Ainakaan siitä köyhyydestä ei ole näyttöä...

Sarkasmi on tärkeä taito. On esimerkiksi viitteitä siitä että sarkasmi lisää ympärilleen luovuutta. Sarkasmin tunnistaminenkin on tärkeää, koska se liittyy ihmisten aivotoimintaan ja sarkasmin tunnistamisen vaikeutuminen tai puute viittaa tiettyihin neurologisiin puutteisiin. Tietyt aivovammat ja esimerkiksi autismi tai aspergerin syndrooma voivat vaikeuttaa sarkasmin huomaamista.

Olen itse tunnettu kahdesta piirteetsä (a) harjoitan itse sarkasmia aivan käsittämättömän paljon (b) olen vähintään kohtuu huono huomaamaan muiden sarkastisuutta. Olen tietoinen tästä puutteesta ja yritänkin parantaa tätä koko ajan tietoisesti. Sillä pidän asiaa tärkeänä.

Jonkinlaiseksi lohdukseni voin sanoa että Suomessa sarkasmin tunnistamisen taito on yleisesti ottaen melko matalalla. USA;n ohjelmistosta sen sijaan huomaa että heidän viihdeohjelmissaan sarkasmia on hyvinkin paljon, siellä sarkasminlukutaitoa vaaditaan. Suomessa taitoa ei ole eikä vaadita ja hyvin monet käyttävätkin tätä sumeilematta hyväkseen (a) Voidaan käyttää "sarkasmikorttia" jotta päästäisiin sanomisten vastuita, pälkähästä johon on päätynyt kun onkin livauttanut sivu suunsa mitä oikeasti tarkoittaa, jolloin ihminen on vain sanonut mitä on tarkoittanut ja kiinni jäädessään väistää ikään kuin sanomalla "vitsi vitsi" (b) herättävät kohuja lukemalla toisen selkeästi sarkastisen tekstin aivan tosissaan niin että muutoin teksti joka olisi lähinnä humoristinen onkin nyt esimerkiksi osoitus vastapuolen natsismiliitoksista tai vastaavaa.

Tämän sarkasmin yhtenä syynä on usein koulutus, tai oikeastaan se, että meillä on koulutusta mutta me emme lue kirjallisuutta jossa olisi sarkastisuutta mukana. Käsitteemme populaarikulttuurista ovat liian keveitä kunnon sarkasmintajun kehittämiseen ja korkeakulttuurimme on liian ihanteiden sävyttämää johon sarkasmi on ikään kuin liian renttumaista. Lisäksi kulttuurissamme on ylipäätään tietty - sinänsä jossain paikoin monesti viehko - taipumus suorapuheisuuden kunnioittamiseen. Siihen että sanotaan mitä tarkoitetaan. Tästä on vain äärimmilleen vietynä syntynyt tapa jossa sarkasmia ei ymmärretä eikä sitä hyväksytä oikein edes vaihtoehtonakaan. Sarkasmi on joko suoraan naureskelun syntiä eli valehtelevaa häijyyttä, tai sitten sitä ei huomata kun se tulee vastaan.

Suomessa sarkasmiksi tajutaan yleisesti vain ns. halpa sarkasmi, joka on alleviivatun kusipäistä surrealismiin asti. Kaikki muu ymmärretään väärin. Joko tahallaan tai tarkoituksellisesti. ; Tämä on tietysti ongelma koska (a) sivistyksellisesti sarkasmi on retorinen taito, ilmaisun tyylilaji jonka tunnistaminen on itse asiassa jopa yleissivistystä sanan humanistisemmassa mielessä (b) sarkasmi on oveluutta ja älykkyyttä joten sen hylkääminen poistaa arvokkaan älyllisen lelun (c) Sarkasmi on kenties häijyä, mutta siinä on myös huumorintajun siemen. Näin ollen sarkasmia voidaan pitää jonain jossa toisistaan muutoin helposti irrallaan oleva sydämen sivistyksellisyys, intellektuellin älyllisyys että rahvaamman viihteellisyys kohtaavat. Sarkasmiton yhteiskunta ei hyväksy Voltairen kaltaisia suuria ajattelijoita.

Yleisesti ottaen suomalaisten sarkasmintaju onkin sillä tolalla, että itse en suostuisi kirjoittamaan mihinkään lehteen tai vastaavaan täysin sarkastista tekstiä. Koska tyyliin eivät sovi ne merkit joita yllättävän moni lukija näyttää tarvitsevan. Pitäisi käyttää "heittomerkkejä" että ihmiset tajuavat että "tää on vähän niinq vitsi ja niiq sarkasmia". Hymiöiden ja muiden naurettavien ihmisen viestinnän syöpien käyttäminen yksinkertaisesti pilaa sisäisen Voltaireni. Niin että en suostuisi kirjoittamaan koska teksti joko ymmärrettäisiin kammottavasti väärin tai sitten se pitäisi muotoilla "Marko 6Veelle allviivaten". Sarkasmi on jotain joka perusoletuksenaan olettaa että ihmiset ovat tervejärkisiä, edes rippusen oveluusmielisiä ja jopa kenties älykkäitä. Sen heittomerkittäminen olisi samaa kuin sen perusolemuksen riipiminen jollain syvällisellä ja olennaisella tavalla.
1: Olen toki antanut sen verran myöten että olen tajunnut että esimerkiksi tämän blogin lukijoihin tulee taatusti idiootteja ihmisiä jotka eivät ymmärrä sarkasmia ja siksi olenkin laittanut "vahvistimet päälle". Olen siis antanut tässä kohden periksi idiooteille. Ja sitten minua pidetään häijynä. Johtuisiko siitä että moni ei osaa sarkasmia tästä trollitasolle nostetusta liioittelusta huolimatta, vaan joku viaton ääliö lukee tekstini että "raivoa raivoa verenpaine verenpaine". En tiedä mitä tehdä heidän kanssaan. Olen päättänyt että en välitä ja vittuilen. Lisään vaan vahvistusta sarkasmiin ja nauran heille. He nähdäkseni myös ansaitsevat sen, koska yritän sentään pitää blogiani jokseenkin älykkäinä ja laadukkaina ja toivoisin että kommenteissa löytyisi yritystä samaan..

Tämä (ja paljon muutakin ; pääosin painokelvotonta) tuli mieleen kun luin Metrossa 11. marraskuuta 2012 ilmestyneen Janne Metson kolumnin "Tyhmille ja köyhille". Tai tarkemmin ottaen en tästä kolumnitsa. Edellänmainitsemani "tämä" tuli kun luin ihmisten reaktioita ja kommentteja siihen liittyen. Huomasin että jos minulla on ongelmia sarkasmin kanssa, niin olen ihmistajun pikkujättiläinen verrattuna moniin.

Janne Metson kolumni oli hyvin tyylipuhdasta sarkasmia. Se rakensi mahdollisimman selvän miltei parodisen tekstin jossa oli erään tahon kliseitä. Se rakensi kontrastin ja tätä tyylikeinoa käyttäen se osoittikin kritiikkiä niille tahoille jotka tätä kliseekieltä käyttävät. Tämän kliseekielen käyttäjät olivat ateisteja. Eli teksti oli kristinuskoa puoltava. Otan esille muutaman näytteen jotta lukija ymmärtää että juurikin tästä on kysymys.

Janne Metso aloittaa "Suomalaisista enää 27 prosenttia uskoo kristinuskon Jumalaan, kertoo kirkon tutkimus. Vielä neljä vuotta sitten osuus oli kymmenen prosenttiyksikköä suurempi. Tämä on luonnollista, sillä ihmiset ovat entistä koulutetumpia ja uskovat siksi mieluummin viisaisiin miehiin kuten tähtitieteilijä Esko Valtaojaan ja evoluutiobiologi Richard Dawkinsiin." Tämä oli hyvä aloitus, koska se oli itse asiassa vielä lievä. Jo kouluretoriikankin oppitunneilta mieleen on jäänyt sääntö jossa on sarkastisen tekstin kirjoittajan on hyvä aloittaa pienellä ja koventaa tahtia. Kovemmasta tahdista näkee esimerkin kohdassa jossa reagoidaan entisen NBK -tappajan ja nykyisen evankelista Johanssonin tilanteeseen : "Johansson kertoo saaneensa syntinsä anteeksi. Tieteellisen maailmankuvan omaava nykysuomalainen ei tietenkään niele tuollaista puppua, sillä tiettyjä asioita kuten murhaa, ei yksinkertaisesti voi saada anteeksi. Lyömisen ja pettämisenkin antavat anteeksi vain läheisriippuvaiset. Tarkemmin ajatellen varastamistakaan ei voi antaa anteeksi, paitsi sen yhden silloin nuorena." Tämä kohta oli kolumnin keskivaiheilla, ja Metso onkin rakentanut tässä kohden varsin vahvan parodisuuden hengen. On selvää että hän ei edusta omia ajatuksiaan tai oikeastaan sellaisenaan enää kenenkään ajatuksia sinällään. On selvää että Metso käsittelee tätä näkökulmaa sarkastisesti ja siihen sopivasti liioitellen. Tämä ei ylitä mielestäni edes hyvää makua, eli se on hyvää sarkasmia. Se on ilkeää, hieman yliampuvaa mutta ei liian. Tämä tekee sarkasmista "uskottavan iskun". Metso lopettaa mielestäni täydelliseen lopetukseen joka suorastaan huutaa että hän on kristinuskon puolella. "Vauraassa euroopassa Jeesus-juttu on niin nähty, mutta Kiinassa ja Afrikassa yhä useampi lankeaa siihen. Niin ja vankilassa. Koko Jumala on siis köyhiä, tyhmiä ja sairaita varten. Mutta niinhän siellä pölyttyneessä kirjassa taitaa lukeakin."

Metson teksti nosti raivomyrskyn. Ei suinkaan ateisteilta. Uskovaiset ovat niuhoontuneet. Ensimmäiset olivat jo seuraavan päivän lehden tekstiviestipalstalla. Niissä Metsoa kutsuttiin muun muassa "ateismi-hihhuliksi". Ajattelin että pari on ymmärtänyt väärin. Mutta näitä viestejä tuli sittemmin lisää. Tämän päivän tekstiviestipalstalla sitä moitittiin edelleen, ja usein kappalein. ; Otan tältä päivältä pari esimerkin vuoksi. "On se vaan niin hieno juttu, että Janne Metsosta Esko Valtaojasta ynnä muista "sivistyneistä" suomalaisista huolimatta Jumala kuitenkin on olemassa. Häntä ei kukaan voi pyyhkäistä olemattomiin. Ja on tosi mahtavaa kun omasta kokemuksesta sen tietää." Toinen taas ei vouhkannut omakohtaisuudesta mutta siitä puuttui tuon edellisen viestin sympaattinen pohja ; "Ei mennyt ihan putkeen J. Metson kolumni. Olen älykäs ja rikas, henkisesti että aineellisesti. Raamattu ei missään kannusta herkkäuskoisuuteen. Päinvastoin, Jeesus käski seuraajiaan menkää ja tehkää opetuslapsia ja opettakaa pitämään kaikki, mitä on käsketty pitää. Raamattu on hieno ohje- ja historiankirja, jonka lähde on Jehova Jumala taivaan ja maan luoja. Hänelle olemme tilivelvollisia, halusimme tai emme." Jehovan Todistajan älyä ei ainakaan sarkasmintajusta huomannut, eikä siitä oikein voi löytää argumenttiajaan. Ehkä ahdistavin tämän päivän viesti on kuitenkin seuraava, nimimerkiltä "Sanoista tilille" : "Janne Metso: Toisten hengellisen vakaumuksen halventaminen on ala-arvoista. Jäämme seuraamaan kuinka viisas, rikas ja terve tulet olemaan." Tämän "da?" -laatuisen viestin kohdalla ymmärrän toki kommentoijan intention, mutta en silti edes tiedä mikä asiallisen ja järkevän ihmisen pointti tässä voisi olla ; Järkevä ihminen huomaa että se on aika asiaton. Että odotetaan sairastumisia ja uhataan niillä - eli sillä että Jumala olisi kostonhimoinen paska! Se, että sarkasmin näkemättömyys otetaan lähtökohdaksi ei muuta lausuntoa ystävälliseksi ; Räväkkää uskovaista tekstiä on hyvin tavallisesti, ja niistä ei metelöidä. Ateistisen mielipiteen ilmaiseminen on jotenkin pahempi. Ateisteja saa kritisoida ja pilkata ihan standardina esimerkiksi kyseisen lehden tekstiviestipalstoilla. Eikä tässä ole mistään vakaumuksenpilkkaamisesta ole kysymys asiattomuudesta tai uskisten sikailusta.

Samaan aikaan facebookissa yritin virittää tähän liittyvää lausuntoa. Sillä tuntemieni uskovaisten parissa oli facebookissa vakava keskustelu siitä miten Enqvist on liian tuomitseva uskovaisille eikä esittele uskontoa riittävän monisyisesti eikä ole valmis koskaan nostamaan ateistejen virheitä esille tai puolustamaan uskovaisia. Tässä kohden he eivät kommentoineet tähän. Tämä muistuttaa siitä mikä on standarditilana kaikessa uskonnossa aina ; Käytännössä ateisti kohtaa vain näitä metron tekstaripalstalle tekstiviestejä floodaavia. Uskovaiset eivät koskaan nouse puolustamaan heitä vaikka syytä olisi. Sen sijaan nämä leppoisat uskovaiset sanovat että jos ateisti kritisoi puolella sanalla näitä metrofloodaajia niin he typistävät kristinuskosta olennaisimman ja että jos ateistit kritisoivat tuollaisia ja perustavat sen varaan vakaumuksensa niin sitten hekin ovat ateisteja. Vitut ovat. Eivät nimittäin koskaan nosta teon puolelle muuta kuin sen ateisteja vastaan vouhkaamisen.

Yksikään kristitty ei koskaan nouse puolustamaan ateistia, agnostikkoa tai vastaavaa - tai Metson tapauksessa näköjään edes kristittyä - fundamentalistivouhkaajia vastaan. Antavat vouhkata ja ovat itse hiljaa. Itkevät iltaisin itsensä uneen nämä sääliöt kun ei heidän näkökulmaansa koskaan näy missään. Ai ei näy? No siihen on helvetin helppo ratkaisu. Kirjoittajaa ne näkemyksenne esiin. Nouskaa niitä vouhkaajakristittyjä vastaan edes joskus jotta näkyy kristityn lausuma "Jos Enqvistin näkemys tarkoittaa kriittisyyttä tuollaista kohtaan niin sitten minäkin olisin ateisti..." jonain muunakin kuin kliseehokemana. Oma vuosien kokemus nettielämässä onkin se, että agnostikon rooli on se, että kukaan kristitty missään ei puolusta koskaan. Ei edes vahingossa. Sillä on vähän väärää jengiä. Sitä kun on helppoa vaan laittaa pikku simmut kiinni ja sanoa sen sijaan vaikkapa Enqvististä jotain sen tapaista että "Uskomantonta, jos tiedemies suoltaa noin ennakkoluuloista tekstiä. Hänhän kuvaa uskovaisen stereotypiaa tai karikatyyriä, joka ei mitenkään täsmää empirian kanssa." Kun vastaus on siinä silmäin alla. Että esimerkiksi Metron tekstiviestipalstata ja foorumeilta näiden esimerkkien löytäminen on helppoa. Ja että jos et ole uskovaisten sisäpiirissä selkää taputteleva teologianharrastaja vailla omien piirien ulkopuolisia ihmissuhteita, voisit huomata että empiirinen todellisuus nimenomaan näyttää että kristillisyys on pääasiassa hiljaa olevaa nysväystä joka katsoo sivusta kun marginaalinen vähemmistö aggressiivisesti kiusaa. Ja tämän vain annetaan tapahtua.

Tosin Metson saama aivan turha ryöpytys nostaa vahvan tunteen siitä että on oltava paljon kristittyjä joiden järki riittää tajuamaan että Metso oli kristinuskon puolella. (Onhan?) Kristityt eivät ilmielvästi puolusta Metsoa tältä ryöpytykseltä joka taas on kestoltaan ylenmääräistä ja lukumäärältään rasittavaa ja laadultaan surkeita. Fiksut kristytyt eivät tietenkään ole näitä ja he eivät todellakaan näe että Metso olisi eri jengiä. He tietävät tämän kristityksi. Eli he tekevät tämän omilleen. Tämä nostaa esiin ajatuksen siitä että kenties minun kokema yksinäisyys ja kiusaaminen - joka lienee jokaiselle ateistille, uskonnottomalle tai agnostikolle tuttua empiiriseti koettua arkielämää - ei johdukaan siitä että ei olla kristittyjä.

Väitänkin että kristityt eivät olekaan sisäänpäinlämpiäviä. He ovat sääliöitä. He ovat niitä ihmisiä jotka katsovat kun jotain pahaa tehdään eivätkä yritä muuttaa asioita. Sääliöt ovat kaiken joukossa julkisesti tapahtuvan väkivallan, esimerkiksi koulukiusaamisen, päämoottorina. Sillä he näkevät ja katsovat pahaa tekevää marginaalia mutta antavat sen tapahtua. "Nähdäkseni sääliöillä on niinku juridinen oikeus elää mutta tiätsä eettinen velvollisuus tappaa itsensä ja he ovatkin elossa vain siksi että he tunnustavat olevansa niiiin pahoja ihmisiä". (Ja tässä viimeisessä lauseessa oli sarkasmia. Mutta yllättävän vähän.) Kristillisyys on siis pahempaa kuin mitä uusateistit sanovat. Enqvist ja vastaavat rakentelevat olkiukkoja kristityistä. Ja samalla jää huomaamatta että se ei osu valtaosaan kristityistä. Jotka taas ovat paljon pahempia kuin esitetyn olkiukkoelämäntavan kristityt. Joiden toimnta on sentään ymmärrettävissä sillä että he elävät vakaumuksensa mukaan kuten kokevat oikein olevan. ~ Metron tekstiviestifloodarit ovat idiootteja, sivistymättömiä ja luultavasti huumorintajuttomiakin ; heiltä puuttuvat valtaosa sivistyneen ihmisten hyveistä. Mutta he ovat sentään vilpittömiä ja eettisyyteen pyrkiviä sellaisella tavalla jossa hyvyyskuva ei ole jokin abstraktio vaan jota yritetään tavoitella ja toteuttaa omassa elämässä. Tämä painaa minun silmissäni paljon.