys - suora vastaus."
-"Mikäs sä sitten olet jos et kristitty?"
-"Keravalainen"
(Katujulistajan ja minun välinen keskustelu Helsingin rautatieasemalla. 29 marraskuuta 2012)

Psykologian ryhmäytymistä koskevat tutkimukset ovat paljastaneet että ihmisillä on tapana ajatella että heidän vastustajansa ovat hyvin tietynlaisia, kun taas oman joukon sisäpuolella ollaan monisyisempiä. Eli vastustajia stereotypioidaan kun taas omaa ideologiaa katsotaan hyvinkin tarkasti eritellen. Samalla on toki havaittu sekin, että monesti suurimmat kinat ovat "lähellä" ; Esimerkiksi uskonryhmissä pienet ideologiset erot muuttuvat helposti olennaisiksi koska nillä irrottaudutaan muista.

Tämä tuli vahvasti mieleen kun seurailin Kari Enqvistin "Uskomaton matka uskovien maailmaan" -teoksesta seurannutta keskustelua. En ole lukenut itse kirjaa, joten en kommentoi siihen. Esille nousi kuitenkin se, että monet kristityt ihmiset olivat loukkaantuneita siitä että uskonto tyypitellään vain yhden päätyypin mukaan. Heistä monisyisyys on tärkeää. ; Samalla kuitenkin on noussut teema jossa Enqvistin ateismia korostetaan. Häntä kontrastoitiin esimerkiksi Esko Valtaojaan joka on agnostikko. Korostettiin että Enqvistillä on vähemmän kiinnostusta keskusteluun ja että hän uusateistisesti tyypittelee uskonnot yhteen olkiukkoon kuten kaikki ateistit. En kyennyt olemaan ihmettelemättä tätä. (Samalla kun se on psykologisesti täysin ymmärrettävää ja jopa odotettavaa.) Sillä tosiasiassa Kari Enqvist ei ole ateisti. Hän on uskonnoton. Tämä erottelu tuntuu usein olevan epäselvä. Ja itse asiassa Kari Enqvistin wikipediasivun kommenttipuoli näyttää että aihe on herättänyt kovasti vääntöä ja jonkin verran tunteitakin.

Pääteemana on se, että vastakkain on kaksi luokkaa ymmärtää uskonnottomuus:
Tyyppi 1:  "Sana uskonnoton tai ateisti tarkoittaa nimenomaan sitä, että uskonnollista kantaa ei ole, että hän ei kuulu ryhmään, jolla on uskonnollinen kanta. "Ei ole" ei ole mikään filosofian tai yleiskielen erottelu vaan identiteettipolitiikkaa. Jos ei kuulu ryhmään uskovat, kuuluu ryhmään uskonnottomat/ateistit. Esimerkiksi ateistiksi luokiteltu Sam Harris on todennut, että hänen tai ateistien ei tarvitse sanoa olevansa ateisteja tai käyttää mitään muutakaan sanaa." ... "Pääkaupunkiseudun ateistit ry kirjoittaa: "Ateistit eivät ole jumalankieltäjiä. Meiltä vain puuttuu usko jumalaan ja jumaliin, kuten vammattomilta vammat.""
Tyyppi 2: "Ensinnäkään ateisti ei todellakaan ole sama asia kuin uskonnoton. Toisekseen käsite uskonnoton voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla: loogisesti positiivisena tai loogisesti negatiivisena. Eli uskonnon puuttumisena tai Enqvistin tavoin kokonaan erottelun ulkopuolella olevana eli asia on hänen kannaltaan merkityksetön. Sina haluat määritellä hänet uskonnon perusteella." ... "Kirjoitustesi perusteella en saa selvää oletko asian suhteen ymmärtämätön vai vain ääriuskovainen, joka haluaa leimata arvostetun tiedemiehen ateistiksi, jotta voisit hyökätä häntä vastaan."

Olen vakaasti sitä mieltä  että Tyyppi 1 on yksinkertaisesti totaalisen väärä. Siinä sekoitetaan kaksi vähän eri asiaa yhteen ; Se, että ateisti perustelee miksi heidän vakaumuksensa ei ole uskontoa muuttuu selitykseksi miten uskonnottomuus tarkoittaa juuri ateismia. ; Tämä on näitä seikkoja jotka ovat vähemmän tärkeitä ateisteille (joille Enqvist lienee de facto ateisti) tai uskovaisille (joille Enqvist on mitä ilmeisemmin de facto ateisti.) Sen sijaan agnostikoille tämä on hyvin tärkeää. Ja itse asiassa tämä on niitä piirteitä joiden vuoksi olen  korostanut että agnostikot ovat uskontokeskustelussa pelinappuloita joita käytetään sumeilematta omien intressejen ajamiseksi ; Agnostikot lasketaan mukaan jos siitä on hyötyä, mutta kuitenkin heidät lasketaan myös vihollisleiriin yhtä helposti.
1: Esimerkiksi Pauli Ojalan tapa määrittää agnostikko "kohteliaaksi ateistiksi" on hyvin ilmiselvästi sellainen, että vastapuoli halutaan yksinkertaisesti typistää mahdollisimman yksinkertaisella tavalla yhteen lokeroon. - Tosin uskonen että Pauli Ojala ei tee minun kohdallani sitä virhettä että ajattelisi puolella tavulla minun olevan millään tavalla kohtelias. Ja jos hän tämän virheen tekee, vaadin vihaisesti häntä ottamaan valheelliset sanansa takaisin. (Mutta luokitelman idea tulee hyvin vastaan.) Aika moni uskova yhdistää eikristillisen elämäntavan siten että kohdistaa ateisteihin kohdistuvaa kritiikkiä ja laajentaa sen vain laittamalla lauseen alkuun "ateistit ja agnostikot" aivan kuin tämä olisi ratkaisu.
2: Toisaalta ateistitkin määrittelevät usein agnostismin nimenomaan joko pelkurimaiseksi ateismiksi jossa ollaan ateisteja jotka eivät uskalla tehdä oikeaa ratkaisua. Tai sitten korostetaan, miten a-teismi on jumaluskon puutetta ja että agnostikko on siksi määritelmällisesti ateisti. Heidän kohdallaan tunnustan pelkurimaisuuteni, mutta vaadin heitä vetämään valheelliset sanansa ateismin kohdalta takaisin.

Moni näyttääkin ajattelevan että uskonnottomien luokittelu olisi ikään kuin turhaa. Että se on jonkinlaista lillukanvartta. Muistutan heitä kuitenkin siitä että on aivan yleistä että ideologiat kompastelevat lillukanvarsissa. Viimeksi tänään juttelin (oikein mukavan) kristityn julistajamiehen kanssa ja hän selitti että kristitty ei ole sellainen joka kuuluu välttämättä kirkkoon. Hänen ei tarvitse osata teologiaa tai ymmärtää argumentteja koska hänestä kristinusko on sisäinen vakaumus joka joko on tai ei ole. ; Tämä muistuttaa siitä että mystikolle omituinen asento, rituaalirukoilu ja paradoksaalisten juttujen supattelu ovat hänestä oleellisesti erilaista kuin aito usko jossa on mukana mystinen kokemus. ; Sama henki tulee vastaan kun teologi tai uskova alkaa selittämään miksi on relevanttia erottaa faith ja belief -konseptit toisistaan ; Niiden konnotaatioiden kohdalla arkiajattelussa sanotaan että "se nyt vaan on vakaumusta ja uskoa", eli sanat olisi ihan samoja. Teologi ja uskonnon vakavasti ottaja ei ole tätä mieltä, heistä tämänlaiset erot ovat oleellisia. Ja siksi uskonnon ymmärtämiseksi tämänlaiset käsitteet on yksinkertaisesti ostatava ja tunnistettava.

Samoin luin keskustelukirjeilykirja "Kamppailu Jumalasta ; 12 erää uskosta" -kirjasta Jussi K Niemelän erottelua jossa ateisteja luokitellaan positiivisiin ateisteihin (teismi on kumottu, Jumalalla ei ole hyviä puolustavia todisteita) ja negatiivisiin ateisteihin (Jumalan puolesta ei ole todisteita joten ei uskottava hypoteesi) ja sen lisäksi hän ottaa ytimeen a-teistin joka on ateismissaan ikään kuin lapsi syntyessään. Eli jonka ateismi ei ole reflektoitua. Hänestä nämä ovat oleellisia.
1: Ihmettelin samassa kirjassa miten Jaakko Heinimäki kritisoi uusateisteja siitä että he keskittyvät pääasiassa jumalatodistusten kritiikkiin ja luonnontieteelliseen maailmankuvaan kun liike kuitenkin samalla vahvasti ottaa eettistä kantaa uskonnon tilaan. Hänestä pitäisi valita toinen. Nähdäkseni tämä on kuitenkin ainut tapa jolla uusateistit tai ketkään ateistit voisivat olla järkeviä nykymaailmassa. Sillä karkeasti sanoen ateisti kohtaa kahta argumentaatiotyyppiä : Niitä joissa ateismia vastaan hyökätään jumalatodistuksin ja ateismia pidetään irrationaalisena. Ja niitä joissa korostetaan että uskontoa tarvitaan moraaliin ja että uskonto on oikeutettu ja ateismi eioikeutettu yhteiskunnallisin syin. On selvää että kritiikkiä on kuunneltava ja siihen on vastattava. Jussi K. Niemelä korostikin vastineessaan että usein jumalauskoisten kohdalla tilanne on se, että jumalatodistusten rooli on ateistejen bashaaminen. Niemelä kuvasi tätä siten että ensin sitä pidetään jumalan rationaalisuuden todisteena ja ateismin irrationaalisuuden osoituksena. Ja jumalatodistusten kohtaaman kritiikin jälkeen uskovainen palaa erikoiseen relativismihöpinään. Heinimäki joka oli samassa teoksessa aikaisemmin oikessa selittäessään että moni kristitty ei rinnasta omaa näkemystään yhtään samanlaisena kuin mitä uusateistit moittivat. Hän korosti monisävyisyyttä. Sen sisällä ei pidä vaatia toista typistämään ideologiaansa vain siksi että moniaiheisuus hämmentää laiskaa päättelemään olkiukkoja ideologian sisäisestä ristiriitaisuudesta.

Itselleni agnostikkona oleellista on huomata, että rajaan ehdottomasti kombon jossa en rinnastakaan Enqvistiä ateistejen joukkoon ja rinnasta häntä vaikkapa Richard Dawkinsiin. Sen sijaan minua kiinnostaa enemmänkin se, miten agnostismissa on aivan oleellisesti erilaisia tapoja olla agnostikko : Suomesta löytyy agnostikoista esimerkiksi CMX:än A.W. Yrjänä, tähtitieteilijä Esko Valtaoja ja kolmanteen kulmaan haluaisin miltei laittaa Kari Enqvistin. ; On selvää että erot ovat valtavia. Valtaoja on tiedeoptimisti, Yrjänä runollis-hengellinen lähes "mystikko mahdollisesti ilman jumalaa" ja Enqvist on enemmänkin sitä mieltä että koko kysymys ei ole oleellinen tai kiinnostava.

Tämä nostaa esiin sen, että tosiasiassa uskonnoton on usein arkikielessä yleistermi joka koetaan synonyyminä ateismin kanssa. Mutta jos ihminen identifioi itsensä uskonnottomaksi, hän tekee sen yleensä juuri sen takia että hän haluaa erottautua ateismista. Eli ateismi ja sen muodot eivät ikään kuin hänestä kuvaa asiaa. ; On enemmänkin niin että uskonnoton irtautuu enemmänkin ateismista. Se, että ei ole uskovainen on iso klimppi ja jos joku nimittäytyy uskonnottomaksi hän korostaa että häntä ei saa sanoa ateistiksi. Uskonnoton tulkitaan helposti katsomalla suuria teemoja ja tällöin se nähdään ikään kuin kristinuskon ja hindulaisuuden väliseksi eroksi kun kuitenkin se on terminä enemmänkin erottelu jolla protestantit erottautuvat katolisista. Sanojen käyttötavalla on siis suuri ero.

Tämän eron hämmentämiseksi olenkin kutsunut omaa vakaumustani fundamentalismiagnostismiksi. Samalla olen korostanut olevani uskonnoton. Se, että nämä kolme termiä tuntuvat olevan ristiriidassa keskenään johtuu siitä että on vaikeaa pilkkoa ideologiaa osiin. Kuitenkin kaikki kolme käsitystä ovat tärkeitä.
1: Minun käyttämänäni uskonnoton tarkoittaa sitä että irrottaudun uskontoinstituutioista, en siis hae kimppaa ja seuraa tai liity mihinkään järjestöön. Samalla se korostaa että seurakunnat ja muut ovat minulle vahvasti kritiikin kohteita. Siksi uskonnoton, ei uskoton. Samalla tässä korostuu, että muiden ihmisten käännyttäminen tai uskonkokemusten vaihtaminen ei ole tärkeää tai kiinnostavaa. En jaksa kuunnella uskontoon liittyvää sosiaalista paskaa ja tämä on kohteliasta ilmoittaa jotta voi oikeuttaa paskan käytöksen jos sitä kaikesta huolimatta tapahtuu.
2: Agnostismini korostaa sitä että minulla on Jumalaan vain tietoteoreettinen kanta (ei tietoa) ja ontologia on ratkeamattomuuden vuoksi irrelevantti vastattavaksi.
3: Fundamentalismi taas kuvastaa sitä että minulla on vakaumus, eli kanta ei ole miettimisen puutteesta tai lähtökohtaisesta kiinnostuksen puutteesta hällävälismiä vaan se on reflektoitu. - toki valtaosa uskonnosta ja siihen liittyvstä on itse asiassa kliseistä ja helvetin tylsää, mutta tämä kannanotto ei ole lähtökohta vaan kokemuksen lopputulos - Pidän vakaumustani jopa niin keskeisenä, että jos joku on ateisti tai uskovainen, hän on pohjimmiltaan vääräoppinen kerettiläinen. (Jonka voisi kenties korjata rakastavalla käännytystyöllä, mutta olen uskonnoton joten tätä ei tapahdu todellakaan koskaan.)

Lillukanvarret ovat tärkeitä. Ne ovat tarkkuutta. Niiden hallitseminen luo illuusion ymmärtämisestä ja kenties jopa toisesta välittämisestä ja aiheen kiinnostavana pitämisesstä. Siksi jos haluaa debatoida Enqvistin tiimoilta ei pidä heittää uusateistikorttia pöytään. Ei siitäkään huolimatta, että valtaosa ihmisistä (kristityt+ateistit) hänet  varmasti vain suoralta kädeltä sellaiseksi laskevat. ; Sillä agnostismin kirous on juuri tämä. Se on vakaumus jonka määrittelyyn lupa on ikään kuin otettu ulkopuolelta. Agnostismin monisäikeisyys ohitetaan tarkastelemalla ilmiötä esimerkiksi uskonnollisuuden ehdoilla tai vaihtoehtoisesti saivartelemalla jostain a-teismi -sanan etymologiasta. ; Ja tällä kohtelulla ei ainakaan minua saa yhtään myötämielisemmäksi. (Paitsi jos vittuilu ja "tiili naamaan" -asenne lasketaan myötämielisyydeksi, niin sitten ehkä.)

Siksi en pidä myöskään siitä miten agnostikkoja käytetään muutoinkaan.
1: Esimerkiksi Enqvist -keskustelussa esiin näytti nousevan Enqvistin vertailu Valtaojaan, jossa ei ollut kysymys agnostismin sisäisestä variaatiosta vaan jossa tarkoitettiin nimenomaan ateismin ja agnostismin välistä eroa ; Tässä kohden henkenä oli se, että Valtaojan asenne oli parempi koska se korosti keskustelua ja sitä että kysymys on kuitenkin merkittävä. Tämä on siitä erikoista, että se kertoo kuitenkin enemmän siitä miten Enqvist vain liitetään Valtaojaa vahvemmin ateismiin, lyödään ikään kuin "militantti ateisti" -leimakirveellä päähän. Tämä on toki siitäkin ihmeellistä että uskovaisten kritiikki Valtaojasta ei mitenkään näytä tätä eroavuutta missään muualla huomaavan. Päähenkenä onkin se, että agnostikkojen paremmuus nostetaan esiin vain tässä yhteydessä, eli kun halutaan argumenteilla jotenkin latistaa ateisteja alas. Agnostikkoihin itseensä tästä ei ole mitään hyötyä vaan agnostikko on ikään kuin uskonsodan osapuoli jolla muita painetaan alas. (Alaspainaminen on tietysti itsessään ihan OK ja lystiäkin, mutta jos sallinette että me agnostikot teemme sen itse ilman että meidän suuhumme pannaan Teidän omia sanoja ; Ainakin minä olen niin suurisuu, että voi olla liian suuria ja väärinkäyttäjän suu halkeaa tjsp.)
2: Toisaalta monesti uskovainen ottaa asetelman jossa uskovainen ymmärtäisi agnostismia. Tämä johtaa helposti siihen että uskovainen kisaa siitä miten hänellä on ulottuvuus ja ote agnostismista mutta että vakaumus jäisi agnostikolle mystiseksi ja vieraaksi. ; Tässä apuvälineenä käytetään aika usein sitä että jokaisella uskovaisella on heikkoja uskon hetkiä. Ja he rinnastavat tämän tilan agnostismiin ja uskovat että tämä antaa heille tilaa ymmärtää agnostismia samalta viivalta, tehden siitä uskovaiselle ymmärrettävän tilan. En tiedä voiko tähän sanoa edes mitään muuta kuin että. Jos se nyt vaikka vitut antaa. Tässä kohden ero agnostismiin on vähintään yhtä suuri kuin Jussi K. Niemelä kuvaa vastasyntyneen a-teismin ja reflektoidun ateismin välille. Ero on suunnaton. Se, että niitä pitää samana, kertoo että lausujaa ei ainakaan agnostismi kiinnosta ja että koko aihetta ei ole reflektoitu. Eli agnostistin silmiin tämänlaiset lausunnot todistavat juuri päinvastaisesta. Uskova esittää niin naurettavan väitteen agnostismista että on ilmiselvää että hän ei ymmärrä sitä.